Ajatukset joulussa

Taas on vierähtänyt tovi, jos toinenkin edellisestä postauksesta.

Vaikka mitäpä sitä erikseen mainitsemaan, sillä näistä pitkistä postausväleistä on tullut itselleni enemmän sääntö kuin poikkeus.

Silloin joskus pari vuotta sitten, kun vakavissani mietin blogini lopettamista

syy siihen oli se, että blogin päivittämisestä oli tullut taakka. 

Se otti aina enemmän kuin antoi takaisin.

Silloin päätin, että jos vielä joskus jatkan päivittelen blogiani omaan tahtiin

enkä enää koskaan ota paineita siitä niin, että viimeinenkin ilonhippunen koko 

ihanasta harrastuksesta katoaa.

Aina ei ole voimavaroja kulkea niitä polkuja joita haluaisi. 

Elämänpolku on toisinaan hyvinkin mutkikas ja silloin, jos milloin on pysähdyttävä useammin kuin vain tienhaarojen kohdalla kuulostelemaan omaa jaksamisen tasoaan, punnittava tosissaan, 

mikä milloinkin on järkevää ja voimaannuttavaa. 

Sieltä jostain se sitten taas kumpuaa ikävä menneen äärelle,

sillä vaikka mieli kadottaisi elämän mutkissa suunnan, sydän muistaa mistä ilo syntyy.

Menneessä kesässä ja syksyssä on ollut paljon ihania asioita, sellaisia, 

joita ilolla ja kaiholla muistelemme varmasti vielä vuosienkin päästä. 

Oli lämmin ja melko sateeton kesä, metsä täynnä marjoja

 ja luonto syksyllä niin värikylläinen, että laajinkin värikartta olisi 

sen rinnalla kokenut jäävänsä varjoon. 

Syksyn lämpöä on riittänyt tänne marraskuun lopulle saakka, 

tosin eilinen Liisa-myrsky taisi olla käänteentekevä tähän hetkeen. 

Ilma viileni niin, että taitaa syksy viimein antautua talvelle.

Sitä olen oikeastaan jo odottanutkin, että harmaat, matalalla roikkuvat pilvet 

jättäisivät jonain päivänä jälkeensä unenpehmeän, valkoisen lumiharson, 

jonka suojiin viluinen luonto voisi kääriytyä ja

joka toisi meille ihmisille kaivattua valoa. 

Vaikka talvi ei ole vielä tullut, ajatukset ovat kääntyneet katselemaan kohti joulua ja sen tunnelmaa. Menneellä viikolla tein naisten käsityöillassa tämän herkän mustikanvarpukranssin, joka taiteltiin sydämen muotoon metallihengarista ja kieputeltiin sen ympärille limittäin ohuita mustikanvarpunippuja. 

Alkuperäinen ajatus oli spreijata kranssin pintaan valkoista maalia, mutta kotiin tultuani ajatukset muuttuivat niin, että päätin jättää kranssin sittenkin vihreäksi. Myöhemmin viikolla tein toisen samanlaisen kranssin ja ripustin kranssit tupakeittiön ikkunoihin talvista tunnelmaa tuomaan. Miten ihanalta ne tuoksuvatkaan! Kuin henkäys juhannusta ja samalla niin vahva aistimus joulua.

 

Muitakin jouluisia asioita on tullut jo tehtyä sekä tunnelmoitua joulua monin eri tavoin.

Lokakuun lopulla sain idean tehdä joulukortteihin enkelikoristeen, 

jonka kortin saaja voisi myöhemmin ripustaa joulukuuseen tai muualle kotiinsa.

Näin kuvan vastaavasta enkelistä jossain lehdessä (en vain enää muista missä) ja sinne se piirtyi muistin sopukoihin, josta sen sitten nappasin ryhtyessäni taittelemaan rautalankaa enkelin muotoon.

Ajattelin tehdä tuon enkelin vääntelystä ohjeet tänne blogiin myöhemmin,

sillä pelkkä sanallinen ohje tuntuu haastavalta kirjoittaa niin, että siitä hahmottuisivat eri työvaiheet.

 

Tein enkeleitä sen verran paljon, 

että saan ripustaa niitä sitten omaan joulukuuseenkin lähempänä joulua.

