Elonkorjuuta ja säilöntäpuuhia

Tänä aamuna kotipihan pihlajassa istui lintuparvi.

Hiljaisessa aamussa niiden laulu kajahteli kaikuna vaaran takaa.

Jäin kuuntelemaan hetkeksi tuota laulantaa, sen sanomaa ja säveliä.

Minusta tuntui ihan siltä,

että siinä puunoksalla istuessaan ne lauloivat aurinkopäivän iloa.

Iloa uudesta, ihanasta elokuun aamusta.

Niiden onnelliseen lauluun oli helppo yhtyä,

sillä yön varjojen raotettua tummia viittojaan

uusi aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena.

Niin kesäisenä.

Aamukasteinen maa helmeili tuhansina pieninä timantteina

auringonsäteiden pyyhkäistessä pihamaan yli.

Tuoksui kesä ja tuoksui syksy.

Tuoksui elokuu.

Ja elonkorjuu.

Elonkorjuu on saanut täällä maalla asuessa uudenlaisen merkityksen.

Kun ennen elonkorjuu on ollut itselle lähinnä marjojen ja puutarhan antimien 

keräämistä ja säilömistä talvea varten, on se tänä vuonna merkinnyt paljon muutakin.

Kotimme ikkunasta olen saanut läheltä seurata pihapiiriämme ympäröivien 

peltotöiden vaiheita aina varhaisesta keväästä

elonkorjuun hetkiin saakka.

Olen nähnyt, kuinka pelto muokataan ja

siemenet kylvetään maahan. 

Olen nähnyt aina yhtä ihmeellisen itämisvaiheen, 

viljanoraiden varttumisen ja sen, 

kuinka kesän mittaan auringon lämpö 

ja viljapeltoa hyväilevä tuuli ovat kypsyttäneet viljan korjuukuntoiseksi.

Leipäviljavainioiden äärellä ei voi kuin tuntea syvää kiitollisuutta siitä työstä,

jota maanviljelijät meidän kaikkien eteen tekevät. 

He pitävät huolen siitä, 

että kotimaisista viljoista leivottua leipää ja jauhoja

on taas ensi talvenakin meidän kaikkien saatavilla.

Oman, pienen, puutarhasta keräämäni punaviinimarjasadon
keitin hilloksi ja säilöin sen lasipurkkeihin talvea odottamaan.
Tämä hillo on yksi niistä harvoista,
joka maistuu meidän perheessä kaikille.
Se on ihana lisä liharuoan kylkeen
sekä monikäyttöinen marja hillonakin leivonnaisissa,
jälkiruoissa ja kiisselin jatkeena.

Hillo on tehty hillosokeripussin kylkeen painetulla ohjeella,
joka on oikein oiva, helppo ohje moniin marja- ja hedelmähilloihin.

Elokuu ja elonkorjuun aika on riemukasta, 

iloista aikaa venetsialaisineen ja elojuhlineen,

mutta myös aikaa, joka nostattaa mieliin haikeutta väistyvästä kesästä, 

lämmöstä ja täyteläisestä luonnosta.

Luonto on antanut satonsa ja korjaa nyt omansa pois.

Vaikka ruskan värit eivät ole vielä juurikaan näkyvissä, lehtivihreä alkaa hiljalleen

vetäytyä puunrunkojen ja varpujen suojiin

ja vapauttaa tilalle sateenkaaren värien koko kirjon.

Siellä lehtivihreän suojissa nuo kaikki kauniit sävyt ovat uinuneet odottaen omaa aikaansa,

omaa vuoroaan tulla nähdyksi.

Kesä kaartelee loppuaan kohti, mutta vielä tänään nautin ihoa hyväilevästä lämmöstä,

hohtavan sinisestä kesätaivaasta ja ojanvarren heiniä heiluttelevasta lempeästä tuulesta,

joka tuoksuu vielä enemmän kesälle kuin syksylle.

