Hetkiä kesälomaltamme

Tänään, kun tuuli puhaltaa koleasti pureutuen syvälle luihin saakka ja sade vihmoo vasten kasvoja, on mukava pieneksi hetkiseksi pysähtyä muistelemaan kesälomaa. 

Tänä vuonna vietimme kesälomamme pääasiassa Pohjois-Suomessa.

Reissuun lähdettiin heti juhannuksen jälkeen ja takaisin tulimme heinäkuun toisella viikolla.

Reittimme pohjoiseen kulki Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kautta Lapinmaille saakka. 

Viivähdettiin Torniossa neljä yönseutua, 

keitaalla erämaassa.

Torniojoen kuohuja katsellessa koimme 

suurta pienuutta luonnon valtavien voimien rinnalla. 

Vaikka luonto puhuttelee suuruudellaan ja voimallaan aina, on sillä myös rauhoittava vaikutus.

Kosken partaalla olisi voinut istua vaikka koko pitkän illan ja seuraavan yön. 

Ihan vain katsellen ja kuunnellen.

Eteläisen Lapin erämaamökillemme saavuimme heinäkuun alkupuolella.

Pienen jokivarren laitaan valmistui viime syksynä viimeinkin tuo hartaudella rakennettu mökki,

jonka kehikko siirrettiin paikalleen jo yli kymmenen vuotta sitten.

Joskus epätoivon hetkinä tuntui, että tuleekohan tuosta koskaan valmista.

Hyvää kannatti kuitenkin odottaa.

Nyt se on melkein valmis!

Eikä siellä voi olla viihtymättä.

Erämaan sydämessä luonto tulee ihan lähelle.

Ympärillä vallitseva hiljaisuus ja rauha voimaannuttaa väsyneimmänkin kulkijan.

Mökiltämme matka jatkui vielä vähän pohjoisemmaksi.

Saimme olla todistamassa kahden onnellisen ihmisen avioliittoon vihkimistä 

kauniissa kirkossa Lapinmaalla.

Hääjuhlapaikkana toiminut hirsinen pirtti tarjosi 

ihanat puitteet ainutkertaiselle juhlalle.

Pöydillä oli herkät, vaaleanpunaisen eri sävyiset koristeet 

yhdistettynä valkoiseen pitsiin - niin sievää kaikki <3

Kaunis, herkkä juhla, meillekin ikimuistoinen.

Onnea vielä teille, nuoripari <3

*************

Matka pohjoisesta kotiin kulki itäisen Suomen kautta, jossa sijaitsevan mökin tunnelmista kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Kotona loma jatkui koululaisilla eiliseen päivään saakka. 

Tänään alkoi arkinen aherrus, jonka myötä elämä asettui tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.

Kaunista elonkorjuukuukautta kaikille <3

-Kaaru -

Muistojen mökillä

Istun rannalla.

Näen edessäni järvimaiseman.

Muistojen rannan ja ulapan.

Muistojen mökillä!

Tie, joka tänne tuo, kasvaa ruohoa.

Tienvarret ahomansikkaa,

mustikkaa,

vadelmaa, 

mesimarjojakin.

Lillukoiksi niitä lapsena sanoimme.

Miten raikkailta ne maistuivatkaan, 

kesän lämmössä!

Tie kulkee sakean sekametsän läpi,

mutkittelee vaaran laella ja

tulee lopulta jylhään honkametsään.

Auringonsäteet siivilöityvät tienpintaan

punaruskeiden runkojen takaa.

Portti narahtaa, kun sen avaa.

Tie laskeutuu jyrkästi vaaranrinnettä alas laaksoon.

Siellä tuoksuvat suopursut,

kukkivat niittyvillat.

Vielä vähän matkaa ja ollaan perillä.

Eteen avautuu niemi,

jonka keskellä punaiseksi maalattu mökki seisoo.

Punaisten hirsiseinien suojissa 

on levollinen tunnelma.

Ukin tekemä kello raksuttaa seinällä väsymättä, 

vaikka ajanjuoksu onkin pysähtynyt mökin portaille astuessa.

Mökkiniemen molemmin puolin avautuva 

järvimaisema rauhoittaa.

Kiire on loppunut ja aika pysähtynyt.

Täällä mökillä, niin paljon muistoja lapsuuden ja nuoruuden kesiltä!

Rakkaita muistoja, 

joista jokainen oma tarinansa.

Siinä he seisovat laiturilla, rintarinnan.

Niin kuin minä pienenä!

Minun rakkaani <3

Pujottavat madon ongenkoukkuun,

hämmästelevät sen luikertelua hetken ja

heittävät sitten koukun matoineen kauemmas laiturista.

Hipihiljaa seuraavat, 

kuinka kala ui lähemmäksi,

tarttuu matoon ja

 jää kiinni.

Koho nykii vedenpinnalla hetken,

ongenvapa nousee korkealle kohti taivasta.

Kuuluu riemukas huuto:

"Minä sain kalan! 

Kato, äiti, minä sain KALAN!"

