Valkosuklaa-mustikka muffineita

Elokuu on ollut monenlaisten touhujen kuukausi.

Päivät ovat täyttyneet pihahommista,

kotimetsän raivauksesta ja siistimisestä,

puutarhan sadonkorjuusta 

sekä kaikista niistä sellaisista touhuista,

joita näin syyskesäisin tulee usein tehtyä,

kun ajatukset siirtyvät kukkapenkeistä

muunlaisiin juttuihin.

Olen tehnyt myös muutamia marjareissuja lähimetsään

ja pellontakaiselle vaaralle, joiden suojissa metsämarjat ovat kypsyneet hissukseen ja aivan huomaamatta pois kerättäviksi. 

Marjoista suurimman osan olen säilönyt talven varalle, mutta aina pienen osan käyttänyt heti tuoreeltaan päiväkahvihetkien leivonnaisiin tai kattanut niitä aamu- ja iltapalapöydän lisukkeeksi.

Olen aina tykännyt sellaisista leivonnaisista,

jotka valmistuvat toisinaan niin kiireisen arjen keskellä nopeasti ja helposti.

Niinpä sovelsin tällä kertaa eräästä hyväksi todetusta, 

vuosia sitten jostain lehdestä talteen leikkaamastani

mustikkapiirakan ohjeesta helpon ohjeen valkosuklaa-mustikka muffineihin.

Naputtelen ohjeen tänne blogiin, sillä täällä, jos missä, se säilyy tallessa myöhempiäkin leivontahetkiä varten.

Ehkäpä siitä on iloa Sinullekin!

Valkosuklaa-mustikkamuffinit 

(n. 24 kpl suurehkoa muffinia)

Taikina:

7 dl vehnäjauhoja

4 dl sokeria

3 tl leivinjauhetta

2 tl kardemummaa

2 tl vaniljasokeria

200 g valkosuklaahippuja

200 g sulatettua voita

3 dl maustamatonta jogurttia

4 kananmunaa

4 dl mustikoita 

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sulata voi.

Sekoita jäähtynyt voi, jogurtti ja kananmunat keskenään.

Yhdistä nestemäinen seos kuiviin aineisiin ja sekoita ainekset nopeasti sekaisin.

Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty.

Kääntele taikinan joukkoon lopuksi mustikat.

Paista muffineita uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.

Jäähdytä ja koristele muffinit sulatetulla valkosuklaalla ja mustikoilla.

Herkullisia ovat!

Ohje toimii yhtä hyvin gluteenittomana korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Ja toki maidottomanakin, mikäli korvaa voin maidottomalla margariinilla ja jogurtin esimerkiksi

jollakin kauravalmisteella.

Elokuu on suonut sateiden muodossa helpotusta janoisille, 

keväällä kylvämilleni yksivuotisille kesäkukille, 

jotka ovat kasvaneet oman onnensa nojassa koko kesän, 

kun en ole ehtinyt niitä juurikaan hoitamaan.

Toki ne ovat kukkineet läpi kesän,

mutta kukinta on ollut selvästi vähäisempää kuin aiempina vuosina.

Mutta nyt ne kukkivat runsaana ja ilahduttavan värikkäänä mattona!

Siitä kukkamatosta nappasin mukaani muutaman ruiskaunokin, olkikukan, 

kesäharson, ja orvokin, jotka yhdistin mustikan- ja puolukanvarpujen sekä mataran kukintojen kanssa pieneksi kimpuksi päiväkahvipöytään.

Elokuu on tunnelmaltaan aina yhtä ihana.

Vaikka se on kuukausi,

jonka aikana kokee hetkittäin iloa auringon kypsyttämästä kesästä,

ja sitten taas toisena haikeutta sen päättymisestä,

se on samalla kuukausi, 

jossa kesä ja syksy kulkevat samalla tavoin rintarinnan 

kuin kaksi toisilleen tärkeää ihmistä.

Tummenevien iltojen ja kynttilänvalon tuiketta elokuun lopun päiviisi

Sinulle, joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

Uusi kevät, uusi alku

Varhain tänä aamuna heräsin siihen, 

kun aamuaurinko loi säteensä sisälle  makuukammarin ikkunasta

ja linnut lauloivat ihanasti seinän takana.

