tiistai 31. lokakuuta 2017

Tunikoita ja leggingsejä



Menneillä viikoilla olen tehnyt jokavuotista inventaariota puuttuvista 
lastenvaatteista ja huomannut taas sen kuinka nopeasti lapset kasvavat.
Kesän aikana miltei kaikki pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, 
joten nyt syksyn tullen täytyi jälleen laatia lista puuttuvista vaatekappaleista 
ja ryhtyä vaatekaappien täydennyspuuhiin. :)

Aikaa ja rahaa säästääkseni kolusin ensimmäiseksi läpi vuosien aikana 
kertyneen kangasvarastoni sillä ajatuksella, josko sieltä löytyisi 
sopivanlaisia kankaita, joista vaatetta lapsille ommella.

Ja sieltähän löytyi!





Eipä siis tarvinnut kuin kaivaa ompelukone ja saumuri esille 
ja ryhtyä ompelupuuhiin.






Siistimmän vaatteen tarpeeseen syntyi kukallinen trikootunika ja vaaleat neulosleggingsit.
Samaisella kaavalla olen ommellut tunikoita aiemminkin, mutten muistanut, että kaavassa on
minun makuuni vähän turhan avara pääntie. Tuo unohdus harmittaa nyt, 
mutta täytyy korjata unohdus seuraavalla kerralla ;)

Viisivuotias käyttäjä oli tunikaansa kuitenkin oikein tyytyväinen,
eikä meinannut malttaa odottaa sen valmistumista.

Ja kun se sitten valmistui, hän nukkui tunika päällään seuraavan yön.
Rakas pieni prinsessani.
💛






Tähän puseroon käytetty lila trikookangas sai lojua kangaskaapin perimmäisellä hyllyllä
 usean vuoden ajan, sillä väri ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan sellainen, 
kuin se tietokoneen ruudulla silloin taannoin näytti. 

Siihen ihastui kuitenkin viisivuotiaani ikihyviksi, joten puseroksihan se sitten muuttui.
Etukappaleen röyhelöt ja hieman pussitetut hihansuut saavat aikaan suloisen tyttömäisen vaikutelman. Kaavasta taisi tulla yksi uusimmista lempikaavoistani. ;)

Puseron kaveriksi ompelin kuviolliset perusleggarit, joille on käyttöä aina.
Ainakin meillä, sillä tyttöset eivät oikein minkäänlaisia muita housuja suostu yllensä pukemaan. ;)
Eipä silti, monikäyttöisiähän ne ovatkin.
💜





Tilkkulaatikosta löytyi puolestaan sopivan kokoisia palasia rusettipantoihin, 
joita ompelin eri väreissä puolenkymmentä. 
Niitä ei kuitenkaan enää tähän kuvaushetkeen löytynyt muita kuin tuo vaaleanpunainen, 
taisivat olla isommilla tytöillä heti käytössä koulussa tänään. ;)

Muutamia perusvaatekappaleita, pipoja ja ommeltuja lapasia on vielä paininjalan alla tulollaan, joten 
ehkäpä näillä ja kaupasta löytyneillä muutamilla muilla vaatekappaleilla pärjäillään taas vähän aikaa.

***   ***   ***

Blogini synttärit ovat pian.
 Sen kunniaksi ajattelin järjestää blogissani arvonnan,
joka käynnistyy mahdollisesti jo ihan näinä lähipäivinä.
Olkaahan kuulolla.
💜

Pakkastiistain tunnelmaa sinulle!


-Kaaru-



Ompeluksissa käytetyt kaavat:

Kukallinen tunika: Pansy Flower, Ottobre 1/2012
Lila pusero: Pretty Basic, Ottobre 6/2013
Leggingsit: Segment, Ottobre 4/2013

27 kommenttia:

  1. Voi, miten hienot niistä tuli! Ei ihme, että päätyivät heti prinsessan ylle. Kiva, että löysin tänne blogiisi. Jäin samantien lukijaksi. Hyvää alkavaa marraskuuta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu!

