keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 1


Tänä elokuun loppupuolen päivänä, kun sadepisarat kimmeltävät tuhansina pieninä timantteina puiden ja pensaiden lehdillä ja ilmassa sekoittuvat kesän ja syksyn tuoksut, päätän istahtaa tähän ruudun ääreen ja tallettaa kuvin ja sanoin muistiin muutamia muistoja kesälomamme varrelta. 




Tämänvuotinen kesälomamme suuntautui kotoamme ensin etelää kohti ja sitten pohjoiseen.
Monenlaista kaunista näimme ja koimme, tallensimme muistoja valokuviin ja kätkimme kaiken näkemämme visusti sydäntemme sopukoihin, jotta voisimme muistoihimme syksyn ja talven tullen palata ja jotta ne kantaisivat meitä taas kohti uutta kevättä ja kesää.




Yyterin hiekkarannoilla silkinpehmeä, upottava hiekka hieroi matkasta väsähtäneitä pieniä 
ja vähän suurempiakin jalkapohjia. Antoi lämpöhoitoa.
Taivaankansi oli maalautunut sinisen eri sävyihin, jota peitti seitinohut pilviharso.
Ilma oli lämmin ja kauniin utuinen.
Leuto merituuli halaili hellästi rannalla käveleviä,
kesästä nauttivia ihmislapsia.



Aallot olivat kuljettaneet rantaan kaikenlaisia kauniita, pieniä meren aarteita, 
joita lapset poimivat rantavedestä talteen.

Istahdin rantahietikolle ja annoin ajatusteni vaeltaa omia teitään.
Ympärilläni hiekkadyynit levittäytyivät kumpuilevana pehmeytenä silmänkantamattomiin.
Laineet loiskuivat tasaisin väliajoin saavuttaessaan maankamaran. 
Vuoroin vetäytyivät, vuoroin soljuivat kohti.
Keveästi, pehmeästi, melkein unettavasti.

Mielen valtasi sama tuttu tunne kuin usein ennenkin meren äärellä: 
miten pieni minä olenkaan kaiken tämän suuren ja voimallisen rinnalla!




Lapset löysivät aarteensa, joita toivat näytille:
pullonkorkkeja, ajopuita, simpukankuoria, sileäksi hioutuneita lasipullon palasia, 
monenlaisia ihmeitä. 

"Äiti kato, miten ihanan pieni simpukka!
Onko täälläkin mahtunut asumaan joku?"

Lasten aito ilo sytyttää ilon myös meidän aikuisten silmiin. 
Heillä on taito havainnoida maailmaa moniulotteisemmin, 
kirkkaammin ja konkreettisemmin kuin monen aikuisen.
Lapsi pysähtyy katselemaan ja tunnustelemaan.
Hän elää hetkessä.
Hän iloitsee sydämensä pohjasta saakka luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Kunpa tuo ilo saisi säilyä heidän silmissään vielä pitkään, 
eikä maailman kovuus sitä sammuttaisi liian varhain.




Monen merenrantakaupungin vanhat puukaupunkialueet ovat säilyneet näihin päiviin saakka viehättävinä, entisiä aikoja henkivinä paikkoina, joissa on mukava kierrellä ja katsella.

Tänä kesänä matkustaessamme läntisen Suomen rannikkoseuduilla, tutustuimme muun muassa Rauman vanhaan kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Katselin ja kuvasin talojen kauniita, taidolla tehtyjä yksityiskohtia: ikkunanpuitteita, ruutuikkunoita, räystäspielien pitsikuviointeja, värimaailmaa ja nurkkalautoja ja huokailin ääneen, kunpa rakennustaide olisi edelleenkin yhtä kaunista.
 