Auringonvalon ja lintujen laulun herättämänä ei voinut kuin hymyillen todeta,

että olipa ihana herätys!

Tuli mieleeni lapsuuteni lempilaulu,

jossa pienet linnut laulavat aamusta iltaan

murehtimatta ennalta huomista tai tulevaisuutta.

Miten kiitollisina nuo pienet ja vähän suuremmatkin linnut aloittavat aina päivänsä.

Eivät ne eilisen murheita enää muista ja huomisen huoliakaan ei tarvitse ennalta miettiä,

sillä tässä hetkessä on kaikki se, mitä he tarvitsevat.

Siinä sängyllä loikoillessani ja jäseniäni oikoessani tulin ajatelleeksi sitä,

miten paljon meillä ihmisilläkin, minulla ja sinulla, 

olisi aihetta kiitokseen.

Vaikka elämässä on niitäkin ajanjaksoja,

jolloin mieli on maassa ja siipirikkoisena elämä tuntuu kokoaikaiselta

 selviytymiseltä päivästä toiseen,

silti jokainen päivä sisältää kiitoksen aiheita, 

suurempia ja pienempiä.

  Olen yrittänyt muistuttaa itseäni tässä yltäkylläisessä maailmassa eläessä

ja tämän blogitauon aikana siitä, 

että vähempikin on kylliksi. 

Että iloa tuovien asioiden ei tarvitse olla aina aineellisia.

Elämä ja ympäröivä luonto itsessään sisältävät kaikessa kauneudessaan 

ja yksinkertaisuudessaan paljon sellaisia asioita,

 jotka viestivät vahvasti ilosta, toivosta 

ja uuden elämän alusta.

Sellainen asia on tämä uusi kevätkin,

josta olen onnistunut nauttimaan tänä vuonna ehkä aiempia vuosia enemmän.

On kerta toisensa jälkeen hämmästyttävää nähdä,

kuinka ruskea nurmi muuttuu vihreäksi,

kuinka pellot ja niityt puskevat monenlaisia kukkia

ja kuinka turpeista lehtisilmuista avautuu hennonvihreä viitta puiden ja pensaiden ylle. 

Elämä on täynnä hetkiä, kauniita, arvokkaita, ohikiitäviä.

Niiden sisällä piilee se ilo, joka välillä katoaa arjen tohinan ja touhun keskelle.

🌸🍃🌸🍃🌸🍃🌸

Näissä ajatuksissa aloittelen uutta blogitaivalta tutun ja turvallisen blogin nimen ja ulkoasun alla.

Lopuksi toivottelen kaikille blogini lukijoille

oikein mukavaa uutta kevättä ja kesää!

Muistakaa tarttua hetkiin,

niihin pieniin, ohikiitäviin.

-Kaaru-

Arjen kauniita hetkiä

Sateenharmaat pilvet ovat väistymässä, 

joiden takaa sininen, seesteinen taivas jo pilkistelee.

Ilta-auringon lämpöiset, hellivät säteet saavuttavat 

ihan kohta takapihan terassin, 

jossa istun.

Kuuma hunajatee höyryää vanhassa, valkoisessa posliinikupissa, 

joka tarttui mukaan eräältä kirpputorireissulta.

Sormeni lähtee kulkemaan sen pitsimäisessä kuviossa,

tavoitellen sen moninaisia kiehkuroita.

Miten voikin olla niin kaunis kuvio!

Ihana häivähdys menneiltä ajoilta. 

💛

Piha tuoksuu sateenraikkaalta,

johon hentoinen tuuli sekoittaa juhannusruusun vienoa tuoksua.

On epätavallisen hiljaista.

Pihapuiden linnut taitavat olla niin kiireisiä poikasten hoito- ja ruokkimistouhuissa,

etteivät jouda laulelemaan sulosäveliään samalla tavoin kuin alkukesän iltoina.

Hiljaisuuden ympäröimänä odottelen miestäni kotiin, 

joka on ahkeroinut jälleen yhden pitkän päivän taloprojektimme äärellä. 

On hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille.

Tänäiltana ei tarvitse tehdä jokailtaiseksi muodostunutta kastelukierrostakaan puutarhassa, 

sillä armollinen, ihana ja kauan kaivattu vesisade hoiti sen puolestani hetki sitten.

