Kesäillan tunnelmaa ja raparperi-kauratoscapiirakka

Kesäkuun ensimmäinen päivä on kääntymässä ehtoopuolelleen.

Aurinko paistaa matalalta venyttäen varjojaan yli hiljenevän tienoon.

Kesä on viimevuotiseen ja moneen aiempaan vuoteen nähden useamman viikon edellä aikaansa.

Puut, pensaat ja kukat kukkivat kaikkialla samalla tavoin kuin tavallisesti keskikesällä.

On niin kauniin vehreää ja vihreää, ilmakin tuoksuja tulvillaan.

Tein juuri tavanomaisen kierrokseni puutarhassa pienen tyttäreni kanssa.

Veimme kukkasille ja kasvimaan taimille juotavaa,

jotta ne eivät aivan uupuisi näiden helteisten kelien alla.

Monien kukkien kohdalla pysähdyimme ihmetellen ihastelemaan niiden pieniä, 

taidokkaita yksityiskohtia, värejä ja tuoksuja.

Katselimme kiirehtimättä ympärillemme,

tartuimme hetkeen, siihen olevaan

ja näimme paljon pieniä, kauniita asioita.

Kerroin lapselleni tarinoita kukista,

joita muistan jo lapsuuteni kesiltä.

Hän ihmetteli ääneen monia sellaisia asioita,

jotka meistä aikuisistakin tuntuvat toisinaan ihmeiltä,

vaikka ymmärrämmekin luonnon kiertokulun eri vaiheet.

Hän ihmetteli vaikkapa sitä, miten voi olla mahdollista, 

että samat kukat kukkivat kesästä toiseen yhtä kauniina

ja yhtä tuoksuvina.

Kerroin hänelle tarinan mullan alla asuvista juurimukuloista,

joiden sisällä kukat talvisin uinuvat, kunnes kevät herättää ne taas eloon

ja pienet kukkavauvat alkavat työntää päitään mullan läpi kohti valoa

meidän ihmetykseksi ja ihastukseksi.

Puutarhakierroksen päätteeksi istahdimme syreenipensaan juurelle maistelemaan eilen paistettua

raparperi-kauratoscapiirakkaa, jonka ohjeeseen törmäsin Sarin blogissa

etsiessäni tavanomaisesta raparperipiirakasta poikkeavaa ohjetta.

Ja onhan tämä niin hyvää, että kirjaan ohjeen tännekin blogiin talteen itselle 

ja inspiraatioksi lukijoille.

Ohje soveltuu tehtäväksi myös gluteenittomana,

kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Raparperi-kauratoscapiirakka

Taikina:

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl maitoa tai kermaa

3 tl kardemummaa (voi jättää poiskin)

4 tl leivinjauhetta

7 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

Raparperia pilkottuna

Kauratosca:

200 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (voi jättää poiskin)

3-4 dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen.

Lisää kerma tai maito sekä kuivat aineet.

Sekoita hyvin.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 

ja levitä raparperipalat taikinan pinnalle.

Paista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä välin tosca.

Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita seokseen muut aineet.

Anna toscan paahtua kattilassa muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Lusikoi tosca esipaistetun pohjan päälle 

