tiistai 19. marraskuuta 2013

Tumpputehtailua sekä ihanat puuvillaneulokset



Voi, voi tätä valon määrän jatkuvaa vähenemistä! Alkaa olla aikamoisen haastavaa tuo kuvaaminen tällä valon määrällä. Salamaakaan kun en haluaisi käyttää. No mutta kuitenkin, asiaan. Täällä on tehtailtu vauvan tumppuja. Tässä kuvattuna ensimmäinen erä, joita olen viime päivinä ommellutkin oikein urakalla. Suurin osa näistä menee joululahjoiksi/vauvalahjoiksi sukulaisille, tuttaville ja ystäville, joille on hiljattain syntynyt vauva. Osan vien kenties myyjäisiinkin. Päällikankaiksi hyödynsin tilkkulaatikosta joustofroteiset tilkut, joita olikin kerääntynyt taas aikamoinen läjä. Ompelin tumppuihin mikrofleecevuoren, joten ovat varmasti lämpimät pienissä käsissä vähän kylmemmälläkin ilmalla. Kaavan piirsin vapaalla kädellä itse, hyvin yksinkertainenhan tuollainen on piirtääkin. Tumppujen froteekankaat on tilattu suurimmaksi osaksi kuluneen vuoden aikana Metsolasta ja Verson Puodista. Muutama niistä jo aiemmin. Sisäpuolen luonnonvalkoinen mikrofleece on ostettu Eurokankaasta.

Ja sitten, voi  mitä ihanaa postipoika eilen toikaan! Siis aivan kertakaikkisen ihania puuvillaneuloksia. Ajattelin ommella niistä lapasia ja muuta mukavaa mitä ikinä keksinkään. Taitaisi tulla aika söpöt leggingsitkin. Neulokset tilasin jälleen Majapuulta, josta onkin tullut yksi nettikangaskauppasuosikeistani. (kauhea sanahirmu, onkohan tuo edes yhdyssana? :) )


1 kommentti:

  1. Aivan syötävän söpöjä tumppuja!! Kiva idea, mihin tilkkuja voi käyttää!

    VastaaPoista