Eipä haittaisi, vaikka joka ilta tästä lähtien sataisi sen verran, että puutarha kastuisi.

Sillä aikaa, kun mies ahkeroi talolla, 

minä ahkeroin täällä kotona ja kannoin oman korteni kekoon taloprojektimme etenemiseksi.

Viime syksynä, kun projektimme alkoi, mieheni toi ensitöikseen kotiin peräkärryllisen tulevan kotimme massiivipuisia sisäovia,

joiden kunnostamisen aloitin jo heti silloin.

Koko talven ovet odottivat katetulla terassilla päivää, jolloin olisi aikaa jatkaa niiden kunnostustöitä.

Tässäpä olen niitä nyt kunnostellut pitkin kesäkuuta aina vähän kerrallaan ja tänään pääsin maalinpoistourakan jälkeiseen hiomishommaan.

Päivän aikana sain tehtyä yhden oven verran töitä,

johon olen oikein tyytyväinen.

Hiljaa hyvä tulee, pätee tähänkin hommaan.

Otin muutamia kuvia muistoksi siinä vaiheessa,

kun pidin taukoa urakastani.

Niin ihania vanhanajan värejä, sävyjä ja

eri aikakausien kerroksellisuutta sieltä paljastui.

Väreistä voi päätellä sen, 

millaisia sävyjä on kulloisinakin vuosikymmeninä käytetty,

mitkä ovat olleet milloinkin pinnalla.

Toisaalta paljon on tehty sitäkin, 

että ovet on vetäisty samalla maalilla kuin lattiakin,

jotta kaikki maali tulisi käytetyksi.

Ainakin kahdeksan erivärisen maalikerroksen alta paljastui lopulta kaunis puupinta.

Niin kaunis, etten tiedä tohtiiko sitä lainkaan peittää.

Aika näyttää millaiseksi käsittelemme ovet 

vai jäävätkö ne kenties joksikin aikaa puunvärisiksi.

Kun sain urakkani tämän päivän osalta päätökseen,

lähdimme lasten kanssa samoilemaan pitkin pellon pientareita.

Kedonkukat levisivät valtaisana kukkamattona silmäkantamattomiin 

ja tuoksuivat ihanasti kesälle.

Keräsimme suuret kimput erivärisiä kedonkukkia kodin ja pihapiirin kaunistukseksi.

Niistä kukista kokosin pienempiä kimppuja ja tein lapsille kukkaseppeleitä.

Meillä oli mukava, yhteinen hetki siinä oviprojektin

ja kukkaistarinoiden äärellä.

Huominen tuokin tullessaan sitten omat touhunsa.

💜

Kedonkukkien tuoksua ja värien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Talvipäivänä

Tänään olen katsellut talvista maisemaa ja ihastellut sen mykistävää kauneutta.

Puiden takaa heijastelevat auringonsäteet kertovat siitä, 

että kuljemme kevättä kohti.

Jokainen valjennut aamu tuo mukanaan enemmän valoa.

Keli on vielä kylmä, pakkaskelitkin vasta edessäpäin, mutta sydän tuntee jo kevään.

Kevyet, hyväilevät, puiden oksilta alas leijailevat lumihiutaleet sulavat poskipäille, 

huuhtovat kasvoja kuin kevään ensimmäinen raikas sade.

Katselen pikkulintujen kevyttä kirmailua talvisessa kelissä. 

Siinä ne hyörivät höyhenet pörhällään rakentamani talviruokintapaikan ympärillä. 

Nauttivat auringonsäteiden lämmöstä ja valosta sekä tuoreesta ruoasta.

Eivät huomisesta huokaa, vaikka varmasti aihetta olisi.

Luottavaisesti tyytyvät osaansa.
Elävät hetken kerrallaan.

Näen linnuissa paljon samaa kuin lapsissa.

Avaralla, luottavaisella katseella he opettavat meitä aikuisia näkemään asioita toisin. 

Näkemään elämän herkän puolen.

Helposti me aikuiset riennämme kiireisesti päivästä toiseen 

pysähtymättä välillä kuulostelemaan ja katselemaan ympärillämme tapahtuvia asioita.