Ja, kun sitten syyskuu ja syksy saapuvat, 

tuovat ne tullessaan omanlaisensa ihanat asiat:

syysruskan väriloiston, kynttilätunnelman, pimeät, kuulaat illat ja hohtavan tähtitaivaan.

Eivät kai nekään huonoja vaihtoehtoja ole.

♡

Tunnelmallisia elokuun lopun viimeisiä päiviä, Sinulle!

-Kaaru-

Piparin tuoksua

Viime päivinä ulkona on ollut aivan ihmeellisen kaunista.

Maahan leijailevat kevyet lumihiutaleet ovat saaneet ilmaan ihanan joulun tunnun.

Lumen myötä mieli ja maisema ovat valostuneet.

Sydämeen on saapunut sellainen jouluinen tuntemus,

ilo ihanasta joulunajasta, jota kohti me olemme menossa.

💛

Tänään leivoimme lasten kanssa piparkakkuja. 

Tein äidiltäni saaneen ohjeen mukaisen annoksen 2 1/2- kertaisena ja ajattelin, 

että pakastan siitä osan myöhempiä leipomishetkiä varten.

Pakkaseen asti sitä ei yltänyt, 

sillä minulla oli täällä ihanan innokkaita piparkakkujen painelijoita.
Siinä leipoessamme ajattelin, kuten usein ennenkin,
että pitäisi jaksaa viettää näitäkin yhteisiä leivontahetkiä useammin,
sillä niin paljon lapset niistä nauttivat.
Että olisi niitä kotikutoisia yhdessäolon hetkiä enemmän ainaisten
menemisten ja tulemisten sijaan.

Tänään oli onneksi aikaa sellaiseen.
Saatiin piparkakut leivottua.

💛

On ihana valmistautua jouluun pienin askelin.

Tehdä jouluisia askarteluja, sitoa kransseja, 

hypistellä joulukoristelaatikon aarteita vuosien takaa,

tuoksutella ihania joulun tuoksuja, 

joita vastaleivotut leivonnaiset levittävät kodin jokaiseen huoneeseen

ja kuunnella joululauluja, joiden herkät ja hellät sävelet vievät ajatukset

vuosien takaisiin joulumuistoihin.

Tästä kaikesta ihanasta minä olen viime päivinä nauttinut, 

mutta samalla muistuttanut itseäni siitä, 

ettei kaikkea tarvitse tehdä itse, 

vaikka monenlaisia uusia juttuja olisikin niin mukava kokeilla.

Tärkeintä tässä jouluun valmistautumisessakin on se, 

että teemme vain sen, mistä tunnemme iloa.

Voimaantuen pienistä hetkistä.

Yhdessä, ilman kiireen tuntua.

Niin, että hetkien tunnelman voimme tuntea sydämissämme saakka.

💛

-Kaaru-

Pääsiäistunnelmia

Meillä oli levollinen pääsiäinen.
Keväinen juhla katkaisi sopivasti arjen ja antoi mahdollisuuden vain olla ja hengähtää hetken.

Pitkästä aikaa miehellenikin sattui pääsiäisen ajalle kaksi vapaapäivää. 

Iloitsin siitä, että saimme viettää pyhät yhdessä. 

Kokea pääsiäisen kauneuden koko perheen voimin,
se kun on meille niin harvinaista.

Ihana oli yhdessä valmistaa kullekin pyhäpäivälle

 hieman tavallista juhlavammat ateriat 

ja pukea koti juhla-asuun. 

Pääsiäispäiviä varten silitin pöydille valkoiset pellavaliinat ja 

katoin pöytään parhaan posliiniastiaston ja pöytähopeat.

 Kokosin pöydille maljakoihin leikkokukista kimput juhlan tuntua lisäämään.

Letitin aamuisin tyttöjen hiukset ja puimme yllemme nätit vaatteet.

