torstai 17. toukokuuta 2018

Tuomenkukkien aikaan

Edellisestä postauksesta on kulunut miltei kolme viikkoa.
Kolmeen viikkoon on mahtunut valtavasti iloa.
Toukokuu on ollut aivan uskomattoman kaunis ja lämmin!

Pellot ja niityt ovat lykänneet vihreää sellaisella vauhdilla, ettei perässä ole pysynyt.
Ensin tulivat krookukset, sini- ja valkovuokot, idänsinililjat ja muut kevään kukkijat.
Ja viimein, lähes kaksi viikkoa sitten kauan kaivatut hiirenkorvat lehtipuihin,
jotka kasvoivat muutamassa päivässä täyteen lehtimittaansa.

Aurinko ja lämpö ovat saaneet luonnon puhkeamaan täyteen loistoonsa. 
Kesä on tullut!

💛




Viikko sitten tilanne koivuissa oli yllä olevien kuvien kaltainen.
Arkaillen pienet vihreät hiirenkorvat kasvoivat suuremmiksi
kuin tunnustellen, onko vallitseva lämpö vain ohimenevää vai pysyvämpää.

Kevään ensivihreydestä huumaantuneena toin muutamia oksia sisälle maljakkoon.
Siinä ne toivat kevään iloa ja väriä sisällekin.



Maanantaina järven rannalla istuessani tuuli kuljetti mukanaan hennon henkäyksen tuomen tuoksua.
Mietin siinä istuessani, joko sekin voisi jo kukkia vai oliko tuoksu harhaa vain.

Kotiin tullessani tähyilin metsän puita ja etsin katseellani valkoista kukkamerta.
Ja siellähän niitä oli - tuomipuita, joiden valkoiset kukat loistivat taivaan sinisyyttä vasten. 
Niin äkkiä muuttuivat kevään hennot, enteilevät tuoksut vahvaksi kesän aromiksi. 



On jollakin tavalla vähän haikeaakin,
että kaikki kaunis ja odotettu menee ohi niin äkkiä.
Keväänkukkijat lakastuvat, metsän vihreys syvenee
eikä ole kuin vasta toukokuu.
Toivottavasti lämpöä ja aurinkoa riittää myös tuleville kesäkuukausille.

Kaikesta haikeudesta huolimatta tämä vaihe on juuri se kaikkein kaunein.
Aina kun yksi lajike lakastuu, tilalle puhkeaa uutta.
Kun tuomi lopettaa kukintansa, syreeni aloittaa sen.

Kesä jatkaa kulkuaan ja me etsimme sen jokaisesta päivästä uusia,
ihania asioita. Niitä sellaisia, joista tiedämme, että kesä jatkuu vielä pitkään.


Meidän pihan kevätperennat ovat olleet tänä vuonna parhaimmillaan.
Luulen, että talvikuukausien paksulla lumipeitteellä on osansa asiaan.
Siellä suojassa lumen alla kukkien juuret ja mukulat saivat rauhassa uinua talviuntaan
ja kerätä voimia uuteen kasvukauteen.

Jotenkin aika ihastuttavia nuokin kirjopikarililjat, 
kun siinä niin söpösti nuokkuvat vierivieressä toukokuun seisahtuneessa helteessä.


Ja entäpä nuo sinistäkin sinisemmät lemmikit!
Nuo entisaikojen kukat, jotka palauttavat aina mieleen lapsuuden kesien ihanat muistot:
lehmihaat, mummin maitoportin, kuumat kesäpäivät heinäpellon laidassa 
ja mansikkamaalla, kristallisena kimmeltävän järvenselän, tuohilipin ja lähteen, kotileikit navetan ylisillä ja leikkimökissä,
käpylehmät ja muut rakennelmat 
sekä kesän huolettomuuden ja vapauden.

***   ***   ***

Kauaksi ovat jääneet lapsuuden kesät,
mutta muistoissa ne elävät yhä kuin eilinen päivä. 
💙



Jokainen hetki rakennamme muistoja tulevaan.
Ne ovat tärkeitä elämän kannattelijoita.

Toukokuisten aurinkopäivien iloa Sinullekin!

-Kaaru-



lauantai 28. huhtikuuta 2018

Keväisiä puuhia

Kuluneella viikolla on ollut useita auringonvalon täyteisiä ja lämpimiä päiviä.
Niin lämpimiä, että keväisiä pihahommia on voinut tehdä t-paitasillaan.

