Sadepisaroita ja tuomen tuoksua

Viime yönä sade rummutti 

vasten kotimme peltikattoa 

ja ukkonen jyrähteli 

pellontakaisen vaaran laella.

Helteisen päivän päätteeksi olin jättänyt ikkunat raolleen, 

jotta uni tulisi paremmin.

Siinä yöllä noustessani sulkemaan ikkunoita,

avonaisista ikkunoista tulvahti

sisälle kesän tuoksu.

Ilma tuoksui koivunlehdiltä,

sadepisaroilta ja tuomenkukilta.

Hetken aikaa seisoin siinä avonaisen ikkunan äärellä 

katsellen kesäöistä maisemaa 

 ja tuoksutellen sateen raikastamaa ilmaa 

ennen kuin suljin ikkunan 

ja kömmin takaisin vällyjen väliin.

Aamun valjettua laitoin puuhellaan pienet tulet, kietaisin aamutakin ylleni 

ja hipsin ulos tuomenoksat mielessäni.

Katkoin pihamme suurehkosta tuomesta ison kimpullisen kukkaisia oksia 

ja toin ne sisälle puuhellan kulmalle.

Valkoisten, pienten kukkien ja vihreiden lehtien täyttämät oksat

ovat kuin luotuja tuohon suureen, keraamiseen kannuun, 

jonka tasainen, sileä pinta korostaa ihanasti taustalla näkyvän

ikiaikaisen vanhan puuhellan rosoista pintaa.

Usein pysähdyn ihastelemaan elämää nähneitä esineitä ja huonekaluja.

Niiden rosoissa, säröissä ja halkeamissa voi nähdä jotain hyvin kaunista

ja merkityksellistä. 

Samalla tavoin kuin vanhat, kolhiintuneet tavarat,

myös me ihmiset olemme kiinnostavia elämän meihin jättämien 

kolhujen ja säröjen vuoksi.

Elämän kolhimissa, vajaavaisissa yksilöissä 

kauneus näyttäytyy aina syvimmin.

Se koskettaa.

Että kaikesta tuokin vanha puuhella, 

minä tässä sen ääressä ja sinä siellä olemme selvinneet.

Elämä on ihmeellinen matka.
Ihmeellistä on myös ihmismielen mukautuvaisuus
ja sen eheytyvyys elämän kriisien kohdatessa.

Puuhella huokuu yhä suloista lämpöään ja sade ropisee hissukseen ikkunoita vasten. 

Vuoden ensimmäinen ukonilma on jatkanut kulkuaan eteenpäin.

Ulkona tuoksuu vahvasti kesä. 

💚

Tuomenkukkien tuoksuisia ajatuksia Sinulle,

blogini lukija!

-Kaaru-

Arjen kauniita hetkiä

Sateenharmaat pilvet ovat väistymässä, 

joiden takaa sininen, seesteinen taivas jo pilkistelee.

Ilta-auringon lämpöiset, hellivät säteet saavuttavat 

ihan kohta takapihan terassin, 

jossa istun.

Kuuma hunajatee höyryää vanhassa, valkoisessa posliinikupissa, 

joka tarttui mukaan eräältä kirpputorireissulta.

Sormeni lähtee kulkemaan sen pitsimäisessä kuviossa,

tavoitellen sen moninaisia kiehkuroita.

Miten voikin olla niin kaunis kuvio!

Ihana häivähdys menneiltä ajoilta. 

💛

Piha tuoksuu sateenraikkaalta,

johon hentoinen tuuli sekoittaa juhannusruusun vienoa tuoksua.

On epätavallisen hiljaista.

Pihapuiden linnut taitavat olla niin kiireisiä poikasten hoito- ja ruokkimistouhuissa,

etteivät jouda laulelemaan sulosäveliään samalla tavoin kuin alkukesän iltoina.

Hiljaisuuden ympäröimänä odottelen miestäni kotiin, 

joka on ahkeroinut jälleen yhden pitkän päivän taloprojektimme äärellä. 

On hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille.

Tänäiltana ei tarvitse tehdä jokailtaiseksi muodostunutta kastelukierrostakaan puutarhassa, 

sillä armollinen, ihana ja kauan kaivattu vesisade hoiti sen puolestani hetki sitten.

Eipä haittaisi, vaikka joka ilta tästä lähtien sataisi sen verran, että puutarha kastuisi.

Sillä aikaa, kun mies ahkeroi talolla, 

minä ahkeroin täällä kotona ja kannoin oman korteni kekoon taloprojektimme etenemiseksi.

Viime syksynä, kun projektimme alkoi, mieheni toi ensitöikseen kotiin peräkärryllisen tulevan kotimme massiivipuisia sisäovia,

joiden kunnostamisen aloitin jo heti silloin.

Koko talven ovet odottivat katetulla terassilla päivää, jolloin olisi aikaa jatkaa niiden kunnostustöitä.

Tässäpä olen niitä nyt kunnostellut pitkin kesäkuuta aina vähän kerrallaan ja tänään pääsin maalinpoistourakan jälkeiseen hiomishommaan.

