torstai 12. lokakuuta 2017

Lokakuisia ajatuksia sekä neulotut tyynynpäälliset



Lokakuu on ollut sateinen ja harmaa.
Monta päivää olen odotellut pilvien väistymistä auringon tieltä, 
valoa ja poutapäiviä.

Ihan on ollut jo ikävä syksyistä taivaansineä ja
 kuulaiden syyspäivien mahdollistamia touhuja pihalla. 
Niin paljon olisi vielä kaikenlaista tehtävää ennen kuin talvi ottaa huomaansa 
syksyn riisuman pihamaan.




Toisaalta syksyn hämärät päivät, 
pimenevät illat ja lämmin kynttilätunnelma ovat luoneet ihanat,
tarpeelliset puitteet kiireen hidastamiselle. 
Sateiset päivät ovat suorastaan pakottaneet istahtamaan alas, 
katselemaan ympärilleen ja kuuntelemaan itseään. 

Se on ollut hyvä muistutus itselleni siitä, 
ettei aina tarvitse olla tehokas ja aikaansaava. 
Välillä on ihan tarpeellista hidastaa tahtia. 
Pysähtyä olennaisen äärelle. 

Silloin kykenee voimaantumaan paremmin niistä asioista, 
jotka tuottavat itselle mielihyvää.




Sellaiset käsityöt, 
joiden tekemiseen ja valmistumiseen ei ole sisältynyt paineita tai odotuksia, 
ovat tuottaneet itselleni aina suurta iloa.




Sellaisia käsitöitä ovat olleet nämäkin tyynynpäälliset, 
joiden valmistumiselle en asettanut takarajaa silloin, kun ne aikanaan aloitin.
Niitä on neulottu hellyydellä ja hartaudella kerros tai kaksi kerrallaan aina silloin, 
kun se on tuntunut mukavalta ja ajankohta sopivalta.

Miltei huomaamatta ne sitten valmistuivat näinä lokakuisina sadeiltoina,
kun oli aikaa neuloa, oli aikaa antaa tilaa käsitöille.

Niistä tuli lämpöiset ja muhkeat.
Sellaiset, joiden suloiseen pehmeyteen on turvallista päänsä painaa.
💜



Lopullista sijoituspaikkaa tyynyille miettiessäni, 
sommittelin samalla asetelmaa syyskukista, 
jollainen on ollut ajatuksissa rakentaa porraspieleen syys-talvikaudeksi.

Kaivelin kaappien kätköistä esille lyhtyjä ja kynttilöitä ja 
kävin ulkoa sisälle kohta kolme viikkoa sitten sitomani calluna-tammenlehtikranssin. 
Hieman ovat tammenlehdet päivien kuluessa nahistuneet, 
mutta muutoin kranssi on säilynyt ihmeen hyvänä.

Ehkäpä tästä asetelmasta löytyy elementtejä porraspieleen koottavaan asetelmaankin.

💜💜💜

Loppuviikon ja edessä häämöttävän viikonlopun iloa
sekä mukavaa ja rentouttavaa syyslomaviikkoa sinulle, jolla loma pian alkaa.
💛


-Kaaru-


p.s Valkoinen tyyny neulottu oman ohjeen mukaan pidennetyllä helmineuleena, koko n.40x40cm.
Harmaan tyynyyn ohje löytyy puolestaan kirjasta: 
Tyynykirja, virkkaa, kirjo ja neulo 68 hurmaavaa ja hauskaa tyynyä.
Sen koko on n.40x55cm

Lankoina käytetty Novitan vaaleanharmaata sekä valkoista merinovillaa.

torstai 5. lokakuuta 2017

Pallovalosarjoja (DIY)




Meidän kylällä alkoi tänä syksynä Pellavasta betoniin- käsityöpiiri.
Ryhmä on tarkoitettu kaikenikäisille naisille eikä mukaan 
pääsemiseksi tarvinnut olla erityisen kokenut käsitöiden tekijä. 

Käsityöpiirin ideana on kokeilla erilaisten pehmeiden ja kovien materiaalien työstämistä 
ja tehdä jokaisella kerralla jotain pientä kaunista kotiin tuomisiksi tai lahjaksi annettavaksi.

