keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 1/2: rannikkoseudun idylliä


Tänä elokuun loppupuolen päivänä, kun sadepisarat kimmeltävät tuhansina pieninä timantteina puiden ja pensaiden lehdillä ja ilmassa sekoittuvat kesän ja syksyn tuoksut, päätän istahtaa tähän ruudun ääreen ja tallettaa kuvin ja sanoin muistiin muutamia muistoja kesälomamme varrelta. 




Tämänvuotinen kesälomamme suuntautui kotoamme ensin etelää kohti ja sitten pohjoiseen.
Monenlaista kaunista näimme ja koimme, tallensimme muistoja valokuviin ja kätkimme kaiken näkemämme visusti sydäntemme sopukoihin, jotta voisimme muistoihimme syksyn ja talven tullen palata ja jotta ne kantaisivat meitä taas kohti uutta kevättä ja kesää.




Yyterin hiekkarannoilla silkinpehmeä, upottava hiekka hieroi matkasta väsähtäneitä pieniä 
ja vähän suurempiakin jalkapohjia. Antoi lämpöhoitoa.
Taivaankansi oli maalautunut sinisen eri sävyihin, jota peitti seitinohut pilviharso.
Ilma oli lämmin ja kauniin utuinen.
Leuto merituuli syleili hellästi rannalla käveleviä,
kesästä nauttivia ihmislapsia.




Aallot olivat kuljettaneet rantaan kaikenlaisia kauniita, pieniä meren aarteita, 
joita lapset poimivat rantavedestä talteen.

Istahdin rantahietikolle ja annoin ajatusteni vaeltaa omia teitään.
Ympärilläni hiekkadyynit levittäytyivät kumpuilevana pehmeytenä silmänkantamattomiin.
Laineet loiskuivat tasaisin väliajoin saavuttaessaan maankamaran. 
Vuoroin vetäytyivät, vuoroin soljuivat kohti.
Keveästi, pehmeästi, melkein unettavasti.

Mielen valtasi sama tuttu tunne kuin usein ennenkin meren äärellä: 
miten pieni minä olenkaan kaiken tämän suuren ja voimallisen rinnalla!





Lapset löysivät aarteensa, joita toivat näytille:
pullonkorkkeja, ajopuita, simpukankuoria, sileäksi hioutuneita lasipullon palasia, 
monenlaisia ihmeitä. 

"Äiti kato, miten ihanan pieni simpukka!
Onko täälläkin mahtunut asumaan joku?"

Lasten aito ilo sytyttää ilon myös meidän aikuisten silmiin. 
Heillä on taito havainnoida maailmaa moniulotteisemmin, 
kirkkaammin ja konkreettisemmin kuin monen aikuisen.
Lapsi pysähtyy katselemaan ja tunnustelemaan.
Hän elää hetkessä.
Hän iloitsee sydämensä pohjasta saakka luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Kunpa tuo ilo saisi säilyä heidän silmissään vielä pitkään, 
eikä maailman kovuus sammuttaisi sitä liian varhain.




Monen merenrantakaupungin vanhat puukaupunkialueet ovat säilyneet näihin päiviin saakka viehättävinä, entisiä aikoja henkivinä paikkoina, joissa on mukava kierrellä ja katsella.

Tänä kesänä matkustaessamme läntisen Suomen rannikkoseuduilla, tutustuimme muun muassa Rauman vanhaan kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Katselin ja kuvasin talojen kauniita, taidolla tehtyjä yksityiskohtia: ikkunanpuitteita, ruutuikkunoita, räystäspielien pitsikuviointeja, värimaailmaa ja nurkkalautoja ja huokailin ääneen, kunpa rakennustaide olisi edelleenkin yhtä kaunista.
 