Lapsi pysähtyy, katsoo lähelle.

Näkee sen, mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta.

Me aikuiset tahdomme katsella liian kauas.

Tähyillä taivaanrannasta kiintopistettä, jota kohti kulkea, 

kun riittäisi, että katsoisimme lähelle. 

Etsisimme kiintopistettä sieltä, missä voimme sen kirkkaasti ja selkeästi nähdä.

Niin linnutkin tekevät.

Me tarvitsemme lapsia, me tarvitsemme lintuja, jotta oppisimme näkemään lähelle.

Näitä ajatuksia tänne kirjoittaessani mieleeni nousee Christer Khilmanin kirjoittama
herkkä runo linnuista.
Sen runon sanomassa on paljon opittavaa, paljon sellaisia elementtejä,
joita me ihmisetkin tarvitsemme
kyetäksemme olemaan ihmisiä toisille ihmisille.

"Linnut lentävät, nyt nousevat linnut.
Katso, niiden siivet kantavat!
Ne nousevat suolta, ne nousevat kotinevoiltaan, lentävät yhdessä.
Eilen sinä johdit lentoamme, sillä sinä olit voimakkain.
Tänään lennän minä edellä, vahvimpana.
Lintujen tavoin lentäkäämme yhdessä huolehtien,
että kaikkien siivet kantavat."

Pihamaan linnut vaikuttivat olevan nälissään ja kylmissään pakkasen kiristyttyä näillä kulmilla,

joten päätin tehdä heille ruokaa, jotta selviäisivät näiden pakkaspäivien yli.

Ostin kaupasta linnuille tarkoitettua siemensekoitusta pienen pussillisen sekä puolen kilon paketin kookosrasvaa. Täytin vanhat emalimukit siemensekoituksella ja kaadoin päälle sulatettua kookosrasvaa. Helposti ja nopeasti valmistui ruokaa lintuystäville.

Ja siitä toki iloitsen, että linnut löysivät heti tiensä ruokintapaikalle.

Ilo niiden touhuja on seurata!

Pakkaspäivien tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

p.s yhtään lintua en saanut kuviin vangittua, vaikka sormet kohmeisina yritin niiden ruokailua puiden ja pensaiden suojissa valokuvata. Aina ne aavistivat läsnäoloni ja lehahtivat lentoon.

Täytyy kokeilla, josko pidemmällä putkella onnistuisi.

Oli vaan niin valokuvauksellisen näköistä, 

kun punarintaiset punatulkut istahtivat mukin reunalle ja nokkivat siemeniä suihinsa. 

On se upean värinen lintu!

Joulupäivien tunnelmia

Joulun levolliset päivät ovat jälleen takanapäin.

Välipäiviä vietellään ja eletään joulun tunnelmissa vielä hetki.

Meidän joulu koostui kiireettömästä yhdessäolosta, herkuttelusta ja levähtämisestä.

Joulu alkoi perinteisesti joulurauhan julistuksesta.

Se on jotenkin aina niin juhlava hetki.

Sen myötä mieliin laskeutuu viimeistään joulun rauha ja hyvä mieli.

Tänä vuonna joulupukki kävi aiemmista vuosista poiketen heti puolenpäivän jälkeen jouluaattona.

Se oli hyvä ratkaisu. Rauha laskeutui kotiin heti varhaisesta iltapäivästä saakka.

Lapset viihtyivät sulassa sovussa saamiensa lahjojen parissa ja minä 

sain kaikessa rauhassa valmistaa ja kattaa pöytään jouluaterian.

Joulupäivänä ja tapaninpäivänä katoin päivällispöydän 

viime vuodesta poiketen olohuoneen pöydän ääreen. 

Hieman se on pieni, mutta sopu sijaa antoi tälläkin kerralla.

Valkoinen liina ja pellavaiset lautasliinat toivat ruokailuhetkiin juhlan tunnun.

Arki kiireineen unohtui. Oli aikaa vain olla ja nauttia joulun ihanasta tunnelmasta.

Nautin jokaisesta hetkestä.

Jouluna on aina niin ainutkertainen ja herkkä tunnelma.

Kiitollinen olen tästäkin joulusta.

Että saimme sen yhdessä viettää.