Sillä, 

enkeleitä, onhan heitä.

Suojaamassa, kantamassa, lohduttamassa ja rinnalla kulkemassa elämän eri vaiheissa ja tilanteissa.

Tuomassa toivoa ja valoa silloinkin, kun tuntuu ettei niitä ei ole näkyvissä.

Enkelit symboloivat niin vahvasti myös joulua ja sen herkkää, muuttumatonta sanomaa.

Enkelit, niin kauniita, hentoja olentoja. 

Ihmisten ystäviä.

Marraskuisen illan tunnelmaa Sinulle, blogini lukija!

-Kaaru-

Virkattu teeastiasto

Elokuun lopulla katsellessani tupakeittiömme ikkunasta

pehmeän pastellisiin sävyihin maalautunutta iltataivasta,
muistin puuvillalankakorin, jonka olin alkukesästä täyttänyt
heleän värisillä langoilla ja asetellut nojatuolin viereen
odottelemaan hiljaisten kesäiltojen virkkuuhetkiä.

Samaisella viikolla olin löytänyt kirpparilta
houkuttelevan näköisen käsityökirjan,
jonka nimi, Kotileikki,
kutsui tarttumaan kirjaan lähemmin ja
nostamaan sen ostoskorin kyytiin.


Pastellisen kaunista iltataivasta katsellessani muistin paitsi langat,
myös tuon kirjan ja päätin kurkistaa sen sisälle ajan kanssa.

Kirjasta löytyi viehättävä ohje lasten virkattuun teeastiastoon,
jonka virkkaamisen päätin siltä istumalta aloittaa.

Kuten käsityöt aina, tämäkin virkkuutyö vei mukanaan.
Innostus vain kasvoi sen mukana, kun uusia kerroksia syntyi.

Työ alkoi saada muotonsa.

Koska koko kesä oli mennyt tekemättä juurikaan käsitöitä,
lapsetkin kiinnostuivat siitä, mitä äidillä oli tällä kertaa mielessä.
Kun kerroin virkkaavani heidän leikkeihinsä lisukkeita,
eivät he meinanneet malttaa odottaa niiden valmistumista,
vaan kävivät tämän tästä kyselemässä valmistuvasta työstä.

Ja, voi sitä silmien tuiketta ja riemua,
kun he sitten saivat valmiin teepannun hyppysiinsä hypisteltäväksi!

Miten ihana sitä iloa olikaan katsella!
Lasten ilo on niin aitoa, sydämestä nousevaa.
Eivät he näe virheitä,
joihin oma silmä meinaa takertua.
He näkevät kokonaisuuden,
näkevät hetkeen ja osaavat elää siinä.

Siitä minullakin olisi opittavaa.

Teeastiaston valmistuttua,
kovetin sen vesi-erikeeperseoksella,
veden ja liiman suhteen ollessa 1:2.
Ohjeessa kovettamiseen oli käytetty decoupige-lakkaa,
jolla astiastosta olisi saanut varmasti vielä
kovemman kuin vesi-liimaseoksella,
mutta koska minulla ei tuota lakkaa ollut,
tyydyin tuohon perinteisempään tyyliin.

Astiastosta tuli jämäkkä, muttei kova.
Saapa nähdä kuinka se kestää leikin tiimellyksessä. ;)
Täytyy varmaan käsitellä se uudestaan tuolla lakallakin, ellei se kestä.

Nyt mennään kuitenkin näin
ja nautitaan leikin ilosta!

Koska teehetkessä tarjoillaan usein jotain herkkuakin,
virkkasin astiaston kaveriksi muutamia uusia
domino-keksejä sekä unelmatortun palasia.

Lapset innostuivat tekemään bränkkejä eli kepposia
sujauttamalla virkatun domino-keksin oikeiden keksien sekaan
ja tarjoilemalla niitä sitten toisilleen ja meille aikuisille.
Täydestä se meni ensimmäisellä kerralla,
mutta ei ehkä enää seuraavalla. ;)

Vaikka syksy alkaa ottaa luonnossa vallan,

monet luonnonkukat sekä keväällä kylvämäni yksivuotiset kesäkukat

jaksavat edelleen ilahduttaa runsaalla kukinnallaan.