      Prinsessani elää sitä vaihetta elämässään, jolloin kaikenlainen röyhelö ja hörsylä on kovin IN. 😙 Siksi nämäkin vaatteet olivat niin suosittuja. 😉

      Kiitos, ihanaa marraskuuta sinullekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Katariina! Ja niin mukava, että poikkesit pitkästä aikaa tänne. 😙

      Poista
  3. Todella upeita tunikoita ja legginssejä! Niin nätit värit ja mallit röyhelöineen kaikkineen! :) Ja miten hienoa rahansäästöä, kun voi omista vanhoista kangasvarastoista ommella noin monta kaunista vaatetta! Meidän prinsessalle käy myös monesti jonkun uuden ja ihastuttavan vaatteen kanssa niin, ettei sitä malteta riisua yöksi pois, vaan sillä nukutaan yön yli. Se näillä prinsessoille välillä suotakoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria!

      Tuo prinsessaikä on jotenkin hirmuisen söpö vaihe pienen tytön elämässä. Siksi hellyin antamaan luvan nukkua tunika yllään, vaikken tavallisesti tykkää ajatuksesta, että päivävaatteissa nukutaan. Mutta uuden vaatteen tuoma hellyttävä ilo suotakoon heille aina toisinaan. ❤

      Joskus taannoin ompelin lapsille tosi paljon vaatetta, mutta nykyvuosina enää harvakseltaan. Silloin, kun ompelin enemmän, tuli ostettua ihania kankaita jemmaan. Kylläpä olikin nyt mukava kaivella kangasvarastojani, kun oli mistä ottaa! Nytpä täytyykin sitten ostaa jo uutta seuraavia projekteja varten. 😉

      Poista
  4. Voi miten ihanat. Olet taitava ompelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Maarit! Taitavasta en tiedä, kun niin monta typerää virhettä tein näitäkin vaatteita onmellessani, mutta kehityskelpoinen nyt kuitenkin. 😉 Täytyy yrittää ommella taas enemmän, jotta ruostunut taito tästä vähän paranisi. 😊

      Poista
  5. Ai että, miten suloisia vaatteita ole ommellut. Tyttömäisen ihania! Kylläpä kannatti kaivella kangasjemmoja. Nuo eläimetkin ovat erityisen kauniit. Mistä ne ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pikku Akka! 😙

      Kangasjemmat ovat ihmeellisiä paikkoja, joista saattaa löytyä aarteita vuosien takaa. Näiden kangaslöytöjen myötä tein aikamatkan menneeseen - niihin tilanteisiin ja ajatuksiin, joissa kangasta ostaessani aikoinaan olin. 😊

      Nuo somat bambit (vai mitä ne lie ovatkaan) löytyivät muutama viikko sitten Citymarketin joulukoristehyllystä. Ihastuin tuohon väriin! 😍 Koristekäyttöönhän ne ovat tarkoitettu, joten kovin raisua leikkiä ne eivät kestä, mutta luvan kanssa olen antanut lasten noillakin leikkiä. Hekin kun tykkästyivät niihin niin kovin. 💓

      Poista
  6. Oi miten ihania, niin suloisia! Olet kyllä taitava kun tuollaisia lloihdit Mukavaa marraskuuta sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! Kantapään kautta minä olen tätäkin ompelua opetellut, mutta se lieneekin paras opettaja tässä hommassa. 😉
      Marraskuun kauneutta sinullekin!

      Poista
  7. Aivan ihania ompeluksia siellä syntynyt 😍 Ei ihme vaikka tyttönen on ollut tyytyväinen. Suloisia kankaita sulla ollut jemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika!