Kapeat kujat risteilivät piharakennusten takana ja johdattivat idyllisiin, vehreisiin pihapiireihin. 
Tarinat merimiesperheiden elämästä veivät ajatukset vuosikymmenten taakse. 
Silloin näillä kaduilla ja kujilla kulki naisia pitkissä mekoissaan ja hilkoissaan,
 miehet pussihousuissaan ja pellavapaidoissaan. 
Siellä täällä leikki lapsia ja pihoilla eläimet kulkivat vapaina.
Elämä oli vilkasta ja työntäyteistä. 
Jollakin tapaa helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Välillä istahdimme kahviloihin, pistäydyimme vanhojen tavaroiden putiikeissa sekä ihastelimme taidenäyttelyiden ja museoiden antia. 
Niin paljon kaikkea kaunista kerralla, 
että tuntui ettei aika niiden sisäistämiseen riittänyt alkuunkaan. 
Ei mieli kyennyt rajattomasti ottamaan vastaan kauneuttakaan. 
Siihenkin väsyi ennen pitkää.  

Kesälomamme jatkui rannikkoseudulta kohti pohjoista, jonka vaiheista ja tunnelmista kertoilen myöhemmin.




Tämän talon värimaailmaan ihastuin. 
Valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmä talon kadunpuoleisella seinällä on sellainen, 
jollaisena voisin nähdä myös meidän kotimme sitten aikanaan, jos/kun vanhan talon kunnostusprojektiin joskus ryhdymme.




Elokuu on kallistumassa loppuaan kohti.
Arki on asettunut loman jälkeen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.
Päivät täyttyvät työn touhusta, sadonkorjuusta, syksyyn valmistautumisesta.
Elokuu on yksi ihanimmista kuukausista. 
💛

ELOKUISTEN PÄIVIEN ILOA SINULLEKIN!

-Kaaru-

lauantai 5. elokuuta 2017

Muistojen maisemissa


Elokuun ensipäivät ovat kuluneet kiireettömästi
lapsuuteni kesien piilopirtissä.

Tutulla mökkirannalla, 
tutuissa maisemissa kaikki on niin kuin ennen,
mutta silti niin eri tavoin.
Mökillä, menneiden kesien muistot kulkevat aina lähelle.
Peilautuvat järvenpintaan kirkkaina ja kuulaina,
kuin eilispäivä. 
Kaikkein rosoisinkin muisto muuttuu aikojen saatossa
sileäksi kuin aaltojen muovaama kivi.




Kiitollisena katselen menneiden vuosien muistoja.
Tuntuu siunatulta saada viettää aikaa lapsuuden maisemissa yhä.
Tuntea saman tutun mökkimaiseman tuoksun.
Kuulla sateen ropinassa, laineiden liplatuksessa,
tuulen huminassa ja hiekan rahinassa 
samojen sävelten kaiun kuin lapsuuden kesinä.

Sydän on täynnä kirkasta ja puhdasta iloa mökillä vietetyistä ihanista hetkistä.
💜




Monta kertaa on tullut pohdittua,
miksi muistot mökiltä kantavat elämässä sukupolvesta toiseen 
ja mikä tekee mökillä olemisesta niin voimaannuttavan.
Ehkä se on se päivien levollisuus, kun ei ole kiire mihinkään. 

Arkiset touhut yhdessä ja luonnon läheisyys rauhoittavat mielen ja 
antavat tilaa ajatuksille, tunteille eri tavoin kuin kotona.




Pienet ja vaatimattomat tilat tuovat sukupolvia lähemmäksi toisiaan.
Takkatuli heijastelee syvää yhteenkuuluvuuden lämpöä.
Suvun juurilla kokee olevansa vahvasti osa sitä sukupolvien ketjua, 
joka on ollut jo kauan ennen meitä ja joka jatkuu meissä. 
Sen tarinan osana kulkee myös lapsuuteni mökki kaikkine vaiheineen. 
Paikassa, jossa on ollut elämää jo vuosikymmenten ajan, 
mennyt aika peilautuu vahvasti tähän hetkeen.