Mukavia välipäiviä Sinulle!

-Kaaru-

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.

Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.

Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 

jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.

Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 

Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.

 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.

Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.

Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.

Iloisesti ja sirkeästi.

Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 

luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.

Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,

oli uskomattoman lämmin.

Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.

Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.

Lempeästi ne valaisivat taivaan.

Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.

Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 

ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.

Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 

kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.

Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.

💛

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja 

2 tl vaniljasokeria

(ripaus leivinjauhetta)

100 g voita

2 suurehkoa omenaa

1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).

Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.

Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.

Ripottele päälle kanelia.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita

3/4 dl sokeria

50 g mantelilastuja

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.

Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.

Lisää lopuksi maito.

Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 

Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.

Piirakan nimi lupaa paljon,

mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 

ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.

Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.

Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!

Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.

💛

Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 

kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.

Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.

Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.

Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.

 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.

Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.

💛

Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.

Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.

Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!

💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

Unelmien kääretorttu

Elokuun viimeinen viikko on alussa.

Taivas on tänään puolipilvinen ja ilma syksyisen kolea.

Vielä on kuitenkin luvassa lämpöisempiäkin päiviä, 

joten ehkäpä kesä ei ihan vielä ole ohitse, 

vaikka ajatukset alkavatkin hiljalleen kääntyä kohti syksyä.

Meillä on ollut perinteenä leipoa koulunpäättäjäis- ja lomanlopettajaiskakku.

Juhlistaa samalla alkanutta kesälomaa ja taas puolestaan toivottaa syyskausi tervetulleeksi.

Elokuun puolivälin paikkeilla, kun koulut jälleen alkoivat ja arki palasi tuttuihin ympyröihinsä, 

päätin leipoa lomanlopettajaiskakuksi perinteisen unelmatortun muunnelman:

Unelmien kääretortun, jonka ohje tuli vastaan yhden aikausilehden (en muista enää minkä) välissä.

Kääretortun makumaailma sopii tähän vuodenaikaan paremmin kuin hyvin, 

sillä siinä maistuvat kesän makeat mansikat ja syksyisen kirpeä raparperi.

Kääretorttu oli jälleen niin makoisa, että ajattelin kirjata ohjeen tännekin blogiin talteen,

muistiin itselle ja iloksi sekä inspiraatioksi kaikille muillekin. 

💛

Unelmien kääretorttu

Pohja:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

1 1/4 dl perunajauhoja

3/4 dl kaakaojauhetta

reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4 dl raparperihilloa

3-4 dl mansikoita

200g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa

150g mascarponejuustoa

1dl kermaa

Päälle:

vaniljarahka-mascarponejuusto-kermaseosta tasainen kerros

mansikoita

mansikanlehtiä ja kukkia

Valmistetaan kuten kääretortut yleensä.

Paisto 200 asteessa n.8 minuuttia.

