Ajatukset joulussa

Taas on vierähtänyt tovi, jos toinenkin edellisestä postauksesta.

Vaikka mitäpä sitä erikseen mainitsemaan, sillä näistä pitkistä postausväleistä on tullut itselleni enemmän sääntö kuin poikkeus.

Silloin joskus pari vuotta sitten, kun vakavissani mietin blogini lopettamista

syy siihen oli se, että blogin päivittämisestä oli tullut taakka. 

Se otti aina enemmän kuin antoi takaisin.

Silloin päätin, että jos vielä joskus jatkan päivittelen blogiani omaan tahtiin

enkä enää koskaan ota paineita siitä niin, että viimeinenkin ilonhippunen koko 

ihanasta harrastuksesta katoaa.

Aina ei ole voimavaroja kulkea niitä polkuja joita haluaisi. 

Elämänpolku on toisinaan hyvinkin mutkikas ja silloin, jos milloin on pysähdyttävä useammin kuin vain tienhaarojen kohdalla kuulostelemaan omaa jaksamisen tasoaan, punnittava tosissaan, 

mikä milloinkin on järkevää ja voimaannuttavaa. 

Sieltä jostain se sitten taas kumpuaa ikävä menneen äärelle,

sillä vaikka mieli kadottaisi elämän mutkissa suunnan, sydän muistaa mistä ilo syntyy.

Menneessä kesässä ja syksyssä on ollut paljon ihania asioita, sellaisia, 

joita ilolla ja kaiholla muistelemme varmasti vielä vuosienkin päästä. 

Oli lämmin ja melko sateeton kesä, metsä täynnä marjoja

 ja luonto syksyllä niin värikylläinen, että laajinkin värikartta olisi 

sen rinnalla kokenut jäävänsä varjoon. 

Syksyn lämpöä on riittänyt tänne marraskuun lopulle saakka, 

tosin eilinen Liisa-myrsky taisi olla käänteentekevä tähän hetkeen. 

Ilma viileni niin, että taitaa syksy viimein antautua talvelle.

Sitä olen oikeastaan jo odottanutkin, että harmaat, matalalla roikkuvat pilvet 

jättäisivät jonain päivänä jälkeensä unenpehmeän, valkoisen lumiharson, 

jonka suojiin viluinen luonto voisi kääriytyä ja

joka toisi meille ihmisille kaivattua valoa. 

Vaikka talvi ei ole vielä tullut, ajatukset ovat kääntyneet katselemaan kohti joulua ja sen tunnelmaa. Menneellä viikolla tein naisten käsityöillassa tämän herkän mustikanvarpukranssin, joka taiteltiin sydämen muotoon metallihengarista ja kieputeltiin sen ympärille limittäin ohuita mustikanvarpunippuja. 

Alkuperäinen ajatus oli spreijata kranssin pintaan valkoista maalia, mutta kotiin tultuani ajatukset muuttuivat niin, että päätin jättää kranssin sittenkin vihreäksi. Myöhemmin viikolla tein toisen samanlaisen kranssin ja ripustin kranssit tupakeittiön ikkunoihin talvista tunnelmaa tuomaan. Miten ihanalta ne tuoksuvatkaan! Kuin henkäys juhannusta ja samalla niin vahva aistimus joulua.

 

Muitakin jouluisia asioita on tullut jo tehtyä sekä tunnelmoitua joulua monin eri tavoin.

Lokakuun lopulla sain idean tehdä joulukortteihin enkelikoristeen, 

jonka kortin saaja voisi myöhemmin ripustaa joulukuuseen tai muualle kotiinsa.

Näin kuvan vastaavasta enkelistä jossain lehdessä (en vain enää muista missä) ja sinne se piirtyi muistin sopukoihin, josta sen sitten nappasin ryhtyessäni taittelemaan rautalankaa enkelin muotoon.

Ajattelin tehdä tuon enkelin vääntelystä ohjeet tänne blogiin myöhemmin,

sillä pelkkä sanallinen ohje tuntuu haastavalta kirjoittaa niin, että siitä hahmottuisivat eri työvaiheet.

 

Tein enkeleitä sen verran paljon, 

että saan ripustaa niitä sitten omaan joulukuuseenkin lähempänä joulua.

Sillä, 

enkeleitä, onhan heitä.

Suojaamassa, kantamassa, lohduttamassa ja rinnalla kulkemassa elämän eri vaiheissa ja tilanteissa.

