Saunavihtoja ja hoitavia jalkakylpyjä

Lämpimät heinäkuun illat ovat houkutelleet kulkemaan pitkin pellonreunamia

ja keräämään sylin täyteen ojanvarsilla kasvavien maitohorsmien, pietaryrttien, peltosaunioiden,

mataroiden, lehdokkien ja monien muiden luonnonkukkien sekä -yrttien kukintoja.

Siellä pellon reunalla, jossa kevyt kesätuuli sekoittaa ilmaan monenlaisia kesäillan tuoksuja, 

voi aistia heinäkuun lopun mykistävän kauneuden ja hiljaisuuden.

Monesti illalla, kun palaan kukkien keruu reissultani takaisin kotipihaan
 tai muuten vaan käyskentelen kesäisellä pihalla,

heittäydyn selälleen pehmeälle nurmelle ja katselen kuinka

valkoiset kumpupilvet seilaavat kohti taivaanrantaa,

kuinka lentokoneet piirtävät pumpulisia jälkiään taivaankannen sineen

ja kuinka haukat liitelevät matalalla aivan hipihiljaa saalista väijyen.

♡ ♡ ♡

Eräänä iltana kumpupilvien liikehdintää seuratessani mieleeni muistuivat ne lapsuuden kesäillat, jolloin istuimme edesmenneen ukkini kanssa hänen kotipaikkansa pihakeinussa 

ja hyräilimme hiljaa lauluja kesästä.

Mietin siinä, mistä muistoni tulvahtivat niin voimakkaina mieleeni, 

mutta vaikka kuinka mietin, se jäi salaisuudeksi.

Ehkä ne olivat ne puhtaanvalkoiset pilvet, joiden ilta-auringon kultaamat reunat muistuttivat ukista,

jotka toivat hänen terveisensä taivaan korkeudesta,
sieltä jostain minne katse ei yllä.

Tai ehkä se oli se lempeä kesätuuli, joka keinutteli pihapiirimme koivuja 

ja sai lehdet havisemaan samalla tavoin kuin silloin siinä pihakeinussa ukkini kanssa istuessani.

Ukkini oli vanhan kansan mies,

maanviljelijä ja taitava kellontekijä.

Hänen sananpartensa ja ennusteensa kulkevat yhä tiiviisti mukana meidän

jälkipolvien elämässä, vaikka ukki ei ole enää vuosiin ollutkaan elämässämme 

fyysisesti läsnä, vaan enkelinä pilven reunalla.

Ukkini oli myös näppärä saunavihtojen tekijä.

Silloinkin, kun istuimme tuona muistojeni kesäiltana pihakeinussa keinuttelemassa,

ukkini sitoi samalla saunavihtaa nuorista koivunoksista,

joiden heleänvihreät, pehmeät lehdet hoitivat saunoessa ihoa kuin silkki.

Hän teki usein omat vihdat myös meille pienille saunojille.

Ne olivat juuri sen kokoiset kuin olivat saunojien pienet kouratkin.

Miten mukava niillä olikaan vihtoa saunan lempeissä löylyissä.
Ikiomalla saunavihdalla!
♡

Minun tekemät vihtani eivät ole lainkaan niin tyylipuhtaita suorituksia kuin ukillani oli.

Usein oikaisen tuon pidikkeenkin kanssa ja sidon vihdakset yhteen juuttinarulla sen sijaan,

että punoisin ohuen ohuesta koivunoksasta niihin omat renkaansa.

Mutta onneksi se ei saunomisen riemua ja iloa yhtään haittaa
ja onhan itsetehty aina itsetehty, jossa tekijän kädenjälki saa ja kuuluukin näkyä.

Niistä tämänkertaisista pelto-ojien reunoilta keräämistäni kukista
tein rentouttavan ja hoitavan jalkakylvyn,
johon laitoin peltosaunion kukkien lisäksi saunavihdan teosta ylijääneitä koivunlehtiä,
lorautin joukkoon muutaman ruokalusikallisen sitruunamehua
ja muutaman tipan laventeliöljyä.