ja jatka paistamista vielä n.15-20 minuuttia.

~~~ ~~ ~~~

Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa,

jolloin puolikas annos riittää vallan mainiosti pyöreään vuokaan.

Uunituoreena piirakka on aivan verraton jäätelön 

tai vaniljakastikkeen kanssa, vaikka melko  makeaa onkin.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että piirakka paranee vanhetessaan,

jolloin siihen tulee lisää mehukkuutta eikä näin ollen lisukkeita sen kanssa tarvita.

Kokeilepa sinäkin!

Lämpimät kelit ovat antaneet raparperille niin suotuisat kasvuolosuhteet,

että sitä on saanut korjata talteen jo vaikka miten paljon.

Niinpä päätin tehdä siitä myös raparperimehua,

 johon lisäsin pakasteesta viimevuotisia mansikoita.

Tulipa aika hyvää!

Ohje mehuun löytyy täältä.

Eihän tästä, kesäisen luonnon keskeltä, malttaisi mihinkään lähteä.

Herkässä kesäillan tunnelmassa sydän tuntee aina niin syvästi

kaiken olemassa olevan, kaiken ympäröivän.

Ja kätkee sisälleen ilon tästä vuodenajasta, 

tästä kesästä, muistoksi tuleviin päiviin.

Kesäisiä ajatuksia Sinulle!

-Kaaru-

Sydämelliset laskiaispullat

Tänä vuonna laskiainen ja ystävänpäivä 

sattuvat kalenterissa peräkkäisiksi päiviksi.

Näiden päivien teemoja yhdistääkseni leivoin 

sydämellisiä laskiaispullia.

Minulla on tapana leipoa pullat äitini perinteisen pullataikinaohjeen mukaan. 

Samalla tulen siirtäneeksi perinteitä sukupolvien ketjussa eteenpäin.

Vielä eivät omat tyttäreni ole pullia leiponeet, 

mutta pian varmasti koittaa sekin aika.

Kaikenlaista muuta he kyllä leipovat ja ovat innokkaita kokeilemaan uusia juttuja.

Olen antanut leipoa etten tule sammuttaneeksi orastavaa intoa ja iloa.

Ihana, että touhuavat, pienet emännät!

Sydämelliset laskiaispullat

Pullataikina perus puolenlitran pullataikinaohjeella

Pullien päälle tuleva sydäntaikina

seuraavan ohjeen mukaan:

100g  voita

1 1/2 dl tomusokeria

1 kananmuna

1/2 dl kermaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.

Lisää joukkoon kananmuna, jonka jälkeen kuivat aineet ja kerma.

Nosta taikina jääkaappiin kovettumaan.

Valmista tämän jälkeen pullataikina.

Kauli sydäntaikina ohueksi levyksi

ja painele levystä sydänmuotilla pikkuleipiä.

Nostele pikkuleivät kohonneiden ja voideltujen pullien päälle.

Paista 225-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.

Jäähdytä, halkaise ja laita väliin hilloa ja kermavaahtoa.

Siivilöi päälle tomusokerihuntu.

Laskiaistiistain mukavia tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

Joulupäivien tunnelmia

Joulun levolliset päivät ovat jälleen takanapäin.

Välipäiviä vietellään ja eletään joulun tunnelmissa vielä hetki.

Meidän joulu koostui kiireettömästä yhdessäolosta, herkuttelusta ja levähtämisestä.

Joulu alkoi perinteisesti joulurauhan julistuksesta.

Se on jotenkin aina niin juhlava hetki.

Sen myötä mieliin laskeutuu viimeistään joulun rauha ja hyvä mieli.

Tänä vuonna joulupukki kävi aiemmista vuosista poiketen heti puolenpäivän jälkeen jouluaattona.

Se oli hyvä ratkaisu. Rauha laskeutui kotiin heti varhaisesta iltapäivästä saakka.

Lapset viihtyivät sulassa sovussa saamiensa lahjojen parissa ja minä 

sain kaikessa rauhassa valmistaa ja kattaa pöytään jouluaterian.

Joulupäivänä ja tapaninpäivänä katoin päivällispöydän 

viime vuodesta poiketen olohuoneen pöydän ääreen. 

Hieman se on pieni, mutta sopu sijaa antoi tälläkin kerralla.

Valkoinen liina ja pellavaiset lautasliinat toivat ruokailuhetkiin juhlan tunnun.

Arki kiireineen unohtui. Oli aikaa vain olla ja nauttia joulun ihanasta tunnelmasta.

Nautin jokaisesta hetkestä.

Jouluna on aina niin ainutkertainen ja herkkä tunnelma.

Kiitollinen olen tästäkin joulusta.

Että saimme sen yhdessä viettää.

Mukavia välipäiviä Sinulle!

-Kaaru-

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia

Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.

Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä

ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.

Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.

Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.

Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.

Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.

💛

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.

Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,

aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 

ja linnut laulaneet kuin kesällä!

Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.

Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.

Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.

Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.

Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 

kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.

Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 

että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 

keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 

mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 

rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.

Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:

haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 

ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 

sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään

ilman suurempia matalapaineen aikoja.

Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 

jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 

ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.

Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!

Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.

💛💛💛

-Kaaru-

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.

Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.

Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 

jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.

Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 

Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.

 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.

Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.

Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.

Iloisesti ja sirkeästi.

Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 

luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.

Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,

oli uskomattoman lämmin.

Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.

Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.

Lempeästi ne valaisivat taivaan.

Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.

Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 

ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.

Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 

kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.

Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.

💛

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja 

2 tl vaniljasokeria

(ripaus leivinjauhetta)

100 g voita

2 suurehkoa omenaa

1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).

Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.

Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.

Ripottele päälle kanelia.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita

3/4 dl sokeria

50 g mantelilastuja

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.

Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.

Lisää lopuksi maito.

Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 

Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.

Piirakan nimi lupaa paljon,

mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 

ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.

Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.

Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!

Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.

💛

Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 

kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.

Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.

Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.

Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.

 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.

Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.

💛

Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.

Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.

Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!

💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

Pääsiäisen ilo

Hiljainen viikko on edennyt pitkäperjantaihin. 

Pääsiäinen, tuo ihana keväinen ilon ja valon juhla,

on alkamassa.

Useilla meistä pääsiäisen viettoon liittyy monenlaisia perinteitä. 

Pääsiäismusiikin kuunteleminen pääsiäisen alla ja 

pääsiäisenä, on itselleni yksi rakkaimmista perinteistä.

 

Eilen radiosta soi Matteus-passio, jonka kuunteleminen on

muodostunut lähtemättömäksi osaksi omaa juhlan viettoani ja siihen valmistautumista.

 Tavallisesti käyn kuuntelemassa sen lähikaupungin kirkossa, 

jolloin rauhallinen ympäristö luo ihanat puitteet sävelten soida ja kertautua kirkon holvistossa.

Bachin säveltämä pääsiäisen ajan klassinen teos herkistää mielen ja ajatukset.

Ihanien sävelten ja sanoman kautta mieli laskeutuu pyhän tuntuun.

Tänäänkin radiosta on soinut kauniita ja herkkiä säveliä.

Rauhallinen musiikki vie ajatukset kauaksi arjen kiireistä ja johdattaa pääsiäisen iloon.

On aika hiljentyä juhlan viettoon.

Kaunista ja rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille blogini lukijoille!

 💛

-Kaaru-

Sitruuna-marenkitorttu

Tänään paistoi jälleen aurinko, ihanasti ja kutsuvasti. 

Silti en selvinnyt hetkeksikään ulos, vaikka kovasti aioinkin.

Pienimmäiselle nousi viime yönä kuume, joten häntä hoidellessa päivä hujahti iltaan melkein huomaamatta.

Tyydyin katselemaan aurinkoa ikkunan läpi.

  Ehkäpä sen valo hoiti lasin läpikin unettoman yön jälkeistä väsynyttä kehoa.

Ainakin se lämmitti suloisesti!

Kun sain pienimmäisen päiväunille, rupesin selailemaan reseptivihkosia aikomuksenani leipoa miehelleni syntymäpäiväkakun, mutta eksyinkin katselemaan kuvia pääsiäisleivonnaisista lähestyvää pääsiäistä silmällä pitäen. 

Lapsuudestani tuttua sitruuna-marenkipiirakkaa on ollut aikomus kokeilla jo monta kertaa, 

mutta aina on joku muu juuri sillä hetkellä paremmalta tuntunut resepti päätynyt kokeiluun sen sijaan. 

Nyt teki sopivasti mieli jotain raikasta ja makeaa, joten päätin viimein kokeilla.

Sitruuna-marenkitorttu

Pohja:

2 1/2 dl vehnäjauhoja 

(halutessasi tortusta gluteenittoman, 

korvaa vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella)

1 rkl sokeria

1/2 tl leivinjauhetta

125 g huoneenlämpöistä voita

1 keltuainen

1 rkl vettä

Täyte:

1,5 dl vettä

2 dl sokeria (vähempikin riittää, jos ei halua niin makeaa)

3 rkl perunajauhoja

3 keltuaista

2 sitruunan mehu ja (yhden sitruunan raastettu kuori)

Marenki:

1 dl sokeria

4 valkuaista

Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää nopeasti sekoittaen keskenään sekoitetut keltuainen ja kylmä vesi taikinan joukkoon. Älä vaivaa!

Painele taikina irtopohjavuoan tai piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille (n.1-1,5 cm korkeudelle). 

Nosta pohja hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla n.10-15 minuuttia. 

Mittaa täytteen aineet pieneen kattilaan. Kuumenna täyteseosta kiehumispisteeseen saakka koko ajan hämmentäen, kunnes seos saostuu. Kaada hieman jäähtynyt täyte esipaistetun pohjan päälle vuokaan. 

Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan sekoittaen. Pursota tai levitä marenkivaahto täytteen päälle. Paista 225 asteessa n.5 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin ruskean pinnan.

Ihan täysin tämä torttu ei vastannut maultaan lapsuuteni torttua, mutta hyvää se silti oli! 

Ja raikasta, juuri sellaista kuin halusinkin tämänpäiväisen makean nälän tyydykkeeksi.

Keväisen raikkaan makunsa ja ulkonäkönsä puolesta tämä torttu sopii kauniisti

 pääsiäispyhien kahvipöytäherkuksi.

Suosittelen kokeilemaan!

💛

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

-Kaaru-

Ajatuksia ja runoja ystävyydestä

Helmikuun 14.päivä. Ystävänpäivä.

Aamupäivän hiljaisuudessa ajatukseni lentävät ystävien luokse.
Tänään erityisesti heitä kaikkia ajattelen. Tänään on aikaa ajatuksille ystävyydestä.

Rinnallani, elämän eri vaiheissa, on kulkenut pieni joukko ystäviä,
joiden kanssa olen saanut kokea aitoa ja vilpitöntä välittämistä
sekä mutkatonta kanssakäymistä.
 Heidät, elämän antaja, on suonut minulle lahjaksi.
Heistä kaikista olen äärettömän kiitollinen.

Heidän luonaan ajatukseni viivähtävät muulloinkin kuin tänään,
sillä jokainen päivä on ystävänpäivä.
Aina toisinaan kaipaan heitä teekupposen äärelle
jakamaan arjen iloja ja suruja, tuomaan
arjen harmauteen tuulahduksen valoa!

