tiistai 29. elokuuta 2017

Unelmien kääretorttu


Elokuun viimeinen viikko on alussa.
Taivas on tänään puolipilvinen ja ilma syksyisen kolea.
Vielä on kuitenkin luvassa lämpöisempiäkin päiviä, 
joten ehkäpä kesä ei ihan vielä ole ohitse, 
vaikka ajatukset alkavatkin hiljalleen kääntyä kohti syksyä.




Meillä on ollut perinteenä leipoa koulunpäättäjäis- ja lomanlopettajaiskakku.
Juhlistaa samalla alkanutta kesälomaa ja taas puolestaan toivottaa syyskausi tervetulleeksi.

Elokuun puolivälin paikkeilla, kun koulut jälleen alkoivat ja arki palasi tuttuihin ympyröihinsä, 
päätin leipoa lomanlopettajaiskakuksi perinteisen unelmatortun muunnelman:
Unelmien kääretortun, jonka ohje tuli vastaan yhden aikausilehden (en muista enää minkä) välissä.

Kääretortun makumaailma sopii tähän vuodenaikaan paremmin kuin hyvin, 
sillä siinä maistuvat kesän makeat mansikat ja syksyisen kirpeä raparperi.




Kääretorttu oli jälleen niin makoisa, että ajattelin kirjata ohjeen tännekin blogiin talteen,
muistiin itselle ja iloksi sekä inspiraatioksi kaikille muillekin. 
💛





Unelmien kääretorttu

Pohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 1/4 dl perunajauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4 dl raparperihilloa
3-4 dl mansikoita
200g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa
150g mascarponejuustoa
1dl kermaa

Päälle:

vaniljarahka-mascarponejuusto-kermaseosta tasainen kerros
mansikoita
mansikanlehtiä ja kukkia

Valmistetaan kuten kääretortut yleensä.
Paisto 200 asteessa n.8 minuuttia.




