Lahjat peittyy kääröihin

Kolme yötä jouluaattoon, niin ovat lapset laskeneet.

Pientä jännityksen tuomaa kärsimättömyyttä alkaa olla ilmassa.

Tulisit jo joulu!

Tänään laittaessani lahjoja juuttisäkkiin mieleeni nousi ajatus, 

että tehdäänpä lapsille pieni seikkailu, 

jotta odotuksen hetkiin tulee hieman lisää mielekkyyttä.

Niinpä asettelin kahteen vanhaan pärekoriin muutamia lahjoja, 

joihin kiinnitin muista lahjoista poikkeavat pakettikortit.

Yritin kirjoittaa nimet hieman horjuvalla, joulupukkimaisella käsialalla, 

jotta eivät arvaisi minun kirjoittaneen niitä. 

Sitten vein pärekorit pihakuusen juurelle, 

peittelin lumella omien askelteni painaumat ja jäin odottamaan.

Kohta kuului varovainen huudahdus:

"Äiti, tuu kattomaan mitä täällä on!"

Joulun taika oli saavuttanut lapset.

Yhdessä he miettivät, olisiko tonttu tosiaan voinut lahjat siihen jättää

ja mistähän se olisi mahdollisesti voinut tulla, kun ei jälkiäkään näkynyt lumessa.

Siinä meillä vierähti mukava tovi lahjakoreja ihmetellessä.

Lopuksi juotiin kuusen juurella glögit ja syötiin pipareita.

Tontullekin jätettiin glögimukillinen ja piparminttukeppi,

jota hän saa maistella matkallaan takaisin Korvatunturille.

Ilolla, riemulla ja sadunmaailmalla on paikkansa joulussa ja sen odotuksessa.

Satujen taianomaisuus ja tunnelma ruokkivat lasten mielikuvitusta ja 

saavat joulun tuntumaan ihmeiden täyttymykseltä vuosi vuoden perään.

Se on ihana joulunsatu, johon uskominen kestää aikansa ja loppuu kerran.
Se on satu, jota on ihana sopivassa määrin ruokkia niin kauan kuin se lasten mielissä elää.

Tunnelmallisia, viimeisiä odotuksen päiviä Sinullekin!

-Kaaru-

Syyslomaterveisiä

Menneellä viikolla vietimme syyslomaa.

Loman alkajaisiksi ajelimme lapsuuden maisemiini Pohjois-Karjalan sydämeen.

Saimme viivähtää rakkaissa, muistojen täyteisissä maisemissa pari päivää

ja olla vanhempieni luona.

Miten rakkaaksi tuo kotipaikka onkaan vuosien saatossa tullut.

Sama turvallinen lapsuudenkoti, 

sama kaunis pihapiiri ja rakkaat vanhemmat siellä tervehtimässä meitä.

Lämmöllä ja ilolla ottamassa vastaan.

Tutut huonekalut ja esineet puhumassa omaa muistojen kieltään,

huokuen levollisuutta, lohdutusta ja rauhaa.

Miten siellä onkin aina niin hyvä olla.

💛

Muistan kuin eilisen päivän, kun vuosia sitten kotoa pois muuttaessani isä sanoi: 

"Kaaru, pidäthän aina kodin kynnyksen matalana", tarkoittaen, että kotiin olet aina ja 

kaikissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa rakkaasti tervetullut.

Miten paljon se silloin lämmittikään nuoren tytön sydäntä ja 

miten paljon se lämmittää sydäntä yhä.

Että kotiin, turvapaikkaan, saa ja voi yhä mennä. <3

Rakas koti, jossa rakkaat vanhemmat odottavat, 

huolehtivat ja ajatuksin kantavat silloinkin,

kun emme siellä ole.

Alkuviikosta lapsuuden maisemat muuttuivat tuoreammiksi muistojen maisemiksi.

Loppulomamme vietimme omalla mökillämme keskellä erämaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Aurinkopäivistäkin saimme nauttia ja syksyisen karusta pohjoisen luonnosta.

Syksy oli edennyt jo pidemmälle siellä kuin meillä täällä kotosalla, järvien sylissä.

Puut olivat pudottaneet ruskankirjavat lehtensä ja nuokkuivat nyt hiljaisina

ja alastomina loppusyksyn maisemaa vasten.

Kuljin tutuissa maisemissa lokakuinen auringonlämpö poskipäilläni.

Miten erilainen tuo tuttu maisema olikaan eri vuodenaikoina.

Vain pari kuukautta sitten samalla rantatörmällä istuessani 

koko luomakunta loisti täyteläisyyttään,

oli tuoksuja ja valoa täynnä.

Nyt kaikki oli riisuttua.