Tuomassa toivoa ja valoa silloinkin, kun tuntuu ettei niitä ei ole näkyvissä.

Enkelit symboloivat niin vahvasti myös joulua ja sen herkkää, muuttumatonta sanomaa.

Enkelit, niin kauniita, hentoja olentoja. 

Ihmisten ystäviä.

Marraskuisen illan tunnelmaa Sinulle, blogini lukija!

-Kaaru-

Pieniahon joulu

Tämänvuotinen joulu omassa pienessä kodissamme, Pieniahon torpassa,
oli tunnelmaltaan ainutlaatuinen, herkkä ja kaunis, sellainen kuin joulu usein on.
Suuren leivinuunin lämmössä, riisipuuron hautuessa hellalla, ajatukseni karkasivat tuon tuostakin vuosien takaisiin jouluihin, ei vain niihin, joiden osana olen itsekin saanut kulkea
vaan myös jouluihin, joita tässä meidän pian satavuotiaassa kodissamme
on vuosikymmenten saatossa vietetty. 

Erilaisia jouluja ne ovat olleet. 

Niissä jouluissa on varmasti ollut läsnä ilon ja rauhan lisäksi monenlaiset muutkin tunteet, 

sellaiset, jotka ovat heijastuneet ihmisten mieliin kunkin aikakauden 

vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta.

On ollut rauhan ja sodan vuosia, 

puutetta ja yltäkylläisyyttä,

iloa ja surua.

Mutta joulu on silti aina tullut,

niin kuin se tulee yhäkin.

Vaikka joulut ovat silloin kauan sitten olleet erilaisia kuin nyt, 

jotain ikiaikaista rauhaa me olemme kokeneet täällä vanhojen, rosoisten, 

elämää nähneiden hirsiseinien suojissa. 

Tuo ikiaikaisuus on tuntunut ennen muuta särkymättömänä joulun tunnelmana, 

sellaisena tunteena, joka säilyy aina yhtä tuoreena ja muuttumattomana joulusta jouluun.

Samalla tavoin kuin tallin tapahtumat silloin kauan sitten Betlehemissä.

Tämä joulu oli siitä poikkeuksellinen, etten valmistellut sitä juurikaan etukäteen. 

Ajattelin, että mikäli vain osaan, keskityn kiireen tunnun, hössötyksen ja 

ylenpalttisen valmistelun sijaan saapuvan joulun tunnelmaan ja tuoksuihin. 

Makaan puusohvalla jalat kohti kattoa, luen peitonmutkassa lapsille joulusatuja, niitä perinteisiä jokajouluisia ja kuuntelen joululauluja kuumaa glögiä hörppien isosta, 

vanhasta emalimukista, yhdestä lempimukeistani.

Ja tiedättekö, 

joulu tuli omalla painollaan. 

Tuli ja toi mukanaan sen ihmeellisen rauhan, 

josta tuolla edellä jo kerroin. Sen ikiaikaisen, ihanan ja herkistävän.

Niin kuin jouluna usein

myös tässä joulussa kulkivat ajatuksissamme mukana hekin,

jotka ovat täältä jo lähteneet. 

Ne rakkaat, joiden muisto kulkee erityisesti juhlahetkinä mukanamme tavalla tai toisella, 

joiden muisto tuo juhlapäivien iloon haikean mielen ja kaipauksen tunnun.

Noissa kaipauksen tunnelmissa tulin kuunnelleeksi joululaulua, 

jonka sanat olivat kuin siihen hetkeen tarkoitetut ja jotka sopivat lohduksi kaikille heille, 

jotka viettivät tätä joulua ehkä ensimmäisen kerran ilman rakasta läheistä:

"...älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää, joka hetki sun kanssasi käyn..

..sinä huomata saat, surun laaksot ja maat, voivat peittyä kirkkauteen."

Joulun ilosta, rauhasta, herkästä tunnelmasta,
sen tuoksuista ja tarinoista siirrymme hiljalleen kohti uutta vuotta, uutta vuosikymmentä.
Vaikka huomiseen ja tulevaan on mahdoton nähdä, ajatuksemme
kulkevat kuitenkin jo kohti kevättä, kohti valoa, kohti uudenlaisia vaiheita.

Tuosta valosta viesti vahvasti toissapäiväinen aurinko, jonka säteiden kulkua ja heijastumia leivinuunin kylkeen ja muualle kotiimme seurasin ihastellen.

Tuosta ne pyyhkäisivät läpi kodin ja pysähtyivät hetkeksi leivinuunin kylkeen, 

jossa loimotti pakkaspäivän tulet.