Tykkään niin paljon tuollaisesta matalan kynnyksen harrastuksesta, jossa yhdessä tekeminen sekä ajatusten ja ideoiden vaihtaminen ovat tärkeämmässä roolissa kuin työ itse.
Erityisen mukavaa on päästä kokeilemaan monia sellaisia pieniä käsitöitä, 
joiden tekemiseen ei täällä kotona ole aikaa tai mahdollisuutta.




Parilla viimeisimmällä kerralla olemme tehneet syksyn tunnelmaan ihanasti sopivia pallovaloja ja valokransseja. Usein on ollut näitäkin ajatus tehdä täällä kotona, mutta pienten apukäsien ja työn sotkevuuden vuoksi olen luopunut ajatuksesta melko pian.




Ensimmäiset pallot tein paperinarusta, joiden tekemiseen ei kauan mennyt.
Kieputin puhallettujen vesi-ilmapallojen ympärille liima-vesiseoksessa (1:2) uitettua paperinarua sikin sokin pari-kolme kerrosta, jonka jälkeen nostelin pallot tasaiselle alustalle kuivumaan.

Yhden yön yli kuivuttuaan pallot olivat kovettuneet, joten sisällä olevat ilmapallot sai puhkaista.
Tämän työvaiheen tein kotona lasten kanssa, ja voi sitä ilon ja riemun määrää, kun pääsivät vuorotellen palloja poksauttelemaan! :D

Tämän jälkeen pallot olivat valmiit ripustettavaksi valosarjaan, 
jonka nappasin eurolla mukaan Tokmannilta.
Lopputulos on edullinen ja kaunis.




Toisen pallovalosarjan tekemiseen meni aika paljon enemmän aikaa kuin ensimmäisen,
sillä nämä söpöt pienet pallot syntyivät virkkaamalla. 

Kaikkein eniten päänvaivaa näiden työstämisessä tuotti ohut, merseroitu lanka, 
joka osoittautui kovin liukkaaksi ja meinasi karkailla sormien välistä tämän tästä.
Kaikesta huolimatta pallot valmistuivat, jotka kovetin samalla tavoin kuin paperisetkin pallot.

Erittäin selkeä, kuvallinen ja sanallinen ohje näihin pallovaloihin löytyy 

Näistä tuli sellaiset pallovalot, joita voisi tuijottaa aina vaan.
Pienet lamput loistavat kuin tähdet pallojen sisällä 
ja lempeä valo siivilöityy verkkomaisen pinnan läpi somasti.




Lokakuun ensimmäinen viikko on tullut loppupuolelleen.
Vuodenaikaan nähden on ollut verrattain lämmintä, joskin kovin tihkusateista.
Sateista huolimatta vuoden tunnelmallisimmat kuukaudet ovat edessäpäin.
Pimenevät illat tuovat omat ihanat hetkensä tähän vuodenaikaan.




Tänään keräsin viimeisiä kukkivia kultapalloja sisälle maljakoihin valoa ja 
värienergiaa tuomaan syksyn yhä vain syveneviin ja pimeneviin iltoihin.

Pitkä on ollut ilo näistä kukkijoista.
Vielä hetken aikaa ne ilahduttavat tuossa laukun sisällä maljakossa.
jonka jälkeen niiden valon ja värin korvaavat kynttilät ja tunnelmavalot.
Sitten on aika heittää viimeiset jäähyväiset kesälle ja ryhtyä tähyilemään
vajaan kolmen kuukauden päähän, jouluun.
💕


Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!
Iloitsen teistä jokaisesta yhdessä ja erikseen.

Syysiltojen tunnelmaa Sinulle, blogini lukija.
💛

-Kaaru-

torstai 28. syyskuuta 2017

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia




Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.
Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä
ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.
Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.
Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.
Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.
Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.
💛



Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.
Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,
aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 
ja linnut laulaneet kuin kesällä!
Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.




Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.
Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.
Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.





Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 
kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.
Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 
että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 
keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 
mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 
rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.





Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:
haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 
ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 
sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään
ilman suurempia matalapaineen aikoja.





Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 
jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 
ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.


Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!
Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.
💛💛💛

-Kaaru-

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 2/2: Lapin taikaa




Heinä-elokuulle ajoittunut kesälomamme kulki 
Länsi-Suomen rannikkoseuduilta kohti pohjoista Suomea.
Vehreä, runsas ja monimuotoinen luonto muuttui vähitellen 
karummaksi ja avarammaksi.




Matkalla määränpäähämme, 
pysähdyimme monta kertaa ihastelemaan ympäröivää maisemaa, 
joka nuokkui kesäyön seisahtuneessa tunnelmassa.