Annoin kaikkien ainesten hautua kuumassa vedessä n.10 minuutin ajan,
jonka jälkeen jalkakylpy oli valmis käytettäväksi.

Jos et ole vielä tutustunut jalkakylpyjen valmistamisen saloihin, suosittelen sitä lämpimästi,
sillä minulle ne ovat avanneet aivan ihmeellisen ihanan uuden maailman,
jonka kautta kovettuneet kantapääni ovat silenneet
jo mukavan pehmeiksi ja tasaisiksi.

Ohjeita jalkakylpyjen valmistamiseen
löytyy tämän edellä mainitun lisäksi vaikkapa netistä.

Pihasaunan lämpenemistä odotellessani istuin tuossa koivupöllin päällä
pitkän tovin jalkojani vadissa uitellen
ja tuota saunan edustalta avautuvaa maisemaa katsellen.
Aistin vahvasti ympäröivän rauhan
ja ne kaikki kosteat kesäillan tuoksut,
jotka kohosivat lämpimästä maasta
illan viilentämään ilmaan.

Aurinko kultasi vaaranrinteen puiden latvat,
kesän polttaman heinikon ja kaiken, minne sen säteet vain ylsivät.
Ja varjot aloittivat oman leikkinsä pihasaunan seinustalla.

Siinä hetkessä koin vahvasti kesäillan tyynen rauhan ja hiljaisuuden.

♡ ♡ ♡

Heinäkuun lopun raukeaa rauhaa Sinullekin!

-Kaaru

Juhannusruusujen aikaan

On kesäkuun puoliväli.

Suuri juhannusruusupensas on avautunut miltei 

täyteen kukkaansa kotimme nurkalla.

Vieno ruusuntuoksu leijailee kesäkuun tyynessä illassa

välillä voimakkaampana, välillä miedompana.

Kuovi huutelee pellon takana, jossa lehmät laiduntavat,
joutsenet ääntelevät toisaalla

ja käki kukkuu jossain takametsän lehtomailla.

Ilta on täynnä luonnonääniä,

kuten aina tähän aikaan vuodesta täällä maalla.

Pihamaa kutsuu nuuhkimaan kesän tuoksuja,
maistelemaan mullan läpi puskeneita yrttejä ja vain käyskentelemään ympäriinsä.
Luonnon täyteläinen kauneus kertoo siitä,
että aivan kohta on juhannus,
keskikesä.

Tänään päivällä, kun sateli hiljakseen vettä,
kävin katkomassa muutaman ruusunoksan sisällekin tuoksua tuomaan.
Sytyttelin kynttilöihin tulet, kuten niin monesti tällaisinä päivinä
ja käperryin nojatuolin nurkkaan satuja lapsilleni lukemaan.
Vietimme siinä kiireettömän,
mukavan yhteisen hetken satujen maailmoissa seikkaillen,
jutustellen ja tarinoita kertoillen.

Vaikka on kesä, polttelen kynttilöitä harva se hetki.
Niiden loiste on kesällä heikompi kuin syksyn pimeinä iltoina,
mutta kuitenkin tarpeeksi vahva luomaan ihanan tunnelman kesäiseenkin päivään.

Siinä satujen lukemisen lomassa tuli mieleeni eräs ilta tässä menneellä viikolla,
kun olin pihamaalla tavanomaisella puutarhakierroksellani ja
 katseeni kiinnittyi pihasaunan nurkalle koottuihin lasipulloihin,
 joiden sisältö herätti oitis mielenkiintoni.

Lapset olivat keränneet pulloihin juhannusruusun ja syreenin kukkia,

kaataneet päälle kuumaa vettä ja jättäneet keitokset hautumaan pihasaunan nurkalle.

Arvasin heti heidän kokeilleen hajuveden tekoa, 

aivan kuten mekin serkusteni kanssa silloin lapsena ennen.