Auringonvalosta ja lämmöstä hullaantuneena askeleeni kulkivat puutarhalle, 
josta lähti mukaani multasäkkien ja lannoitteiden lisäksi laatikollinen orvokkeja.

Siellä valtaisan kukkameren, värien ja tuoksujen keskellä koin suurta kiitollisuutta 
kevään suurimmasta ihmeestä, uudesta kasvusta.
Se kertoo siitä, että yksi vuodenkierto on tullut jälleen päätökseensä ja uusi alkanut.
Kasvun ihmeen äärellä sielu ja mieli ammentavat uutta voimaa ja
valo pyyhkii pois viimeisetkin talviset väsymykset ja huolet. 


Miten terapeuttiselta se aina tuntuukaan, 
kun saa pitkän talven jälkeen kaivaa pihavajasta esille kaikki ruukut ja kipot, 
työntää sormensa pehmeään multaan 
ja tuntea nenässään tuoreen mullan tuoksun.


Orvokkeja istuttaessani läsnä oli monenlaiset keväiset, jopa kesäiset elementit.
Kärpäset pörräsivät lämpimällä seinustalla, 
perhonen liihotteli kevätkukasta kukkaan
ja tuuli toi mukanaan lämpimiä henkäyksiä, 
joihin oli sekoittunut monenlaisia tuttuja, kaivattuja tuoksuja.



Keväisten pihapuuhien lomassa olen seuraillut lintujen kevättouhuja 
ja oppinut siinä samalla tunnistamaan monien eri lintulajien ääntelyä ja laulua. 

Yhtenä alkuviikon iltana, kun aurinko oli laskemassa ja elämä ympäriltä hiljentynyt,
kuljin pihamaalla tavanomaiseen tapaani ja kuulin kuinka jokin lintu lauloi koivikossa.
Tunnistin linnun punarinnaksi ja ihan ääneen siinä puhelin, 
miten mieletön konserttimestari tuo pieni lintu onkaan. 
Pysähtykääpä joskus kuuntelemaan! 
Konsertoinnin voi kuulla erityisesti keväisinä iltoina, 
kun ympäristö on aivan hiljainen.


Sääennusteet ovat luvanneet hyvää ja lämmintä säätä myös lähiviikoille,
joten ehkäpä minä uskallan tänään istuttaa siemenperunat maahan
ja tehdä muitakin mukavia puutarhahommia.

Pihamaan ruoho on alkanut jo vihertää ja puissa sekä pensaissa on isot, pulleat silmut.
Jos sää jatkuu yhtä lämpimänä, ei mene kauan, kun hento vihreys täyttää koko luomakunnan.
Tämä kevät on aina niin sydäntä sykähdyttää aikaa!

💛💚💛

Kevään iloa Sinullekin!

-Kaaru-


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Virkatut pöytäluutut



Vuosia sitten, kun kaikki lapseni olivat alle kouluikäisiä ja pienet, 
eloisat kyynärpäät eivät millään malttaneet pysyä aloillaan, 
lensi maitomuki nurin monta kertaa päivässä. 
Maitolammikoita lattioilta pois pyyhkiessäni tulin miettineeksi, 
mahtaako olla olemassa sellaisia luutuja, joihin haju ei pinttyisi. 

Eipä mennyt kauan, kun jostakin luin, että bambu materiaalina on juuri senkaltainen:
luonnostaan antibakteerinen, miellyttävän tuntuinen, imukykyinen, nopeasti kuivuva 
ja mikä parasta, siivousluutuna myös hajuton! 

Niinpä virkkasin meidänkin talouteen muutamia bambuisia pöytä- ja lattialuutuja,
ihan vain kokeillakseni, olivatko nuo kaikki bambun ominaisuudet totisinta totta.



Ja tiedättekö, ne luutut, 
musta ja valkoinen,
kestivät käytössä monta monituista vuotta.

Eivät alkaneet haista ainakaan niin nopeasti kuin kaupasta kotiin kannetut luutuserkkunsa,
olivat pehmeitä, imukykyisiä ja niin kestäviä, 
että vasta viime vuoden loppupuolella toinen niistä hiutui niin ohueksi, 
että kului lopulta pesukoneessa puhki.

