Matkalaukun tarina

Maanantaiaamun hyvän huomenen toivotukset täältä hiljaisuuden keskeltä.

Kaksi nuorinta lasta nukkuu vielä.

On rauha maassa.

Tässä istun olohuoneessa höyryävän kuuma glögimuki seuranani

ja ihastelen ikkunasta avautuvaa talvista maisemaa.

Yöllä on satanut lunta.

Puhtaanvalkoinen harsolumipeite on kietonut tienoon pehmeään syliinsä.

Ensilumi.

💙

Aamu valkenee hitain askelin tähän aikaan vuodesta.

Hämäränsininen maisema ja pihapiiri kätkevät vielä sisäänsä tämän päivän vaiheet

kuten tuo vanha matkalaukku kaikkien niiden kymmenien ja taas kymmenien tarinoiden vaiheet, 

joita se on ikänsä aikana nähnyt.

Joskus olisi mukava kurkistaa oman elämänsä matkalaukkuun

ja nähdä ennalta edes pieni häivähdys tulevien päiviensä askelista.

Tulevaisuuteen ei voi kuitenkaan nähdä, 

mutta menneeseen elämään voi ajatuksissa ja muistoissa palata.

Tämän laukun tarinat ovat kuljettaneet vuosikymmenten takaisiin, 

kiehtoviin tarinoihin isäni suvun vaiheista.

Laukku on nähnyt Suomen sotavuosien jälkeisen kurjuuden,

seilannut 1950-luvulla Atlantin valtameren yli suuressa höyrylaivassa muuttomatkalleen lähteneiden

sukulaisteni mukana, kulkenut hevoskyydeillä, autojen takakonteissa, linja-autojen 

ja lentokoneiden ruumassa pitkin Amerikan mannerta aina 2000-luvulle saakka 

ja päätynyt lopulta lapsuudenkotini vintille, josta se pari viikkoa sitten löysi tiensä meille.

Matkalle lähtiessä sen sisälle on pakattu tärkein ja välttämättömin omaisuus ja toivottu, 

että laukku kulkeutuisi perille kulloiseenkin määränpäähänsä ehjänä ja elinvoimaisena.

Se on nähnyt matkallaan monenlaisia elämänkohtaloita,

köyhyyttä ja vaurautta, iloa ja surua. 

Elämän monenkirjavuutta.

Samalla tavoin kuin elämä on jättänyt matkalaukkuun jälkiä, 

myös meihin ihmisiin niitä jää, kun kuljemme myrskyssä ja tyvenessä

Pienet pintaruhjeet, naarmut, leimojen ja osoitetarrojen vereslihalle repimä pinta

saattaa näyttää normaalilta kulumalta, asiaan ja elämään kuuluvalta, kiehtovaltakin,

mutta onkin todellisuudessa syviä kolhuja ja haavoja täynnä.

Kovettuneen kuoren sisälle on helppo kätkeä koko elämän kipujen taakka

ja sulkea lopulta kansi pitämään kaikki koettu visusti piilossa.

Silloin tarvitaan sanoja, jotka eivät lyö, eivät satuta sisintä.

Särkyneet tarvitsevat suojan, jonka hoivassa kaikkein murtuneimmatkin eheytyvät.

Särkyneet tarvitsevat vastaanottavaista, avointa ja herkkää katsetta.

Että luottamus syntyisi ja kipujen taakka saisi keventyä.

💛

"Ei ehkä yhtään enempää

kuin pienen hymyn verran.

Ei ehkä yhtään vähempää

kuin vilkaisu sydämeen,

vain kerran.

Ei ehkä yhtään enempää

pystykään antamaan,

mutta se voi jo riittää

saamaan toisen siivet kantamaan."

Pidetäänhän huolta lähimmäisistämme. 

❤

Näissä ajatuksissa täällä, tänä lokakuisena maanantaina.

-Kaaru-

Syyslomaterveisiä

Menneellä viikolla vietimme syyslomaa.

Loman alkajaisiksi ajelimme lapsuuden maisemiini Pohjois-Karjalan sydämeen.

Saimme viivähtää rakkaissa, muistojen täyteisissä maisemissa pari päivää

ja olla vanhempieni luona.