Hymyilytti.

Kun sitten kerroin tarinan kauppareissullani eräälle tuttavalleni,

hän harmitteli puolestani menetettyjä kukkia,

revittyjä terälehtiä ja pihapiirin vähentynyttä kauneutta,

mutta minä sanoin, etten osannut harmitella sitä lainkaan.

Sen sijaan iloitsin lasteni luovuudesta,

kokeilunhalusta ja leikin ilosta.

Ajattelin siinä,

 että samalla tavoin kuin kukat kasvavat joka vuosi,

niin kasvavat lapsenikin.

Tulee päivä, jolloin leikit vaihtuvat toisenlaiseen tekemiseen tai tekemättömyyteen.

Sinä päivänä leikit eivät enää kiinnosta.

Se päivä tulee, tiedän sen

ja jo nyt aina ajoittain sydämeni tuntee siitä puristavaa haikeutta.

Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitettiin sillä,

kun vuosia sitten kaikkein työläimmältä tuntuvassa elämänvaiheessa

joku vanhempi ihminen sanoi, 

että nauti nyt, kun lapset ovat pieniä.

Nauti, sillä niin äkkiä he lentävät pesästä.

Niin äkkiä he lentävät!

Silloin kodin seinät kumisevat tyhjyyttään,

huoneet kaikuvat ja hiljaisuus on niin syvää, 

että voi kuulla oman sydämensä sykkeen.

Nyt ymmärrän ja nautin,
kun vielä on se päivä.

Vielä on se päivä,
jolloin koti täyttyy lasten äänistä, itkusta ja naurusta, leikistä ja metelistä.
Vielä tänään joku repii lupaa kyselemättä juhannusruusujen ja syreenien terälehtiä omiin keitoksiinsa,
laulelee mennessään itse sanoittamiaan lauluja kesästä ja perhosista,
ja leikki aaltoilee kotileikeistä parturileikkeihin ja lääkärileikeistä majanrakennukseen.

Siitä minä tunnen iloa!

Syreeni on jo kukintansa loppupuolella,
mutta tuossa viikon takaisessa kuvassa ne kukkivat kauniina ja runsaana.

Elämä on tänäänkin hetkiä,
riipaisevan kauniita,
ohikiitäviä.



Lauantaiehtoon ja huomisen pyhäpäivän levollisuutta Sinulle,
joka täällä piipahdat.
<3

-Kaaru-

Uusi kevät, uusi alku

Varhain tänä aamuna heräsin siihen, 

kun aamuaurinko loi säteensä sisälle  makuukammarin ikkunasta

ja linnut lauloivat ihanasti seinän takana.

Auringonvalon ja lintujen laulun herättämänä ei voinut kuin hymyillen todeta,

että olipa ihana herätys!

Tuli mieleeni lapsuuteni lempilaulu,

jossa pienet linnut laulavat aamusta iltaan

murehtimatta ennalta huomista tai tulevaisuutta.

Miten kiitollisina nuo pienet ja vähän suuremmatkin linnut aloittavat aina päivänsä.

Eivät ne eilisen murheita enää muista ja huomisen huoliakaan ei tarvitse ennalta miettiä,

sillä tässä hetkessä on kaikki se, mitä he tarvitsevat.

Siinä sängyllä loikoillessani ja jäseniäni oikoessani tulin ajatelleeksi sitä,

miten paljon meillä ihmisilläkin, minulla ja sinulla, 

olisi aihetta kiitokseen.

Vaikka elämässä on niitäkin ajanjaksoja,

jolloin mieli on maassa ja siipirikkoisena elämä tuntuu kokoaikaiselta

 selviytymiseltä päivästä toiseen,

silti jokainen päivä sisältää kiitoksen aiheita, 

suurempia ja pienempiä.

  Olen yrittänyt muistuttaa itseäni tässä yltäkylläisessä maailmassa eläessä

ja tämän blogitauon aikana siitä, 

että vähempikin on kylliksi. 