Ehkä juuri näiden asioiden vuoksi, kaikessa arkisuudessaan,
mökkimuistot ovat niitä kaikkein kalleimpia maailmassa.






Elokuinen tunnelma mökillä on kaunis ja pysähtynyt
Taivas on muuttunut syvänsiniseksi. 
Lintujen laulu lakannut.

Tuuli kuljettaa mukanaan nuotiosavun ja kypsyvän viljan tuoksun. 
Aamukasteisesta maasta nousee syvempi raikkaus kuin keskikesällä.

Huokauksen kevyt usva kohoaa iltaisin järven ylle.
Tuulenvire kiepauttaa ensimmäisen kellastuneen lehden vedenpintaan.


Monenlaisista asioista voi aavistaa lähestyvän syksyn.




Riipaisevan kaunis iltataivas saa mielen haikeaksi. 
Ajatukseni vaeltavat kauas.

Ihmismieli on siitä kummallinen,
että se haikailee aina kohti parempaa.
Ei muista, että tässäkin hetkessä on kylliksi.
Vaan kurottelee kohti jotain, mistä ei vielä edes tiedä.

Työnnän haikulimielen syrjään ja keskityn nauttimaan auringon lämmöstä,
joka on päättänyt helliä meitä monen sateisen päivän jälkeen. 

Miten minusta tuntuukin, että mökillä on aina kesä!
💛





Elokuisten päivien iloa Sinulle,
joka tänne poikkesit!
💛

-Kaaru-

torstai 22. kesäkuuta 2017

Puutarhasynttärit ja juhannusmuistoja


Menneellä viikolla vietimme puutarhajuhlia
juhannuslapsemme syntymäpäivien merkeissä.
Peltoaukean reunalta kävimme keräämässä huolettomat niittykukkakimput maljakoihin, 
 yhdessä valmistimme keksijäätelöistä, tuoreista marjoista, vadelmamarmelaadista ja kermavaahdosta kesäisen täytekakun ja puutarhan perältä taitoimme syreenin oksia kattauksen kruunuksi.





Arkinen päivä viikon keskivaiheilla muuttui juhlahetkeksi.
Vietimme puutarhan vehreyden keskellä leppoisat juhlat oman perheväen kesken.

Lasten silmissä loisti kesän ilo ja huolettomuus
eikä omassakaan olotilassa valittamista ollut.
💜💛💜




Juhlien jälkimainingeissa, puutarhan tuoksujen ja väriloiston keskellä,
 ajatukset kulkeutuivat saapuvaan juhannukseen, kesän ja valon juhlaan.
Ympärillämme luonnon täyteläinen kauneus tarjoaa parastaan, vaikka vähän koleaa onkin.
Kaikkialla tuoksuu kesä ja päivä on pisimmillään.

Lasten kanssa olemme kulkeneet kedoilla, monensävyisiä kukkia poimien. 
Siinä luonnon ihmeellisyyttä ihastellessamme olen kertoillut heille tarinoita kukista ja 
lapsuuteni juhannuksista.




Lapsena vietimme juhannusta usein mökillä tai sukulaisten kanssa.
Porraspieliin tuodut koivut tuoksuivat lapsen nenään juhlavilta.
Yhdessä teimme hyvää ruokaa, jota odotellessa ukki valmisti juhannusvastat, joilla vihdoimme itseämme juhannussaunassa. Uimme ja saunoimme aamusta iltaan ja 
keskiyöllä keräännyimme juhannuskokolle.
 Ennen nukkumaanmenoa, kesäyön varhaisina tunteina, keräsimme tyynyjen alle seitsemän
 erilaista kukkaa nähdäksemme suloisia unia tulevasta sulhasestamme.
Kesäinen yö oli täynnä unelmia, lempeä tuuli helli hiuksia.
Juhannuksena kiire unohtui.
💜
 



Lapsuuden muistojen siivittämänä suuntaan katseeni tähän keskikesään, tähän juhannukseen. 
Osa perinteistä kulkee mukana saapuvaan juhlaan, 
osa on muuttanut ja muuttaa vuosien saatossa muotoaan,
muokkautuu meidän perheelle sopivaksi, meidän näköiseksemme.
Toivon kuitenkin, että sama lapsuuden huolettomuus saisi olla osana tätäkin juhannusta, 
kulkea perinteenä juhannuksesta juhannukseen.