Päivä on pidentynyt joulunpyhistä jo kymmenellä minuutilla. 

Kymmenen päivän päästä päivä on jo reilun puoli tuntia pidempi kuin nyt.

Pimeyden valta taittuu hiljalleen ja se tuo valtavasti iloa.

Toivoa siitä, että valo voittaa pian pimeyden.

Lopuksi haluan toivotella kaikille blogini lukijoille mukavaa kohta alkavaa 

uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä.

Toivottavasti se on juuri sinun kohdallasi edeltäjäänsä parempi ja onnellisempi.

Kiitos, että olette kulkeneet mukana blogini tämänvuotisella taipaleella. 

Kiitos myös mukavista vuoropuheluista blogini kommenttikentässä.

Ihan jokainen pienikin kommentti on lämmittänyt sydäntä valtavasti

 ja tehnyt tästä blogin kirjoittamisesta mielekkään. 

Jatketaan taas ensi vuonna! 

-Kaaru-

Lahjat peittyy kääröihin

Kolme yötä jouluaattoon, niin ovat lapset laskeneet.

Pientä jännityksen tuomaa kärsimättömyyttä alkaa olla ilmassa.

Tulisit jo joulu!

Tänään laittaessani lahjoja juuttisäkkiin mieleeni nousi ajatus, 

että tehdäänpä lapsille pieni seikkailu, 

jotta odotuksen hetkiin tulee hieman lisää mielekkyyttä.

Niinpä asettelin kahteen vanhaan pärekoriin muutamia lahjoja, 

joihin kiinnitin muista lahjoista poikkeavat pakettikortit.

Yritin kirjoittaa nimet hieman horjuvalla, joulupukkimaisella käsialalla, 

jotta eivät arvaisi minun kirjoittaneen niitä. 

Sitten vein pärekorit pihakuusen juurelle, 

peittelin lumella omien askelteni painaumat ja jäin odottamaan.

Kohta kuului varovainen huudahdus:

"Äiti, tuu kattomaan mitä täällä on!"

Joulun taika oli saavuttanut lapset.

Yhdessä he miettivät, olisiko tonttu tosiaan voinut lahjat siihen jättää

ja mistähän se olisi mahdollisesti voinut tulla, kun ei jälkiäkään näkynyt lumessa.

Siinä meillä vierähti mukava tovi lahjakoreja ihmetellessä.

Lopuksi juotiin kuusen juurella glögit ja syötiin pipareita.

Tontullekin jätettiin glögimukillinen ja piparminttukeppi,

jota hän saa maistella matkallaan takaisin Korvatunturille.

Ilolla, riemulla ja sadunmaailmalla on paikkansa joulussa ja sen odotuksessa.

Satujen taianomaisuus ja tunnelma ruokkivat lasten mielikuvitusta ja 

saavat joulun tuntumaan ihmeiden täyttymykseltä vuosi vuoden perään.

Se on ihana joulunsatu, johon uskominen kestää aikansa ja loppuu kerran.
Se on satu, jota on ihana sopivassa määrin ruokkia niin kauan kuin se lasten mielissä elää.

Tunnelmallisia, viimeisiä odotuksen päiviä Sinullekin!

-Kaaru-

Reseptivihkoset

Jouluviikko on edennyt jo keskiviikkoon asti.

Monenlaisten joulupuuhien äärellä olemme viettäneet aikaa viime päivinä,

kuten tähän aikaan vuodesta niin monessa muussakin kodissa.

Kaikki alkaa olla valmista vuoden odotetuimpaa juhlaa varten.

Joululeivonnaisia leipoessani ja usein jo aiemminkin rähjääntynyttä reseptivihkosta selatessani on käynyt mielessä ajatus, että pitäisipä ottaa joskus asiaksi koota vihkosesta parhaimmat ja käytetyimmät joulunajan leivonnaisten reseptit uuteen vihkoon, josta ne löytyisivät helposti.

Tänään sen päätin tehdä.

Ensin oli pino punaisia kankaita, 

kaksi kovin tylsännäköistä sinistä vihkoa, sakset ja liimapuikko.

Vihkojen päällystäminen kävi vähän samaan tapaan kuin minkä tahansa kirjan kontaktimuovilla päällystäminen.

Vihko asetettiin kankaan päälle, josta leikattiin 

muutaman sentin kääntövaroilla sopivan kokoinen palanen.