Ojanvarsilta keräsin näiden kuvien somisteeksi puna-apiloita

ja kukkapenkistä kesämalvikkia sekä olki- ja kosmoskukkia.

Nappasin kukkien kylkeen myös pienen pätkän kukkalaatikon
reunan yli pursuavasta hopeaputouksesta,

joka on tänä kesänä kasvanut niin valtaisana ilman lannoitteita, 

etteivät monet ole uskoneet sen olevan mahdollistakaan.

Mutta totta se on, minä en ole ehtinyt kukkiani tänä kesänä juuri hoitamaan

joten lannoitukset ovat jääneet pariin alkukesäiseen kertaan.

Villisti ja vapaasti ovat saaneet kukat rehottaa,
liekö siinä syynsä sille, että niin rönsyävät runsaina. ;)

Syksyisiä, kauniita päiviä, Sinulle!

-Kaaru-


p.s Ohje teeastiaston virkkaamiseen ja moniin muihin suloisiin käsitöihin löytyy
 Pauliina Salmisen kirjoittamasta ja Annika Liinangin kuvittamasta kirjasta
 Kotileikki - lastenhuoneen neljä vuodenaikaa.

Syksyisiä villasukkia

Lasten aloitettua elokuun alkupuolella koulun,

 jäin minä vielä reiluksi kolmeksi viikoksi kotiin lomailemaan nuorimmaisemme kanssa.
Touhuntäyteisen kesän jälkeen oli viimeinkin aikaa tarttua sukkapuikkoihin
ja virkkuukoukkuun, kaivaa kauniin väriset langat kesäteloilta
ja ryhtyä päivittämään villasukkakorin sisältöä tähän hetkeen sopivaksi.

Siinä villasukkakorin äärellä vierähti tovi jos toinenkin,
sillä jäin hypistelemään pieneksi jääneitä villasukkia käsissäni
ja kulkemaan niiden nostattamien muistojen poluilla.

Mietin pitkään, mitä kummaa tekisin pieneksi jääneille villasukille,
varsinkin niille, joista luopuminen tuntui syystä tai toisesta kovin vaikealta.
Aikani mietittyäni päätin säästää jokaiselle lapselleni yhdet itsetehdyt sukat
muistoksi lapsuuden vuosista, palaseksi heidän muistojen polkuaan.
Loput pieneksi jääneet sukat ladoin pahvilaatikkoon odottamaan kierrätykseen vientiä.
Ehkäpä sukat löytävät jossain kaukana tai lähellä uudet omistajansa,
uudet pienet jalat, joiden lämmikkeeksi ryhtyä.

Siistittyäni villasukkakorin sisällön,
puuttuviksi palasiksi jäivät sukat kahdelle vanhimmalle tyttärelle,
joiden jalat ovat vuoden sisällä venähtäneet pituutta niin paljon,
että ovat menneet jo ohi omien jalkaterieni pituudesta
sekä sukat nuorimmaisellemme,
viisivuotiaalle pojalle,
jolle harvoin löytyy mieleisen värisiä sukkia neljän siskonsa jäljiltä.

Tyttöjen sukkiin valikoitui sävyt heidän omien lempiväriensä mukaan.
Toiselle oljenkeltaista ja toiselle kanervanpunaista.
Syksyiset kauniit sävyt,
jotka pehmeän murrettuina sointuvat kauniisti ympäröivään
syyskesän maisemaan.
Joiden sävyt toistuvat viljapellon laihossa,
auringon polttamassa heinikossa,
kanervankukissa,
mustikan ruskalehdissä ja
kuivahtaneissa havunneuloissa.

Neuloin sukat Novitan seiskaveikasta,
niitä kun tuli ostettua viime kevään alennuksesta monta kerällistä
useissa eri sävyissä.
Villasukkiin se onkin oikein hyvä ja vahva lankavalinta,
kun taas pipoihin ja lapasiin käytän mieluummin merinovillaa,
sillä paljasta ihoa vasten se on mukavan pehmeä eikä kutita samalla tavoin
kuin tavallisesta villasta kehrätty lanka.

Sukkien neulemalli löytyy täältä.
Sen pitsikuvioinen neulepinta on yksi suosikeistani,
sillä sukat valmistuvat nopeasti ja ne istuvat jalkaan jotenkin äärimmäisen hyvin.