Kauniiden asioiden esille laittaminen ja pukeutuminen joskus vähän juhlavammin tuo kiireisen elämänvaiheen keskelle valtavasti iloa ja voimaa.

Kaikki sellainen korostaa itselleni juhlavuutta ja erottaa pyhän arjesta.

Pääsiäisenä pysähdyimme monenlaisten iloa tuottavien asioiden äärelle. 

Nautimme päivien kiireettömyydestä ja yhdessäolosta.

Koleasta säästä huolimatta aurinko houkutteli ulkoilemaan. 

Kuuntelemaan ja katselemaan läheltä kevään etenemistä. 

Pikkulintujen laulussa soi aurinkopäivien ja kevään iloinen sävel. 

Vesi solisi puroissa, jotka juoksivat kohti rannoiltaan vapautunutta järveä. 

Vapaan veden suloinen liplatus kertoi talven vallan taittumisesta. 

Kevät soi kaikkialla - tuntui, että minussakin!

💛

Pääsiäisestä uuden elämän odotus viimeistään alkaa. 

Aurinko lämmittää ja sulattaa kylmänkohmeista maata. 

Roudan alta nousee vihreää - elämän ja ilon väriä. 

Toivo tulevasta elää vahvana ja

kantaa kiireisen ajanjakson yli.

Huomenna palaamme, kukin tahoillamme, arkisten askareiden pariin. 

Toivottavasti huhtikuinen aurinko ja heräävä luonto antavat voimaa juuri sinulle, 

joka täällä piipahdat.

Auringonvaloa ja kevään kauneutta jokaiselle!

💛

-Kaaru-

Kultainen joulu

Niin tuli joulu. 

Tuli sydämiin ja mieliin.

 Asettui taloksi ja toi tullessaan joulun suloisen ja hartaan tunnelman. 

Toi kotiimme perinteet ja muistot. 

Kauniit tavat. 

Sukupolvelta toiselle kulkeutuneet, rakkaudella vaalitut.

Joulumme oli jälleen iloa ja riemua, onnea yhdessäolosta.

Ja silti hieman kaihoisa, kuten joulu usein.

Kultainen, muistojen joulu.
 ❤

Vuodet vierivät ja joulut seuraavat toisiaan, perinteiksi muodostuneet asiat eivät kuitenkaan vanhene. Niissä muistoissa ja tavoissa on koko joulun kauneus, haikeuskin. 

Vanhojen perinteiden rinnalle tulee uusia perinteitä.

Jäävät osaksi joulujamme.

Joka vuosi.

❤

Pyhien jälkeen tulee arki, vaikka joulun lämmön soisi jatkuvan pitempäänkin. 

Ja silti, samalla kertaa, arki on ihan tervetullut. 

Joulun lämmöstä ja yhdessäolosta ammennetuin voimin arjen jaksaa taas kohdata. 

Joulun muistot sydämen sopukoihin tallennettuina. 

Juhlasta voimaantuneena.

❤

Vaikka joulu on jo ohi, sen suloinen tunnelma säilyy kodissamme loppiaiseen saakka. 

On aikaa nuuhkia joulukukkien tuoksua. 

Kiertää lasten nukahdettua huoneesta toiseen, hiljaisessa kodissa.

Viipyillä vielä hetki ohikiitäneen joulunajan muistoissa.
On aikaa itselle ja puolisolle. On aikaa istahtaa iltateelle. Yhdessä.
Muistella mennyttä vuotta ja suunnata ajatuksensa luottavaisesti kohti tulevaa.

Menneisyys ja tulevaisuus käsikädessä pienen hetken. 

Sydämessa nöyrä kiitollisuus tästä joulusta.
Ja kuluneesta vuodesta.

❤

Kaunista joulukuun viimeistä viikkoa täällä piipahtaville!

-Kaaru-

Pehmeää omenapaistosta ja syksyn puuhia

 Tämä syksy on antanut runsaan sadon.