Mieltäni lämmittää kuitenkin tietoisuus 

siitä, että he ovat olemassa,
vaikkakin aikojen ja matkojen päässä,

mutta silti lähellä.

Sydämessä.

💜

Mistä tuntee ystävän?

Me kaikki tarvitsemme ystäviä. Rinnallakulkijoita, joiden kanssa voimme kokea syvää ykseyttä.
Ystävyys on molemminpuolista hyvän tahtomista, joka perustuu luottamukseen.
Hyvä tahto välittyy yhdessä olemisessa, toisen pyyteettömässä huomioimisessa, ajatuksissa ja teoissa. Hyvä ystävä kulkee rinnalla elämän kaikissa vaiheissa, niin iloissa kuin suruissakin.
 Hän on iloinen ja onnellinen, sydämestään saakka, toisen saavutuksista ja onnesta. Hän on aidosti kiinnostunut toisen asioista, mielipiteistä ja elämästä kaikkinensa. Hän ei kavahda elämän murheita, vaan nostaa ja kantaa niiden yli ja auttaa löytämään ratkaisun elämän solmukohtiin.
Ja kun ystävän kanssa taas tavataan, pitkänkin erossaolon jälkeen,
palataan istumaan saman ystävyyden nuotion äärelle,
jolta kuukausia tai vuosia sitten lähdettiin.
Ja on kuin erossaoloa ei olisi ollutkaan.
💜

 "Ystävyytesi on maa allani, taivas ylläni.
Se on polku, joka vie lähteen luo.
Se saa varjotkin sädehtimään valoa."

Viimevuosien aikana olen saanut elämääni sellaisia ihmisiä,
joiden kanssa on ollut heti tavattoman helppo olla.
Se on suuri ihme ja kiitoksen aihe, sillä ajattelin usein, etten kykene elämän haavoittamana luomaan enää uusia ystävyyssuhteita. Elämä oli muutamien pettymysten vuoksi tehnyt varovaiseksi.
Aikuisuudessa ei ole muutenkaan enää niin helppoa luoda uusia ihmissuhteita
kuin joskus nuorempana.

Siksi olenkin monta kertaa kyynelsilmin ihmetellyt, miten elämänpolut saattoivatkin kulkea niin,
että sen varrella kaikesta koetusta huolimatta kohtasin ihmisen,
 kaukaa tuntemattoman, mutta läheltä niin tutun.
Sielunystävän.

Maaria Leinosen runot ovat sanoittaneet tunteitani usein,
kun olen elämän ja ystävyyden ihmeen äärellä ollut.
Hänen runoissaan sanat soljuvat kauniisti,
niissä on paljon tunnetta.

Tähän loppuun,

sinulle,

Ystäväni,

kirjoitan niistä muutamia kauneimpia
❤


"Missä maassa
millä tähdellä kohtasimme
missä metsässä huojuimme
millä niityllä kasvoimme kukkina rinnakkain.
Kulkivatko sielumme
samojen usvien läpi
saman ikävän kantamina

ja nyt
tällä tähdellä
tällä polulla kohdatessamme
sielumme samaa sukua
löysivät levon toisissaan."

***  ***  ***

"Ajattelen sinua tänään.
lämmöllä ajattelen
ja ilolla.
Vaikka kaukana -
mutta ajatus ei mittaa matkaa
ei myrskyä pelkää.

Ei esteet erota
ei vuodet vieroita
kun ystävä ainutkertainen
ajatuksenkantaman päässä.

Ajattelen sinua tänään
juhlassa ja arjessa ajattelen
ilossa ja täyttymyksessä
surussa ja pettymyksessä.
Ajattelen sinua tänään
lämmöllä ajattelen

ja ilolla!

***  ***  ***

Ystävä:
ystävä on hän,
jonka kanssa voi vaieta pitkään,
kuunnella hiljaisuutta,
lintuja,
tuulta,
myrskyn raivoamista oudossa metsässä
katsoa kynttilänliekkiä,
auringonlaskua,
pimeää yötä.

Ystävä on hän,
jonka kanssa saa kulkea omaan tahtiin
eikä toinen sano:
nopeammin, nopeammin
astu jälkiini, olemme pikemmin perillä!

Ystävän kanssa,
taival,
matkanteko,
viivähtäminen,
yhtä tärkeää kuin perillepääsy.
Tai tärkeämpää.

***  ***  ***

Olen tässä lähelläsi.
Tänään. Nyt.
Tähän jään, viivähdän.
Odotan, että sinäkin.
Että pysähdyt -
vaikka ilman sanoja.
Tunnemme vain läheisyyden.
Ja että kohtaamme.

***  ***  ***

Kaiken päivää ajattelin sinua tiiviisti.
Vahvasti.
Hellyydellä.

Illalla soitit:
Miten hyvä päivä!
Kipu ja ahdistuskin loitolla.
Ihan kuin olisit koko ajan kulkenut kanssani.
Käsikädessä.

***

Lämmin halaus sinulle,
Ystäväni ❤

Lämmin kiitos ystävälleni S:lle suklaisesta ystävänpäiväkakusta ❤
Se oli herkullista!

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni, blogiystävilleni ja blogini lukijoille!

-Kaaru-

p.s Vielä tänään on aikaa osallistua edellisen postauksen ystävänpäiväarvontaan, klik!

Omenariisipuuroa ja aarteita kirpputorilta

Lokakuussa, kun puutarhan mylläys on talvea odotellessa seisahtunut, 

on aikaa kierrellä kirpputoreilla enemmän kuin kesäaikaan.

Kulkea, katsella ja ihastella. 

Ostaakin, jos jotain mieleistä kohdalle sattuu.

Viimeisimmällä reissullani lähikaupunkiin, kävin kiertämässä tavanomaiseen tapaani 

muutaman kirpputorin, joilta löytyi kauniita, osittain ajanpatinoimia käyttöesineitä.