Kapeat kujat risteilivät piharakennusten takana ja johdattivat idyllisiin, vehreisiin pihapiireihin. 
Tarinat merimiesperheiden elämästä veivät ajatukset vuosikymmenten taakse. 
Silloin näillä kaduilla ja kujilla kulki naisia pitkissä mekoissaan ja hilkoissaan,
 miehet pussihousuissaan ja pellavapaidoissaan. 
Siellä täällä leikki lapsia ja pihoilla eläimet kulkivat vapaina.
Elämä oli vilkasta ja työntäyteistä. 
Jollakin tapaa helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Välillä istahdimme kahviloihin, pistäydyimme vanhojen tavaroiden putiikeissa sekä ihastelimme taidenäyttelyiden ja museoiden antia. 
Niin paljon kaikkea kaunista kerralla, 
että tuntui ettei aika niiden sisäistämiseen riittänyt alkuunkaan. 
Ei mieli kyennyt rajattomasti ottamaan vastaan kauneuttakaan. 
Siihenkin väsyi ennen pitkää.  

Kesälomamme jatkui rannikkoseudulta kohti pohjoista, jonka vaiheista ja tunnelmista kertoilen myöhemmin.




Tämän talon värimaailmaan ihastuin. 
Valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmä talon kadunpuoleisella seinällä on sellainen, 
jollaisena voisin nähdä myös meidän kotimme sitten aikanaan, jos/kun vanhan talon kunnostusprojektiin joskus ryhdymme.




Elokuu on kallistumassa loppuaan kohti.
Arki on asettunut loman jälkeen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.
Päivät täyttyvät työn touhusta, sadonkorjuusta, syksyyn valmistautumisesta.
Elokuu on yksi ihanimmista kuukausista. 
💛

ELOKUISTEN PÄIVIEN ILOA SINULLEKIN!

-Kaaru-

25 kommenttia:

  1. Nämä sun postaukset on aina niin kauniita ja levollisia, monellakin tapaa. <3 Ja olen ihan samaa mieltä; elokuu on yksi ihanimmista kuukausista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Muusa, kiitos! Minä ihan häkellyin. ❤ Tiedätkö, niin monta kertaa itse näkee kaiken omansa kovin kotikutoisena ja toisten blogit niin hienoina ja upeina. Eihän sitä pitäisi verrata tietenkään, jotenkin tuo mieli on vaan toisinaan kovinkin taipuvainen sellaiseen.

      Nämä tällaiset palautteet kantavat ja tuottavat iloa. Kiitos sinulle sanoistasi ❤❤

      Poista
  2. Upea postaus! Vau! Tiedätkö, mikä kiinnitti kauniin tekstin ja ihanien kuvien ohella huomioni? Oletko äidinkielenopettaja tms.? (Onko tuo muuten yhdyssana, jäin miettimään..?) Niin, sinun oikeinkirjoituksesi näyttää täydelliseltä ja teksti on omaperäistä ja sujuvaa. Vautsivau! Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu ❤ Kiitos kannustavista sanoistasi! Ja miten minusta välillä tuntuu, etten saa ajatusta paperille lainkaan sellaisena kuin haluaisin..

      En ole äidinkielenopettaja (yhteen se kirjoitetaan, aivan oikein, sillä sanan merkitys on vakiintunut 😊), vaikkakin haaveilin aikanaan myös siitä ammatista.

      Olen ollut koko pienen ikäni "pöytälaatikkokirjailija". Kirjoittanut siis omaksi ilokseni monenlaisia tarinoita ja runoja. Ehkä herkkyyteni havainnoida ympäristöä ja ihmisiä on tuonut kylkiäisenä myös omintakeisen tyylin kirjoittaa ajatuksia myös kirjalliseen muotoon.

      Oikeinkirjoituksesta en ole aina aivan varma, mutta hyödynnän vaikeimmissa tilanteissa äidinkielenopettajani neuvoa kokeilla kin-tavulla kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen. (Esim. koti(kin)kutoinen vs. kotikutoinen(kin). Se, kumman sanan perään kin-tavu sopii paremmin, on yleensä sanan oikea kirjoitusmuoto. Toki on poikkeuksia, mutta noin niin kuin karkeasti tällä tavoin voi kokeilla hakea sanan oikeaa kirjoitusasua. 😉

      Kuulakkaita elokuun päiviä sinulle! 😚

      Poista
    2. Hih, tuota -kin-tavua minäkin käytän apunani. Ihan aina ei auta. Kauniisti kirjoitat ja kuvaat!