Päivän aikana sain tehtyä yhden oven verran töitä,

johon olen oikein tyytyväinen.

Hiljaa hyvä tulee, pätee tähänkin hommaan.

Otin muutamia kuvia muistoksi siinä vaiheessa,

kun pidin taukoa urakastani.

Niin ihania vanhanajan värejä, sävyjä ja

eri aikakausien kerroksellisuutta sieltä paljastui.

Väreistä voi päätellä sen, 

millaisia sävyjä on kulloisinakin vuosikymmeninä käytetty,

mitkä ovat olleet milloinkin pinnalla.

Toisaalta paljon on tehty sitäkin, 

että ovet on vetäisty samalla maalilla kuin lattiakin,

jotta kaikki maali tulisi käytetyksi.

Ainakin kahdeksan erivärisen maalikerroksen alta paljastui lopulta kaunis puupinta.

Niin kaunis, etten tiedä tohtiiko sitä lainkaan peittää.

Aika näyttää millaiseksi käsittelemme ovet 

vai jäävätkö ne kenties joksikin aikaa puunvärisiksi.

Kun sain urakkani tämän päivän osalta päätökseen,

lähdimme lasten kanssa samoilemaan pitkin pellon pientareita.

Kedonkukat levisivät valtaisana kukkamattona silmäkantamattomiin 

ja tuoksuivat ihanasti kesälle.

Keräsimme suuret kimput erivärisiä kedonkukkia kodin ja pihapiirin kaunistukseksi.

Niistä kukista kokosin pienempiä kimppuja ja tein lapsille kukkaseppeleitä.

Meillä oli mukava, yhteinen hetki siinä oviprojektin

ja kukkaistarinoiden äärellä.

Huominen tuokin tullessaan sitten omat touhunsa.

💜

Kedonkukkien tuoksua ja värien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Tammikuisia ajatuksia

 Tammikuinen tervehdys sinulle!

Uusi vuosi on alkanut mukavan leutona.

Meilläpäin ei ole ollut kovia pakkasia, 

kuten usein aiemmin tähän aikaan vuodesta.

Viiden pakkasasteen talvikelissä posket punertuvat sopivasti

ja sormetkin pysyvät lämpiminä. 

Eipä ole tarvinnut tuntea kylmää,

voi miten minä siitä nautinkaan!

Ympäröivä talvinen luonto houkuttelee lähelleen 

aivan eri tavalla tällaisilla keleillä kuin kovilla pakkasilla.

Luonto on pikkupakkasen aikaansaamassa huurussa kuin satukirjasta.

Tuhannet ja taas tuhannet pienet jääkiteet kimmeltävät puiden ja pensaiden oksilla

ja lisääntyvä päivänvalo kajastelee lähimetsän läpi kutsuvasti.

Se on lupaus keväästä!

Uuden vuoden myötä meillä alkoi  uudenlainen arki.

Lapset aloittivat monen kotihoitovuoden jälkeen päivähoidon.

Sitä minä vain ihmettelen, 

miten ihmeellisen hyvin uusi arki on asettunut kulkemaan omaa uomaansa.

Jotenkin sitä on pitänyt omia pikkuisiaan vielä kovin pieninä 

ja miettinyt miten he siellä muiden lasten mukana pärjäävät.

Turhia ovat olleet huolet. 

Siellä he menevät toisten lasten touhuissa mukana kuin olisivat aina sinne kuuluneetkin.

Suurempi sopeutuminen se taisi itselleni ollakin kuin lapsille.

Sitä se on tämä äitiys ja kaikki ne vaiheet, jotka siihen kuuluvat.

Monet turhatkin huolet ja murheet täyttävät mielen,

vaikka samalla tiedostaakin, että kyllä he pärjäävät.

💚💛💜

Uuden vuoden myötä meidän elämässä on alkamassa myös jotain äärettömän jännittävää ja odotettua.

Siitä kertokoon tämän postauksen viimeinen kuva, joka on otettu joulukuussa.

Kovasti on työtä edessäpäin ja varmasti monenmoisia vaiheita matkaan sisältyy,

mutta se on sitä, mistä me nautimme, mistä me saamme voimia.

Elämä on ihmeellinen matka.
Koskaan ei tiedä ennalta, mitä huominen tuo tullessaan.
Joskus se yllättää aivan erityisellä tavalla.
Tämän projektin myötä me olemme saaneet elämäämme niin paljon ihmeellisen ihania asioita,
ettei sydän meinaa kaikkea todeksi uskoakaan.

Miten kiitollisia me olemmekaan kaikesta tästä.

💗💗

 Tulen varmasti myöhemminkin kertoilemaan kuulumisiamme tämän projektin ääreltä,
joten lisäsin tunnisteisiin kolme uutta kohtaa: hirsitalo, hirsitalon purkaminen ja rakentaminen.
Niiden alle on jatkossa tarkoitus koota kaikki tämän aihealueen postaukset.

*** *** ***

Iloa ja valoa Sinulle tähän tammikuiseen viikkoon!

-Kaaru-