Ajatukset joulussa

Taas on vierähtänyt tovi, jos toinenkin edellisestä postauksesta.

Vaikka mitäpä sitä erikseen mainitsemaan, sillä näistä pitkistä postausväleistä on tullut itselleni enemmän sääntö kuin poikkeus.

Silloin joskus pari vuotta sitten, kun vakavissani mietin blogini lopettamista

syy siihen oli se, että blogin päivittämisestä oli tullut taakka. 

Se otti aina enemmän kuin antoi takaisin.

Silloin päätin, että jos vielä joskus jatkan päivittelen blogiani omaan tahtiin

enkä enää koskaan ota paineita siitä niin, että viimeinenkin ilonhippunen koko 

ihanasta harrastuksesta katoaa.

Aina ei ole voimavaroja kulkea niitä polkuja joita haluaisi. 

Elämänpolku on toisinaan hyvinkin mutkikas ja silloin, jos milloin on pysähdyttävä useammin kuin vain tienhaarojen kohdalla kuulostelemaan omaa jaksamisen tasoaan, punnittava tosissaan, 

mikä milloinkin on järkevää ja voimaannuttavaa. 

Sieltä jostain se sitten taas kumpuaa ikävä menneen äärelle,

sillä vaikka mieli kadottaisi elämän mutkissa suunnan, sydän muistaa mistä ilo syntyy.

Menneessä kesässä ja syksyssä on ollut paljon ihania asioita, sellaisia, 

joita ilolla ja kaiholla muistelemme varmasti vielä vuosienkin päästä. 

Oli lämmin ja melko sateeton kesä, metsä täynnä marjoja

 ja luonto syksyllä niin värikylläinen, että laajinkin värikartta olisi 

sen rinnalla kokenut jäävänsä varjoon. 

Syksyn lämpöä on riittänyt tänne marraskuun lopulle saakka, 

tosin eilinen Liisa-myrsky taisi olla käänteentekevä tähän hetkeen. 

Ilma viileni niin, että taitaa syksy viimein antautua talvelle.

Sitä olen oikeastaan jo odottanutkin, että harmaat, matalalla roikkuvat pilvet 

jättäisivät jonain päivänä jälkeensä unenpehmeän, valkoisen lumiharson, 

jonka suojiin viluinen luonto voisi kääriytyä ja

joka toisi meille ihmisille kaivattua valoa. 

Vaikka talvi ei ole vielä tullut, ajatukset ovat kääntyneet katselemaan kohti joulua ja sen tunnelmaa. Menneellä viikolla tein naisten käsityöillassa tämän herkän mustikanvarpukranssin, joka taiteltiin sydämen muotoon metallihengarista ja kieputeltiin sen ympärille limittäin ohuita mustikanvarpunippuja. 

Alkuperäinen ajatus oli spreijata kranssin pintaan valkoista maalia, mutta kotiin tultuani ajatukset muuttuivat niin, että päätin jättää kranssin sittenkin vihreäksi. Myöhemmin viikolla tein toisen samanlaisen kranssin ja ripustin kranssit tupakeittiön ikkunoihin talvista tunnelmaa tuomaan. Miten ihanalta ne tuoksuvatkaan! Kuin henkäys juhannusta ja samalla niin vahva aistimus joulua.

 

Muitakin jouluisia asioita on tullut jo tehtyä sekä tunnelmoitua joulua monin eri tavoin.

Lokakuun lopulla sain idean tehdä joulukortteihin enkelikoristeen, 

jonka kortin saaja voisi myöhemmin ripustaa joulukuuseen tai muualle kotiinsa.

Näin kuvan vastaavasta enkelistä jossain lehdessä (en vain enää muista missä) ja sinne se piirtyi muistin sopukoihin, josta sen sitten nappasin ryhtyessäni taittelemaan rautalankaa enkelin muotoon.

Ajattelin tehdä tuon enkelin vääntelystä ohjeet tänne blogiin myöhemmin,

sillä pelkkä sanallinen ohje tuntuu haastavalta kirjoittaa niin, että siitä hahmottuisivat eri työvaiheet.

 

Tein enkeleitä sen verran paljon, 

että saan ripustaa niitä sitten omaan joulukuuseenkin lähempänä joulua.

Sillä, 

enkeleitä, onhan heitä.

Suojaamassa, kantamassa, lohduttamassa ja rinnalla kulkemassa elämän eri vaiheissa ja tilanteissa.