Että iloa tuovien asioiden ei tarvitse olla aina aineellisia.

Elämä ja ympäröivä luonto itsessään sisältävät kaikessa kauneudessaan 

ja yksinkertaisuudessaan paljon sellaisia asioita,

 jotka viestivät vahvasti ilosta, toivosta 

ja uuden elämän alusta.

Sellainen asia on tämä uusi kevätkin,

josta olen onnistunut nauttimaan tänä vuonna ehkä aiempia vuosia enemmän.

On kerta toisensa jälkeen hämmästyttävää nähdä,

kuinka ruskea nurmi muuttuu vihreäksi,

kuinka pellot ja niityt puskevat monenlaisia kukkia

ja kuinka turpeista lehtisilmuista avautuu hennonvihreä viitta puiden ja pensaiden ylle. 

Elämä on täynnä hetkiä, kauniita, arvokkaita, ohikiitäviä.

Niiden sisällä piilee se ilo, joka välillä katoaa arjen tohinan ja touhun keskelle.

🌸🍃🌸🍃🌸🍃🌸

Näissä ajatuksissa aloittelen uutta blogitaivalta tutun ja turvallisen blogin nimen ja ulkoasun alla.

Lopuksi toivottelen kaikille blogini lukijoille

oikein mukavaa uutta kevättä ja kesää!

Muistakaa tarttua hetkiin,

niihin pieniin, ohikiitäviin.

-Kaaru-

Kesäillan tunnelmaa ja raparperi-kauratoscapiirakka

Kesäkuun ensimmäinen päivä on kääntymässä ehtoopuolelleen.

Aurinko paistaa matalalta venyttäen varjojaan yli hiljenevän tienoon.

Kesä on viimevuotiseen ja moneen aiempaan vuoteen nähden useamman viikon edellä aikaansa.

Puut, pensaat ja kukat kukkivat kaikkialla samalla tavoin kuin tavallisesti keskikesällä.

On niin kauniin vehreää ja vihreää, ilmakin tuoksuja tulvillaan.

Tein juuri tavanomaisen kierrokseni puutarhassa pienen tyttäreni kanssa.

Veimme kukkasille ja kasvimaan taimille juotavaa,

jotta ne eivät aivan uupuisi näiden helteisten kelien alla.

Monien kukkien kohdalla pysähdyimme ihmetellen ihastelemaan niiden pieniä, 

taidokkaita yksityiskohtia, värejä ja tuoksuja.

Katselimme kiirehtimättä ympärillemme,

tartuimme hetkeen, siihen olevaan

ja näimme paljon pieniä, kauniita asioita.

Kerroin lapselleni tarinoita kukista,

joita muistan jo lapsuuteni kesiltä.

Hän ihmetteli ääneen monia sellaisia asioita,

jotka meistä aikuisistakin tuntuvat toisinaan ihmeiltä,

vaikka ymmärrämmekin luonnon kiertokulun eri vaiheet.

Hän ihmetteli vaikkapa sitä, miten voi olla mahdollista, 

että samat kukat kukkivat kesästä toiseen yhtä kauniina

ja yhtä tuoksuvina.

Kerroin hänelle tarinan mullan alla asuvista juurimukuloista,

joiden sisällä kukat talvisin uinuvat, kunnes kevät herättää ne taas eloon

ja pienet kukkavauvat alkavat työntää päitään mullan läpi kohti valoa

meidän ihmetykseksi ja ihastukseksi.

Puutarhakierroksen päätteeksi istahdimme syreenipensaan juurelle maistelemaan eilen paistettua

raparperi-kauratoscapiirakkaa, jonka ohjeeseen törmäsin Sarin blogissa

etsiessäni tavanomaisesta raparperipiirakasta poikkeavaa ohjetta.

Ja onhan tämä niin hyvää, että kirjaan ohjeen tännekin blogiin talteen itselle 

ja inspiraatioksi lukijoille.

