torstai 28. syyskuuta 2017

Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia




Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.
Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä
ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.
Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.
Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.
Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.
Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.
💛



Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.
Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,
aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 
ja linnut laulaneet kuin kesällä!
Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.




Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.
Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.
Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.





Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 
kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.
Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 
että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 
keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 
mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 
rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.





Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:
haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 
ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 
sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään
ilman suurempia matalapaineen aikoja.





Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 
jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 
ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.


Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!
Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.
💛💛💛

-Kaaru-

21 kommenttia:

  1. Kranssi on pieni tuulahdus kesästä, värikäs ja voimaa antava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Se muistuttaa kesän ihanista herkistä, antaa voimaa syksyn harmauteen ja kuljettaa ajatukset taas uuteen kevääseen ja kesään. Että sieltä se taas tulee väreineen, kunhan jaksamme hetken aikaa odottaa. Ihana on tämä vuodenkierto kaikkine vaiheineen. 💛

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos, naurispelto! 💛 Vielä se on ihan hyvänä säilynyt, vaikka monta päivää on jo sen sitomisesta kulunut aikaa. Muisto kesästä. 💛

      Poista
  3. Aivan upea kranssi. <3 Mitkä värit, olet saanut upeasti kesän kaikki värit yhdistettyä, ja miten syksyinen väri. TÄYDELLISTÄ! Olet ihana kirjoittaja, tykkään ihan älyttömästi sinun kauniista kuvista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Marianne! 💛 Ihana kuulla, että kirjoitukseni ilahduttavat sinua. Se lämmittää mieltä kovasti. 😙

      Kerrankin olin itsekin työni jälkeen ihan tyytyväinen, vaikka niin usein meinaakin silmä löytää tekeleistään parannettavaa. Siinä yhdistyvät kesän kauneus ja syksyisen lämpimät värit. Se muistuttaa kesästä. 💛

      Poista
  4. Syksy kesäpuvussa ❤ Kauneutta kerrakseen ❤ Ihana postaus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, Rita! 💛 Syksy
      kesäpuvussaan - sellainen tuo kranssi juuri on! Kukat muisto kesästä ja värit syksynkirjavia.

      Kiitos sinulle ja mukavaa lokakuuta! 😙

      Poista
  5. Kaaru,
    Ihania kuvia olit taas ottanut. Niin tunnelmallisia.
    Ja tuo kranssi. Menneen kesän kauniit sävyt. Kranssin sitomisessa on aina jotain terapeuttista. On vain se hetki, kauniit materiaalit, nippujen asetteleminen, rauhoittuminen, omien ajatusten asetteleminen. Tuossa kranssissakin näen sinun kesäsi ilon ja haikeuden hetken, koko kesän kirjon. <3

    Syyskuu on lopuillaan. Jokaisessa päivässä on ilon ja kauneuden siemen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu 💛
      Tuossa syyskuun lopun hetkessä kesä oli läsnä monin tavoin. Ehkä juuri kesäinen, lämmin tunnelma innoitti kesäisen kranssin sidontaan silläkin uhalla, että siitä olisi vain hetken ilo. Mutta siinähän se ilon syvin olemus taitaa piilläkin, että niiden ohikiitävien hetkien tuoma voima kantaa lopulta yli tuulistenkin päivien. Ei iloon lopulta paljoa tarvita. Se vain täytyy löytää jokaisesta päivästä ja hetkestä. Elämä on ihmeellistä ja luonto niin voimauttava paikka! Kranssiterapia, jos jokin, auttaa jäsentämään ajatuksia ja tunnetiloja. 😍

      Lokakuu alkoi. Käyskentelimme tänään tuolla syksyisessä, sateentihkuisessa luonnossa. Vesipisarat helmeilivät ruskalehdillä ja kevyt tuulenhenkäys heitti yllemme kullankeltaisen lehtisateen. Voi sitä lasten riemua, joka tarttui meihinkin! Sekin oli vain ohikiitävä, lyhyt hetki, mutta riemu siitä sytytti ilon tähänkin päivään. 💛

      Poista
  6. Kaunis ja herkkä tunnelma. Raikas syksyinen kranssi ja mahtava tuo vanha tuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa! 💛

      Vuosien saatossa minäkin, kesäihminen, olen oivaltanut syksyn herkkyyden. Voiko oikeastaan mitään sen kauniimpaa ollakaan, kuin syksyn värikylläinen luonto. Niin sykähdyttävän kaunis on tämäkin vuodenaika. 💛

      Vanhat tuolit ovat heikkouteni. Tämä kyseinen löytyi kerrattaiselta kirpputorikierrokselta kaiken sälä ja romun alta. Mitään entistämishommaa en ole tehnyt, se kun on niin kaunis tuollaisenaankin. Hieman nuhjuuntunut yleisilme jotenkin kuuluu asiaan. 😊 Ja miten hyvä siinä on istua!