Mieliinpainuvia keskikesän hetkiä, iloa, valoa ja levollisuutta 
toivon Sinunkin juhannukseesi.
💛💜💛

-Kaaru-

torstai 15. kesäkuuta 2017

Mökillä, erämaan rauha ympärillä


 Viime sunnuntaina ajelimme kotoamme pitkän huikosen kauas pohjoiseen, 
mökillemme.
Lähdimme katsomaan, miten mökki on pitkästä talvesta selvinnyt ja 
joko sinnekin on kesä tullut.

Mitä pienemmäksi lehti puussa kävi, sen korkeammalta aurinko paistoi. 
Mökillä, erämaan sylissä, meitä odotti yöttömän yön rauha.
Auringonvalo siivilöityi metsän takaa kullaten jokitörmällä valtoimenaan kukkivat rentukat.
Lintujen laulu soi tienoon yllä ja usva leijui keveänä harsona vedenpinnalla.
Askeleet veivät rantaan, kesäyön ääniä kuulostelemaan. 
Kaikki oli niin kaunista ja seesteistä, että piti ihan hengitystä pidättää,
ettei yön tunnelma olisi rikkoutunut.





Mökillä päivät ovat täyttyneet verkkaisesta tekemisestä, yhdessäolosta ja
luonnon voimaannuttavasta levollisuudesta nauttien.

Aiemmin keväällä ostamamme punamultamaalit pääsivät viimein käyttöön. 
Hirsikerta kerrallaan mökki alkoi saada uutta väriä pintaansa. 
Siinä maalatessani oli aikaa pohtia kaikenlaista. 
Hiljaisuus ympärillä kirvoitti mieleen ajatuksia menneistä vuosista, 
eletyistä hetkistä. 
Tulevaisuudestakin.

Kun yli 13 vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran mökkitontilla,
se kasvoi niin tiivistä pajukkoa, ettei joki sen takaa juuri erottunut.
Silloin haaveilimme mökistä ja yhteisistä hetkistä siellä. 
Silloin haaveet olivat suuria, kuin aava ulappa, 
jonka peilityyni pinta ei yhtään väreillyt.
Olimme vain me kaksi, sydän tulvillaan rakkautta.




 Vuodet ovat vierineet ja tuoneet elämään monenlaista uutta.
Tietä on kuljettu toisinaan hyvinkin uuvuttavien taakkojen alla. 
Silloin elämänpolulle on piirtynyt askeleita, raskaita ja laahustavia.
Välillä taas tie on ollut helppo kulkea, askel on kantanut kevyesti kuin keijun lento. 
Virvoittavien lähteiden ääreltä väsynyt mieli on löytänyt lepopaikan.
Taakkaa on saanut keveämmäksi, mieli piristynyt.
Matka on voinut jatkua jälleen.

Elämään mahtuu monenlaista, huolien ja ilon päiviä.
Samalla elämä opettaa, lisää nöyryyttä ja auttaa näkemään lähellä olevat elämän tärkeimmät asiat.
Lahjaksi annetut.

Täällä mökillä me olemme olleet virvoittavien lähteiden äärellä.
Täällä on vain tämä hetki ja sen tuoma ilo ja voima.
Mökin hiljaisuus antaa tilaa ja rauhaa ajatuksille ja koko keholle.
Arki etääntyy.





