tiistai 13. helmikuuta 2018

Sydämelliset laskiaispullat


Tänä vuonna laskiainen ja ystävänpäivä 
sattuvat kalenterissa peräkkäisiksi päiviksi.
Näiden päivien teemoja yhdistääkseni leivoin 
sydämellisiä laskiaispullia.


Minulla on tapana leipoa pullat äitini perinteisen pullataikinaohjeen mukaan. 
Samalla tulen siirtäneeksi perinteitä sukupolvien ketjussa eteenpäin.
Vielä eivät omat tyttäreni ole pullia leiponeet, 
mutta pian varmasti koittaa sekin aika.
Kaikenlaista muuta he kyllä leipovat ja ovat innokkaita kokeilemaan uusia juttuja.
Olen antanut leipoa etten tule sammuttaneeksi orastavaa intoa ja iloa.
Ihana, että touhuavat, pienet emännät!



Sydämelliset laskiaispullat

Pullataikina perus puolenlitran pullataikinaohjeella

Pullien päälle tuleva sydäntaikina
seuraavan ohjeen mukaan:

100g  voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna
1/2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmuna, jonka jälkeen kuivat aineet ja kerma.
Nosta taikina jääkaappiin kovettumaan.
Valmista tämän jälkeen pullataikina.

Kauli sydäntaikina ohueksi levyksi
ja painele levystä sydänmuotilla pikkuleipiä.
Nostele pikkuleivät kohonneiden ja voideltujen pullien päälle.
Paista 225-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.
Jäähdytä, halkaise ja laita väliin hilloa ja kermavaahtoa.
Siivilöi päälle tomusokerihuntu.




Laskiaistiistain mukavia tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

14 kommenttia:

  1. Suloisia laskiaispäivä-ystävänpäivä -pullia. Nam 😊😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä herkullisia. Kokeilepa joskus 😚

      Poista
  2. Ihanat sydänpullat!
    Herkullisen näköiset!
    Mukavaa laskiaistiistaita! :)

    VastaaPoista
  3. Rakkaudella leivottuja...ihania! <3
    Suloista ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Nams, niin kauniita pullia ja varmasti herkullisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia ne olivat, vähän liiankin! 😉 Tuo sydäntaikina on jo itsessään niin hyvää 😋

      Poista
  5. Nami mitä sydämellisiä laskiaispullia 😋 Ihanaa ystävänpäivän iltaa sinulle Kaaru ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika! ❤

      Ihanaa tätä viikkoa sinulle! 😚

      Poista
  6. Ihailin näitä jo Instassa. Tästä ei pulla herkullisemmaksi muutu, loistava yhdistelmä. Ihanaa ystävänpäivän iltaa sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu ❤

      Tämä on kyllä vähän turhankin herkullinen yhdistelmä. 😋

      Poista
  7. Moi! Eksyin tänne Pieneen Lintukotoosi, kun lueskelen täällä eri blogeja:)
    Voi, että kuinka kauniita kuvia täällä on ja nuo leivonnaisesi yms, saa veden tulemaan kielelle:)
    Makoisaa kevättä sinulle, ihanien puuhastelujen paarissa! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi miten mukava, että löysit tiesi tänne! Täytyypä poiketa vastavierailulle tässä jonain päivänä. 😚

      Kiitos ihanista sanoistasi, ihanaa kevättalvea myös sinulle! ❤

      Poista