      Poista
  3. Minäkin aina ihailen tuota sinun kerrontaa, aivan kuin itsekin pääsisi tapahtumiin mukaan, niin elävästi osaat kuvailla tapahtumia, tunnetiloja ym. Ja kauniit kuvat luovat vielä postauksiisi ihan omanlaisen herkän tunnelman. Tykkään 💛 Ihanan kuulloinen reissu teillä ollut, leppoisa ja varmasti mieleenpainuva. Kesäreissuja onkin mukava muistella sitten syksyn tullen ja talvipakkasilla. Tänään onkin ollut kovin koleaa, aivan jo syksyistä. Miten voikin sää niin muuttua yhdessä päivässä! Kaikesta huolimatta mukavia päiviä sinne 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eerika 💛

      Tokikaan reissaaminen lasten kanssa ei joka hetki ole maailman seesteisintä, mutta kun keskittyy kaikkeen kauniiseen ympärillään sen sijaan, että tympääntyy lasten nahistelusta, jaksaa paremmin. Ja ehtii nähdä auton ikkunasta ohikiitävät, ihanat maisemat. 💛

      Kesämuistot kantavat ja voimaannuttavat. On ihana huomata, kuinka lapsillekin alkaa jäädä muistiin jotkin yksittäisetkin asiat, joita he muistelevat ilolla ja joihin he muistoissaan palaavat usein. 😍

      Sää muuttui täällä meilläkin kovin syksyiseksi melkeinpä yhdessä yössä. Loppuviikoksi tosin on taas luvassa lämpimämpää, joten ehkäpä tämä syyskesä vielä vähän aikaa jatkuu. Ja onhan usein syyskussakin vielä ihan lämmintä. Jospa tänäkin vuonna!

      Poista
  4. Kauniita kesäkuvia ja -muistoja! <3 Rauman vanhaan kaupunkiin pitäisi meidän päästä joskus ihastelemaan vanhoja taloja.

    Huomaa kyllä, että syksy on tulossa, kun ilman on välillä niin kirpsakka ja pienimmille saa vetää jo pipot päähän aamuisin. Itse en ole koskaan tykännyt syksystä niin kovin, mutta tässä alkusyksyssä on kyllä jotakin ihanaa. :) Iloa elokuun viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! 💛

      Rauma ja muut vanhat merenrantakaupungit ovat kyllä puoleensavetäviä paikkoja. Rauman vanha kaupunki oli vieläpä tosi hyvin pidetty. Eipä näkynyt ränsistyneitä taloja tai pihapiirejä, vaan kaikki oli niin hyvin hoidetun näköisiä. Kannattaa käydä tutustumassa!

      Syksy hiipii hiljakseen tänne meillekin. Useana aamuna on ollut kovin koleaa eikä aurinko ole näyttäytynyt kuin hetken pilvien raosta. Minäkään en ole erityisemmin syksyihminen, vaikka oma, ihana tunnelmansa siihen sisältyykin. Toisinaan ihan ahdistaa syksyn tuleminen, mutta tänä vuonna sitä tunnetta ei ole vielä tullut. Ehkä syksyn tuloon on viileän kesän jälkeen jotenkin valmiimpi: kun ei kesänlämpöä juuri ollut, ei sitä osaa jäädä kaipaamaankaan. Toivotaan syksystä kaunista 💛

      Poista
  5. Kauniita kesän hetkiä muistojen arkistoihin kuvin ja sanoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit 💛

      Niihin muistoihin kätkeytyy paljon kauneutta, paljon henkisiä voimavaroja. Niiden turvin jaksaa läpi syksyn ja talven. 💛

      Poista
  6. Oi miten ihanaa tarinointia. Olin jo ajatuksissani kesäisellä rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitos, Ansu 💛

      Ihana, että sinäkin pääsit tunnelmaan kiinni. 😚

      Poista
  7. Yyteri on tuttu paikka. Lapsena en tykännyt käydä siellä uimassa, inhosin hiekkaa jota oli jokapaikassa.
    Ihania vanhoja taloja, kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyterin hiekka oli kyllä niin hienojakoista, että sitä löytyi vielä päivienkin päästä asuntoauton penkeiltä ja vaatteiden mutkista. 😁 Mutta pehmeää se oli ja ihanan lämmintä. 💛

      Kiitos, Tuija, muistosi jakamisesta. 😚

      Poista
  8. Kauniita kuvia, kaunista kieltä. Ja kesä, jota muistella taas talven kylminä ja pimeinä iltoina... Ihanaa elokuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita! 💛

      Sydäntalven pakkasilla mieli usein kaipaa kesän lämpöä. Silloin kesämuistot antavat voimaa ja kuljettavat askel kerrallaan kohti uutta kesää. 💛

      Poista
  9. Niin kauniisti kerroit ihanista lomamuistoista!
    Kauniin seesteisiä kuvia ja tunnelmia!