Aivan kuten venhä ja ohra palmikoivat tähkiään kotiamme ympäröivillä pelloilla,
palmikoin minä näihin sukkiin muistoja menneeltä kesältä.
Siellä palmikoiden lomassa muistot kulkevat tallessa
tulevaisuuden päiviin ja hetkiin.
Kantavat ja kannattelevat.
Nostavat suupielet hymyyn.


Alkaneen syyskuun iloa ja kauneutta Sinulle,
blogini lukija!

-Kaaru-

p.s pienen pojan sukat ovat vielä puikoilla, 
niistä tarinaa tuota tuonnempana.

Pellavaa ja päivänkakkaroita

Heinäkuiset päivät eivät ole helteillä hellineet,

mutta viileämmissä ja osittain sateisissakin päivissä on ollut omat hyvät puolensa.

On tullut pitkästä aikaa kaivettua ompelukone ulos kaapin kätköistä

ja ommeltua monenlaista pientä ja vähän suurempaakin tykötarvetta kotiin.

Siinä kankaita sommitellessa, 

leikatessa ja ompelukoneen tasaista hurinaa kuunnellessa ajatus on polveillut kesäisillä teillä.

Kuin huomaamatta vuosia sitten ostamani monen metrin mittainen pellavakangas

on taipunut jos jonkinlaiseen muotoon.

 

Tupakeittiön ikkunat saivat suojakseen laskosverhot.

Ne toimivat perinteisellä laskosverhomekanismilla

ja ovat tarkoituksella ikkunoita hieman suuremmat, 

jotta voin sitten aikanaan siirtää ne rakentuvan kotimme ikkunoihin.

Pellavaisen kankaan säikeet valoa vasten ovat kuin

 pilviverhon takaa alas maahan laskeutuvat auringonsäteet

ja sen pehmeä sävy kuin kesäinen hiekkaranta.  

Niin rauhoittavaa katseltavaa.
♡

Kuten kaikki ompelutyöt, myös verhojen ompelu jätti jälkeensä pieniä kangassoiroja.

Meinasin heittää ne ensin tilkkukoriin odottelemaan parempia aikoja, 

mutta hetken mielijohteesta päädyinkin taittelemaan niistä rusetteja, jotka ompelin lopulta rusettiponnareiksi.

Pienelle,
kauneutta rakastavalle tyttärelleni ne ovat kuin tehtyjä.
Ja tuon valkoisen pitsimekon kanssa ne sopivat yhteen mitä parhaiten.

Toinen ponnareista päätyi heti hänen hiuksiinsa

ja toisen niistä hän kietaisi nallepojan kaulaa komistamaan.
♡

Muutamia muitakin ompeluksia sain tuosta samaisesta kankaasta tehtyä, jotka päätyivät wc/kodinhoitotilaan.
Niistäpä kertoilen sitten,
kunhan saamme remontin viimeistelytyöt siellä tehtyä.

Heinäkuu on kasvattanut pellonreunamat ja ojanvarret täyteen
päivänkakkaroita ja peltosaunioita.
Olen keräillyt niitä isot kimput maljakoihin niin ulkopöydälle kuin sisällekin.

Päivänkakkara on yksi monista lempikukistani
ja siksi annan niiden vapaasti kasvaa pihapiirissä ja kukkapenkissä,
juuri siellä minne niitä on itsestään kylväytynyt,
sillä jokin niiden yksinkertaisessa kauneudessa yltää syvälle sieluun saakka.

Miten joku kukka voikaan olla kaikessa yksinkertaisuudessaan niin valtavan kaunis ja herkkä
ja niin iloa tuova kuin pieni aurinko.  
♡

Kimpullinen näiden herkkien kukkien tuomaa iloa Sinullekin,
blogini lukija!

-Kaaru-

Virkatut pöytäluutut

Vuosia sitten, kun kaikki lapseni olivat alle kouluikäisiä ja pienet, 

eloisat kyynärpäät eivät millään malttaneet pysyä aloillaan, 

lensi maitomuki nurin monta kertaa päivässä. 

Maitolammikoita lattioilta pois pyyhkiessäni tulin miettineeksi, 

mahtaako olla olemassa sellaisia luutuja, joihin haju ei pinttyisi. 