Ohje soveltuu tehtäväksi myös gluteenittomana,

kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Raparperi-kauratoscapiirakka

Taikina:

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl maitoa tai kermaa

3 tl kardemummaa (voi jättää poiskin)

4 tl leivinjauhetta

7 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

Raparperia pilkottuna

Kauratosca:

200 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (voi jättää poiskin)

3-4 dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen.

Lisää kerma tai maito sekä kuivat aineet.

Sekoita hyvin.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 

ja levitä raparperipalat taikinan pinnalle.

Paista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä välin tosca.

Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita seokseen muut aineet.

Anna toscan paahtua kattilassa muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Lusikoi tosca esipaistetun pohjan päälle 

ja jatka paistamista vielä n.15-20 minuuttia.

~~~ ~~ ~~~

Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa,

jolloin puolikas annos riittää vallan mainiosti pyöreään vuokaan.

Uunituoreena piirakka on aivan verraton jäätelön 

tai vaniljakastikkeen kanssa, vaikka melko  makeaa onkin.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että piirakka paranee vanhetessaan,

jolloin siihen tulee lisää mehukkuutta eikä näin ollen lisukkeita sen kanssa tarvita.

Kokeilepa sinäkin!

Lämpimät kelit ovat antaneet raparperille niin suotuisat kasvuolosuhteet,

että sitä on saanut korjata talteen jo vaikka miten paljon.

Niinpä päätin tehdä siitä myös raparperimehua,

 johon lisäsin pakasteesta viimevuotisia mansikoita.

Tulipa aika hyvää!

Ohje mehuun löytyy täältä.

Eihän tästä, kesäisen luonnon keskeltä, malttaisi mihinkään lähteä.

Herkässä kesäillan tunnelmassa sydän tuntee aina niin syvästi

kaiken olemassa olevan, kaiken ympäröivän.

Ja kätkee sisälleen ilon tästä vuodenajasta, 

tästä kesästä, muistoksi tuleviin päiviin.

Kesäisiä ajatuksia Sinulle!

-Kaaru-

Kesäpäivä taivasalla

Tässä istun pihakoivun alla ja katselen lakanapyykin
liehumista vallattomassa kesätuulessa.

Taivas on sininen, ilma lämmin ja mielikin jo ihan seesteinen,
vaikka hetki sitten piti vähän aikaa nieleskellä ja miettiä,
että mitäs nyt, kun tuuli paukautti oven kiinni sillä seurauksella,
että jäätiin lasten kanssa pihalle ilman avaimia.

On onneksi kesä, joten hätää ei ole. 

Päivän voi viettää ulkosallakin siihen saakka,
kunnes mies kotiutuu taloprojektimme ääreltä.

Niin monesti on ollut ajatus kirjoitella purkuprojektistamme
täälläkin blogissa, mutta aina se on jäänyt. 

Siksipä ajattelinkin, että kerron jotain siitä nyt,

kun viime reissulla tuli otettua muutama kuvakin
talon pihapiirissä kukkivista omenapuista.

Vanhan hirsitalon purkuprojekti, 

jonka viime vuoden lopulla aloitimme, 

alkaa olla jo melko hyvällä mallilla.

Mieheni on ahkeroinut talolla pitkin vuotta vapaapäivinään ja 

toisinaan olemme olleet siellä koko perheen voiminkin.

Ehkäpä saamme tänä kesänä purettua talon siihen pisteeseen, 

että hirsikehikko on sitten aikanaan helppo siirtää uudelle paikalleen.

 🌼🌼🌼🌼

Talo seisoo kukkivien omenapuiden keskellä

ja näyttää ulospäin vielä hyvinkin kokonaiselta,

vaikka sisältä se onkin jo purettu lähes täysin.

On vähän hassuakin ajatella,

että talo siirtyy pois paikaltaan,

jossa se on seisonut ylväänä 1850-luvulta lähtien.