    Lempeitä elokuun viimeisiä päiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, kiitos sinulle!

      Kesä on voiman lähde. Se kuljettaa sellaisiin hetkiin, joista ilo ammentuu koko kehon voimavaraksi. 💛 Onko mitään sen ihanampaa kuin Suomen suvi. 😚

      Poista
  10. Ihana lomamuisto postaus!❤️
    Kirjoitat kauniisti!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari 💛

      Voi teitä kaikkia ihania blogini lukijoita! 😍 Nämä kommentit, jos mitkä, antavat iloa ja voimaa.

      Syyskesän raikkautta sinullekin 😚

      Poista
  11. Yyterin metsissä olen tässä juuri parina päivänä mustikoita etsinyt ja löytänytkin.. :) Kun muuten on tuntunut mustikoita olevan vähemmän kuin viime vuonna, niin siellä niitä kyllä oli.. Liekö meren läheisyydellä jotakin vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siellä meren äärelläkö te!? Siellä varmasti on mustikoita, isoja ja mehukkaita. Me emme juuri mustikoita saaneet tänä vuonna. Jossakin vaiheessa sato on mennyt pieleen. Niin harmillista! Ihana, että te niitä saitte 💙 Me taidamme tänä vuonna ostaa tarvittavat marjat kaupan pakastealtaasta 😉

      Poista
  12. Yhdyn tässä joidenkin kommentoijien kanssa siihen, että sinulla on ihan käsittämätön taito maalailla meille lukijoille sanoin mielikuvia ja maailmoja, joissa on aivan ihanan levollinen, herkistävä, kiireetön ja kaunis tunnelma. Tekstejä lukiessasi on helppo jotenkin astua tuohon maailmaan ja nähdä ja tuntea se, mitä kirjoitat. Maailma aivan kuin pysähtyy. Se on upea taito ja lahja, jonka olet saanut. Kiitos, kun jaat sitä meidän lukijoiden iloksi ja voimaksi :). En edes osaa kommentoida kovin usein, kun menen siitä taidosta monesti ihan sanattomaksi ja huokailen vaan täällä ruudun toisella puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Krista, kiitos 💛

      Minä ihan hämmennyin näistä sinun ihanista sanoistasi. Tiedätkö, niin usein sitä kipuilee sen ajatuksen kanssa, ettei osaa tuoda näkyväksi sitä, mitä haluaisi. Ettei omat taidot riitä. Ja sitten päätyy siihen, ettei kirjoita lainkaan. Niin monta luonnosta on matkan varrella pyyhkiytynyt pois ja osa niistä lojuu yhä luonnoskansiossa odottaen päivää, jolloin palaan niihin.

      Blogini on hakenut muotoaan koko olemassaolonsa ajan. Ei ole ollut oikein mitään selkeää suuntaa, mitä kohti tätä kaikkea viedä. On puuttunut se punainen lanka, juoni. Ja ehkä pinnalla on ollut myös se ajatus, ettei uskalla kirjoittaa omalla tyylillään, tarinanomaisesti.
      Ja nyt sitten, kun olen enemmän uskaltanut kirjoittaa ja tuoda kirjoitusteni kautta omaa herkkyyttäni julki, huomaankin, että tässähän se punainen lanka taitaa ollakin!

      Jokainen meistä tekee tätäkin omilla vahvuuksillaan, omilla taidoillaan. Ihana, että saamme jakaa toisillemme sitä omaa, josta toiset kokevat saavansa iloa ja voimaa. 💛 Kaikki tämä vastavuoroisuus kantaa ja antaa uutta intoa ja voimavaroja itsellenikin. Ihana, että sinä ja te kaikki lukijat olette siellä. 💛

      Poista