Miten rakkaaksi tuo kotipaikka onkaan vuosien saatossa tullut.

Sama turvallinen lapsuudenkoti, 

sama kaunis pihapiiri ja rakkaat vanhemmat siellä tervehtimässä meitä.

Lämmöllä ja ilolla ottamassa vastaan.

Tutut huonekalut ja esineet puhumassa omaa muistojen kieltään,

huokuen levollisuutta, lohdutusta ja rauhaa.

Miten siellä onkin aina niin hyvä olla.

💛

Muistan kuin eilisen päivän, kun vuosia sitten kotoa pois muuttaessani isä sanoi: 

"Kaaru, pidäthän aina kodin kynnyksen matalana", tarkoittaen, että kotiin olet aina ja 

kaikissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa rakkaasti tervetullut.

Miten paljon se silloin lämmittikään nuoren tytön sydäntä ja 

miten paljon se lämmittää sydäntä yhä.

Että kotiin, turvapaikkaan, saa ja voi yhä mennä. <3

Rakas koti, jossa rakkaat vanhemmat odottavat, 

huolehtivat ja ajatuksin kantavat silloinkin,

kun emme siellä ole.

Alkuviikosta lapsuuden maisemat muuttuivat tuoreammiksi muistojen maisemiksi.

Loppulomamme vietimme omalla mökillämme keskellä erämaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Aurinkopäivistäkin saimme nauttia ja syksyisen karusta pohjoisen luonnosta.

Syksy oli edennyt jo pidemmälle siellä kuin meillä täällä kotosalla, järvien sylissä.

Puut olivat pudottaneet ruskankirjavat lehtensä ja nuokkuivat nyt hiljaisina

ja alastomina loppusyksyn maisemaa vasten.

Kuljin tutuissa maisemissa lokakuinen auringonlämpö poskipäilläni.

Miten erilainen tuo tuttu maisema olikaan eri vuodenaikoina.

Vain pari kuukautta sitten samalla rantatörmällä istuessani 

koko luomakunta loisti täyteläisyyttään,

oli tuoksuja ja valoa täynnä.

Nyt kaikki oli riisuttua.

Pohjoisen kesä on kuin lyhyt, ohikiitävä hetki.

Parissa-kolmessa kuukaudessa näyttäytyy koko luonnon elämänkaari keväästä syysehtooseen.

Jokainen vuodenaika puhuu omalla kauniilla tavallaan luonnon kiertokulun eri vaiheista.

On aika puhjeta kukkaan ja on aika lakastua.

Kaikella on oma aikansa, myös luonnossa.

 

Lokakuisella, 

riisutulla rannalla lohdutti sydämeen piirtynyt muistikuva siitä,

mitä kaikkea kaunista on taas edessäpäin, 

kun lumi peittää alleen kaiken harmaan.

Sitä ajatusta vahvistivat myös tähdet, 

jotka syttyivät tummuvalle iltataivaalle kirkkaina ja kimmeltävinä.

Taivas oli niin kuulas, että sen kantta vasten saattoi erottaa linnunradankin!

Tähdet tuikkivat vierivieressä, kuin lämpöä toisistaan hakien.

Oli tulossa pakkasyö, ensimmäinen tälle syksyä.

Pilvet väistyivät ja hopeinen kuu nousi taivaalle valaisemaan tienoota.

Kylmyys pureutui syvälle luihin saakka, mutta sisällä mökissä oli lämmin.

Takkatulen loimotukseen oli hyvä ummistaa silmänsä.

**  **  **

Syysloma oli myös yhdessäoloa ystävien kanssa.

Kyläilyä puolin ja toisin.

Ajatusten jakamista, rinnalla kulkemista.

Ihania, mieliinpainuvia hetkiä rakkaaksi tulleiden ihmisten kanssa.

 Kiitos teille, että olette!

💛💜💛

Huomenna arki alkaa taas.

Tuntuu ihan mukavalta palata arjen rutiineihin.

Loma on tehnyt tehtävänsä.

💛 

 Iloa ja valoa uuteen viikkoosi!