Miten monenlaisia vaiheita se onkaan 170-vuotisen taipaleensa aikana nähnyt.

Talon historiaan on ollut mielenkiintoista tutustua ja 

huomata sieltä monta yhtymäkohtaa meidän tämänhetkiseen elämäämme.

Talo on rakennettu 1850-luvulla ja se on

ollut aikanaan yksi paikkakuntansa suurimmista tiloista. 

1990-luvun puolivälissä viimeiset vakituiset asukkaat 

muuttivat talosta pois ja se jäi varastokäyttöön.

Nykyisellä paikallaan talolla ei olisi ollut tulevaisuutta, 

sillä se seisoo asutun pihapiirin keskellä. 

Tarvittiin siis vain rutkasti ihmeellistä sattumaa ja otollinen ajankohta, 

että meidän perheen ja talon tiet kohtasivat

ja saimme mahdollisuuden antaa talolle lisää elinvuosia.

Ja mikä minusta tässä kaikessa on kaikkein ihmeellisintä, on se, 

 että minä olen pikkutyttönä istunut tuon talon salissa 

tuntien ympäröivien hirsiseinien ikiaikaisen tutun ja turvallisen tunnelman.

Ja nyt,

monen monta vuotta myöhemmin,

monien ihmeellisten sattumusten kautta,

olen tuomassa talon historiaan oman kädenjälkeni.

"Elämä on ihmeitä täynnä!" -lausahdus on konkretisoitunut tämän projektin myötä.

Elämä osaa toden totta yllättää! 

Vaikka työmaata talon suhteen on varmasto loppuelämäksi, 

emme ole vielä hetkeäkään katuneet päätöstämme ryhtyä toteuttamaan haavettamme omasta hirsikodista.

Tällaisessa projektissa tulee muistaa myös ajatus, että hiljaa hyvä tulee.

Lisää tarinaa projektiimme liittyen luvassa myöhemmin tänä kesänä.

Kesätuulen lempeyttä sekä auringonlämpöä jokaiselle blogissani piipahtavalle!

-Kaaru-

Tuomenkukkien aikaan

Edellisestä postauksesta on kulunut miltei kolme viikkoa.

Kolmeen viikkoon on mahtunut valtavasti iloa.

Toukokuu on ollut aivan uskomattoman kaunis ja lämmin!

Pellot ja niityt ovat lykänneet vihreää sellaisella vauhdilla, ettei perässä ole pysynyt.

Ensin tulivat krookukset, sini- ja valkovuokot, idänsinililjat ja muut kevään kukkijat.

Ja viimein, lähes kaksi viikkoa sitten kauan kaivatut hiirenkorvat lehtipuihin,

jotka kasvoivat muutamassa päivässä täyteen lehtimittaansa.

Aurinko ja lämpö ovat saaneet luonnon puhkeamaan täyteen loistoonsa. 

Kesä on tullut!

💛

Viikko sitten tilanne koivuissa oli yllä olevien kuvien kaltainen.
Arkaillen pienet vihreät hiirenkorvat kasvoivat suuremmiksi
kuin tunnustellen, onko vallitseva lämpö vain ohimenevää vai pysyvämpää.

Kevään ensivihreydestä huumaantuneena toin muutamia oksia sisälle maljakkoon.
Siinä ne toivat kevään iloa ja väriä sisällekin.

Maanantaina järven rannalla istuessani tuuli kuljetti mukanaan hennon henkäyksen tuomen tuoksua.

Mietin siinä istuessani, joko sekin voisi jo kukkia vai oliko tuoksu harhaa vain.

Kotiin tullessani tähyilin metsän puita ja etsin katseellani valkoista kukkamerta.

Ja siellähän niitä oli - tuomipuita, joiden valkoiset kukat loistivat taivaan sinisyyttä vasten. 

Niin äkkiä muuttuivat kevään hennot, enteilevät tuoksut vahvaksi kesän aromiksi. 

On jollakin tavalla vähän haikeaakin,
että kaikki kaunis ja odotettu menee ohi niin äkkiä.

Keväänkukkijat lakastuvat, metsän vihreys syvenee
eikä ole kuin vasta toukokuu.

Toivottavasti lämpöä ja aurinkoa riittää myös tuleville kesäkuukausille.

Kaikesta haikeudesta huolimatta tämä vaihe on juuri se kaikkein kaunein.

Aina kun yksi lajike lakastuu, tilalle puhkeaa uutta.

Kun tuomi lopettaa kukintansa, syreeni aloittaa sen.

Kesä jatkaa kulkuaan ja me etsimme sen jokaisesta päivästä uusia,