Eipä mennyt kauan, kun jostakin luin, että bambu materiaalina on juuri senkaltainen:

luonnostaan antibakteerinen, miellyttävän tuntuinen, imukykyinen, nopeasti kuivuva 

ja mikä parasta, siivousluutuna myös hajuton! 

Niinpä virkkasin meidänkin talouteen muutamia bambuisia pöytä- ja lattialuutuja,

ihan vain kokeillakseni, olivatko nuo kaikki bambun ominaisuudet totisinta totta.

Ja tiedättekö, ne luutut, 

musta ja valkoinen,

kestivät käytössä monta monituista vuotta.

Eivät alkaneet haista ainakaan niin nopeasti kuin kaupasta kotiin kannetut luutuserkkunsa,

olivat pehmeitä, imukykyisiä ja niin kestäviä, 

että vasta viime vuoden loppupuolella toinen niistä hiutui niin ohueksi, 

että kului lopulta pesukoneessa puhki.

Niitä luutuja pesin 60 asteessa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja

ja jokaisen pesukerran jälkeen ne olivat uudenraikkaita, 

entistä ehompia ja entistä imukykyisempiä.

Niitä paremmiksi luutuiksi koin ainoastaan mikrokuituiset siivousliinat.

Vaikka maitomukit kaatuvat enää harvoin

eikä muitakaan sotkuja siinä määrin synny kuin silloin,

kun lapset olivat ihan pieniä,

päätin kaikesta huolimatta virkata puhkikuluneiden luutujen tilalle uudet luutut.

Olisihan ihan kelpo luutuja toki kaupastakin saanut, mutta itsetehty on aina itsetehty ja 

toki kestoluutu vaihtoehtona aina ekologisempi.

Keväisen väriset puuvilla-bambulangat (50/50) tilasin Adlibrikseltä, 

kun jostain sattui silmiini mainos kevättalvisesta lanka-alesta.

Muistelen, että materiaalisuhde noissa aiemmin virkkaamissani olisi ollut 20/80 bambun voitoksi, mutten enää mistään löytänyt sellaisia lankoja. 

Voinee toki olla, että muistelen väärin.

Näistä luutuista sydänkuvioiset päätyvät kodin siivousluutuiksi 

ja kaksi pitsikuvioista pöytäluutuiksi keittiöön.

Miksi näin?

Siksi, 

että päivittäisessä käytössä tuollaiset pitsikuvioiset kuivuvat nopeammin 

kuin tiiviimmin virkatut.

Toivottavasti näistä luutuista on yhtä pitkä ilo kuin edeltäjistään.

Sydänkuvioisen tiskirätin ohje löytyy täältä, klik!

Ja pitsikuvioisen tiskirätin ohjeen kirjoitin tuonne alas kommentteihin.

💚💛💛💛💜

Tänä aamuna yöpakkasen kovettamaa pellonreunaa pitkin 

kävellessäni sydämessäni läikähti lämpimästi.

Aurinko paistoi, terva tuoksui ja edessäni taivaan syvää sineä vasten lensi lintuaura.

Ne ihanat ovat palanneet muuttomatkaltaan takaisin kotiin -

kevät on täällä!

Keväisen raikkaita, ihania aurinkopäiviä juuri Sinulle!

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat,

iloitsen teistä jokaisesta.

💛

-Kaaru-

Vauvalahjoja, osa 2 ja arjen juhlahetkiä

Viimeaikojen käsityöt ovat olleet pääasiassa pieniä, suhteellisen nopeasti valmistuvia juttuja,

joita olen neulonut ja virkannut usein silloin, kun olen istunut luennoilla. 

Siinä oppimistuokion lomassa olen saanut iloita tärkeästä harrastuksestani 

ja voinut oppimisen sivutuotteena saada aikaan monenlaisia sellaisia juttuja, 

joiden tekemiseen ei ehkä muutoin olisi arjen tiimellyksessä ollut aikaa. 

Viimeisimmäksi valmistui muutamia myssyjä 

Dropsin extra fine merinovillalangasta.

Tuo lanka on yksi suosikeistani juuri sen vuoksi, että se on niin pehmeää,

ettei sitä villaksi äkkiseltään edes uskoisi!

Se tuntuu ihoa vasten aivan unelman pehmeältä.