Niitä luutuja pesin 60 asteessa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja
ja jokaisen pesukerran jälkeen ne olivat uudenraikkaita, 
entistä ehompia ja entistä imukykyisempiä.

Niitä paremmiksi luutuiksi koin ainoastaan mikrokuituiset siivousliinat.



Vaikka maitomukit kaatuvat enää harvoin
eikä muitakaan sotkuja siinä määrin synny kuin silloin,
kun lapset olivat ihan pieniä,
päätin kaikesta huolimatta virkata puhkikuluneiden luutujen tilalle uudet luutut.
Olisihan ihan kelpo luutuja toki kaupastakin saanut, mutta itsetehty on aina itsetehty ja 
toki kestoluutu vaihtoehtona aina ekologisempi.


Keväisen väriset puuvilla-bambulangat (50/50) tilasin Adlibrikseltä, 
kun jostain sattui silmiini mainos kevättalvisesta lanka-alesta.

Muistelen, että materiaalisuhde noissa aiemmin virkkaamissani olisi ollut 20/80 bambun voitoksi, mutten enää mistään löytänyt sellaisia lankoja. 
Voinee toki olla, että muistelen väärin.


Näistä luutuista sydänkuvioiset päätyvät kodin siivousluutuiksi 
ja kaksi pitsikuvioista pöytäluutuiksi keittiöön.

Miksi näin?

Siksi, 
että päivittäisessä käytössä tuollaiset pitsikuvioiset kuivuvat nopeammin 
kuin tiiviimmin virkatut.

Toivottavasti näistä luutuista on yhtä pitkä ilo kuin edeltäjistään.

Sydänkuvioisen tiskirätin ohje löytyy täältä, klik!

Ja pitsikuvioisen tiskirätin ohjeen kirjoitin tuonne alas kommentteihin.

💚💛💛💛💜


Tänä aamuna yöpakkasen kovettamaa pellonreunaa pitkin 
kävellessäni sydämessäni läikähti lämpimästi.
Aurinko paistoi, terva tuoksui ja edessäni taivaan syvää sineä vasten lensi lintuaura.
Ne ihanat ovat palanneet muuttomatkaltaan takaisin kotiin -
kevät on täällä!

Keväisen raikkaita, ihania aurinkopäiviä juuri Sinulle!

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat,
iloitsen teistä jokaisesta.
💛

-Kaaru-

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kohti pääsiäistä kera Kepan mehevän suklaapiirakan

Maaliskuu on ollut luminen.
Meillä täällä keskisessä Suomessa on satanut lunta valtavasti lisää.
Tuntuu, että talvi on ottanut oikean loppukirin ennen kevättä,
jotta ehtii sataa maahan kaiken sen lumen minkä on aikonutkin.

Kylän muorit ja papat huokailivat jo, lieneekö kesä täällä vielä juhannuksenakaan.
Lohdutin heitä sanoen, että aina on kesä tullut, sateisena tai paisteisena,
vaikka lunta olisi ollut metriset nietokset ja aurinko pysytellyt visusti pilviverhon takana.

Niin ihmeellinen on tuo kevätauringon voima. 
Pilviharson takaakin se lämmittää yllättävän paljon.
Niin paljon, että se on saanut räystäiltä veden tippumaan iloisesti 
ja lumipenkat painumaan siinä samalla pienemmiksi.
Jopa sulattamaan pälvipaikkoja metsiin ja mäenrinteille.

Sieltä se kevät tulee pienin askelin,
kunhan maltetaan vaan odottaa!
💛💛


Kevään iloon on sisältynyt myös monenlaisia muitakin tunteita.
Paljon olen miettinyt viime päivinä lohtua ja lohduttamista, 
toivoa ja toiveikkuutta elämän pienemmissä tai suuremmissa kriisitilanteissa.
Olen pohtinut, mistä ne kumpuavat, 
mistä lohtu ja toivo elämään lopulta löytyy?

Nämä ajatukset ovat nousseet huolesta niitä lähimmäisiä kohtaan, 
joita elämä on tavalla tai toisella satuttanut, 
ja joiden elämä on niiden tilanteiden myötä jollakin tavalla muuttunut.

Miten normaalia ihmisen onkaan kaivata lohtua.
Se on syvästä ihmisyydestä nousevaa tunnetta, 
joka tarvitsee vastaanottavaista mieltä toiselta osapuolelta, jotta voisi ehjäksi rakastaa ja parantaa.