Ensin kypsyivät hillat ja vadelmat. 

Sitten mustikat, puolukat, sienet ja omenat. 

Viini- ja karviasmarjat keittelimme hilloiksi ja mehuiksi jo varhain elokuussa.

Puutarhan yrttisadon ripustimme kuivumaan pienissä erissä keittiön naulakkoon.

Siitä niitä on ollut mukava ja helppo napsia milloin keiton, milloin salaattien ja suolaisten leivonnaisten mausteeksi. Säilyttävät värinsäkin tosi hyvin, kun antaa niiden omassa tahdissaan kuivua eikä yritäkään liian nopeatahtista kuivatusta vaikkapa uunissa.

Tässähän tämä syksy on siis soljunut eteenpäin hyötykasveja keräten, niitä säilöen ja niistä nauttien.

Omenapuita ei omalla pihallamme kasva, mutta saimme eri lajikkeiden edustajia niin naapurista kuin vanhempieni puutarhastakin niin paljon, ettei moneen vuoteen!

Naapuri, muutaman sadan metrin päästä, lupasi omenoita hakiessani, että voin käydä myöhemmin syksyllä kypsyviä lajikkeita keräämässä niin paljon kuin jaksan, sitten kun kypsyvät.

Voi kultaista naapuria!

Ehkäpä meidän omenakiintiö on tälle vuotta nyt kuitenkin täysi.

Laitoin niitä lohkoinakin pakasteeseen, kun alkoi tuntua, että hillot ja marmelaadit alkavat tulla ulos  ovista ja ikkunoista :)

 Omenapaistosta on tullut tehtyä harva se hetki. On se vaan niin makuhermoja kutkuttavaa kylmän jäätelön kanssa, että ihmekös tuo.

Joitakin vuosia sitten eteeni sattui sellaisen omenapaistoksen ohje, jonka veroista en ollutkaan koskaan aiemmin syönyt. Miten jossakin leivonnaisessa voikaan kaikki makuelementit osua niin kohdalleen!

Taidankin kirjata ohjeen tännekin talteen, niin ei tarvitse joka kerran sitä tuolta kaappien kätköistä kaivella esiin. Reseptivihkonenkin kun päätti heittäytyä vallan vaikeaselkoiseksi hajotessaan moneen kymmeneen osaan.

Pehmeä omenapaistos

Täyte:

n.600g omenoita 

(kotimaisista esim.punakaneli sopii tähän erinomaisesti, ulkomaisista puolestaan Jonagold)

1/2 dl vaahterasiirappia tai tummaa taloussiirappia

1 tl kanelia

Taikina:

150g voita

1 1/2 dl sokeria

1 kananmuna

2 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

1 tl vaniljasokeria

1/2 tl leivinjauhetta

Leikkaa omenat lohkoiksi ja kuutioi ne. Levitä omenat voidellun, halkaisijaltaan 24 cm vuokaan. Valuta siirappi ja ripottele kaneli tasaisesti omenoiden päälle.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Vatkaa hyvin. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele taikina omenoiden päälle ja painele tasaiseksi kanneksi. Ripottele pinnalle halutessasi hasselpähkinä- tai mantelirouhetta. (Mantelilastutkin rapsahtavat mukavasti suussa)

Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Ohje toimii yhtä hyvin kananmunattomana ja gluteenittomanakin. Joten eikun vaan kokeilemaan ja nauttimaan tästä herkusta! Melkeinpä voisin luvata, että tähän ei kukaan pety :) 

Muutoinpa syksy on mennytkin eteenpäin tavallisen arkisissa askareissa, kotona, koulussa ja työssä. 

Muutamia mukavia käsityöjuttujakin olen taas aloitellut. Ehkäpä niistä tarinaa sitten, kunhan valmistuvat.

Kaunista aikaa tämä syyskuu, nautitaan joka hetkestä <3

Viikonlopun levollisuutta jokaiselle!