Ilma tuoksui vahvasti suopursuilta ja varjoisalta maalta.
Suovilla keinahteli keveästi, loi hentoja varjojaan hillankukkien suojaksi.
Jängän yllä kultainen auringonkehrä lipui hiljalleen kohti horisontissa siintäviä matalia puita.




Koko tienoo huokui koskematonta rauhaa.
Hiljaisuus oli niin syvää, että tuntui kuin koko maailma olisi kadonnut ympäriltämme.
Yöttömässä yössä ajantaju aivan hämärtyi.

Valtava onnentunne tulvahti sisälläni, kun kastelin Lapinmaan karua kauneutta.
Miten pienistä asioista sitä ihminen saattoikaan nauttia!
Miten pienistä asioista voimaa ammentaa oman kulkunsa turvaksi.
💛



Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun lintu, 
satakieli varmaan, heläytti ilmoille hellän ja herkän laulunsa. 
Lämmin ja lempeä kesäaamu innoitti viettämään päivän erämaan keskellä avautuvalla hiekkarannalla. 

Maisema oli kuin etelän hiekkarannoilta:
silmänkantamattomiin yltävä, pehmeä hiekkaranta, sinisenä välkehtivä järvenselkä 
ja kaiken sen taustalla kuumuudessa väräjävä taivaanranta.

Viileä, kristallinkirkas ja puhdas vesi hyväili kuin silkki ihoa.
Päivänpaahtamalla hiekalla särkyneet simpukankuoret ja kuivuneiden järviheinien varret
kutittivat mukavasti jalkapohjia.

Erämaan rauhassa sai paistatella päivää kenenkään häiritsemättä siihen saakka, kunnes..






...järviruohot alkoivat heilahdella ja esiin pisti suurisarvisen poron pää, 
ja sitten toisen ja kolmannen ja neljännen, kunnes niitä oli siinä koko tokka!
Eivätkä nuo ihmisiin kaiketi niin tottuneet luontokappaleet olleet meistä millänsäkään.
Siinä me makasimme samalla rannalla miltei rintarinnan
ja otimme iloiten vastaan heinäkuisen kesätuulen vienot henkäykset.
Häikäisevän sinisen taivaankannen alla maisema ja tunnelma oli kuin sadusta!




Lapinmaa on aina yhtä ihmeellinen. 
Siellä on oma mystiikkansa, viehätysvoimansa, joka lumoaa kerta toisensa jälkeen.
Siellä voi nähdä kauneutta niin monessa, vajaassa, jopa säröisessäkin.
Ja hetken aikaa nähdä ja kokea jotain syvästi puhuttelevaa.


