Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Elonkorjuuta ja säilöntäpuuhia

Tänä aamuna kotipihan pihlajassa istui lintuparvi.
Hiljaisessa aamussa niiden laulu kajahteli kaikuna vaaran takaa.
Jäin kuuntelemaan hetkeksi tuota laulantaa, sen sanomaa ja säveliä.

Minusta tuntui ihan siltä,
että siinä puunoksalla istuessaan ne lauloivat aurinkopäivän iloa.
Iloa uudesta, ihanasta elokuun aamusta.

Niiden onnelliseen lauluun oli helppo yhtyä,
sillä yön varjojen raotettua tummia viittojaan
uusi aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena.
Niin kesäisenä.

Aamukasteinen maa helmeili tuhansina pieninä timantteina
auringonsäteiden pyyhkäistessä pihamaan yli.
Tuoksui kesä ja tuoksui syksy.
Tuoksui elokuu.
Ja elonkorjuu.



Elonkorjuu on saanut täällä maalla asuessa uudenlaisen merkityksen.
Kun ennen elonkorjuu on ollut itselle lähinnä marjojen ja puutarhan antimien 
keräämistä ja säilömistä talvea varten, on se tänä vuonna merkinnyt paljon muutakin.



Kotimme ikkunasta olen saanut läheltä seurata pihapiiriämme ympäröivien 
peltotöiden vaiheita aina varhaisesta keväästä
elonkorjuun hetkiin saakka.

Olen nähnyt, kuinka pelto muokataan ja
siemenet kylvetään maahan. 
Olen nähnyt aina yhtä ihmeellisen itämisvaiheen, 
viljanoraiden varttumisen ja sen, 
kuinka kesän mittaan auringon lämpö 
ja viljapeltoa hyväilevä tuuli ovat kypsyttäneet viljan korjuukuntoiseksi.

Leipäviljavainioiden äärellä ei voi kuin tuntea syvää kiitollisuutta siitä työstä,
jota maanviljelijät meidän kaikkien eteen tekevät. 
He pitävät huolen siitä, 
että kotimaisista viljoista leivottua leipää ja jauhoja
on taas ensi talvenakin meidän kaikkien saatavilla.



Oman, pienen, puutarhasta keräämäni punaviinimarjasadon
keitin hilloksi ja säilöin sen lasipurkkeihin talvea odottamaan.
Tämä hillo on yksi niistä harvoista,
joka maistuu meidän perheessä kaikille.
Se on ihana lisä liharuoan kylkeen
sekä monikäyttöinen marja hillonakin leivonnaisissa,
jälkiruoissa ja kiisselin jatkeena.

Hillo on tehty hillosokeripussin kylkeen painetulla ohjeella,
joka on oikein oiva, helppo ohje moniin marja- ja hedelmähilloihin.


Elokuu ja elonkorjuun aika on riemukasta, 
iloista aikaa venetsialaisineen ja elojuhlineen,
mutta myös aikaa, joka nostattaa mieliin haikeutta väistyvästä kesästä, 
lämmöstä ja täyteläisestä luonnosta.
Luonto on antanut satonsa ja korjaa nyt omansa pois.

Vaikka ruskan värit eivät ole vielä juurikaan näkyvissä, lehtivihreä alkaa hiljalleen
vetäytyä puunrunkojen ja varpujen suojiin
ja vapauttaa tilalle sateenkaaren värien koko kirjon.
Siellä lehtivihreän suojissa nuo kaikki kauniit sävyt ovat uinuneet odottaen omaa aikaansa,
omaa vuoroaan tulla nähdyksi.


Kesä kaartelee loppuaan kohti, mutta vielä tänään nautin ihoa hyväilevästä lämmöstä,
hohtavan sinisestä kesätaivaasta ja ojanvarren heiniä heiluttelevasta lempeästä tuulesta,
joka tuoksuu vielä enemmän kesälle kuin syksylle.

Ja, kun sitten syyskuu ja syksy saapuvat, 
tuovat ne tullessaan omanlaisensa ihanat asiat:
syysruskan väriloiston, kynttilätunnelman, pimeät, kuulaat illat ja hohtavan tähtitaivaan.
Eivät kai nekään huonoja vaihtoehtoja ole.


Tunnelmallisia elokuun lopun viimeisiä päiviä, Sinulle!


-Kaaru-

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syksyn kirpeyttä





Kesä kääntyi syksyksi. 
Syyskuu. Syksy. Sanoissa niin surullinen kaiku. 
Kesästä luopumisen tuskaa kaiketi. Sitä kun ei sitten millään haluaisi päästää kesästä irti. 
Suven suloisesta lämmöstä, auringosta, hyönteisten surinasta, luonnon heleistä väreistä ja kaikista ihanista kesän äänistä. Jäljelle jää vain hiljaisuus. Syksyisen luonnon rikkumaton rauha.
Kaikki äänet ovat vaienneet. Linnutkin nousevat kohta siivilleen ja lentävät kauas pois. Tämä siirtymävaihe on kai se kaikkein haikein. Kun ei ole vielä kunnolla syksy, muttei enää kesäkään. 
Mutta niin se on kaikkien muidenkin vuodenaikojen siirtymävaiheissa. Samalla kertaa luopumisen tuskaa menneestä ja sitten kuitenkin se malttamaton odotus tulevasta. Niin kuin nytkin.
Koen suurta tuskaa kesän luopumisesta ja silti odotan syksyä. 
Sillä onhan syksyn värikylläinen luonto aivan hengästyttävän kaunis. Synkimpinäkin sadepäivinä tuntuu kuin aurinko paistaisi, niin kirkkaan värisiksi lehtipuut värjäytyvät. Aamun kirpeys tuntuu jo nenänpäässä, sormissa, varpaissakin. Villasukat on mukava vetää jalkojen lämmikkeeksi, sytyttää takkaan tunnelmatulet ja käpertyä sohvannurkkaan lukemaan sisustuslehtiä. 
Meidän syksyyn kuuluu aivan oleellisena osana kaikenlaisten luonnon ja puutarhan tarjoamien marjojen, hedelmien ja vihannesten säilöminen. Muodossa tai toisessa. Säilömispuuhat ovatkin päässeet jo hyvään vauhtiin. Kotiakin on tullut laiteltua siinä sivussa syksyisempään asuun. Oikeastaan tämä on aika mukavaa aikaa. Syksy.