Kesän aikana kiertelin verrattain ahkerasti kirpputoreja niin täällä
kotipuolessa kuin muualla Suomessakin.
Eräältä kirpputorireissulta mukaani tarttui näissä kuvissa näkyvät
Arabian pitsi-sarjan tarjoilulautanen sekä saman sarjan yksittäinen kahvikuppi.
Tämä sarja on minusta yksi kauneimmista menneiden aikojen astiasarjoista.
Ihastuin täysin sen kauniiseen, herkkään kuviointiin ja vaaleaan väriin.
Ilo kasvaa pienissä asioissa!

~~~~

Elokuun lopun tunnelmallisia hetkiä sinulle, joka täällä piipahdat!

Ja lämmin tervetulotoivotus teille kaikille uusille blogini lukijoille,
jotka olette tänne kesän aikana löytäneet! 
💛💙💛

-Kaaru-

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 1/2: rannikkoseudun idylliä


Tänä elokuun loppupuolen päivänä, kun sadepisarat kimmeltävät tuhansina pieninä timantteina puiden ja pensaiden lehdillä ja ilmassa sekoittuvat kesän ja syksyn tuoksut, päätän istahtaa tähän ruudun ääreen ja tallettaa kuvin ja sanoin muistiin muutamia muistoja kesälomamme varrelta. 




Tämänvuotinen kesälomamme suuntautui kotoamme ensin etelää kohti ja sitten pohjoiseen.
Monenlaista kaunista näimme ja koimme, tallensimme muistoja valokuviin ja kätkimme kaiken näkemämme visusti sydäntemme sopukoihin, jotta voisimme muistoihimme syksyn ja talven tullen palata ja jotta ne kantaisivat meitä taas kohti uutta kevättä ja kesää.




Yyterin hiekkarannoilla silkinpehmeä, upottava hiekka hieroi matkasta väsähtäneitä pieniä 
ja vähän suurempiakin jalkapohjia. Antoi lämpöhoitoa.
Taivaankansi oli maalautunut sinisen eri sävyihin, jota peitti seitinohut pilviharso.
Ilma oli lämmin ja kauniin utuinen.
Leuto merituuli syleili hellästi rannalla käveleviä,
kesästä nauttivia ihmislapsia.




Aallot olivat kuljettaneet rantaan kaikenlaisia kauniita, pieniä meren aarteita, 
joita lapset poimivat rantavedestä talteen.

Istahdin rantahietikolle ja annoin ajatusteni vaeltaa omia teitään.
Ympärilläni hiekkadyynit levittäytyivät kumpuilevana pehmeytenä silmänkantamattomiin.
Laineet loiskuivat tasaisin väliajoin saavuttaessaan maankamaran. 
Vuoroin vetäytyivät, vuoroin soljuivat kohti.
Keveästi, pehmeästi, melkein unettavasti.

Mielen valtasi sama tuttu tunne kuin usein ennenkin meren äärellä: 
miten pieni minä olenkaan kaiken tämän suuren ja voimallisen rinnalla!





Lapset löysivät aarteensa, joita toivat näytille:
pullonkorkkeja, ajopuita, simpukankuoria, sileäksi hioutuneita lasipullon palasia, 
monenlaisia ihmeitä. 

"Äiti kato, miten ihanan pieni simpukka!
Onko täälläkin mahtunut asumaan joku?"

Lasten aito ilo sytyttää ilon myös meidän aikuisten silmiin. 
Heillä on taito havainnoida maailmaa moniulotteisemmin, 
kirkkaammin ja konkreettisemmin kuin monen aikuisen.
Lapsi pysähtyy katselemaan ja tunnustelemaan.
Hän elää hetkessä.
Hän iloitsee sydämensä pohjasta saakka luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Kunpa tuo ilo saisi säilyä heidän silmissään vielä pitkään, 
eikä maailman kovuus sammuttaisi sitä liian varhain.




Monen merenrantakaupungin vanhat puukaupunkialueet ovat säilyneet näihin päiviin saakka viehättävinä, entisiä aikoja henkivinä paikkoina, joissa on mukava kierrellä ja katsella.

Tänä kesänä matkustaessamme läntisen Suomen rannikkoseuduilla, tutustuimme muun muassa Rauman vanhaan kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Katselin ja kuvasin talojen kauniita, taidolla tehtyjä yksityiskohtia: ikkunanpuitteita, ruutuikkunoita, räystäspielien pitsikuviointeja, värimaailmaa ja nurkkalautoja ja huokailin ääneen, kunpa rakennustaide olisi edelleenkin yhtä kaunista.
 



Kapeat kujat risteilivät piharakennusten takana ja johdattivat idyllisiin, vehreisiin pihapiireihin. 
Tarinat merimiesperheiden elämästä veivät ajatukset vuosikymmenten taakse. 
Silloin näillä kaduilla ja kujilla kulki naisia pitkissä mekoissaan ja hilkoissaan,
 miehet pussihousuissaan ja pellavapaidoissaan. 