ihania asioita. Niitä sellaisia, joista tiedämme, että kesä jatkuu vielä pitkään.

Meidän pihan kevätperennat ovat olleet tänä vuonna parhaimmillaan.

Luulen, että talvikuukausien paksulla lumipeitteellä on osansa asiaan.

Siellä suojassa lumen alla kukkien juuret ja mukulat saivat rauhassa uinua talviuntaan

ja kerätä voimia uuteen kasvukauteen.

Jotenkin aika ihastuttavia nuokin kirjopikarililjat, 

kun siinä niin söpösti nuokkuvat vierivieressä toukokuun seisahtuneessa helteessä.

Ja entäpä nuo sinistäkin sinisemmät lemmikit!

Nuo entisaikojen kukat, jotka palauttavat aina mieleen lapsuuden kesien ihanat muistot:

lehmihaat, mummin maitoportin, kuumat kesäpäivät heinäpellon laidassa 

ja mansikkamaalla, kristallisena kimmeltävän järvenselän, tuohilipin ja lähteen, kotileikit navetan ylisillä ja leikkimökissä,

käpylehmät ja muut rakennelmat 

sekä kesän huolettomuuden ja vapauden.

***   ***   ***

Kauaksi ovat jääneet lapsuuden kesät,

mutta muistoissa ne elävät yhä kuin eilinen päivä. 

💙

Jokainen hetki rakennamme muistoja tulevaan.

Ne ovat tärkeitä elämän kannattelijoita.

Toukokuisten aurinkopäivien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Lahjat peittyy kääröihin

Kolme yötä jouluaattoon, niin ovat lapset laskeneet.

Pientä jännityksen tuomaa kärsimättömyyttä alkaa olla ilmassa.

Tulisit jo joulu!

Tänään laittaessani lahjoja juuttisäkkiin mieleeni nousi ajatus, 

että tehdäänpä lapsille pieni seikkailu, 

jotta odotuksen hetkiin tulee hieman lisää mielekkyyttä.

Niinpä asettelin kahteen vanhaan pärekoriin muutamia lahjoja, 

joihin kiinnitin muista lahjoista poikkeavat pakettikortit.

Yritin kirjoittaa nimet hieman horjuvalla, joulupukkimaisella käsialalla, 

jotta eivät arvaisi minun kirjoittaneen niitä. 

Sitten vein pärekorit pihakuusen juurelle, 

peittelin lumella omien askelteni painaumat ja jäin odottamaan.

Kohta kuului varovainen huudahdus:

"Äiti, tuu kattomaan mitä täällä on!"

Joulun taika oli saavuttanut lapset.

Yhdessä he miettivät, olisiko tonttu tosiaan voinut lahjat siihen jättää

ja mistähän se olisi mahdollisesti voinut tulla, kun ei jälkiäkään näkynyt lumessa.

Siinä meillä vierähti mukava tovi lahjakoreja ihmetellessä.

Lopuksi juotiin kuusen juurella glögit ja syötiin pipareita.

Tontullekin jätettiin glögimukillinen ja piparminttukeppi,

jota hän saa maistella matkallaan takaisin Korvatunturille.

Ilolla, riemulla ja sadunmaailmalla on paikkansa joulussa ja sen odotuksessa.

Satujen taianomaisuus ja tunnelma ruokkivat lasten mielikuvitusta ja 

saavat joulun tuntumaan ihmeiden täyttymykseltä vuosi vuoden perään.

Se on ihana joulunsatu, johon uskominen kestää aikansa ja loppuu kerran.
Se on satu, jota on ihana sopivassa määrin ruokkia niin kauan kuin se lasten mielissä elää.

Tunnelmallisia, viimeisiä odotuksen päiviä Sinullekin!

-Kaaru-

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia

Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.

Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä

ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.

Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.

Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.

Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.

Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.

💛

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.

Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,

aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 