Liima levitettiin vuorotellen vihkon etu- ja takakansille, 

jonka jälkeen  kangas paineltiin vihkon kansiin kiinni tasaisesti. 

Ja lopuksi kääntövarat taitettiin vihkon kansien sisäpuolelle. 

Yhteen vihkoseen painelin leimasimilla tekstin RESEPTIT.

Päällystin vihkoja yhteensä kolme kappaletta, joista suurimpaan ajattelin koota jouluisten, 

makeiden leivonnaisten reseptit sekä kahteen pienempään suolaisten leivonnaisten sekä jouluruokien ja -salaattien reseptit. 

Ehkäpä jouluiset reseptit löytyvät ensi vuonna näppärästi yksien ja samojen kansien välistä eikä ripoteltuina mikä minkäkin vihkosen väliin. :)

Koti alkaa olla jouluasussaan.

Joulukuusi kannettiin perinteisesti tupaan kolmannen adventin tietämissä

ja sohvien sekä nojatuolien tyynynpäälliset vaihdettiin puna- ja harmaasävyisiin.

Joulukukat tuoksuvat ja tunnelma on jo suloisen jouluinen.

"On hyvä, lämmin, hellä, mieli jokaisen" ja sydämessä ilo saapuvasta joulusta,

vuoden herkimmästä juhlasta.

Jouluviikon iloa myös Sinulle!

-Kaaru-

Joulukorttipaja

Marraskuun viimeisellä viikolla vietimme yhden arki-illan 

kylällämme järjestetyssä jouluisessa perhepajassa. 

Illan aikana saimme tehdä itse kuusenkoristeita, joulukortteja, suomenlippu-nauhoja, joulukasseja ja

 -sukkia, olkitähtiä ja monia muita ihania jouluisia juttuja.

Perhepajan teemana oli ajatus: 

vanhasta uutta.

❤

Sieltä löytyi idea myös tämänvuotisiin joulukortteihin, 

joita askartelin ensin nipun siellä ja toisen nipun kotona sukulaisille ja 

ystäville joulutervehdyksiksi.

Ihastuin materiaalien luonnonläheisiin ja perinteisiin väreihin.

Vaaleanruskean ja punaisen yhdistelmä tuo mieleen vuosikymmenten takaiset maalaisjoulut,

jolloin pirttien jouluissa näkyivät vahvasti emäntien ja lasten askartelemat ja itsevalmistamat joulukoristeet. Tuota pirttien tunnelmaa halusin näihinkin kortteihin. 

Siksi korttien väreiksi valikoituivat nämä kaksi, vaikka tarjolla olikin koko värien kirjo.

Itsetehty kortti on aina uniikkikappale.

Täysin samanlaisia niistä ei tekemälläkään saa tehtyä.

Eikä se ole tarkoituskaan.

Jokainen kortti on oma yksilönsä.

Ne ovat ajatuksella ja lämmöllä valmistettuja.

Ja vievät toivottavasti mukanaan samoja sydämellisiä, joulunpunaisia ajatuksia,

joita kortteja tehdessä tunsin.

💛

Tällaisia niistä lopulta tuli.

Jouluisia.

Sydämellisiä.

❤

Joulukuun toisen viikon iloa Sinulle!

-Kaaru-

Helpot ja herkulliset täytetyt piparikupit

Marraskuun toiseksi viimeinen päivä alkaa kääntyä ehtoopuolelleen. 

Ensimmäinen adventti on aivan nurkan takana.

Voi miten nämä päivät vierivätkään niin nopeasti!

Talvinen maisema on ilahduttanut meitä täällä 

ja tuonut kaivattua valoa yhä vain syvenevään pimeyteen.

Tänään aurinkokin pilkahti hetkeksi esiin pilviverhon takaa 

ja pyyhkäisi säteensä yli talvisen tienoon.

Vain lyhyt, pieni hetki ja ilo syttyi sydämeen.

💛

Tämänpäiväiseen päiväkahvihetkeen tein helppoja ja herkullisia piparikuppeja,

joiden pohjat, nuo perinteisen piparkakun malliset, 

painelin taikinasta lauantaisen piparinleivonnan yhteydessä. 

Nämä ovat siitä ihania, etteivät vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia tullakseen valmiiksi.

Ja jos paistaa kuppipohjia valmiiksi yhdellä kertaa isomman määrän,

ei tarvitse kahvihetken koittaessa kuin sekoittaa sisälle tulevat ainekset keskenään,

pursottaa seos kupin sisälle ja koristella nonparelleilla.