Useana päivänä olen kulkenut kameran kanssa hitaasti, pieniä erämaan ihmeitä etsien. 
Kesä täällä, kuin meillä siellä etelässäkin, on viimevuotiseen verrattuna myöhässä. 
Koivuissa oli tullessamme pienet lehdet, tänään, neljä päivää myöhemmin ne ovat jo melkein täysimittaiset. Rentukoiden kirkkaan keltaisista kukinnoista auringonvalo heijastuu moninkertaisena. Ympäröivä luonto on heleän vihreä ja alkukesän tuoksuja täynnä. 
Aurinko paistaa yötä päivää, on lämmin.

Olen iloinnut siitä,
että saimme tänä vuonna kokea tämän sydäntä sykähdyttävän kesän tulon kaksi kertaa - ensin kotona ja nyt täällä mökillä!

Ihan olen ääneen puhellut, että tällaistako on olla lomalaisena,
auringon hyväilevä lämpö harteilla, luonnon heräilevä kauneus ympärillä,
ilman huomisen huolia, ilman murheen murustakaan. 
Että tällaistako?
💛



Mieli on herkistynyt näkemään ja tuntemaan. 
On ollut aikaa vain olla ja nauttia kaikesta läsnäolevasta.
Aivan erityisesti olen iloinnut lasten leikistä. 
Täällä ei ole ollut heilläkään toimetonta hetkeä. 
Luovuudella ei ole rajoja, sanotaan. Se pitää kyllä paikkaansa. 

Yhtenä päivänä lapset keksivät rakennella luonnosta löytyvistä materiaaleista maatilan, joka on laajentunut päivien kuluessa.
Samat leikit ovat olleet lapsilla vuosikymmeniä sitten kuin tänäkin päivänä.
Kävyt ovat muuttuneet lampaiksi, lehmiksi, porsaiksi. 
Kepeistä on rakentunut aitauksia, kiviä on aseteltu reunustamaan pihamaita. 
Pehmeästä sammaleesta talot ovat saaneet kattonsa. 

Tässä minä istun ja katselen heidän leikkiään sydän pakahtumaisillaan.
💛💛💛





Olen tehnyt tästä hetkestä ja tästä mökkireissusta muistamisen arvoisen. 
Päivien tunnelmat tallentuvat kameran uumeniin, mutta rakkaimmat niistä painuvat muistoiksi sydämen sopukoihin. Yhdessä rakennamme kesämuistoja, joiden voimaannuttaviin ja kiireettömiin hetkiin on mukava vuosien päästä palata.




 Kesän ihania hetkiä myöskin Sinulle, joka täällä blogissani piipahdat.
💛💛💛

-Kaaru-



keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tuomen tuoksua ja raparperipiirakkaa




Kovin suuria tunteita on kätkeytynyt menneisiin viikkoihin ja päiviin.
Niin suuria, etten ole tunteikkaana ihmisenä kyyneliltäkään välttynyt.
Viime viikon loppupuolella vietimme koululaistemme koulunpäättäjäisiä kevätjuhlan merkeissä.
Sydän ihastusta täynnä katselin ja kuuntelin, kuinka he tärkeänä roolissaan esittivät oman osuutensa ohjelmasta ja lauloivat lopuksi suvivirren sydämensä pohjasta saakka.
Kesäiset sanat: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.." saattelivat heidät ansaitulle lomalle.

*** *** ***
Suvivirsi - se saa usein silmäkulmat kosteiksi. 
Se nostaa mieleen ihania muistoja lapsuudesta, 
elämän saavutuksista ja suurista onnen tunteista.
Sitä laulaessa havahtuu siihen, miten nopeasti vuodet ovat vierineet 
ja tuoneet jokainen tullessaan elämääni syvää sisältöä. 
Nuorin tyttäreni on nyt sen ikäinen kuin minä niinä vuosina, 
jonne varhaisimmat muistoni vievät. Onhan se vähän haikeaakin, että lapseni kasvavat yhä kauemmaksi minusta. Etteivät he enää olekaan niin kiinteästi osa minua. 
Jokainen uusi kesäloman alkaminen jättää taakseen yhden kasvun vuoden. 
Jokaisen vuoden jälkeen huokaan, kunpa ajan voisikin pysäyttää. 
Edes pieneksi hetkiseksi. 
Ja yhtäaikaa näen lapseni vieläkin vanhempina 
ja iloitsen heidän kasvunsa ja kehityksensä joka askeleesta.