💛

Ohje näihin myssyihin (Kuopus-hilkka) löytyy yhdestä lempikirjoistani:

Klompelompe - neuleita koko perheelle.

Jo vuosien ajan minulla on ollut käytössä vauvalahjalaatikko, 

jonne olen säilönyt valmistuneita pieniä käsitöitä:

myssyjä, virkattuja leluja ja sen sellaista.

Siellä ne ovat odotelleet mikä minkäkin mittaisen ajanjakson, 

kunnes ovat päätyneet yksi toisensa perään vauvamuistamisiksi 

tai kastelahjoiksi uunituoreille pienokaisille ja heidän vanhemmilleen.

Siihen samaiseen laatikkoon päätyivät nyt nämäkin myssyt,

sillä tällä hetkellä näille ei ole vielä tulevaa käyttäjää tiedossa.

Mutta sitten kun taas on, on mukava kaivella laatikosta jotain pientä itsetehtyä 

ja toivottaa sillä tavoin uusi pieni tervetulleeksi tähän maailmaan.

💛

Lauantaipäivä alkaa kääntyä kohti iltapuolta.

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monenlaisia mukavia tilanteita ja tunnelmia, 

ohikiitäviä hetkiä, jotka ovat tuoneet kaikki yhdessä ja erikseen arjen keskelle juhlahetkiä.

On ollut naistenpäivätunnelmaa, arkisia hetkiä oman perheen kanssa,

yhteenhiileen puhaltamisen tunnetta ja iloa luonnosta, ystävistä sekä perheestä.

Eilen istuimme iltaa ystäväni kanssa ja juttelimme ääneen, 

miten tärkeitä nekin hetket ovat arkisen aherruksen keskellä.

Että miten tärkeää on hetkeksi pysähtyä, kuulostella mitä toiselle kuuluu, 

miten toinen jaksaa, millaisia tunteita ja ajatuksia on elämään kokonaisuudessaan sisältynyt.

Sillä jakamalla ja puhumalla ajatuksiaan sekä tunteitaan ääneen tulee samalla jäsentäneeksi ajatuksiaan/tunnetilojaan ja oppii ymmärtämään monia sellaisia asioita, jotka jäisivät ehkä muutoin epäselviksi tai mielen päälle kaihertamaan.
Jakaminen myös moninkertaistaa ilon ja puolittaa surut.

Onnea on vastavuoroinen ystävyys.