Helppoja ja nopeita joulunajan suupaloja vaikkapa pikkujouluihin tai nopeaksi vierasvaraksi.

Täytetyt piparikupit

Piparikupit syntyvät helposti kotitekoisesta tai kaupan valmiista taikinasta.

Piparkakut painellaan taikinasta piparimuotilla ja asetellaan nurinpäin käännettyjen muffinsivuokien päälle uunipellille, jonka jälkeen ne paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa n.8-10 minuuttia.

Täytteeksi sopivat erilaiset rahka- tai moussetäytteet.

Täyte pursotetaan kupin sisälle ja lopuksi koristellaan nonparelleilla, 

piparimuruilla, karkeilla tai marjoilla. 

Itse täytin kupit tällä kertaa luumurahka-kermavaahtoseoksella, 

joka sopii oikein oivaksi makupariksi piparkakulle. 

Mikseipä kuppien täytteeksi voisi laittaa jotain suolaistakin!

Kannattaa kokeilla, ovat vähän liiankin hyviä!

💛

Marraskuun viimeisten päivien iloa Sinulle, joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

Piparin tuoksua

Viime päivinä ulkona on ollut aivan ihmeellisen kaunista.

Maahan leijailevat kevyet lumihiutaleet ovat saaneet ilmaan ihanan joulun tunnun.

Lumen myötä mieli ja maisema ovat valostuneet.

Sydämeen on saapunut sellainen jouluinen tuntemus,

ilo ihanasta joulunajasta, jota kohti me olemme menossa.

💛

Tänään leivoimme lasten kanssa piparkakkuja. 

Tein äidiltäni saaneen ohjeen mukaisen annoksen 2 1/2- kertaisena ja ajattelin, 

että pakastan siitä osan myöhempiä leipomishetkiä varten.

Pakkaseen asti sitä ei yltänyt, 

sillä minulla oli täällä ihanan innokkaita piparkakkujen painelijoita.
Siinä leipoessamme ajattelin, kuten usein ennenkin,
että pitäisi jaksaa viettää näitäkin yhteisiä leivontahetkiä useammin,
sillä niin paljon lapset niistä nauttivat.
Että olisi niitä kotikutoisia yhdessäolon hetkiä enemmän ainaisten
menemisten ja tulemisten sijaan.

Tänään oli onneksi aikaa sellaiseen.
Saatiin piparkakut leivottua.

💛

On ihana valmistautua jouluun pienin askelin.

Tehdä jouluisia askarteluja, sitoa kransseja, 

hypistellä joulukoristelaatikon aarteita vuosien takaa,

tuoksutella ihania joulun tuoksuja, 

joita vastaleivotut leivonnaiset levittävät kodin jokaiseen huoneeseen

ja kuunnella joululauluja, joiden herkät ja hellät sävelet vievät ajatukset

vuosien takaisiin joulumuistoihin.

Tästä kaikesta ihanasta minä olen viime päivinä nauttinut, 

mutta samalla muistuttanut itseäni siitä, 

ettei kaikkea tarvitse tehdä itse, 

vaikka monenlaisia uusia juttuja olisikin niin mukava kokeilla.

Tärkeintä tässä jouluun valmistautumisessakin on se, 

että teemme vain sen, mistä tunnemme iloa.

Voimaantuen pienistä hetkistä.

Yhdessä, ilman kiireen tuntua.

Niin, että hetkien tunnelman voimme tuntea sydämissämme saakka.

💛

-Kaaru-

Kultainen joulu

Niin tuli joulu. 

Tuli sydämiin ja mieliin.

 Asettui taloksi ja toi tullessaan joulun suloisen ja hartaan tunnelman. 

Toi kotiimme perinteet ja muistot. 

Kauniit tavat. 

Sukupolvelta toiselle kulkeutuneet, rakkaudella vaalitut.

Joulumme oli jälleen iloa ja riemua, onnea yhdessäolosta.

Ja silti hieman kaihoisa, kuten joulu usein.

Kultainen, muistojen joulu.
 ❤

Vuodet vierivät ja joulut seuraavat toisiaan, perinteiksi muodostuneet asiat eivät kuitenkaan vanhene. Niissä muistoissa ja tavoissa on koko joulun kauneus, haikeuskin. 

Vanhojen perinteiden rinnalle tulee uusia perinteitä.

Jäävät osaksi joulujamme.

Joka vuosi.