"Tunturituulien kera kuljet, 
edessä selkosten outamaat.
Nuotion lämmössä silmäs suljet, 
ja liron lauleloon saat nukahtaa.
Pois kerran poikkesit valtatieltä,
pois poronpolku sun johdattaa.
Jos levon mieleesi löydät sieltä,
sinun maasi on Lapinmaa!"


 ~~~~  ~~~~  ~~~~

Kesälomatunnelmat ovat vaihtuneet syksyn tunnelmiin.
Päivä paistaa tänään kirkkaasti, kirkkaammin kuin aikoihin.
Syksy tuoksuu ja näkyy.
Keltaiset lehdet leijailevat maahan ja
puolukkamättäät ovat punaisenaan marjoja. 
Tänään ajatuksenamme on tehdä syysretki lähimaastoon.


Syyskuisen lauantaipäivän levollisia tunnelmia myös Sinulle!
💛

-Kaaru-

torstai 14. syyskuuta 2017

Taivaallinen omenatoscapiirakka



Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.
Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.
Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 
jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.
Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 
Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.





 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.
Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.
Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.
Iloisesti ja sirkeästi.
Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 
luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.
Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,
oli uskomattoman lämmin.
Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.
Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.
Lempeästi ne valaisivat taivaan.
Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.




Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 
ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.
Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 
kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.
Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.
💛



Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
2 tl vaniljasokeria
(ripaus leivinjauhetta)
100 g voita

2 suurehkoa omenaa
1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).
Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.
Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.
Ripottele päälle kanelia.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.
Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita
3/4 dl sokeria
50 g mantelilastuja
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.
Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.
Lisää lopuksi maito.
Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 
Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.




Piirakan nimi lupaa paljon,
mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 
ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.
Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.
Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!
Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.
💛



Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 
kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.
Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.
Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.
Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.
 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.
Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.
💛



Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.
Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.
Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!
💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä


Syksy.
Loppu ja alku.
Täynnä haikeutta menneestä kesästä
ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.




Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.
Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 
kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.
Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.
Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 
vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.




Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 
Ilmassakin on suloista kirpeyttä.
Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 
Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.
Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.
Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.




Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.
Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.
Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.
Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.
Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.
Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.




Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.
Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.
Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 
mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 
Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,
jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.
Siitä tuli syksyisen herkkä.
💜



Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 
Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.
Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.
Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!
💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

tiistai 29. elokuuta 2017

Unelmien kääretorttu


Elokuun viimeinen viikko on alussa.
Taivas on tänään puolipilvinen ja ilma syksyisen kolea.
Vielä on kuitenkin luvassa lämpöisempiäkin päiviä, 
joten ehkäpä kesä ei ihan vielä ole ohitse, 
vaikka ajatukset alkavatkin hiljalleen kääntyä kohti syksyä.




Meillä on ollut perinteenä leipoa koulunpäättäjäis- ja lomanlopettajaiskakku.
Juhlistaa samalla alkanutta kesälomaa ja taas puolestaan toivottaa syyskausi tervetulleeksi.

Elokuun puolivälin paikkeilla, kun koulut jälleen alkoivat ja arki palasi tuttuihin ympyröihinsä, 
päätin leipoa lomanlopettajaiskakuksi perinteisen unelmatortun muunnelman:
Unelmien kääretortun, jonka ohje tuli vastaan yhden aikausilehden (en muista enää minkä) välissä.

Kääretortun makumaailma sopii tähän vuodenaikaan paremmin kuin hyvin, 
sillä siinä maistuvat kesän makeat mansikat ja syksyisen kirpeä raparperi.




Kääretorttu oli jälleen niin makoisa, että ajattelin kirjata ohjeen tännekin blogiin talteen,
muistiin itselle ja iloksi sekä inspiraatioksi kaikille muillekin. 
💛





Unelmien kääretorttu

Pohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 1/4 dl perunajauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4 dl raparperihilloa
3-4 dl mansikoita
200g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa
150g mascarponejuustoa
1dl kermaa

Päälle:

vaniljarahka-mascarponejuusto-kermaseosta tasainen kerros
mansikoita
mansikanlehtiä ja kukkia

Valmistetaan kuten kääretortut yleensä.
Paisto 200 asteessa n.8 minuuttia.




Kesän aikana kiertelin verrattain ahkerasti kirpputoreja niin täällä
kotipuolessa kuin muualla Suomessakin.
Eräältä kirpputorireissulta mukaani tarttui näissä kuvissa näkyvät
Arabian pitsi-sarjan tarjoilulautanen sekä saman sarjan yksittäinen kahvikuppi.
Tämä sarja on minusta yksi kauneimmista menneiden aikojen astiasarjoista.
Ihastuin täysin sen kauniiseen, herkkään kuviointiin ja vaaleaan väriin.
Ilo kasvaa pienissä asioissa!

~~~~

Elokuun lopun tunnelmallisia hetkiä sinulle, joka täällä piipahdat!

Ja lämmin tervetulotoivotus teille kaikille uusille blogini lukijoille,
jotka olette tänne kesän aikana löytäneet! 
💛💙💛

-Kaaru-

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 1/2: rannikkoseudun idylliä


Tänä elokuun loppupuolen päivänä, kun sadepisarat kimmeltävät tuhansina pieninä timantteina puiden ja pensaiden lehdillä ja ilmassa sekoittuvat kesän ja syksyn tuoksut, päätän istahtaa tähän ruudun ääreen ja tallettaa kuvin ja sanoin muistiin muutamia muistoja kesälomamme varrelta. 




Tämänvuotinen kesälomamme suuntautui kotoamme ensin etelää kohti ja sitten pohjoiseen.
Monenlaista kaunista näimme ja koimme, tallensimme muistoja valokuviin ja kätkimme kaiken näkemämme visusti sydäntemme sopukoihin, jotta voisimme muistoihimme syksyn ja talven tullen palata ja jotta ne kantaisivat meitä taas kohti uutta kevättä ja kesää.




Yyterin hiekkarannoilla silkinpehmeä, upottava hiekka hieroi matkasta väsähtäneitä pieniä 
ja vähän suurempiakin jalkapohjia. Antoi lämpöhoitoa.
Taivaankansi oli maalautunut sinisen eri sävyihin, jota peitti seitinohut pilviharso.
Ilma oli lämmin ja kauniin utuinen.
Leuto merituuli syleili hellästi rannalla käveleviä,
kesästä nauttivia ihmislapsia.