Siellä täällä leikki lapsia ja pihoilla eläimet kulkivat vapaina.
Elämä oli vilkasta ja työntäyteistä. 
Jollakin tapaa helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Välillä istahdimme kahviloihin, pistäydyimme vanhojen tavaroiden putiikeissa sekä ihastelimme taidenäyttelyiden ja museoiden antia. 
Niin paljon kaikkea kaunista kerralla, 
että tuntui ettei aika niiden sisäistämiseen riittänyt alkuunkaan. 
Ei mieli kyennyt rajattomasti ottamaan vastaan kauneuttakaan. 
Siihenkin väsyi ennen pitkää.  

Kesälomamme jatkui rannikkoseudulta kohti pohjoista, jonka vaiheista ja tunnelmista kertoilen myöhemmin.




Tämän talon värimaailmaan ihastuin. 
Valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmä talon kadunpuoleisella seinällä on sellainen, 
jollaisena voisin nähdä myös meidän kotimme sitten aikanaan, jos/kun vanhan talon kunnostusprojektiin joskus ryhdymme.




Elokuu on kallistumassa loppuaan kohti.
Arki on asettunut loman jälkeen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.
Päivät täyttyvät työn touhusta, sadonkorjuusta, syksyyn valmistautumisesta.
Elokuu on yksi ihanimmista kuukausista. 
💛

ELOKUISTEN PÄIVIEN ILOA SINULLEKIN!

-Kaaru-

lauantai 5. elokuuta 2017

Muistojen maisemissa


Elokuun ensipäivät ovat kuluneet kiireettömästi
lapsuuteni kesien piilopirtissä.

Tutulla mökkirannalla, 
tutuissa maisemissa kaikki on niin kuin ennen,
mutta silti niin eri tavoin.
Mökillä, menneiden kesien muistot kulkevat aina lähelle.
Peilautuvat järvenpintaan kirkkaina ja kuulaina,
kuin eilispäivä. 
Kaikkein rosoisinkin muisto muuttuu aikojen saatossa
sileäksi kuin aaltojen muovaama kivi.




Kiitollisena katselen menneiden vuosien muistoja.
Tuntuu siunatulta saada viettää aikaa lapsuuden maisemissa yhä.
Tuntea saman tutun mökkimaiseman tuoksun.
Kuulla sateen ropinassa, laineiden liplatuksessa,
tuulen huminassa ja hiekan rahinassa 
samojen sävelten kaiun kuin lapsuuden kesinä.

Sydän on täynnä kirkasta ja puhdasta iloa mökillä vietetyistä ihanista hetkistä.
💜




Monta kertaa on tullut pohdittua,
miksi muistot mökiltä kantavat elämässä sukupolvesta toiseen 
ja mikä tekee mökillä olemisesta niin voimaannuttavan.
Ehkä se on se päivien levollisuus, kun ei ole kiire mihinkään. 

Arkiset touhut yhdessä ja luonnon läheisyys rauhoittavat mielen ja 
antavat tilaa ajatuksille, tunteille eri tavoin kuin kotona.




Pienet ja vaatimattomat tilat tuovat sukupolvia lähemmäksi toisiaan.
Takkatuli heijastelee syvää yhteenkuuluvuuden lämpöä.
Suvun juurilla kokee olevansa vahvasti osa sitä sukupolvien ketjua, 
joka on ollut jo kauan ennen meitä ja joka jatkuu meissä. 
Sen tarinan osana kulkee myös lapsuuteni mökki kaikkine vaiheineen. 
Paikassa, jossa on ollut elämää jo vuosikymmenten ajan, 
mennyt aika peilautuu vahvasti tähän hetkeen.

Ehkä juuri näiden asioiden vuoksi, kaikessa arkisuudessaan,
mökkimuistot ovat niitä kaikkein kalleimpia maailmassa.






Elokuinen tunnelma mökillä on kaunis ja pysähtynyt
Taivas on muuttunut syvänsiniseksi. 
Lintujen laulu lakannut.

Tuuli kuljettaa mukanaan nuotiosavun ja kypsyvän viljan tuoksun. 
Aamukasteisesta maasta nousee syvempi raikkaus kuin keskikesällä.

Huokauksen kevyt usva kohoaa iltaisin järven ylle.
Tuulenvire kiepauttaa ensimmäisen kellastuneen lehden vedenpintaan.


Monenlaisista asioista voi aavistaa lähestyvän syksyn.




Riipaisevan kaunis iltataivas saa mielen haikeaksi. 
Ajatukseni vaeltavat kauas.

Ihmismieli on siitä kummallinen,
että se haikailee aina kohti parempaa.
Ei muista, että tässäkin hetkessä on kylliksi.
Vaan kurottelee kohti jotain, mistä ei vielä edes tiedä.

Työnnän haikulimielen syrjään ja keskityn nauttimaan auringon lämmöstä,
joka on päättänyt helliä meitä monen sateisen päivän jälkeen. 

Miten minusta tuntuukin, että mökillä on aina kesä!
💛





Elokuisten päivien iloa Sinulle,
joka tänne poikkesit!
💛

-Kaaru-