Ja toiveikkuus.
Se tulee siitä, kun ymmärtää, ettei mikään tilanne elämässä ole pysyvää.
Että säröisestä ja vajaasta kumpuaa aina kuitenkin myös jotakin hyvää.
Sellaista, joka tekee meistä ihmisinä vahvemman.

Ajattelen myös, ehkä vähän lapsenmielisesti luottaen,
että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.
Se ajatus lohduttaa vaikeina aikoina.
Siinä toivo ja lohtu kulkevat käsikkäin.



Kohta saapuva pääsiäinen, tuo keväinen juhla,
viestii itselleni vahvasti paitsi valosta, ilosta ja
elämän jatkumisesta,
myös lohdusta ja toivosta. 
Että kaiken kivun alta tie kulkee lopulta kohti valoa.

Kunpa jokainen ihminen voisi löytää kaikista elämänsä
päivistään edes yhden pienen ilonaiheen, minkä vain,
joka toisi siihen hetkeen lohtua ja loisi toivon näköalaa tulevaisuuden päiviin.



Meillä täällä alkaa olla jo kovin odottava tunnelma.
Kuluneella viikolla lapset olivat keränneet pajunoksia isot niput,
joita he sitten koristelivat iloisen värisin höyhenin ja silkkipaperikukin.
Nyt on kauniit kimput värikkäitä oksia odottamassa huomista virvontaa.

Virpomisjännitystä tasatakseen 9-vuotiaani leipoi myös Kepan mehevää suklaakakkua, 
josta hän saa joka kerran niin paljon parempaa kuin minä, 
vaikka tismalleen samalla ohjeella sitä teemme.

Vaikkei se suoranaisesti pääsiäisleivonnainen olekaan,
suussa sulavaa se on ja siksi jakamisen arvoinen ohje täälläkin blogissa.


Kepan mehevä suklaapiirakka

Taikina:

5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa

2 dl vettä
200 g sulatettua voita
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa

1 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa

Kuorrutus:

100g voita
2 rkl maitoa
1 rkl tummaa kaakoajauhetta
250 g tomusokeria.

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon vesi, kaakaojauhe ja suola.
Kaada seos kuivien aineiden joukkoon, sekoita.
Lisää lopuksi taikinaan maustamaton jogurtti sekä kananmunat ja sekoita taikina nopeasti sekaisin. Älä vaivaa!

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille  ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n.15- 20 minuuttia riippuen uunin paistotehosta. Tarkista piirakan kypsyys 15 minuutin jälkeen, varmistuaksesi siitä, ettei se ole liian kauan uunissa ja kuivahda. 

Valmista kuorrutus ja levitä se samantien jäähtyneen piirakkapohjan päälle.


Katkoin lasten keräämistä oksista muutamia pajunkissaisimpia 
maljakkoon tulppaanien kaveriksi.
Tuossa olohuoneen pöydällä ne tuovat kotiin ihanan tuulahduksen pääsiäistunnelmaa,
vaikkei meillä täällä mitään muita koristeita vielä olekaan.

Yksi vuoden ihanimmista ja herkimmistä juhlista on taas käsillä.


Toivottelen sinulle levollista ja rauhallista palmusunnuntai viikonloppua!
💛

-Kaaru-

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Vauvalahjoja, osa 2 ja arjen juhlahetkiä


Viimeaikojen käsityöt ovat olleet pääasiassa pieniä, suhteellisen nopeasti valmistuvia juttuja,
joita olen neulonut ja virkannut usein silloin, kun olen istunut luennoilla. 
Siinä oppimistuokion lomassa olen saanut iloita tärkeästä harrastuksestani 
ja voinut oppimisen sivutuotteena saada aikaan monenlaisia sellaisia juttuja, 
joiden tekemiseen ei ehkä muutoin olisi arjen tiimellyksessä ollut aikaa. 


Viimeisimmäksi valmistui muutamia myssyjä 
Dropsin extra fine merinovillalangasta.
Tuo lanka on yksi suosikeistani juuri sen vuoksi, että se on niin pehmeää,
ettei sitä villaksi äkkiseltään edes uskoisi!
Se tuntuu ihoa vasten aivan unelman pehmeältä.
💛

Ohje näihin myssyihin (Kuopus-hilkka) löytyy yhdestä lempikirjoistani:
Klompelompe - neuleita koko perheelle.