-Kaaru-

Lokakuisia ajatuksia sekä neulotut tyynynpäälliset

Lokakuu on ollut sateinen ja harmaa.

Monta päivää olen odotellut pilvien väistymistä auringon tieltä, 

valoa ja poutapäiviä.

Ihan on ollut jo ikävä syksyistä taivaansineä ja

 kuulaiden syyspäivien mahdollistamia touhuja pihalla. 

Niin paljon olisi vielä kaikenlaista tehtävää ennen kuin talvi ottaa huomaansa 

syksyn riisuman pihamaan.

Toisaalta syksyn hämärät päivät, 

pimenevät illat ja lämmin kynttilätunnelma ovat luoneet ihanat,

tarpeelliset puitteet kiireen hidastamiselle. 

Sateiset päivät ovat suorastaan pakottaneet istahtamaan alas, 

katselemaan ympärilleen ja kuuntelemaan itseään. 

Se on ollut hyvä muistutus itselleni siitä, 

ettei aina tarvitse olla tehokas ja aikaansaava. 

Välillä on ihan tarpeellista hidastaa tahtia. 

Pysähtyä olennaisen äärelle. 

Silloin kykenee voimaantumaan paremmin niistä asioista, 

jotka tuottavat itselle mielihyvää.

Sellaiset käsityöt, 

joiden tekemiseen ja valmistumiseen ei ole sisältynyt paineita tai odotuksia, 

ovat tuottaneet itselleni aina suurta iloa.

Sellaisia käsitöitä ovat olleet nämäkin tyynynpäälliset, 

joiden valmistumiselle en asettanut takarajaa silloin, kun ne aikanaan aloitin.

Niitä on neulottu hellyydellä ja hartaudella kerros tai kaksi kerrallaan aina silloin, 

kun se on tuntunut mukavalta ja ajankohta sopivalta.

Miltei huomaamatta ne sitten valmistuivat näinä lokakuisina sadeiltoina,

kun oli aikaa neuloa, oli aikaa antaa tilaa käsitöille.

Niistä tuli lämpöiset ja muhkeat.

Sellaiset, joiden suloiseen pehmeyteen on turvallista päänsä painaa.

💜

Lopullista sijoituspaikkaa tyynyille miettiessäni, 

sommittelin samalla asetelmaa syyskukista, 

jollainen on ollut ajatuksissa rakentaa porraspieleen syys-talvikaudeksi.

Kaivelin kaappien kätköistä esille lyhtyjä ja kynttilöitä ja 

kävin ulkoa sisälle kohta kolme viikkoa sitten sitomani calluna-tammenlehtikranssin. 

Hieman ovat tammenlehdet päivien kuluessa nahistuneet, 

mutta muutoin kranssi on säilynyt ihmeen hyvänä.

Ehkäpä tästä asetelmasta löytyy elementtejä porraspieleen koottavaan asetelmaankin.

💜💜💜

Loppuviikon ja edessä häämöttävän viikonlopun iloa

sekä mukavaa ja rentouttavaa syyslomaviikkoa sinulle, jolla loma pian alkaa.

💛

-Kaaru-

p.s Valkoinen tyyny neulottu oman ohjeen mukaan pidennetyllä helmineuleena, koko n.40x40cm.

Harmaan tyynyyn ohje löytyy puolestaan kirjasta: 

Tyynykirja, virkkaa, kirjo ja neulo 68 hurmaavaa ja hauskaa tyynyä.

Sen koko on n.40x55cm

Lankoina käytetty Novitan vaaleanharmaata sekä valkoista merinovillaa.

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia

Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.

Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä

ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.

Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.

Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.

Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.

Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.

💛

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.

Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,

aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 

ja linnut laulaneet kuin kesällä!

Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.

Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.

Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.

Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.

Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 

kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.

Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 

että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 

keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 

mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 

rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.

Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:

haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 

ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 

sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään

ilman suurempia matalapaineen aikoja.

Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 

jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 

ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.

Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!

Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.

💛💛💛

-Kaaru-

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.

Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.

Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 

jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.

Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 

Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.

 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.

Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.

Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.

Iloisesti ja sirkeästi.

Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 

luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.

Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,

oli uskomattoman lämmin.

Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.

Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.

Lempeästi ne valaisivat taivaan.

Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.

Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 

ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.

Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 

kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.

Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.

💛

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja 

2 tl vaniljasokeria

(ripaus leivinjauhetta)

100 g voita

2 suurehkoa omenaa

1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).

Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.

Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.

Ripottele päälle kanelia.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita

3/4 dl sokeria

50 g mantelilastuja

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.

Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.

Lisää lopuksi maito.

Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 

Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.

Piirakan nimi lupaa paljon,

mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 

ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.

Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.

Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!

Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.

💛

Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 

kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.

Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.

Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.

Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.

 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.

Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.

💛

Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.

Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.

Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!

💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä

Syksy.

Loppu ja alku.

Täynnä haikeutta menneestä kesästä

ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.

Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.

Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 

kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.

Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.

Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 

vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.

Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 

Ilmassakin on suloista kirpeyttä.

Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 

Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.

Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.

Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.

Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.

Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.

Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.

Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.

Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.

Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.

Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.

Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.

Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 

mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 

Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,

jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.

Siitä tuli syksyisen herkkä.

💜

Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 

Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.

Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.

Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!

💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

Omenariisipuuroa ja aarteita kirpputorilta

Lokakuussa, kun puutarhan mylläys on talvea odotellessa seisahtunut, 

on aikaa kierrellä kirpputoreilla enemmän kuin kesäaikaan.

Kulkea, katsella ja ihastella. 

Ostaakin, jos jotain mieleistä kohdalle sattuu.

Viimeisimmällä reissullani lähikaupunkiin, kävin kiertämässä tavanomaiseen tapaani 

muutaman kirpputorin, joilta löytyi kauniita, osittain ajanpatinoimia käyttöesineitä.

Pitkän aikaa palvelleita, kiertoon lopulta päätyneitä.

Niin viehättäviä esineitä. <3

Hyppäsi koriin sirotin ja sokerikko,

vanhoja Arabian lautasia,

valkoinen pieni käsinvirkattu kaitaliina

ja puinen leipäkori.

Käyttöönkin pääsivät samantien, kun sinisen värin viehätyksissäni katoin pöytään "uudet" astiat ja tekaisin välipalaksi Tauvonpaikan Kaisun ohjeeseen ihastuneena, 

omenariisipuuroa.

Kiitos Kaisu, kun jaoit tuon herkullisen ohjeen <3 

 Niin pehmeä maku! Ja kanelin kanssa sopivasti syksyyn ja lähestyvään joulunaikaankin sopiva välipala.

Suosittelen :)

Syyskuukin on aivan huomaamatta vaihtunut lokakuuksi.

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei sitä ole sen suuremmin ehtinyt huomatakaan.

Tämä kuukausi on tuonutkin mukanaan pakkasyöt, 

joita täällä meilläpäin ei ole ollut aiemmin tänä syksynä kuin yhden pakkasyön verran. 

Syksy alkaa olla lopuillaan ja on aika kääriytyä vällyjen väliin kodin lämmössä. 

Ajatuksiin on alkanut hiljalleen hiipiä lähestyvä joulunaika.

Miten se onkin niin, että sitä odottaa kuin kesää alkavaa tähän aikaan vuodesta.

Pakkasöistä huolimatta kesäkukat ovat vielä voimissaan. 

Valkoinen lumihiutale kukkii amppelissaan etuoven vieressä vieläkin verrattain runsaana,

vaikka värikäs luonto ympärillä on alkanut muuttua entistä riisutummaksi. 

Ihmeellistä, ettei se näytä tykkäävän ollenkaan huonoa viilenevistä öistä. 

Siinä on varmaan niin suojainen paikka, ettei pakkanen ole päässyt vielä puraisemaan.

Pelargoniat nostin jo sisälle sillä ajatuksella, että yritän talvehdittaa ne elämäni ensimmäisen kerran meidän ulkovarastossa, jossa lämpötila pysyttelee plussan puolella sydäntalven kuukausinakin.

Keväällä näemme, onnistuiko yritykseni.

Levollista, aurinkoista viikonloppua kaikille <3

-Kaaru-

Syysistutuksia ja -asetelmia

Syyskuu lähenee loppuaan. Eipä heti uskoisi, kun ulos katsoo. 