-Kaaru-

Teekannu

Olen usein ajatellut, että teekannu olisi oiva hankinta. Siihen olisi näppärä hauduttaa teetä valmiiksi silloin, kun on vieraita kylässä. Kovana teenjuojana sellaiselle olisi käyttöä arkenakin. Säästyisi teepussejakin. Teekannu ei ole kuitenkaan ollut mikään välttämättömyys, ilmankin on pärjätty. Siksi en ole sellaista koskaan ajatellutkaan ostavani uutena. Kirppareillakaan niitä ei kuitenkaan ole sopuhintaan tullut vastaan. Joten niin vain on unohtunut koko teekannun hankkiminen.

 Ilo onkin suuri, sitten kun se viimein löytyy. Ja usein vieläpä silloin, kun sitä on vähiten ajatellut kirpparilta etsivänsä. Niin vain viime kirpparikierroksella yllättäen tärppäsi. Sattuipa vielä niin somasti, että kannu on ruotsalaista Rörstrand-sarjaa, jota meiltä löytyy jo entuudestaan kahvikuppien muodossa. Teekannu ei ole vanha, muttei uusikaan. Kuitenkin väritykseltään ja muodoltaan meille oikein sopiva. Ja hintaakin oli alle kympin. Mukaanhan se lähti. Ja käyttöönkin on jo päässyt :)

Pöydällä oleva ruskeakukkainen vanha liina on löytö kirpparilta myöskin. Jo vuosien takaa. Kaapin kätköihin unohtunut, kunnes tänään löysi tiensä keittiön pöytää kaunistamaan. Edullisia löytöjä. Iloa tuottavia!

Kauniita, auringonpaisteisia kevättalven päiviä olisi luvassa ensi viikolla. Se tietää ulkoilua ja retkiä lähiympäristöön, järven jäällä hiihtämistä, mäenlaskua ja muuta mukavaa. Nyt alkoi hiihtoloma. On sitä odotettukin :)

Aurinkoista mieltä ja iloa kevättalven päiviin!

-Kaaru-

Sunnuntain rauha ja muutama kirppislöytö

Pakkasten mentyä menojaan aloin kaivata ympärilleni hempeämpiä sävyjä. 

Pieniä juttuja, joilla kodin ilme muuttuisi astetta keväisempään suuntaan.

 Niinpä viimeisetkin sisällä olleet jouluiset valosarjat ja kynttilälyhdyt saivat väistyä ja

tilalle kaivelin kaapin perukoilta jo monta vuotta palvelleet vaaleanpunaiset tyynynpäälliset, 

jotka meinasin syksyllä kyllästyksissäni myydä kirpparilla eteenpäin. Onneksi en myynyt. 

Nyt ne tuntuvat taas niin raikkailta ja ihanilta. 

Kuin uusilta!

Pieni lasimaljakko 0,5e

Jännä juttu, miten monet asiat toistavat itseään vuodesta toiseen. Niin kuin nyt vaikka tämä mahdoton vaaleiden, suorastaan hempeiden sävyjen kaipuu.Tähän aikaan se aina iskee. Kai tämä tammikuun loppupuoli on jonkinlainen päätepysäkki ja hyvästijättö menneelle joululle ja edelliselle vuodelle. Tästä alkaa aina minun kevääni. Ainakin syvällä mielen syövereissä. Ulkona lumihiutaleiden kevyt tanssahtelu jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta mielessä on jo kevät. Monellakin tapaa. 

Tänään, sunnuntain rauhassa, olen suunnitellut mielessäni kukkapenkkejä pihamaata kaunistamaan. Tähänkin vuokrakodin pihamaalle ajattelin perennapenkin kaivaa. Niin paljon kodikkuutta se tuo tullessaan, että on taatusti sen vaivan väärti. Eipä mene enää kauan siihenkään, kun ensimmäiset siemenet laitetaan maitopurkkeihin itämään. Kevättä kohti!

