sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pitsilakanoita


Viime viikonlopulla kiersimme ystävieni kanssa muutamia kirpputoreja läpi. Enpä tiennytkään, että Hirvaskankaan ABC:n takanakin on kirpputori. Vieläpä valtavan iso! Jos vain olisimme peräkärryn kanssa olleet liikenteessä, olisipa saattanut mukaan lähteä muuan vanha huonekalukin. Kaikkea kaunista sieltä olisi saanut. Verrattain edullisestikin.



Mukaan tarttui pärekori ja pari vanhaa pitsilakanaa. Käsinvirkattuja, käsinommeltuja. Niin kauniita, niin monikäyttöisiä <3 Pitkäänpä näitäkin sai etsiä, että sopuhinnalla tuli vastaan. Jotenkin vaan kaiken vanhan tavaran hinnat tuntuvat nousseen viimeisten viiden vuoden aikana. Enää ei niitä todellisia löytöjä ihan joka kirpparilta teekään. Onni onkin sitä suurempi sitten, kun jotain vanhaa ja kaunista löytyy edullisesti.


Nämä ovat kyllä niin huolella ja siististi tehtyjä, etten oikein enää niin varma olekaan haluanko näitä ruveta pätkimään pienemmiksi. Olin ajatellut tehdä näistä verhot kodinhoitohuoneen ja pienen vessan ikkunoihin. Taidanpa sittenkin muuttaa suunnitelmia ja säästää nämä sellaisina kuin ovat. Ihanat, ihanat pitsilakanat <3

-Kaaru-

18 kommenttia:

  1. Kauniit pitsilakanat, ne ovat arvokas löytö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsilakanoita ei nykyisin enää kovinkaan ole tarjolla tai jos on, hinta on päätä huimaava. Nämä oikeasti vanhat lakanat, jotka tehtiin kestämään käyttöä, ovat kyllä arvokas löytö <3

      Poista
  2. Niin kauniita, voi meidän mummi on kirjaillut kaikki omat lakanansa noin. Ennen osattiin tehdä kaunista ja asioita, jotka kestää vuosia ja aikaa. <3 Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, siihen aikaan se oli joka talonemännän osaamisalaa. Minunkin edesmennyt mummini kirjaili ja nypläsi pitsit lakanoihin ja teki niitä muillekin. Aina sitä ihmettelee, että millä ajalla! Siinä kun usein oli karja ja lapsetkin hoidettavana ynnä muut maatilan työt tehtävänä. Aikaansaavia ovat olleet!

      Nämäkin lakanat, mitkä nyt löysin, ovat jämäkkää tekoa. Kangaskin heti ihan eri vahvuista kuin nykyään. Kestämään ne ovat tehty.

      Kiitos Tiia, kaunista sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  3. Miten sievät pitsilakanat ja hyvässä kunnossakin vielä!
    Pärekoppaa tarvitaan aina!
    Hienot löydöt, harvoin enää tuollaisia kirppikseltä bongaa!
    Lempeää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä usein enää löydä, kestäviä, oikeasti vanhoja lakanoita. Ihan yllätti miten hyväkuntoisia ovat. Ei yhtään reikää eikä kankaan haurastumaa. Kuin pakasta vedettyjä! Lienevätkö vieraslakanoina olleet, kenties.

      Pärekorille on totta totisesti aina käyttöä tai jos ei vaikka olekaan, kaunis se on koristeenakin <3

      Kiitos Susanna, ihanaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  4. Aivan upeat ostokset. Minä olen säästänyt isoanopin pitsilakanat sellaisenaan. Käytän niitä kesäisin paviljongin ja verannan pöytäliinoina.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat aarteet olet löytänyt. Ehkä nuo kannattaa säilyttää tuollaisenaan.
    Minäkin olen virkannut välipitsit kapioina. 😊 Tuolla ne ovat kaapissa. Odottavat, että raskin käyttää! Tai tytöt käyttävät ♡

    VastaaPoista
  6. Tätini teki joskus 60- luvulla minulle pitsilakanoita kapioiksi, joita olen käyttänyt ikkunaverhoina ja pöytäliinana, kauniita ovat niinkin.

    VastaaPoista
  7. Ihanat! <3 Minä kävin viime talvena siskoni ulkovarastosta penkomassa kankaita ja yhden pitsilakanankin mukaani otin. Pöytäliinaksi meinasin, mutta nyt se on kuitenkin päälläni mekon vuorikankaana.. :) oli sellaisia kestotahroja joita en ollut huomannut, mutta eivät vuorikankaassa haittaa kuitenkaan mitään.. Mutta pitsin kyllä säästin, siltä kohtaa lakana oli onneksi ihan puhdas.. :)

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtava löytö nuo pitsilakanat. Kauniita! :)

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniit lakanat! Hyvä löytö! Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniit lakanat! Hyvä löytö! Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  11. Ihania löytöjä olet taas tehnyt! Pitsilakanat on mun heikkous ja jos kirpulla sellaisiä ihanuuksia löytyy sopuhinnalla niin ei tarvitse kyllä kahtaa kertaa harkita ostaakko vai ei :) Minä olen pitänyt kauneimpia pitsilakanoita pöytäliinoina juhlissa.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania löytöjä! Enpä ole minäkään tiennyt tuosta kirppiksestä, siellähän voisi joskus kesällä pyörähtää, ihan siedettävän matkan päässä täältä meiltä, kesällä kun tulee välillä ajeltua :). Minäkin olen alkanut katsella noita pärekoreja ihan uusin silmin, miehen kesäpaikan autotallissa niitä näytti jouten muutama olevan, teki jo mieli napata yksi niistä meille, mutta jätin kuitenkin vielä :)

    VastaaPoista
  13. Ihana löytö! <3 Minä sain aikoinaan mummilta Venäjältä tuodut pitsipussilakanat, niissä oli keskellä salmiakkikuvio, josta sai peiton sisälle. Varmasti ostaisin, jos sellaisiin jossain törmäisin :)

    VastaaPoista
  14. Mä varmaankaan en raskisi pätkiä, jos ovat hyväkuntoiset ja ehjänä säilyneet niin otat käyttöön. Siis aivan ihanat löydöt olet tehnyt. :)

    VastaaPoista