❤

Pyhien jälkeen tulee arki, vaikka joulun lämmön soisi jatkuvan pitempäänkin. 

Ja silti, samalla kertaa, arki on ihan tervetullut. 

Joulun lämmöstä ja yhdessäolosta ammennetuin voimin arjen jaksaa taas kohdata. 

Joulun muistot sydämen sopukoihin tallennettuina. 

Juhlasta voimaantuneena.

❤

Vaikka joulu on jo ohi, sen suloinen tunnelma säilyy kodissamme loppiaiseen saakka. 

On aikaa nuuhkia joulukukkien tuoksua. 

Kiertää lasten nukahdettua huoneesta toiseen, hiljaisessa kodissa.

Viipyillä vielä hetki ohikiitäneen joulunajan muistoissa.
On aikaa itselle ja puolisolle. On aikaa istahtaa iltateelle. Yhdessä.
Muistella mennyttä vuotta ja suunnata ajatuksensa luottavaisesti kohti tulevaa.

Menneisyys ja tulevaisuus käsikädessä pienen hetken. 

Sydämessa nöyrä kiitollisuus tästä joulusta.
Ja kuluneesta vuodesta.

❤

Kaunista joulukuun viimeistä viikkoa täällä piipahtaville!

-Kaaru-

DIY tontut

Yksi joulun lähestymisen varma merkki on se, että ompelukone surisee aamusta iltaan valmistaen lahjoja kaikille rakkaille. Ystäville, sukulaisille, kummilapsille, perheenjäsenille sekä itsellekin. 

On valmistunut kaikenlaisia salaisuuksia paketteihin käärittäviksi, postipojan mukaan lähteviksi. Saapuvan joulun alla sain lahjaompelusten lisäksi tehtyä jotain sellaistakin, josta olen jo vuosia haaveillut.

Meille muutti tonttupariskunta. 

Tyttö ja poika. 

Mailegin nisseistä ajatus lähti. 

Jo vuosien ajan noita söpöjä tonttuja olen ihastellen katsellut 

ja monta kertaa ajatellut, että olisipa ihana jos meilläkin olisi sellaisia.

 Kovin ovat kalliita, joten haaveeksi ovat jääneet. 

Niinpä päätin kokeilla, onnistuisiko niitä ommella itse. 

Suurena innoittajana toimi Valkoisen talon Eerika. Hän oli ommellut aivan ihastuttavan kalenteritontun lapsilleen muutamia vuosia sitten, josta vilahti kuva tämänkin joulun alla hänen blogissaan.

Kiitos inspiraatiosta, Eerika! ❤

Ensin valmistui tyttö. Kovin oli yksinäinen, kaipasi kaveria. 

 Niinpä ompelin seuraksi pojan. 

Ajattelin, että nyt on hyvä, sillä:

Kaksin aina kaunihimpi ❤

Ei se kuitenkaan siihen jäänyt. Ompelin vielä kaksi lisää.

Siinähän kävi nimittäin niin, että...

..neljävuotiaani ihastui tonttuihin niin kovin, 

että on leikkinyt niillä päivittäin siitä lähtien kun ne valmistuivat. 

Sitten eräänä päivänä kuului herttainen toive: 

Äiti, minä haluaisin kaksi tyttötonttua joululahjaksi.

Sydän sykertyi onnesta, silmä kostui kyynelestä. 

Jotain lämmintä kulki läpi kehon. Rakas lapseni! 

Tartuin suloiseen toiveeseen, vaikka olinkin jo nostellut ompelutarvikkeet 

kaapin kätköihin joulutauolle. Salassa ompelin, valmiiksi sain. 

Kiepautin tontut lahjakäärön sisään ja sujautin 

paketin pukinkonttiin odottelemaan jouluaattoiltaa. 

Enää neljä yötä jouluun, lapseni laski.

Ja minä hyrisin onnea sisimmässäni.

Pientä odottaa yllätys ❤

Siinä ne napottavat sohvan nurkassa, joulunajan kaunistukseksi ompelemani tontut. 

Nauttivat saapuvan yön hiljaisuudesta. 

Päivän leikit ovat tauonneet, lapset lähteneet matkalle unen maahan.

Saavat tontutkin huilia hetken.


Jouluviikon iloa Sinulle!

-Kaaru-

p.s Tontun kaavat löytyivät pienen etsinnän jälkeen täältä. Pienensin olemassaolevaa kaavaa hieman. Tontuista tuli näin ollen noin 52 cm pitkiä.

Vaatteiden kaavat piirsin itse.