Keittiövaaka 5e

Menneellä viikolla kävin kiertämässä lähikaupungin kirpputoreja, 

joilta löytyneistä "aarteista" ajattelin nyt sunnuntain ratoksi hieman kertoilla. 

Tammikuu ei monestikaan ole niitä parhaimpia kirppiskuukausia, joten yllätyin 

positiivisesti miten mukavasti kiertämilläni kirppareilla oli kuitenkin tavaraa tarjolla.

Muutamia kivoja juttuja tarttui mukaan nytkin. Parhaimpana löytönä viidellätoista eurolla vanha nojatuoli, joka kylläkin kaipaa entisöintiä ennen sisälle pääsemistään, mutta toimittaa virkansa sen jälkeen varmasti vuosikymmeniä. 

 

Mukaan lähti myöskin kuvissakin näkyvä vanhan tyylinen keittiövaaka, 

jollaista olenkin jo kauan etsinyt. Muutamia grammoja mittari näyttää heittävän,

 mutta asiansa ajaa varmasti noinkin. Oikeastaan se on tällaiselle suurpiirteiselle leipojalle/ruoanlaittajalle oikein hyvä ;)

Ja sitten sokerina pohjalla pieni kirkas lasimaljakko, jonka viehättävää ulkomuotoa en voinut vastustaa. Niin sopiva yhden kukan tai pienen kukkakimpun maljakoksi!

Monesti olen miettinyt, mikä saa minut kerta toisensa perään kirppareita kiertämään. Itselleni ehdottomasti se kaikkein suurin viehätys koko hommassa on varmasti se, että koskaan kirpputoreille mennessä ei tiedä, millaisen aarteen kanssa sieltä tullaan pois :) Niin mukavaa ajanvietettä! 

Näissä tunnelmissa tänään.

Sunnuntaipäivän rauhaa kaikille!

-Kaaru-  

Suussasulava porkkanapiirakka

Sain siskoltani pari vuotta sitten Suussasulavan porkkanapiirakan ohjeen, jota parempaan en ole koskaan törmännyt. Nimensä veroinen, todella! Se on yhtäaikaa kuohkea, kostea ja niin sametin pehmeä, että vie kielen mennessään heti ensimmäisestä suupalasta. Taivaallisen ihana piirakka! 

Pakkaspäivien ratoksi päätinkin leipoa pitkästä aikaa tuota ihanaa herkkua, josta onkin tullut meillä koko perheen suosikkipiiras. Kaikki tykkäävät siitä niin paljon, että kokonainen pellillinen hujahtaisi parempiin suihin ihan hetkessä, jos en vähän toppuuttelisi. Ei kuitenkaan makeaa mahantäydeltä :)

Laitanpa ohjeen nyt tännekin muistiin, niin jokainen halukas voi napata sen tästä mukaansa :)

SUUSSASULAVA PORKKANAPIIRAKKA

Taikina:

6 kananmunaa
4,5 dl sokeria

3-4 pientä tai 2-3 isoa hienoksi raastettua porkkanaa 
2,25 dl öljyä 
 

4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl ruokasoodaa
2,25 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
2,5-3 tl kanelia (maun mukaan)
0,75 tl suolaa 
 

Päällinen:

50g pehmeää (miltei sulaa) voita
200g tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
reilu puoli pakettia tomusokeria
2-3 rkl maitoa (ei ole välttämätön)
mantelirouhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon hienoksi raastetut porkkanat ja öljy. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista 190 asteessa n.20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.

 Jäähdytä pohja.

Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto notkeaksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja tomusokeri. Vatkaa kuohkeaksi. Joukkoon voi halutessaan lisätä hieman maitoa pehmikkeeksi. Levitä päällinen tasaiseksi kerrokseksi piirakkalevyn päälle. Ripottele pinnalle koristeeksi mantelirouhetta.

 Nautinnollisia hetkiä!

-Kaaru-