Pitkän aikaa palvelleita, kiertoon lopulta päätyneitä.

Niin viehättäviä esineitä. <3

Hyppäsi koriin sirotin ja sokerikko,

vanhoja Arabian lautasia,

valkoinen pieni käsinvirkattu kaitaliina

ja puinen leipäkori.

Käyttöönkin pääsivät samantien, kun sinisen värin viehätyksissäni katoin pöytään "uudet" astiat ja tekaisin välipalaksi Tauvonpaikan Kaisun ohjeeseen ihastuneena, 

omenariisipuuroa.

Kiitos Kaisu, kun jaoit tuon herkullisen ohjeen <3 

 Niin pehmeä maku! Ja kanelin kanssa sopivasti syksyyn ja lähestyvään joulunaikaankin sopiva välipala.

Suosittelen :)

Syyskuukin on aivan huomaamatta vaihtunut lokakuuksi.

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei sitä ole sen suuremmin ehtinyt huomatakaan.

Tämä kuukausi on tuonutkin mukanaan pakkasyöt, 

joita täällä meilläpäin ei ole ollut aiemmin tänä syksynä kuin yhden pakkasyön verran. 

Syksy alkaa olla lopuillaan ja on aika kääriytyä vällyjen väliin kodin lämmössä. 

Ajatuksiin on alkanut hiljalleen hiipiä lähestyvä joulunaika.

Miten se onkin niin, että sitä odottaa kuin kesää alkavaa tähän aikaan vuodesta.

Pakkasöistä huolimatta kesäkukat ovat vielä voimissaan. 

Valkoinen lumihiutale kukkii amppelissaan etuoven vieressä vieläkin verrattain runsaana,

vaikka värikäs luonto ympärillä on alkanut muuttua entistä riisutummaksi. 

Ihmeellistä, ettei se näytä tykkäävän ollenkaan huonoa viilenevistä öistä. 

Siinä on varmaan niin suojainen paikka, ettei pakkanen ole päässyt vielä puraisemaan.

Pelargoniat nostin jo sisälle sillä ajatuksella, että yritän talvehdittaa ne elämäni ensimmäisen kerran meidän ulkovarastossa, jossa lämpötila pysyttelee plussan puolella sydäntalven kuukausinakin.

Keväällä näemme, onnistuiko yritykseni.

Levollista, aurinkoista viikonloppua kaikille <3

-Kaaru-

Huhtikuun valo

Niin siinä vaan on käynyt, kuten ajattelinkin. Tuo instagram on vienyt niin mukanaan, etten enää tänne blogiin niin usein ehdi. Ei sillä, etteikö bloggaaminen edelleen kiinnostaisi. Kiinnostaa todellakin ja monta mukavaa juttua olisi tuolla luonnoksissa odottelemassa julkaisua, mutta..tuonne instagramin puolelle on vain niin kauhean helppo räpsäistä puhelimella kuva, kirjoittaa muutaman sanan teksti ja painaa julkaise-nappia. Ja miten valtava inspiraationlähde se onkaan! No, luulenpa että tuokin instagram-innostus laantuu ajan myötä. Uutuuden viehätystähän se pitkälle, kuten aina uuden edessä.

Tiistaina, pääsiäispyhien jälkeen, raivasin kotoa kaikki pääsiäiskoristeet laatikkoon odottelemaan taas ensi vuotta. Muistelen, että aikaisempina vuosina olen tykännyt pitää koristeita joidenkin päivien ajan vielä pääsiäisen jälkeenkin. Tänä vuonna tuli laiteltua koristeita jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, joten lienee se ollut syynä sitten siihen, etten jaksanut niitä enää pääsiäisen jälkeen katsella. Keltaiset tyynynpäälliset saivat jäädä, sillä niistä tykkään tosi paljon. Ne tuovat niin mukavasti keväistä raikkautta kotiin.

Huhtikuu alkoi täällä meillä ihanan valoisana, aurinkoisena. Kyllä tämä kevään tulo on joka vuosi yhtä ihanaa aikaa. Routa sulaa ja koko luomakunta herää talviuniltaan. Ei sitä lakkaa koskaan ihmettelemästä. Tuntuu, että joka vuosi, joka kevät, se ihmetyttää yhä vain enemmän. Miten voikaan olla mahdollista, että kuolleilta näyttävät kasvit avaavat silmunsa ja virkoavat jälleen uuteen elämään. Ja tuo lintujen liverrys! Niin lähtemättömästi se kuuluu keväiseen äänimaisemaan. Sitä on kaikkialla, puiden oksilla, räystäspielillä, järvellä, metsissä, pihamaalla. Se soi niin kauniisti, niin kirkkaasti!

Iki-ihana kevät <3

Aamupäiväisen ulkoilureissun jälkeen päätimme leipoa lasten kanssa pullaa. Mitenhän tuotakin pullaa tulee niin harvoin tehtyä. Suuritöistä muka, vaikka aina sitten kun senkin homman on saanut alulle, leipominen sujuu kuin tanssi. Eipä taidakaan mitään sen parempaa ollakaan kuin tuore pulla kera kylmän maidon :) Ja onhan se tuoksukin aivan huumaava. Se viipyilee kodin jokaisessa nurkassa ainakin huomispäivään saakka. Niin, että jokainen tänne eksyvä tietää, missä puuhissa meillä on 

oltu :)

Ihanaa, keväistä viikonloppua jokaiselle <3

Niin ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! Mukavasi teitä on tänne tipahdellutkin hiljaisuudesta huolimatta :) 

-Kaaru-