Aallot olivat kuljettaneet rantaan kaikenlaisia kauniita, pieniä meren aarteita, 
joita lapset poimivat rantavedestä talteen.

Istahdin rantahietikolle ja annoin ajatusteni vaeltaa omia teitään.
Ympärilläni hiekkadyynit levittäytyivät kumpuilevana pehmeytenä silmänkantamattomiin.
Laineet loiskuivat tasaisin väliajoin saavuttaessaan maankamaran. 
Vuoroin vetäytyivät, vuoroin soljuivat kohti.
Keveästi, pehmeästi, melkein unettavasti.

Mielen valtasi sama tuttu tunne kuin usein ennenkin meren äärellä: 
miten pieni minä olenkaan kaiken tämän suuren ja voimallisen rinnalla!





Lapset löysivät aarteensa, joita toivat näytille:
pullonkorkkeja, ajopuita, simpukankuoria, sileäksi hioutuneita lasipullon palasia, 
monenlaisia ihmeitä. 

"Äiti kato, miten ihanan pieni simpukka!
Onko täälläkin mahtunut asumaan joku?"

Lasten aito ilo sytyttää ilon myös meidän aikuisten silmiin. 
Heillä on taito havainnoida maailmaa moniulotteisemmin, 
kirkkaammin ja konkreettisemmin kuin monen aikuisen.
Lapsi pysähtyy katselemaan ja tunnustelemaan.
Hän elää hetkessä.
Hän iloitsee sydämensä pohjasta saakka luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Kunpa tuo ilo saisi säilyä heidän silmissään vielä pitkään, 
eikä maailman kovuus sammuttaisi sitä liian varhain.




Monen merenrantakaupungin vanhat puukaupunkialueet ovat säilyneet näihin päiviin saakka viehättävinä, entisiä aikoja henkivinä paikkoina, joissa on mukava kierrellä ja katsella.

Tänä kesänä matkustaessamme läntisen Suomen rannikkoseuduilla, tutustuimme muun muassa Rauman vanhaan kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Katselin ja kuvasin talojen kauniita, taidolla tehtyjä yksityiskohtia: ikkunanpuitteita, ruutuikkunoita, räystäspielien pitsikuviointeja, värimaailmaa ja nurkkalautoja ja huokailin ääneen, kunpa rakennustaide olisi edelleenkin yhtä kaunista.
 



Kapeat kujat risteilivät piharakennusten takana ja johdattivat idyllisiin, vehreisiin pihapiireihin. 
Tarinat merimiesperheiden elämästä veivät ajatukset vuosikymmenten taakse. 
Silloin näillä kaduilla ja kujilla kulki naisia pitkissä mekoissaan ja hilkoissaan,
 miehet pussihousuissaan ja pellavapaidoissaan. 
Siellä täällä leikki lapsia ja pihoilla eläimet kulkivat vapaina.
Elämä oli vilkasta ja työntäyteistä. 
Jollakin tapaa helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Välillä istahdimme kahviloihin, pistäydyimme vanhojen tavaroiden putiikeissa sekä ihastelimme taidenäyttelyiden ja museoiden antia. 
Niin paljon kaikkea kaunista kerralla, 
että tuntui ettei aika niiden sisäistämiseen riittänyt alkuunkaan. 
Ei mieli kyennyt rajattomasti ottamaan vastaan kauneuttakaan. 
Siihenkin väsyi ennen pitkää.  

Kesälomamme jatkui rannikkoseudulta kohti pohjoista, jonka vaiheista ja tunnelmista kertoilen myöhemmin.




Tämän talon värimaailmaan ihastuin. 
Valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmä talon kadunpuoleisella seinällä on sellainen, 
jollaisena voisin nähdä myös meidän kotimme sitten aikanaan, jos/kun vanhan talon kunnostusprojektiin joskus ryhdymme.




Elokuu on kallistumassa loppuaan kohti.
Arki on asettunut loman jälkeen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.
Päivät täyttyvät työn touhusta, sadonkorjuusta, syksyyn valmistautumisesta.
Elokuu on yksi ihanimmista kuukausista. 
💛

ELOKUISTEN PÄIVIEN ILOA SINULLEKIN!

-Kaaru-