Ensimmäinen lomaviikko on tullut keskiviikkoehtooseen. 
Tähänkin viikkoon on mahtunut monta ihanaa hetkeä yhdessä lasten kanssa, 
vaikka vielä hetki sitten painiskelin mielessäni sen ajatuksen kanssa, miten me jaksamme koko pitkän kesän syksyyn saakka. Ihan ilman aikatauluja ja rutiineja.
Onneksi lapset eivät kaipaa suuria elämyksiä, vaan tulevat onnellisiksi siitä, 
että saamme tuohuta päivät yhdessä. 
Ja olla lähekkäin.
💜

Lämpö on hellinyt tämän viikon, vaikka vielä viime viikolla ihmettelimme, 
minne kesän lämpö on karannut. Kauan sitä sai tänä vuonna odotella. 
Mutta odotus palkittiin, kuten aina tapahtuu.
Ihana lämpö saapui viimein. 💛



Tässä hetkessä kasvun voima on valtava.
Jokaisena uutena aamuna kukkapenkistä löytyy yön aikana kukkaan puhjenneita perennoja, 
tuomi tuoksuu ja pihasyreeni sekä pihlaja avaavat nuppunsa ihan kohta. 
Marjapensaat ovat täynnä kukintoja, mehiläiset surisevat niissä.
Ojanpientareilla, mäkien notkelmissa ja peltoaukeilla niittykukat ovat aloittaneet kukintansa.
Käki kukkuu onnellisia vuosia ja taivaanvuohi määkii lähimetsän takamailla.
Kun katselen ja kuulostelen kaikkea tätä kauneutta, 
sydämessäni liikahtaa jotakin äärettömän herkkää.

Kesä on tullut.
💛💚💛


Tänä aamuna huomasin raparperien kasvattaneen lämmöstä intoutuneina 
varsiaan niin paljon, että piti kerätä kesän ensimmäinen sato talteen.
 Niitä siinä maasta ylös nyhtäessäni puhelin ääneen, josko leivottaisi raparperipiirakkaa. 
Eipä tarvinnut enempää houkutella, kun tyttäreni päättivät ryhtyä tuumasta toimeen. 
Saatiin päiväkahville tuoretta ja makoisaa raparperipiirakkaa, jota maistelimme jäätelön kera vaahteran katveeseen katetun pöydän ääressä.

Piiraasta tuli niin hyvää, että taidan tallettaa ohjeen tännekin blogiin itselleni muistiin
ja teille kaikille inspiraatioksi ja iloksi. 
💜💜


Raparperipiirakka

3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 dl voisulaa
1 1/2 dl maitoa tai kermaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 litra raparperia

Kuorrutus:

3 dl kermaa tai maitoa
1 1/2 dl sokeria
3 rkl voita
2 rkl perunajauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kerma/ maito.
Sekoita kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi voisula.
Levitä taikina uunivuokaan ja ripottele pinnalle raparperipalat.

Sekoita kuorrutuksen aineet kattilassa ja sakeuta. Älä keitä!
Kaada kuorrutus raparperien päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.
Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kera.



Kesätuulen lempeitä lauluja juuri Sinulle!
💚💚💚

-Kaaru-

lauantai 27. toukokuuta 2017

Pikkupojan nurkkauksen uusi matto



Pienen poikasemme nurkkaus on ollut vailla mattoa jo kauan. Tila on pieni, joten kysymykseen eivät ole tulleet suuret matot, vaikka monia kauniita sellaisia on vastaan tullutkin. 
Niinpä ilahduin valtavasti, kun sain kevättalvella kauniita käsintehtyjä mattoja valmistavalta Sukhimatoilta yhteydenoton, jossa he ehdottivat blogiyhteistyötä.