Kesän aikana kiertelin verrattain ahkerasti kirpputoreja niin täällä
kotipuolessa kuin muualla Suomessakin.
Eräältä kirpputorireissulta mukaani tarttui näissä kuvissa näkyvät
Arabian pitsi-sarjan tarjoilulautanen sekä saman sarjan yksittäinen kahvikuppi.
Tämä sarja on minusta yksi kauneimmista menneiden aikojen astiasarjoista.
Ihastuin täysin sen kauniiseen, herkkään kuviointiin ja vaaleaan väriin.
Ilo kasvaa pienissä asioissa!

~~~~

Elokuun lopun tunnelmallisia hetkiä sinulle, joka täällä piipahdat!

Ja lämmin tervetulotoivotus teille kaikille uusille blogini lukijoille,
jotka olette tänne kesän aikana löytäneet! 

💛💙💛

-Kaaru-

Ajatuksia onnellisuudesta

Koleat kevätpäivät ovat seuranneet toisiaan.

Kevät ei tänä vuonna kiirehdi.

Silti kaikki valmistuu ajallaan.

Kiirehtimättä. 

Kuten nuo pienet puutarhan sulostuttajat:

idän sinililjat, helmililjat, narsissit, krookukset ja kohta tulppaanitkin.

Sieltä ne työntyvät ylös maasta kylmää keliä uhmaten.

Eivät kavahda lumisateisia päiviä, 

koleaa tuulta eikä pakkasöitä, 

kuten me ihmiset.

Vaan avaavat nuppusiaan yksi toisensa perään elämän voimaan luottaen ja 

levittäytyvät sinisenä, keltaisena ja valkoisena mattona pitkin pihaa ja kukkapenkkejä.

Tuovat tullessaan ilon ja toivon kevään lämmöstä.

💛

Viimeaikoina olen pohtinut onnellisuutta.

Joskus onnen löytymiseen tarvitaan enemmän ponnisteluja, joskus riittää vähemmän.

Aina matka ei kulje omien suunnitelmien mukaan.

Tie saattaa olla mutkainen ja kuoppainen. 

Mäennyppylän takaa avautuu odottamaton maisema.

Aurinkokin vetäytyy pilveen.

Elämän varjoissa värit himmenevät.
Sumu estää näkemästä kauas.

 Silloin onnea täytyy etsiä läheltä.

 

Onni löytyy, vaikka taivas olisi pilvessä ja pilvet itkisivät elämän murheita.

Onneen ei loppujen lopuksi tarvita kovin suuria asioita.

Onni rakentuu pienistä palasista.

Joskus onneen riittää se, kun istuu sinitaivaan alla hetken ja

katselee kumpupilvien lipumista taivaankannella.

Joskus onni löytyy omasta puutarhasta:

kukista, linnuista, mullan tuoksusta.

Joskus onneen riittää tuulen hiljainen kuiske.

Ja kaikki on taas hyvin.

Minä löysin pienen onnenhippusen tästä kauniista, vanhasta kupista, 

joka tarttui mukaan kirpputorikierrokselta.

Pienestä, somasta kupista olen hörppinyt maitokahvia ja pohtinut elämää.

Ajatella, kahvia!

Minä, jonka ei koskaan pitänyt oppia juomaan tuota nautintojen juomaa.
Tuskinpa minä sen ylimmäksi ystäväksi koskaan tulen,

mutta tuollaisena pienenä tilkkana,

 pienestä posliinikupista juotuna, se on ihan hyvää. 

 Kupin takana vilahtaa valkoinen, pitkulainen tyyny.

Iltojen valoisuus on saanut aikaan sen, että kotiin tekee mieli laitella kesäisempiä juttuja. Niinpä, kun kevään kiireet hetkeksi hellittivät, päätin harrastaa ompeluterapiaa. Sain ommeltua muutamia uusia tyynynpäällisiä.

Valkoinen, pellavainen on yksi niistä.

Tykästyin.

Tuli hyvä mieli onnistumisesta.

Huomenna on äitienpäivä.

Kaikille äideille ja mummoille, jo oleville ja tuleville,

haluan toivottaa onnellista juhlapäivää!

Toivotaan, että kevätaurinko alkaa viimein lämmittää ja tuo kesän tullessaan.

💛

Lauantai-illan lempeyttä kaikille blogini lukijoille!

-Kaaru-

Omenariisipuuroa ja aarteita kirpputorilta

Lokakuussa, kun puutarhan mylläys on talvea odotellessa seisahtunut, 

on aikaa kierrellä kirpputoreilla enemmän kuin kesäaikaan.

Kulkea, katsella ja ihastella. 

Ostaakin, jos jotain mieleistä kohdalle sattuu.

Viimeisimmällä reissullani lähikaupunkiin, kävin kiertämässä tavanomaiseen tapaani 

muutaman kirpputorin, joilta löytyi kauniita, osittain ajanpatinoimia käyttöesineitä.

Pitkän aikaa palvelleita, kiertoon lopulta päätyneitä.

Niin viehättäviä esineitä. <3

Hyppäsi koriin sirotin ja sokerikko,

vanhoja Arabian lautasia,

valkoinen pieni käsinvirkattu kaitaliina