Mukavaa syyskuuta jokaiselle :)

-Kaaru-

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Säilöntäpuuhissa



Tänään niitä oli viimeinkin tarjolla kohtuuhintaan paikallisessa K-supermarketissa. Mansikoita! Viiden kilon laatikolliset näyttivät niin herkullisilta heti sisääntuloportin toisella reunalla, ettei niitä voinut millään ohittaa. Kyllä ne kauppiaat osaavat tuon myyntityön ;) Niinpä laiskottelulle omistettu ilta vaihtuikin osaltani mansikoiden säilöntäpuuhiin. Enpä muista milloin olisin viimeksi näin mahdottoman hyvälaatuisia mansikoita säilönyt kuin nyt. Tuossa laatikollisessa ei ollut kuin YKSI homeinen mansikka. Mansikat olivat myöskin isoja ja makeita. Saatiinpa syödä mahamme pullolleen mansikkaa! Jäljelle jääneet pilkottiin rasioihin ja kätkettiin pakasteen uumeniin odottelemaan syksyä ja talvea. Taitaakin satokausi ollakin kohta huipussaan.
 Täällä odotellaan myöskin kovasti lakkojen (hillojen, kuten paikalliset puhuvat) kypsymistä. Sadosta on veikattu runsasta, joten nyt jo suinkin vain ennusteet pitävät paikkaansa, sitähän on suunnattava kohta kulkunsa tuonne suolle rämpimään. Moneen vuoteen ei ole lakkoja oikein tullutkaan. Joko halla on palelluttanut kukat, pölytys epäonnistunut tai sääolosuhteet olleet muuten epäsuotuisat sadon kypsymiselle. Siksipä niiden kypsymistä odotellaankin nyt niin kovin innoissaan :)

Mansikanmakuista viikonloppua kaikille!
  -Kaaru-

torstai 21. elokuuta 2014

Sadonkorjuuta ja säilöntää



Saatiin kotiintuomisina kotiseutulomalta monta kassillista herkullisia, suoraan puusta kerättyjä omenoita. Eipä ole kotimaisen omenan voittanutta. Nämä ovat lajikkeeltaan Pirjaa ja kypsyvät jo kesällä syöntikuntoon. Olen aina haaveillut omista omenapuista, mutta eiväthän ne täällä pohjoisessa Suomessa oikein tahdo menestyä vaikka kovasti puutarhalla vakuuttavat olevan olemassa sellaisia lajikkeita, jotka kestävät tämän korkeusasteen vaihtuvia sääolosuhteita. Vielä en ole täällä asuessa kuitenkaan sellaiseen lajikkeeseen törmännyt, joka tekisi satoa siinä määrin kuin lapsuudenkotini puutarhan omenapuut. Harmi sinänsä, tykkäisin niin kovasti omenapuista kaikkinensa jo pelkästään pihan kaunistajana. Kukintavaihe jo itsessään tuoksuineen kaikkineen on ihana! 

Täällä on nyt sitten säilötty omenia vaikka missä muodossa talven varalle. On keitetty monta litraa omenahilloa ja -sosetta, tehty mehua ja pakastettu lohkoina. Ja tietenkin tehty jo monen monta omenapaistosta. Se onkin sellaista omenapaistosta, jonka veroista en ollut ennen tämän reseptin löytymistä maistanut! Vie kuulkaas kielen mennessään vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa nautittuna. Tässäpä vielä ohje siihen :

Omenapaistos:

Täyte:
n.600g happamia omenoita (kotimaisia tai esim.Jonagold)
1/2 dl vaahterasiirappia tai tummaa taloussiirappia
1 tl kanelia

Taikina:
150g voita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta

Leikkaa omenat lohkoiksi, poista siemenkodat ja kuutioi lohkot. Levitä omenat voideltuun halkaisijaltaan n.24cm korkeareunaiseen vuokaan. Valuta siirappi ja ripottele kaneli omenoiden päälle.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa hyvin. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele taikina omenoiden päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle rouhittuja manteleita tai pekaanipähkinöitä.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa n.40 minuuttia.


Parilla menneellä viikolla olen myöskin mehustanut kotipuutarhasta Pohjois-Karjalasta keräämäni musta- ja punaherukat ja tehnyt kurkkusäilykettä talven varalle. Meillä ei vielä omat pensaat marjoja tuota, ovat sen verran uusia ja pieniä pensaita vielä, joten ihana että kotipuutarhasta Pohjois-Karjalasta riittää satoa muidenkin tarpeiksi. Ei syksyä etteikö jotain säilöttäisi talveksi. Loppukesä ja alkusyksy ovatkin juuri tästä syystä ihanaa aikaa. Vielä ajattelin tehdä mustikkahilloa ja -mehua. Sittenpä alkaisikin olla kasvimaan sato keräämiskunnossa. 

MUKAVIA ELOKUUN PÄIVIÄ KAIKILLE! Nauttikaa luonnon ja puutarhan antimista :)