ja linnut laulaneet kuin kesällä!

Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.

Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.

Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.

Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.

Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 

kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.

Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 

että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 

keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 

mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 

rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.

Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:

haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 

ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 

sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään

ilman suurempia matalapaineen aikoja.

Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 

jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 

ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.

Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!

Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.

💛💛💛

-Kaaru-

Puutarhasynttärit ja juhannusmuistoja

Menneellä viikolla vietimme puutarhajuhlia

juhannuslapsemme syntymäpäivien merkeissä.

Peltoaukean reunalta kävimme keräämässä huolettomat niittykukkakimput maljakoihin, 

 yhdessä valmistimme keksijäätelöistä, tuoreista marjoista, vadelmamarmelaadista ja kermavaahdosta kesäisen täytekakun ja puutarhan perältä taitoimme syreenin oksia kattauksen kruunuksi.

Arkinen päivä viikon keskivaiheilla muuttui juhlahetkeksi.
Vietimme puutarhan vehreyden keskellä leppoisat juhlat oman perheväen kesken.

Lasten silmissä loisti kesän ilo ja huolettomuus

eikä omassakaan olotilassa valittamista ollut.

💜💛💜

Juhlien jälkimainingeissa, puutarhan tuoksujen ja väriloiston keskellä,

 ajatukset kulkeutuivat saapuvaan juhannukseen, kesän ja valon juhlaan.

Ympärillämme luonnon täyteläinen kauneus tarjoaa parastaan, vaikka vähän koleaa onkin.

Kaikkialla tuoksuu kesä ja päivä on pisimmillään.

Lasten kanssa olemme kulkeneet kedoilla, monensävyisiä kukkia poimien. 

Siinä luonnon ihmeellisyyttä ihastellessamme olen kertoillut heille tarinoita kukista ja 

lapsuuteni juhannuksista.

 

Lapsena vietimme juhannusta usein mökillä tai sukulaisten kanssa.

Porraspieliin tuodut koivut tuoksuivat lapsen nenään juhlavilta.

Yhdessä teimme hyvää ruokaa, jota odotellessa ukki valmisti juhannusvastat, joilla vihdoimme itseämme juhannussaunassa. Uimme ja saunoimme aamusta iltaan ja 

keskiyöllä keräännyimme juhannuskokolle.

 Ennen nukkumaanmenoa, kesäyön varhaisina tunteina, keräsimme tyynyjen alle seitsemän

 erilaista kukkaa nähdäksemme suloisia unia tulevasta sulhasestamme.

Kesäinen yö oli täynnä unelmia, lempeä tuuli helli hiuksia.

Juhannuksena kiire unohtui.

💜

 

Lapsuuden muistojen siivittämänä suuntaan katseeni tähän keskikesään, tähän juhannukseen. 

Osa perinteistä kulkee mukana saapuvaan juhlaan, 

osa on muuttanut ja muuttaa vuosien saatossa muotoaan,

muokkautuu meidän perheelle sopivaksi, meidän näköiseksemme.

Toivon kuitenkin, että sama lapsuuden huolettomuus saisi olla osana tätäkin juhannusta, 

kulkea perinteenä juhannuksesta juhannukseen.

Mieliinpainuvia keskikesän hetkiä, iloa, valoa ja levollisuutta 

toivon Sinunkin juhannukseesi.

💛💜💛

-Kaaru-