ja puinen leipäkori.

Käyttöönkin pääsivät samantien, kun sinisen värin viehätyksissäni katoin pöytään "uudet" astiat ja tekaisin välipalaksi Tauvonpaikan Kaisun ohjeeseen ihastuneena, 

omenariisipuuroa.

Kiitos Kaisu, kun jaoit tuon herkullisen ohjeen <3 

 Niin pehmeä maku! Ja kanelin kanssa sopivasti syksyyn ja lähestyvään joulunaikaankin sopiva välipala.

Suosittelen :)

Syyskuukin on aivan huomaamatta vaihtunut lokakuuksi.

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei sitä ole sen suuremmin ehtinyt huomatakaan.

Tämä kuukausi on tuonutkin mukanaan pakkasyöt, 

joita täällä meilläpäin ei ole ollut aiemmin tänä syksynä kuin yhden pakkasyön verran. 

Syksy alkaa olla lopuillaan ja on aika kääriytyä vällyjen väliin kodin lämmössä. 

Ajatuksiin on alkanut hiljalleen hiipiä lähestyvä joulunaika.

Miten se onkin niin, että sitä odottaa kuin kesää alkavaa tähän aikaan vuodesta.

Pakkasöistä huolimatta kesäkukat ovat vielä voimissaan. 

Valkoinen lumihiutale kukkii amppelissaan etuoven vieressä vieläkin verrattain runsaana,

vaikka värikäs luonto ympärillä on alkanut muuttua entistä riisutummaksi. 

Ihmeellistä, ettei se näytä tykkäävän ollenkaan huonoa viilenevistä öistä. 

Siinä on varmaan niin suojainen paikka, ettei pakkanen ole päässyt vielä puraisemaan.

Pelargoniat nostin jo sisälle sillä ajatuksella, että yritän talvehdittaa ne elämäni ensimmäisen kerran meidän ulkovarastossa, jossa lämpötila pysyttelee plussan puolella sydäntalven kuukausinakin.

Keväällä näemme, onnistuiko yritykseni.

Levollista, aurinkoista viikonloppua kaikille <3

-Kaaru-

Amerikkalainen (vadelmainen) juustokakku

Amerikan mantereella asuttujen vuosien myötä reseptivihkoseni sai oman osionsa:

Amerikan  herkut.

Muutamat niistä ovat jääneet kutkuttamaan makuhermojani siinä määrin, että niitä tulee tehtyä aina toisinaan "Amerikan ikävissäni".   

Yksi niistä on amerikkalainen juustokakku.

Sitä aitoa "oikeaa" reseptiä ehdin kaipailla useamman vuoden ajan, 

kunnes se kerran sattui silmiini jostain sisustuslehdestä (olisikohan ollut Kotivinkki tms.)

Tällä kertaa päätin tehdä siitä vadelmaisen version. 

Muunnos onnistui muuten hyvin, mutta kakku unohtui uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, 

joten reunoista tuli hieman liian kovat.

Amerikkalainen (vadelmainen) juustokakku

Pohja:

200g digestive-keksejä

100g voisulaa

1/2 tl kanelia

Täyte:

2 prk maustamatonta tuorejuustoa

reilu 2 dl sokeria

3 kananmunaa

1 rkl raastettua sitruunankuorta

2 tl vaniljasokeria

2 prk ranskankermaa

n.250g pakastevadelmia

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon voisula ja kaneli.

Painele seos irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohjalle ja reunoille.

Nosta vuoka hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. 

Sekoita joukkoon sokeri ja vatkaa vielä hetki.

Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten, sitten sitruunankuori, vaniljasokeri, 

ranskankerma sekä jäiset vadelmat. 

Kaada seos pohjan päälle ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti. 

Anna jäähtyä huoneenlämmössä n.30 min ja 

nosta sen jälkeen jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Tarjoile lämpimän kinuskikastikkeen tai tuoreiden marjojen kanssa.

(pakastetutkin marjat käyvät vallan mainiosti.)

Kirpparilta tarttui mukaan tuollainen soma suorakaiteen mallinen lasiastia.

Saippuakuppina se minulle myytiin, liekkö sellainen ollutkin alunperin. 

Ehkäpä.

Jossakin vanhaa aikaa henkivässä kahvilassa näin tuon tyylisiä kippoja leivoslautasina ja ihastuin!

Niinpä tuo kaunokainen pääsi meilläkin toimittamaan leivoslautasen virkaa hetimiten:)

Astian kaunis kuviointi ja lasipinnan helmeily tekevät kahvihetkestä ylellisen!

Arjen kauniita pieniä juttuja, joista syntyy iso ilo <3

-Kaaru-