lauantai 9. syyskuuta 2017

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä


Syksy.
Loppu ja alku.
Täynnä haikeutta menneestä kesästä
ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.




Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.
Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 
kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.
Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.
Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 
vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.




Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 
Ilmassakin on suloista kirpeyttä.
Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 
Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.
Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.
Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.




Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.
Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.
Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.
Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.
Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.
Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.




Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.
Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.
Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 
mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 
Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,
jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.
Siitä tuli syksyisen herkkä.
💜



Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 
Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.
Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.
Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!
💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

27 kommenttia:

  1. Tulipa kaunis kranssi. Kauniita ja niin tunnelmallisia ovat kuvasi muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AnniK, kiitos sinulle <3

      Erityisesti syksyn korvalla tekee mieli sitoa luonnosta löytyvistä värkeistä kaikenlaista kaunista pihan ja kodin kaunistukseksi. Samalla se on myös mukavan vapauttavaa puuhaa. Minä niin tykkään! <3

      Poista
  2. Ihana kranssi ja taas niin kaunis postaus!

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita kransseja! Ihanaa keveyttä ja ilmavuutta tuo tuo valkoinen calluna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi <3

      Kranssin ilme muuttui heti vaaleaa väriä saatuaan kastejuhlan henkeen ja tunnelmaan sopivammaksi, herkäksi ja kauniiksi, vaikka kaunis se oli ihan perinteinen kanervakranssikin, joka päätyi lopulta meidän ulko-oveen sinun inspiroimanasi :)

      Poista
  4. Kauniita kerrassaan! 😌 Tunnelmallista lauantai-iltaa perheellenne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mrs Sinn!

      Luonnon antimista saa kyllä tehtyä niin paljon kaikenlaista kaunista!

      Poista
  5. Kranssi on varmasti ollut nätti kastemaljan ympärillä, kiva idea.. :) Syksy on mun lempivuodenaika, syksyn (ruskan) värit mun lempivärejä. ❤ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se asiansa ja ajatuksensa siinä kastemaljan ympärillä ajoi <3 Kuva siitäkin on tulossa myöhemmin blogiini. :)

      Syksyssä on paljon kaunista, ihanaa ja herkkää, vaikkei se lempivuodenaikani olekaan. Ehkä tänä vuonna, kun kesän lämpöä ei juuri ollut, siirtyminen syyskauteen oli helpompi. Vuosi vuodelta olen oppinut löytämään myös syksystä omat voimanlähteensä. Kaunis vuodenaika tämäkin on <3

      Poista
  6. Miten sievä kranssi ja herkkyyttä kuvat täynnä!!
    Tuo ripaus harsokukkaa sopiikin kauniisti kanervan seuraksi.

    Tunnelmalisia syysiltoja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! <3

      Harsokukka oli kyllä hyvä oivallus. Yksistään vähän raskaankin näköinen kanerva muuttui heti keveämmän näköiseksi, kun joukkoon lisäilin vaaleita sävyjä. Näin sitä taas saatiin luonnon omasta kukkakaupasta tarvikkeet tähänkin (ainakin melkein.)

      Ihanaa syyskautta sinulle sinne etelän lämpöön!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, Elisa! Ja mukava, kun jätit kommenttia <3

      Poista
  8. Ihania kransseja, herkkiä, olet sitonut. Tuo kranssi kastemaljan ympärillä on niin kaunis ajatus. <3
    Minäkin laitoin hiuslakkaa mökillä oleviin kanerviin. Kummasti se antaa lisäaikaa ja kestävyyttä varvuille.

    Syksy on täällä. Sataa. Lehtiä leijailee ilmassa. On kesästä luopumisen aika. Sisätouhut tuntuvat taas kivoilta ja mukavaa on syystunnelmaa laitella tänne kotiin.

    Ihanaa syyssunnuntaita ja syksyn iloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo viime vuosina yleistynyt käytäntö kranssista kastemaljan ympärillä on ihastuttava. 💜 Eipä siinä muita kukkia kastepöytään enää tarvitakaan.