Tuomassa toivoa ja valoa silloinkin, kun tuntuu ettei niitä ei ole näkyvissä.

Enkelit symboloivat niin vahvasti myös joulua ja sen herkkää, muuttumatonta sanomaa.

Enkelit, niin kauniita, hentoja olentoja. 

Ihmisten ystäviä.

Marraskuisen illan tunnelmaa Sinulle, blogini lukija!

-Kaaru-

Lokakuisia ajatuksia sekä neulotut tyynynpäälliset

Lokakuu on ollut sateinen ja harmaa.

Monta päivää olen odotellut pilvien väistymistä auringon tieltä, 

valoa ja poutapäiviä.

Ihan on ollut jo ikävä syksyistä taivaansineä ja

 kuulaiden syyspäivien mahdollistamia touhuja pihalla. 

Niin paljon olisi vielä kaikenlaista tehtävää ennen kuin talvi ottaa huomaansa 

syksyn riisuman pihamaan.

Toisaalta syksyn hämärät päivät, 

pimenevät illat ja lämmin kynttilätunnelma ovat luoneet ihanat,

tarpeelliset puitteet kiireen hidastamiselle. 

Sateiset päivät ovat suorastaan pakottaneet istahtamaan alas, 

katselemaan ympärilleen ja kuuntelemaan itseään. 

Se on ollut hyvä muistutus itselleni siitä, 

ettei aina tarvitse olla tehokas ja aikaansaava. 

Välillä on ihan tarpeellista hidastaa tahtia. 

Pysähtyä olennaisen äärelle. 

Silloin kykenee voimaantumaan paremmin niistä asioista, 

jotka tuottavat itselle mielihyvää.

Sellaiset käsityöt, 

joiden tekemiseen ja valmistumiseen ei ole sisältynyt paineita tai odotuksia, 

ovat tuottaneet itselleni aina suurta iloa.

Sellaisia käsitöitä ovat olleet nämäkin tyynynpäälliset, 

joiden valmistumiselle en asettanut takarajaa silloin, kun ne aikanaan aloitin.

Niitä on neulottu hellyydellä ja hartaudella kerros tai kaksi kerrallaan aina silloin, 

kun se on tuntunut mukavalta ja ajankohta sopivalta.

Miltei huomaamatta ne sitten valmistuivat näinä lokakuisina sadeiltoina,

kun oli aikaa neuloa, oli aikaa antaa tilaa käsitöille.

Niistä tuli lämpöiset ja muhkeat.

Sellaiset, joiden suloiseen pehmeyteen on turvallista päänsä painaa.

💜

Lopullista sijoituspaikkaa tyynyille miettiessäni, 

sommittelin samalla asetelmaa syyskukista, 

jollainen on ollut ajatuksissa rakentaa porraspieleen syys-talvikaudeksi.

Kaivelin kaappien kätköistä esille lyhtyjä ja kynttilöitä ja 

kävin ulkoa sisälle kohta kolme viikkoa sitten sitomani calluna-tammenlehtikranssin. 

Hieman ovat tammenlehdet päivien kuluessa nahistuneet, 

mutta muutoin kranssi on säilynyt ihmeen hyvänä.

Ehkäpä tästä asetelmasta löytyy elementtejä porraspieleen koottavaan asetelmaankin.

💜💜💜

Loppuviikon ja edessä häämöttävän viikonlopun iloa

sekä mukavaa ja rentouttavaa syyslomaviikkoa sinulle, jolla loma pian alkaa.

💛

-Kaaru-

p.s Valkoinen tyyny neulottu oman ohjeen mukaan pidennetyllä helmineuleena, koko n.40x40cm.

Harmaan tyynyyn ohje löytyy puolestaan kirjasta: 

Tyynykirja, virkkaa, kirjo ja neulo 68 hurmaavaa ja hauskaa tyynyä.

Sen koko on n.40x55cm

Lankoina käytetty Novitan vaaleanharmaata sekä valkoista merinovillaa.

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia

Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.

Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä

ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.

Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.

Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.

Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.

Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.

💛

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.

Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,

aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 

ja linnut laulaneet kuin kesällä!

Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.

Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.

Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.

Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.

Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 

kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.

Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 

että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 

keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 

mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 

rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.

Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:

haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 

ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 

sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään

ilman suurempia matalapaineen aikoja.

Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 

jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 

ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.

Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!

Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.

💛💛💛

-Kaaru-

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä

Syksy.

Loppu ja alku.