💜

~~~~~~

Arkisten ilojen äärellä täällä tänään
ja mukavaa viikonlopputunnelmaa sinulle toivottelemassa,

-Kaaru-

Pakkaspäivien touhuja

Viime joulun alla kaipailin vuosi sitten virkkaamaani latvatähteä joulukuusen kruunuksi.

Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään,

vaikka tuntui, että käänsin koko talon ylösalaisin.

Asia jäi vaivaamaan siinä määrin mieltä, että päätin virkata tilalle uuden tähden kunhan 

sen virkkaamiseen liikenee muilta touhuilta aikaa.

Tällä viikolla päätin sen sitten virkata, 

kun pakkanen kiristi ulkona otettaan niin paljon, 

ettei sinne ollut juuri menemistä.

Saatuani tähden valmiiksi, kovetin sen erikeeper-vesiseoksella (1:2) 

ja säilöin tähden samantien joulukoristelaatikkoon, 

jotta se löytyy ensi jouluna takuuvarmasti.

Idea tähän kauniiseen tähteen löytyi blogiystäväni Eerikan ihastuttavasta blogista, 

josta löytyy myös linkki tähden virkkausohjeisiin.

.

Samoilla vauhdeilla virkkasin muutamia lumihiutaleitakin lisää,

jotka pääsevät koristamaan seuraavaa joulukuustamme yhdessä latvatähden

sekä aiemmin virkkaamieni lumihiutaleiden kanssa.

Virkkasin tähdet 100 virkattua lumihiutaletta- kirjan ohjeiden mukaan.

Ko. kirjassa on niin monta kaunista ohjetta, 

että tekisi melkein mieli virkata niistä jokainen!

Talviloma alkaa olla meillä lopuillaan.

Nopeasti on taas viikko vierähtänyt,

kuten kaikki viikot vuoden alusta tähän saakka.

Joskus on tuntunutkin, että aina ollaan perjantaiehtoossa

viikonloppua vastaanottamassa.

Monenlaisia kotoisia puuhia ehdimme kuitenkin viikon aikana tehdä, 

vaikka tänään tuntuukin, että viikko hujahti nopeasti ohitse.

On ollut jälleen ihana huomata, etteivät lapset niin kovin ihmeellisiä juttuja tarvitse lomallakaan.

Retket lähimetsään, hiihto, luistelu, mäenlasku ja ystävien kanssa oleminen 

ovat olleet tällä viikolla suosiossa.

Lapset, kuten me aikuisetkin, olemme nauttineet kaikkein eniten siitä, 

että olemme voineet kiireettömästi puuhastella kaikenlaista pientä tässä kotosalla, 

voimaantua yhdessäolosta vailla minuuttiaikatauluja, jotka meinaavat välillä arjessa uuvuttaa.

Kaikki edellä mainittu on tuonut riittävästi vaihtelua arkiseen aherrukseen ja olo on sopivasti voimaantunut. Ladatuin akuin on mukava tähyillä tulevaan viikkoon.

Maaliskuisten päivien ihania hetkiä Sinulle!

-Kaaru-

Vauvalahjoja, osa 1

"Oman lapsen, pienen linnun, 

kannoin alla sydämen.

Nyt on onni täydellinen, 

syliini saan ottaa sen.

Tunnen käden pienen, hennon, 

tunnen posken pehmeän.

Voisko olla kauniimpaa, 

kuin alku uuden elämän."

"Nyytti pieni syliimme annettiin, 

se vauvalta tuoksuu, 

on lämmin niin.

Se itsekin varmasti tietää sen, 

että sulattaa jokaisen sydämen.

Hiustupsusta pieniin varpaisiin, 

se on ihana, ihana niin!"

"Sinä elämä, annoit minulle tämän tehtävän

enkä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.

Minun tehtäväni on tarttua tähän käteen

ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen minä itseni,

vielä pienemmäksi, kuin tämä vastasyntynyt."

💜💙💜

Näiden saaterunojen kera olen viimekuukausina ottanut vastaan iloisia uutisia 

ystäviltä ja sukulaisilta heidän perheidensä täydentyessä uudella pienokaisella.

Uusi elämä on aina yhtä suuri ihme, se saa sanattomaksi.

Pieni lapsi puhtaudellaan ja viattomuudellaan puhuttelee syvästi.

Sydän täyttyy suurista, pakahduttavista tunteista.

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että kaikki meni hyvin.

Uusia, ihania pieniä ihmistaimia ja heidän vanhempiaan ajatellessani ryhdyin virkkaamaan.

Jossain syvällä mielen sopukoissa siinsi ajatus unilelusta.

Sellainen on ollut meidänkin lapsilla kaikilla ja kovin tärkeä on ollutkin.

Se kainalossa on ollut turvallista nukahtaa päivä- ja yölevolle,

se on tuonut tukea ja lohtua harmia tuottaneissa tilanteissa.

Se on ollut elintärkeä elämän ensimmäisinä vuosina.

Nettiä selatessani löysin suloistakin suloisemman ohjeen unipupujen virkkaamiseen.

Ohje löytyi Marin ihanasta ja inspiroivasta blogista.