      Hiuslakka on mainio pinnan 'kovettaja'. Taisipa tuo vinkki ollakin alkujaan sinulta! 😚

      Syksyssä on paljon kaunista ja koskettavaa. Monia sellaisia asioita, jotka puhuttelevat. Niin kuin nyt vaikkapa tuo lehtien leijaileminen ilmassa. Luonnon kiertokulku on tullut siihen vaiheeseen, että kohta on levon aika. Sen jälkeen kevät tuntuukin taas oikein odotetulta. 💛

      Kiitos, Kaisu! Syyskuisen viikon iloa sinullekin 😚

      Poista
  9. Oi, että miten herkän suloiset kranssit 😍 Minä sidoin meidän kolmannen lapsen kastejuhlaan myös kanervakranssin ja lisäsin joukkoon vakoisia neilikoita. Samalla sai ulko-ovikin kanervakoristeen. Mutta eihän ne kestäneet hyvänä kuin muutaman päivän, kun en mitenkään käsitellyt niitä. Nyt tekisikin mieli kokeilla callunoista ovikranssia, jos hiuslakka tosiaan auttaisi pitämään ne hyvänä. Callunoiden väri on niin kauniin syksyinen ❤ Rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus valkoisista neilikoista käväisi myös mielessäni, mutta niitä ei ollut juuri silloin saatavilla. Kaunis on varmasti ollut sinunkin sitomasi kranssi - sinun taitavista käsissäsi kun syntyy milloin mitäkin ihanaa! 😚
      Kranssin suihkuttelu hiuslakalla on kyllä oiva keino pidentää kranssin kuin kranssin ikää. Se 'kovettaa' pinnan sopivasti niin, että värit säilyvät ja varvut eivät niin helposti karise ja siitä huolimatta ulkonäkö säilyy muuttumattomana. Kokeilepa!

      Callunoissa on kyllä kauniita syksyn sävyjä ja niistä saakin vaikka mitä ihanaa tehtyä. Minä niitä jo ostinkin, pitäisi vaan pikimmiten saada ne multiin, etteivät ala varisemaan.

      Kiitos, Eerika! Iloa tähän viikkoosi 😚

      Poista
  10. Nyt en kestä!!❤ Aivan mielettömän kaunis kranssi!!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marita! Metsän tarjoamista antimista on moneksi 💛

      Poista
  11. Kauniit kranssit!❤️ Ja ihanat kuvat!
    Mukavaa, kun luonnosta saa ainekset kranssin tekoon.
    Minäkin tein kanervista kranssin.
    Hyvää alkavaa viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!

      Metsä on verraton materiaalipankki! Oikeastaan ihan ympäri vuoden, talvellakin, sieltä löytää monenlaisia kranssiaineksia. Mielikuvitus vain rajana! 😚

      Poista
  12. Herkkä ja kaunis kranssi, niin kuin koko postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansu, kiitos jälleen sinulle! Ihana, että muistat minua kommenteillasi ❤

      Poista
  13. Syksy on loppua ja alkua.
    Sievä kranssi!

    VastaaPoista
  14. Herkän kaunis kranssi. <3 Ihana teksti ja kauniin kuvat. Syksy on minulle rakasta ja kaunista vuodenaikaa, olen syksyn lapsi. <3 Ihanaa syksyä! <3

    VastaaPoista
  15. Hei! Vanha postaus, mutta tuo kastekranssi on niin nätti, että haluaisin oman vauvan ristiäisiinkin tehdä tuollaisen. Teitkö sen valmiiseen metalliseen kranssipohjaan? En ole koskaan tehnyt kranssia niin osaankohan tehdä tuon tyylistä vai kannattaako suosiolla tilata ammattilaiselta?

    VastaaPoista