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja niin kaunis tuo kranssi!
    Iloa viikonloppuusi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kiitos sinulle! 💛
      Kranssi on soma yhdistelmä kesää ja syksyä. Minäkin tykkään. 😍

      Sunnuntaipäivän rauhaa sinulle! 😙

      Poista
  8. Voi miten ihania syyskuvia taas <3 <3 Tuo kranssi on aivan täydellinen, kesä ja syksy sulassa sovussa, toistensa lomassa! Lokakuun kauneutta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Eerika, kiitos sinulle! 💛
      Niin pienistä asioista voi syntyä iso ilo. Kuten nyt vaikkapa tästäkin sitomastani kranssista. Siihen kieputellut kukat muistuttavat ihanasti kesästä ja värit ovat taas kuin suoraan syksyisestä metsästä. Minäkin tykkään, vaikka kovin kriittinen usein olenkin omia tuotoksiani kohtaan. 🙈 Paljon olisi elämässä oppimista, kuten tässä joitakin päiviä sitten puhuimmekin. Tässäkin yksi, että oppisi enemmän arvostamaan omien kättensä töitä eikä aina etsisi epäkohtia, jotka kuuluvat nekin osaksi täydellisyyttä. 💛

      Lokakuu alkoi sumuisena ja tihkusateisena. Jospa se aurinkokin vielä pilkahtelisi. Lokakuun tunnelmallisia päiviä sinullekin! 😚

      Poista
  9. Miten oletkin löytänyt luonnosta vielä noin kauniita kukkasia? Aivan ihana kranssi! Ja muutenkin niin lämmin tunnelma sinun kuvissasi. Näissä kuvissa syksy näyttäytyy niin kauniina. Kyllä syksykin on ihanaa aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan luonnosta keräsin tähän kranssiin vain marja-aronian lehtiä ja marjoja sekä vaahteran ja vadelmanlehtiä. Kukat ovat perennapenkin ja kesäkukka-amppeleiden antia, mobet niistä myöhäisiä syyskukkijoita, jotka kukkivat usein sinne saakka kunnes pakkasyöt koittavat. Vielä ei ole ollut niin kylmiä öitä, että kukat olisivat lakastuneet, vaikka osa alkaakin olla jo kukintansa loppuvaiheessa. Tänä syksynä niistä on ollutkin pitkä ilo. 💛

      Syksyn värikylläisyys on kaunista ja ne päivät, kun aurinko loistaa kilpaa ruskalehtien kanssa. Tähän kranssiin halusin tallettaa niiden ihanien syyspäivien tunnelman, jollaisena syksy näyttäytyy näissäkin kuvissa, että se antaisi voimaa harmaisiinkin syyspäiviin.

      Syksyssä on paljon ihania elementtejä. Iloitaan niistä. 💛

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia ja voi miten onkin kaunis kranssi♥ Syksyssä on niin paljon kaunista ja varsinkin nuo värit:) Ihanaa alkanutta lokakuuta!

    VastaaPoista
  11. Kesän ja syksyn hehkuvat värit ihanassa kranssissa!!
    Niin raikkaan kauniit kuvat omenoineen!

    Lempeää lokakuuta sinne!

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus, ihanat kuvat ja ihana kranssi! Itsekin juuri viikonloppuna pohdiskelin, että pitäisi lähteä metsään kranssitarvikkeita etsimään. Haluaisin tehdä mahdollisimman ekologisen kranssin, välttää rautalangan käytönkin jos mahdollista.

    Ja samaa toivon minäkin, että se ankein vaihe syksyssä (sade, pimeys) menisi nopeasti ohi ja tulisi kunnon talvi. Tammikuuhun ja tammikuusta kun selviää, alkaa henkisesti helpottaa, kun tietää, ettei ole enää pitkä aika kevääseen.

    VastaaPoista