Jo vuosien ajan minulla on ollut käytössä vauvalahjalaatikko, 
jonne olen säilönyt valmistuneita pieniä käsitöitä:
myssyjä, virkattuja leluja ja sen sellaista.
Siellä ne ovat odotelleet mikä minkäkin mittaisen ajanjakson, 
kunnes ovat päätyneet yksi toisensa perään vauvamuistamisiksi 
tai kastelahjoiksi uunituoreille pienokaisille ja heidän vanhemmilleen.

Siihen samaiseen laatikkoon päätyivät nyt nämäkin myssyt,
sillä tällä hetkellä näille ei ole vielä tulevaa käyttäjää tiedossa.
Mutta sitten kun taas on, on mukava kaivella laatikosta jotain pientä itsetehtyä 
ja toivottaa sillä tavoin uusi pieni tervetulleeksi tähän maailmaan.
💛


Lauantaipäivä alkaa kääntyä kohti iltapuolta.
Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monenlaisia mukavia tilanteita ja tunnelmia, 
ohikiitäviä hetkiä, jotka ovat tuoneet kaikki yhdessä ja erikseen arjen keskelle juhlahetkiä.

On ollut naistenpäivätunnelmaa, arkisia hetkiä oman perheen kanssa,
yhteenhiileen puhaltamisen tunnetta ja iloa luonnosta, ystävistä sekä perheestä.


Eilen istuimme iltaa ystäväni kanssa ja juttelimme ääneen, 
miten tärkeitä nekin hetket ovat arkisen aherruksen keskellä.
Että miten tärkeää on hetkeksi pysähtyä, kuulostella mitä toiselle kuuluu, 
miten toinen jaksaa, millaisia tunteita ja ajatuksia on elämään kokonaisuudessaan sisältynyt.
Sillä jakamalla ja puhumalla ajatuksiaan sekä tunteitaan ääneen tulee samalla jäsentäneeksi ajatuksiaan/tunnetilojaan ja oppii ymmärtämään monia sellaisia asioita, jotka jäisivät ehkä muutoin epäselviksi tai mielen päälle kaihertamaan.
Jakaminen myös moninkertaistaa ilon ja puolittaa surut.