Täynnä haikeutta menneestä kesästä

ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.

Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.

Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 

kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.

Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.

Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 

vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.

Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 

Ilmassakin on suloista kirpeyttä.

Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 

Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.

Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.

Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.

Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.

Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.

Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.

Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.

Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.

Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.

Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.

Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.

Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 

mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 

Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,

jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.

Siitä tuli syksyisen herkkä.

💜

Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 

Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.

Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.

Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!

💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

Kaunista puolukanvarvuista

 Pakkauspuuhien lomassa askartelin eilen puolukanvarpukransseja tuvan ikkunan ja pariovien kaunistukseksi. Vähän hassultahan se tietenkin tuntuu askarrella kaikenlaista ja ripustella niitä vielä esillekin, vaikka muutto tulee ajankohtaiseksi ihan kohta. Toisaalta, mukavampi on viettää viimeistä tämän kodin joulua niin, että tavarat ovat ainakin tuvassa paikoillaan siihen saakka, kunnes ne kannetaan muuttoauton kyytiin. Muualla talossa pahvilaatikkotornit alkavatkin kiertää jo seinän vierustoja ja kaapit tyhjentyä. Paljon on tavaraa kertynyt vuosien varrella. Paljon sitä on kannettu kierrätykseenkin ja myyty eteenpäin. 

Aika hassua, että eilen vasta tuli ensimmäisen kerran vähän haikea mieli. En minä tätä kotia kaipaamaan jää, pihapiiriä ehkä vähän, sillä onhan vanhassa pihapiirissä aivan oma erityinen viehätyksensä. Luulen kuitenkin, että suurimmaksi osaksi haikeuteni kumpuaa siitä isosta muutoksesta, jonka muutto väistämättä tuo mukanaan, vaikka ihan mahdottoman iloinen ja onnellinen asia se samalla kertaa onkin. Isoja asioita ne on, paikkakunnan vaihdokset. Ihminen kun on niin mukavuudenhaluinen ja helposti kaavoihin kangistuva. Tutusta ja turvallisesta elämästä luopuminen ja kaiken uudelleen rakentaminen ei käy sormia napsauttamalla. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin ihan varma, että uudella paikkakunnalla elämä asettuu ennen pitkää uomiinsa ja arki tasoittuu. Alkuunhan se on pitkälti palloilua suuntaan ja toiseen, palveluiden etsimistä, verkostojen luomista, uutuuden viehätystäkin. Tulevaisuus edessä kuin avoin kirja, jonka sivuille alkaa pikku hiljaa rakentua meidän uusi elämä :)

Mutta nyt itse asiaan, noihin kransseihin siis. Idea tuohon ikkunassa roikkuvaan kranssiin löytyi mistäs muualtakaan kuin Pinterestistä. Sieltä löytynyt kranssi oli punottu havuista, mutta itse tein sen puolukanvarvuista, kun olin niitä kerännyt talteen kokonaisen muovikassillisen :) Pohjina näissä on  askartelutarvikeliikkeestä ostetut valkoiset metalliset kranssipohjat. Taisivat maksaa euron, kaksi kappale.

 Parioviin olin katsonut valmiiksi eräästä nettikaupasta puksipuukranssit. Jäin vaan pähkäilemään miten ne kestävät jouluun saakka hyvinä, jos nyt jo ostan ne. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun olisin ollut viimein valmis ostamaan ne, niitä ei enää ollutkaan. Niinpä päädyin tekemään kranssit itse samaisista puolukanvarvuista kuin tuon isommankin kranssin. Ja lopputulos on varsin mieluinen! Tykkään aivan erityisesti näiden kranssien vähäeleisestä, kevyestä ilmeestä. En halunnut murtaa sitä liian erottuvalla nauhallakaan, joten näihin valikoitui hyvin yksinkertaiset, lumenvalkoiset satiininauhat.

Tykästyin tuohon kynttiläideaan niin paljon, että ihan pakko oli kokeilla miltä ne näyttäisivät noissa pariovessa roikkuvissa kransseissa. Ihanaltahan ne näyttävät, kuten aavistelinkin. Eihän niitä noissa kuitenkaan uskalla poltella, sillä puinen ovi on siellä taustalla. Tuossakaan ikkunassa roikkuvassa en uskalla tulta pitää kuin vain valvotusti. Mutta kaunis se on tuota lumista maisemaa vasten ilman kynttilässä palavaa tultakin.

Mukavaa lauantaipäivän jatkoa kaikille!

-Kaaru-