torstai 23. heinäkuuta 2015

Riukuliiteri

Sain muutamia kyselyjä sähköpostitse edellisen postauksen kuvissa vilahtaneeseen puuvajaan liittyen, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman blogipäivityksen :)

Puuvaja, jota kutsumme riukuliiteriksi, valmistui viime kesänä mieheni ja isäni toimesta vanhempieni mökille. Liiterin suunnittelijana ja pääasiallisena rakentajanakin toimi mieheni. Liiteri rakennettiin täysin luonnosta löytyneistä materiaaleista sekä kierrätystavarasta. Yritin kaivella kuva-arkistoja rakennusajan kuvien toivossa, mutten harmikseni löytänyt kuin yhden kuvan. Muistelenkin, että ehdin kameran kanssa ikuistamaan rakennustouhuja vasta siinä vaiheessa, kun se oli jo lähes valmis. Liiterin rakentamisessa kun ei mennyt kovin montaa työpäivää.


Rakennuksesta haluttiin tottakai tuulettuva, jotta siellä säilytettävät polttopuut eivät pääse homehtumaan, mutta ovat silti säältä suojassa. 
Homma lähti liikkeelle siitä, että rakennuksen pohja tasoitettiin ensitöiksi tasaiseksi. Kuorittiin siis maa-aines, kuntta, pois ja tasoitettiin sen alta paljastunut hiekka tasaiseksi perustuspohjaksi. 
Siihen sitten ladottiin painekyllästettyä lautaa tulevaa lattiaa suojaamaan. Niiden päälle aseteltiin neljä kuormalavaa, jotka toimivat siis liiterin lattiana. 
Seinärakenteet koottiin meidän talomme remontista vapautuneista vanhoista ovenkarmeista (4kpl), jotka ruuvattiin kiinni toisiinsa. Helppoa ja nopeaa kokoamista siis. Nopeastipa olikin seinäkehikot pystyssä, jonka jälkeen rakennettiin kattoniskat.
 Kattoniskojen päälle nosteltiin sitten vanhat kaapinovikarmit (3kpl), jotka ruuvattiin kiinni kattoniskoihin. Sittenpä oltiinkin jo katon pellitysvaiheessa, jonka jälkeen päästiin tekemään ulkovuoritusta.
 Ulkovuoraus tehtiin noin ranteenpaksuisista männynrungoista, joita löytyi mökkitontin metsästä. Ne vain leikattiin määrämittaan ja naputeltiin nauloilla paikoilleen kiinni liiterin runkona toimiviin vanhoihin ovenkarmeihin. Viimeisenä taisi valmistua ovi vanhoista harmaantuneista laudoista. Myöhemmin äitini ja tätini ovat naputelleet oven viereiselle seinälle "ikkunan" vanhasta ikkunanpokasta ja karmit samasta harmaantuneesta laudasta kuin ovi ja ovenkarmitkin. Kylläpä vain tuo valeikkuna antaakin mukavasti ilmettä tuolle liiterille.




Halpaa, nopeaa ja suhteellisen helppoakin. Liiterissä on aika hauska tunnelma. Sisällä seisoessa tuulenvire puhaltaa läpi seinistä ja lattiasta, mutta silti lumi eikä sade pääse sisäpuolta kastelemaan. Hyvin on liiteri palvellut tähän saakka, toivotaan että palvelee vielä pitkään :) Hyvin se tuohon mäntykangasmaisemaan ainakin sopii :)

-Kaaru-

13 kommenttia:

  1. Aivan mahtava riukuliiteri!
    Sopii täydellisesti suomalaiseen maastoon ja ilma kulkee näppärästi läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Tuohon maisemaan se todella sopii kuin nenä päähän :)

      Poista
  2. Kyllä puu on upea materiaali! Riukuliiteri sopii täydellisesti paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ja niin monikäyttöinen! Liiteri sopii maisemaansa kyllä hyvin, ikään kuin olisi ollut tuossa aina :)

      Poista
  3. Ihan älyttömän hieno! Sammalkatto sopisi hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Oi, oi, sammalkatto olisi kyllä mahtava!

      Poista
  4. Miten mahtava puuliiteri! Tykkään näistä kierrätystä ja luonnonmateriaalia hyödyntävistä ideoista<3 Meillä tehtiin mökille vähän samaahenkinen puukatos, mutta tämähän on ihan oikea vaja. Nyt täytyy kyllä kutsua rakkautenikin katsomaan tätä!

    VastaaPoista
  5. Miten mahtava puuliiteri! Tykkään näistä kierrätystä ja luonnonmateriaalia hyödyntävistä ideoista<3 Meillä tehtiin mökille vähän samaahenkinen puukatos, mutta tämähän on ihan oikea vaja. Nyt täytyy kyllä kutsua rakkautenikin katsomaan tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään kierrätystä henkivistä postauksista blogeissa, niistä saa aina niin kivoja ideoita toteutettavaksi. Mukava, jos inspiroiduit tästä :)

      Poista
  6. Voi että miten hauska ja niin luonnonmukainen puuliiteri!

    VastaaPoista
  7. oi miten soma liiteri,ideoita teillä on ainakin piisannut sitä tehdessä :) ja kierrätettynä puu-tavara vielä...

    VastaaPoista