Onnea on vastavuoroinen ystävyys.
💜

~~~~~~

Arkisten ilojen äärellä täällä tänään
ja mukavaa viikonlopputunnelmaa sinulle toivottelemassa,

-Kaaru-

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Pakkaspäivien touhuja

Viime joulun alla kaipailin vuosi sitten virkkaamaani latvatähteä joulukuusen kruunuksi.
Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään,
vaikka tuntui, että käänsin koko talon ylösalaisin.
Asia jäi vaivaamaan siinä määrin mieltä, että päätin virkata tilalle uuden tähden kunhan 
sen virkkaamiseen liikenee muilta touhuilta aikaa.


Tällä viikolla päätin sen sitten virkata, 
kun pakkanen kiristi ulkona otettaan niin paljon, 
ettei sinne ollut juuri menemistä.

Saatuani tähden valmiiksi, kovetin sen erikeeper-vesiseoksella (1:2) 
ja säilöin tähden samantien joulukoristelaatikkoon, 
jotta se löytyy ensi jouluna takuuvarmasti.

Idea tähän kauniiseen tähteen löytyi blogiystäväni Eerikan ihastuttavasta blogista
josta löytyy myös linkki tähden virkkausohjeisiin.

.


Samoilla vauhdeilla virkkasin muutamia lumihiutaleitakin lisää,
jotka pääsevät koristamaan seuraavaa joulukuustamme yhdessä latvatähden
sekä aiemmin virkkaamieni lumihiutaleiden kanssa.

Virkkasin tähdet 100 virkattua lumihiutaletta- kirjan ohjeiden mukaan.
Ko. kirjassa on niin monta kaunista ohjetta, 
että tekisi melkein mieli virkata niistä jokainen!


Talviloma alkaa olla meillä lopuillaan.
Nopeasti on taas viikko vierähtänyt,
kuten kaikki viikot vuoden alusta tähän saakka.
Joskus on tuntunutkin, että aina ollaan perjantaiehtoossa
viikonloppua vastaanottamassa.


Monenlaisia kotoisia puuhia ehdimme kuitenkin viikon aikana tehdä, 
vaikka tänään tuntuukin, että viikko hujahti nopeasti ohitse.

On ollut jälleen ihana huomata, etteivät lapset niin kovin ihmeellisiä juttuja tarvitse lomallakaan.
Retket lähimetsään, hiihto, luistelu, mäenlasku ja ystävien kanssa oleminen 
ovat olleet tällä viikolla suosiossa.

Lapset, kuten me aikuisetkin, olemme nauttineet kaikkein eniten siitä, 
että olemme voineet kiireettömästi puuhastella kaikenlaista pientä tässä kotosalla, 
voimaantua yhdessäolosta vailla minuuttiaikatauluja, jotka meinaavat välillä arjessa uuvuttaa.
Kaikki edellä mainittu on tuonut riittävästi vaihtelua arkiseen aherrukseen ja olo on sopivasti voimaantunut. Ladatuin akuin on mukava tähyillä tulevaan viikkoon.

Maaliskuisten päivien ihania hetkiä Sinulle!

-Kaaru-

perjantai 23. helmikuuta 2018

Kevättalven odotettu aurinko

Tällä viikolla se viimein saapui. 
Kevättalven odotettu aurinko.
Usean kuukauden ajan harmaana roikkunut taivas 
on yhtäkkiä valoa ja taivaan sinisyyttä täynnä.

Pakkaslumi narskuu askelten alla, 
kuura kimmeltää hopeisena puiden oksilla, 
pellot ja järvenselät ovat pukeutuneet kauneimpiin timanttipukuihinsa 
ja pikkulinnut livertelevät keväisiä sointujaan taukoamatta. 

Ilmassa on vahva lataus kevättä - päivä on pidentynyt 
ja valon määrä sen myötä jo paljonkin lisääntynyt. 
Mielessäni alkaa soida laulunsanat:
"..nyt jo taittuu talven valta, ilma alkaa lämmetä.."




Useana aamuna olen käynyt kävelemässä läheisen järven jäällä.
Yrittänyt samalla ammentaa aurinkoenergiaa kehon jokaisen solun täyteen, 
sillä sitä minun mieleni ja sieluni ovat janonneet koko pitkän, 
pimeän talven.




Välillä olen istahtanut rantalepikön juurelle katselemaan pilvetöntä taivasta 
ja pikkulintujen riemukasta liitoa sen sineä vasten. 

Olen kahlannut läpi kaislikoiden,
kiivennyt kallioille tähyilemään horisonttia 
ja kulkenut läpi hiljaisuutta ja rauhaa huokuvan metsän, 
jättäen jälkeeni lumienkeleitä.




Pakkaskeleistä huolimatta olen tuntenut ihollani kevättalven auringon lämmön. 
Olen tuntenut kuinka se etsiytyy lähelle, kuinka sen lämpö saavuttaa sisimpäni 
ja miten hyvä siinä sen lämpimässä syleilyssä on olla. 
Kuin ystävän vierellä.



Tänä talvena olen ollut jaksavampi kuin monena talvena aiemmin. 
Ehkä olen noussut porrastasanteelle, jossa on enemmän tilaa hengittää, 
on aikaa ja voimavaroja pysähtyä ja katsella, 
on aikaa haaveille, 
on aikaa itselle.




Parvi pikkulintuja lennähtää alas rantakoivikosta.
Jäävät jonkin matkan päähän päät kenossa katselemaan aikeitani. 
Arkaillen, arvioiden hypähtävät sitten lähemmäksi. 
Aavistavat ehkä, että minulla saattaisi olla jotain heillekin. 

Murran eväsleivän syrjästä palasen ja puserran sen nyrkissäni pieniksi murusiksi. 
Nakkaan muruset kauemmaksi jäälle. Linnut hypähtävät perään. 
Kilvan etsivät kimmeltävältä hangelta muruja pienten ruumiidensa ravinnoksi. 

ja jotain lämmintä läikähtää sydänalassani. 
Me olemme tainneet ystävystyä. 
💙

Siihen me jäämme, 
minä ja linnut, 
kevättalven auringon alle.




Viikonloppu kolkuttelee jo ovella. 
Täällä meillä talviloma on alkamassa.

Lomailoa kaikille teille, joilla sellainen pian on 
ja viikonlopun levollisuutta kaikille muille!

-Kaaru-