Keväällä ruukkuihin ja amppeleihin istuttamani kesäkukat ovat vielä täysissä voimissaan. 

Taitavat kukkia aina sinne saakka, kunnes yöpakkaset tulevat. 

Eipä silti, kauniitahan ne ovat, joten kukkikoon.

Nythän ne melkeinpä komeimmillaan ovatkin!

Lähestyvä lokakuu (ja joulukin) saivat mielen kaipaamaan kuitenkin pihalle jonkinlaisia syysistutuksiakin. 

Ehkäpä näitä olisi tullut laiteltua jo aiemmin, jos nuo kesäkukat eivät olisi osoittautuneet noin kestäviksi.

Takaterassille laitoin muutamia samantyylisiä istutuksia kellokanervista, 

hopealangoista ja puolukanvarvuista. 

Ajattelin lisätä niihin muutamia havunoksia sitten lähempänä joulua.

Parvekelaatikoissa kukkivat vielä valkoiset petuniat, 

joten laittelen niihin sitten joskus myöhemmin samantyyliset istutukset kuin noihinkin ruukkuihin. 

Tosin taitaa olla, että ostan niihin sittenkin callunoita. 

Niin kauniita kuin kellokanervat ovatkin, 

meinaavat minun hoivissani poloiset ruveta jo nyt varisemaan!

Olen harmitellut täällä niin kovin sitä, 

että tässä meidän tämänhetkisen kotimme pihapiirissä ei ole kuin yksi piharakennus, 

puuliiteri. 

Sekin raukka vähän joka suuntaan kallellaan ja notkollaan. 

Jos tämä koti oma olisi, tartuttaisi varmasti korjaustoimenpiteisiin pikimmiten. 

Koska olemme tässä vuokralla, emme taida siihen hommaan kuitenkaan ryhtyä. 

Olkoon noin niin kauan kuin tässä asumme.

Jotain kasvojenkohotusta päätin tuolle rähjälle kuitenkin tehdä, 

se kun näkyy kotipihaan tullessa ensimmäisenä :O 

Niinpä laitoin puuliiterin edustan nätiksi ja kävin kuvaamassa aikaansaannokseni iltahämärissä eilen.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Nyt on kotiinkin mukavampi tulla, kun vastassa on "kasvonsa pessyt" puuliiteri :)

Liiterin oveen kieputtelin mustikanvarvuista kranssin.

(Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta näkyy kuitenkin.)

Liiteristä löytyi vanhoista heinäseipäistä tehdyt tikkaat, jotka nostin oven viereen seinustalle.

Niihin ajattelin kieputella valosarjan ja kenties jotain muutakin mukavaa vähän myöhemmin syksyllä. 

Vanha savustuspönttö puolestaan sai kunnian toimia kukkaruukkuna.

Siihen kokosin kaikki loput syyskukat, jotka takapihan istutuksista jäivät jäljelle ja lisäilin joukkoon niin mustikan- kuin puolukanvarpujakin, rahkasammalta ja käpyjä.

Asetelman keskiosa jäi kuitenkin tyhjäksi, 

joten täytin sen sammaleella ja nostin siihen päälle ison pöytäkynttilän. 

Ei toiminut.

Tai olisihan se muuten toiminut, 

mutta syystuuli pyörteili pihamaalla sen verran voimallisesti, 

että sehän sammui samantien. 

Hetken mielijohteesta päätin kokeilla, 

miltä näyttäisikään valkoinen lyhty asetelman keskellä. 

Sehän sopi siihen ja siihen sai jäädäkin :)

Kyllähän se toki vähän peittää noita takimmaisia callunoita, 

sen verran korkea kun on, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja sama asetelma päivänvalossa.

******************

Tällaisia touhuja täällä tällä kertaa :) 

Nyt lähden hakemaan ihania perennoja naapurin rouvalta ja istutan ne maahan, 

että ehtivät vielä juurtua ennen talven tuloa.

Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus täällä meilläpäin on jotain aivan käsittämätöntä.

Elämä täällä maaseutukylässä on vähän niin kuin ennenvanhaan. 

Minä niin tykkään!

Kaunista syyskuun loppua kaikille <3

-Kaaru-