Selkeät ohjeet innoittivat virkkaamaan pupusia kerralla useamman.

Yksi näistä pupusista pääsee jo ihan pian uuteen kotiin pienokaisen unien turvaksi ja 

kahdelle muullekin on jo koti tiedossa.

Ajattelin laittaa puput matkaan seuraavan runon saattelemana.

Runon, jonka sain itsekin silloin, kun nuorimmaisemme syntyi ja joka 

herkistää vieläkin syvälle sieluun yltävällä sanomallaan.

"Sinä olet taivaasta tullut, siksi on siunaus myötä.

Siksi kasvosi pienet, valaisevat elämän yötä.

Kun olen uupunut matkaan, jotenkin autat sinä pieni.

Muutama kukkanen puhkee, viereen louhikkotieni.

Taivas ja enkelten loisto, silmies sinessä hohtaa.

Jotain herkkää ja pyhää, sieluni sinussa kohtaa.

Olet vain avuton lapsi, siksi on lähellä taivas.

Tyyniä vesiä pitkin, käyköön elämän laivas."

-Liisa Ylönen-

Innostuin näistä vauvalahjoista nyt niin paljon, 

että virkkasin samoilla vauhdeilla jotain muutakin.

Niistäpä juttua tuota tuonnempana.

Blogiini ovat löytäneet tiensä muutamat uudetkin lukijat.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan pienen lintukodon touhuja!

💜💜💜

Valonsäteiden täyttämää alkavaa helmikuuta Sinulle!

-Kaaru-

Tunikoita ja leggingsejä

Menneillä viikoilla olen tehnyt jokavuotista inventaariota puuttuvista 

lastenvaatteista ja huomannut taas sen kuinka nopeasti lapset kasvavat.

Kesän aikana miltei kaikki pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, 

joten nyt syksyn tullen täytyi jälleen laatia lista puuttuvista vaatekappaleista 

ja ryhtyä vaatekaappien täydennyspuuhiin. :)

Aikaa ja rahaa säästääkseni kolusin ensimmäiseksi läpi vuosien aikana 

kertyneen kangasvarastoni sillä ajatuksella, josko sieltä löytyisi 

sopivanlaisia kankaita, joista vaatetta lapsille ommella.

Ja sieltähän löytyi!

Eipä siis tarvinnut kuin kaivaa ompelukone ja saumuri esille 

ja ryhtyä ompelupuuhiin.

Siistimmän vaatteen tarpeeseen syntyi kukallinen trikootunika ja vaaleat neulosleggingsit.

Samaisella kaavalla olen ommellut tunikoita aiemminkin, mutten muistanut, että kaavassa on

minun makuuni vähän turhan avara pääntie. Tuo unohdus harmittaa nyt, 

mutta täytyy korjata unohdus seuraavalla kerralla ;)

Viisivuotias käyttäjä oli tunikaansa kuitenkin oikein tyytyväinen,

eikä meinannut malttaa odottaa sen valmistumista.

Ja kun se sitten valmistui, hän nukkui tunika päällään seuraavan yön.

Rakas pieni prinsessani.

💛

Tähän puseroon käytetty lila trikookangas sai lojua kangaskaapin perimmäisellä hyllyllä

 usean vuoden ajan, sillä väri ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan sellainen, 

kuin se tietokoneen ruudulla silloin taannoin näytti. 

Siihen ihastui kuitenkin viisivuotiaani ikihyviksi, joten puseroksihan se sitten muuttui.

Etukappaleen röyhelöt ja hieman pussitetut hihansuut saavat aikaan suloisen tyttömäisen vaikutelman. Kaavasta taisi tulla yksi uusimmista lempikaavoistani. ;)

Puseron kaveriksi ompelin kuviolliset perusleggarit, joille on käyttöä aina.

Ainakin meillä, sillä tyttöset eivät oikein minkäänlaisia muita housuja suostu yllensä pukemaan. ;)

Eipä silti, monikäyttöisiähän ne ovatkin.

💜

Tilkkulaatikosta löytyi puolestaan sopivan kokoisia palasia rusettipantoihin, 

joita ompelin eri väreissä puolenkymmentä. 

Niitä ei kuitenkaan enää tähän kuvaushetkeen löytynyt muita kuin tuo vaaleanpunainen, 

taisivat olla isommilla tytöillä heti käytössä koulussa tänään. ;)

Muutamia perusvaatekappaleita, pipoja ja ommeltuja lapasia on vielä paininjalan alla tulollaan, joten 

ehkäpä näillä ja kaupasta löytyneillä muutamilla muilla vaatekappaleilla pärjäillään taas vähän aikaa.

***   ***   ***

Blogini synttärit ovat pian.

 Sen kunniaksi ajattelin järjestää blogissani arvonnan,

joka käynnistyy mahdollisesti jo ihan näinä lähipäivinä.

Olkaahan kuulolla.

💜

Pakkastiistain tunnelmaa sinulle!

-Kaaru-

Ompeluksissa käytetyt kaavat:

Kukallinen tunika: Pansy Flower, Ottobre 1/2012

Lila pusero: Pretty Basic, Ottobre 6/2013

Leggingsit: Segment, Ottobre 4/2013