 Aivan erityisesti ihastuin Sukhimattojen ideologiaan, joka on ihanan lämminhenkinen: 
"Toivomme pystyvämme tarjoamaan vaihtoehdon massatuotannolle eli valmistamaan kauniita mattoja, jotka tulevat suoraan käsityöläisiltä ja joille puolestaan tarjoamme mahdollisuuden työskennellä kotona joustavasti muun elinkeinon ohella." 

Sukhimatot ovat oikeita hyvänmielen mattoja!  


Sukhimattojen valikoimaa selatessani ihastuin kahteen erilaiseen mattotyyppiin, marokkolaisiin Beni Ouarain- mattoihin sekä nepalilaisiin huopapallomattoihin. Molemmat ovat vaaleita, pehmeitä ja kauniita. Juuri sellaisia, jotka sopivat skandinaaviseen tyyliin paremmin kuin hyvin.

Olin jo aiemmin etsinyt tähän nurkkaukseen pyöreää mattoa, joten kun näin suloiset, yksittäisistä huopapalloista kootut matot Sukhimattojen valikoimassa, valintani oli sillä selvä: juuri tuollainen sopisi pikkupojan sängyn ja pöydän väliin jäävään tilaan ja toisi sekä pyöreällä muodollaan että villan pehmeydellään tilaan omaa ihanaa tunnelmaansa ja lämpöä jalkojen alle.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin kauniin harmaaseen Aspru-mattoon,
sillä ajattelin sen sopivan hyvin nurkkauksen värimaailmaan.
Niinpä matto laitettiin tilaukseen ja minä jäin odottelemaan mattoa saapuvaksi. 
Mattoa odotellessani tutustuin Sukhimattojen sivuihin ja ideologiaan lähemmin ja kirjoittelin siitä innostuneena yhteistyöpostaukseni asian tiimoilta. :)



Kun sitten sain sähköpostiini vahvistuksen, että matto on saatu valmiiksi ja lähetetty kaukaa Nepalista kohti koti-Suomea, samaisessa sähköpostissa oli tervehdys myös maton valmistajalta, naiselta nimeltä Rita Sharma. Mukana oli myös hänen hymyilevä kuvansa. 
Miten sydäntälämmittävää olikaan saada tietää, kuka maton on juuri meille ilolla ja ammattitaidolla valmistanut!


Täytyy kyllä sanoa, että nyt kun matto on ehtinyt olla jo jonkin aikaa käytössä, se vastaa odotuksiani aivan täydellisesti. Pysyy liukkaallakin lattialla ihmeen hyvin paikoillaan, on yllättävän kevyt, vaikka villaa onkin, helppo puhdistaa ja mikä ihaninta, on aivan ihastuttavan pehmeä jalkojen alla.
Matto sopii paikalleen paremmin kuin hyvin. Siihen tykästyi myös sen jokapäiväinen käyttäjä, pieni poikasemme, jonka söpö hyppivä pupunen pääsi näiden kuvien päätähdeksi.
💙



Jos kiinnostuit matoista enemmän, käyhän tutustumassa Sukhimattoihin heidän sivuillaan. 
Matot tilataan suoraa tekijältä, eikä varastoja tai ylimääräisiä välikäsiä tarvita. Näin saadaan alusta loppuun saakka käsityönä valmistetuille matoille hintakin ystävällisemmäksi ostajalle.

Suuret kiitokset vielä Sukhimatoille inspiroivasta ja ihanasta yhteistyöstä sekä Ritalle taidokkaasti tehdystä matosta!

-Kaaru-

-Yhteistyössä Sukhimatot-