Pohjoisen kesä on kuin lyhyt, ohikiitävä hetki.

Parissa-kolmessa kuukaudessa näyttäytyy koko luonnon elämänkaari keväästä syysehtooseen.

Jokainen vuodenaika puhuu omalla kauniilla tavallaan luonnon kiertokulun eri vaiheista.

On aika puhjeta kukkaan ja on aika lakastua.

Kaikella on oma aikansa, myös luonnossa.

 

Lokakuisella, 

riisutulla rannalla lohdutti sydämeen piirtynyt muistikuva siitä,

mitä kaikkea kaunista on taas edessäpäin, 

kun lumi peittää alleen kaiken harmaan.

Sitä ajatusta vahvistivat myös tähdet, 

jotka syttyivät tummuvalle iltataivaalle kirkkaina ja kimmeltävinä.

Taivas oli niin kuulas, että sen kantta vasten saattoi erottaa linnunradankin!

Tähdet tuikkivat vierivieressä, kuin lämpöä toisistaan hakien.

Oli tulossa pakkasyö, ensimmäinen tälle syksyä.

Pilvet väistyivät ja hopeinen kuu nousi taivaalle valaisemaan tienoota.

Kylmyys pureutui syvälle luihin saakka, mutta sisällä mökissä oli lämmin.

Takkatulen loimotukseen oli hyvä ummistaa silmänsä.

**  **  **

Syysloma oli myös yhdessäoloa ystävien kanssa.

Kyläilyä puolin ja toisin.

Ajatusten jakamista, rinnalla kulkemista.

Ihania, mieliinpainuvia hetkiä rakkaaksi tulleiden ihmisten kanssa.

 Kiitos teille, että olette!

💛💜💛

Huomenna arki alkaa taas.

Tuntuu ihan mukavalta palata arjen rutiineihin.

Loma on tehnyt tehtävänsä.

💛 

 Iloa ja valoa uuteen viikkoosi!

-Kaaru-

Retkellä

Pari viikkoa sitten sunnuntaina kävimme päiväretkellä koko perheen voimin. Pienimmäinen kulki kätevästi lapsenkantorinkassa, muut kävelivät reilun 2,5 kilometrin matkan määränpäähämme laavulle. Määränpäässä olisi voinut jopa saunoa, jos olisi halunnut. Sieltä löytyi nimittäin verrattain suuri sauna, puita ja lähdevesiputki. Harmi vain, että vesiputken liitos oli rikki, joten emme saaneet vettä maistella. Saunan ohi virtasi kuitenkin kirkasvetinen puro, jonka vettä uskaltauduimme maistelemaan arveltuamme, että tuonkin puron lähtöpiste lienee samassa hetteessä kuin ylös vaaranrinnettä kipuavan lähdevesiputkenkin. Niin mahdottoman hyvän makuista vettä!

Miten se aina onkin niin, että tuo tavallinen ruisleipäkin maistuu luonnonhelmassa niin paljon paremmalle kuin täällä kotona, puhumattakaan letuista ja makkaroista/maissintähkistä, joita paistoimme laavunuotiolla. Hyvin oli paikka varusteltu. Laavun seinustalta löytyi kattila ja nokipannu, jossa keitimme teetä juotavaksi. Ja se luonnon rikkumaton rauha. Jotain niin henkeäsalpaavaa! Kaikki ne äänet: puron hiljainen solina, lintujen laulu, heinikon suhina lempeässä kesätuulessa. Miten Suomen luonto voikaan valloittaa niin!

 

Istuimme monta tuntia siellä tuijotellen nuotiosta ylös nousevia savukiehkuroita, kuunnellen tulen räiskettä ja ihastellen ympäröivää luontoa. Lapset uittivat kaarnaveneitä purossa ja tutkivat ihmeissään kaikkea luonnosta löytämäänsä. Totesimme vain, miksemme ole harrastaneet tällaista enemmän? 

Paluumatkalla löysimme Maariankämmeköitä. Täältä kaukaa pohjoisesta! Siellä ne kasvoivat vaaranrinteellä terhakoina. Tuo ihana orkidealajike hurmaa kauneudellaan, kuten orkideat aina. Pitihän niitä maljakkoonkin poimia, lapsuuskesien muistoja. 

Päivän päätteeksi saimme kutsun tulla saunomaan ystäväperheemme savusaunaan. Savusaunassa on kyllä jotain ihan omintakeista, sellaista mitä muunlaisissa saunoissa saunoessa ei voi kokea. Vaikka savunhaju kirvelee ajoittain silmiä, lempeä lämpö hivelee ihoa, tekee siitä silkinpehmeän. Ja olo on raukea. Kiitos vielä E&R kestityksestä ja saunasta!

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa :)

-Kaaru-