      Pitkästä aikaa jaksoin kaivaa ompeluvermeet kaapista ja ryhtyä työhön. Entisessä kodissamme oli niin helppo istahtaa aina koneiden ääreen, ne kun saivat olla aina esillä ja käyttövalmiina ompeluhuoneessani. Nyt kun ompeluhuonetta ei ole, eipä noita koneitakaan tule enää kovin usein käytettyä. Mutta miten se rentouttaakaan sitten, kun hommaan on ryhtynyt! Jospa tämäkin harrastus saisi nyt vähän tuulta alleen taas. 😍

      Kankaita on tullut jemmailtua vuosien saatossa yli oman tarpeen 🙈, mutta toisaalta onpahan mistä ottaa inspiraation tullen. 😅

      Poista
    2. Voi että, kuullosta niin tutulta tuo kankaiden jemmaaminen 🙊 Tai nykyään olen ostanut vain tarpeeseen, mutta joitakin vuosia sitten niitä tuli osteltua vaan jonku kivan kuosin takia tai kun edukkaasti sai. No, silloin ompelinkin paljon, nykyään tuntuu ettei vaatteita tahdo enää ollenkaan keritä tekemään. Joskus pitäisi rykäistä ja tehdä vaikka yökkäreitä tms. että sais vaan jemmaa pienemmäksi.

      Poista
  8. Ihania ja kauniita vaatteita olet ommellut, olet taitava! <3 Kauniit kuosit ja värit, meidän tyttökin tykkäisi pitää noita. Olen itsekin suunnitellut joskus kokeilevan omapelevan trikoo vaatteita.
    Aurinkoista päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marianne!

      Kokeilepa joskus, ei se loppujen lopuksi kovin vaikeaa ole, minäkin olen kantapään kautta itse oppinut tuon ompelunkin. Työ tekijäänsä neuvoo, pätee tähänkin! 😊

      Poista
  9. Kauniita vaatteita olet ommellut!
    Taitava olet! :)
    Mukavaa alkavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!

      Vaatteista tuli meidän näköisiä - hempeitä, tyttömäisiä, mulavia päällä. On mukava tehdä sellaista, josta lapset tykkäävät. ❤

      Poista
  10. Ihailen sun kätesi taitoja. Taas kerran olet tehnyt ihania vaatteita ja minun värimakuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos, Tuija!

      Liian harvoin tulee enää nykyään vaatteita ommeltua. Enemmän pitäisi, etteivät taidot aivan ruostuisi! 🙈 Kun vaan olisi aikaa...

      Nämä värit näissä ovat minun ja tyttärieni lemppareita. Sopivan tyttömäisiä, hempeitä. 😍

      Poista
  11. Suloisia vaatteita olet ommellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raisa! ❤

      Ihana, että lapset olivat näistä tekemistäni innoissaan. Se on paras palaute vaivannäöstä. 😍

      Poista
  12. Kyllä on ihania vaatteita ja taitava tekijä.
    Minäkin ompelin aikoinaan meidän tytöille lähes kaikki vaatteet.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Ompelu on kyllä terapeuttista. Niin mukava tehdä jotain näkyvää, jotain sellaista, josta on iloa pitkään, joka on tarpeellista. Niin usein tuntuu, että oma työ täällä kotona jää näkymättömäksi. Siksi tällainen tekeminen on ihanaa! ❤

      Minäkin ompelin vuosia sitten tosi paljon, mutta nykyisin se on jäänyt vähäisemmäksi. Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, ompelisin varmasti vieläkin. Harmi vain, ettei tässä ruuhkavuosien puristuksessa ole enää niin paljon aikaa kuin aiemmin..

      Poista
  13. Kaaru, että sinä olet kaiken muun kauniin tekemisen lisäksi taitava vaatteidenkin ompelija. <3 Lahjasi ovat kyllä moninaiset.
    Aivan suloisia vaatteita. Tykkäsin tuosta nappilista paidasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu, kiitos sanoistasi, kannustuksestasi. ❤ Silloin kun lapset olivat pienempiä, vaatetin heidät lähes täysin itsetehdyillä vaatteilla. Nyt ihmettelen, miten ihmeessä ehdin, kun tuntuu, ettei enää aika riitä moneen muuhunkaan mukavaan juttuun..

      Nappilistapaidasta tuli tyttärenikin suosikki. ❤ Tuo malli on kauniin tyttömäinen. Pikkuiseni on pitänyt sitä jo monen monena päivänä ja jaksaa aina ihastella tunikaa: "Äiti, tämä on minun ihan kaikkein ihanin paitamekko." Voiko sydäntä lämmittävämpää ja aidompaa iloa ollakaan! 😍

      Poista