Kauempana ulapalla
sorsaemo räpyttelee siipiään vedenpintaa vasten ja 

lehahtaa sitten lentoon.

Yhdeksän pientä poikasta seuraavat perässä.

Siivet eivät vielä kanna.

Sinne ne läiskähtävät takaisin veteen.

Yksitellen.

Onpa ne kesyjä tänä vuonna.

Söisivät vaikka kädestä, 

jos niille jotain antaisi.

Päivä on painumassa mailleen.

Auringonlasku on värjännyt maiseman punaisen eri sävyihin.

Peilityyni järvenselkä heijastelee samaa maisemaa.

Istun yhä rannalla mietteissäni.

Muistot tulvahtavat yksitellen mieleen.

Viipyilen niiden tunnelmissa vielä hetken.

Lapsuuden huolettomissa, 

kultaisissa vuosissa.

On tullut yö.

Tyyni rauha huokuu ympäröivästä maisemasta.

Linnunlaulu on lakannut kuulumasta.

Ei kuulu mitään ääniä.

Tai kuuluu sittenkin:

Vesi liplattaa hiljaisesti rannan kivikkoa vasten.

Yön hämärässä kynttilät loistavat lyhdyissään.

Tässä me istumme,
vuoroin yksin,
vuoroin yhdessä.
Minä ja puolisoni.

Lapset nukkuvat.
Kuuntelemme hiljaisuutta,
niin kuin kuuntelimme silloinkin,
kun vuosia sitten hyssyttelimme esikoistamme
unenmaahan matkaamaan.

Kesäyön kauneudesta en meinaa saada
 kyllikseni!

***************

Aamuaurinko valaisee maiseman jo varhain.
Uni karkaa silmistäni,
joten hiivin hiljaa ulos
kesäaamun kirkkauteen.

Usva leijailee järven yllä.
Se on kevyttä kuin keijujen tanssi.
Siinä on jotain valtavan ihmeellistä, kaunista.
Se hämmästyttää!

Kuikka huutelee huutojaan rantakaislikossa,
linnut ovat aloittaneet jälleen riemukkaan laulunsa.
Aamunkasteinen maa tuoksuu kesälle.

Miten tämä maisema voikaan valloittaa niin.
Muistojen maisema <3

Kesä on voiman lähde,
niin sen täytyy olla.
Sen kauneudesta, sen valoisuudesta ammennan voimaa.
Varastoin sitä kehon jokaisen sopukan täyteen,
että jaksan sen turvin
räpistellä taas seuraavaan kevääseen ja kesään.

-Kaaru-

Kuulumisia kera kesäisten makuuhuonekuvien

Kesä on ihan varkain edennyt heinäkuun puolivälin yli niin, etten ole ehtinyt päivittää blogiani kertaakaan koko kesänä. Aika hassua, sillä yleensä kesällä jos milloin postausaiheita on ollut jonossa useampi eikä kaikista mukavista reissuista tai tekemisistä täällä kotona ole ehtinyt edes kirjoittaa. 

Niin niitä olisi ollut nytkin, mutten vain ole saanut aikaiseksi niistä kirjoittaa ja kertoa ennenkuin vasta nyt. Toisaalta, on ollut aika puhdistavaakin välillä kätkeä kaikki näkemänsä ja kokemansa vain ja ainoastaan syvälle sydämen syövereihin ja mielen sopukoihin. Nähdä ja aistia maailma juuri sellaisena kuin sen voi paikan päällä kokea. Luonnon ainutlaatuista kauneutta vain harvoin kykenee tällaisena amatöörikuvaajana ikuistamaankaan kameran sisuksiin juuri sellaisena kuin sen kullakin hetkellä näkee. Sydämeen ne tallentuvat eivätkä sieltä katoa.

Keväällä ja nyt kesälläkin, tein pitkiä kävelylenkkejä lähimaastoon. Kuljin kamera olalla siltä varalta, että vastaan tulee hetki, jonka haluan ikuistaa. Eipä tullut. Ympäröivä luonto aloitteli kukintaansa. Lehtipuut pukeutuivat hennon vihreisiin juhlapukuihinsa, joiden vihreys syveni keskikesää kohti tultaessa. Koko luomakunta oli taas yhtäkkiä ihan valmis ja niin hämmentävän kaunis. Sitä kauneutta on riittänyt koko kesäksi, muodossa jos toisessa. Tämänhetkinen kukkaloisto ihan tuossa omalla pihalla saa huokaamaan ihastuksesta joka kerran kukkapenkkiä katsoessa. Niin voimaannuttavaa!

Kesän korvalla, toukokuun lopulla, kun niittykukat aloittivat valtaisan kukintansa, kannoin kotiin kimpun jos toisenkin kauniita luonnonkukkasia läheiseltä niityltä ja tienpientareilta. Aamuisin niiden tuoksu herätti unessa viipyilevän nukkujan ja sai koko huoneen tuoksumaan kesältä. Sitten niiden kimppujen kokoaminen unohtui vähäksi aikaa, kunnes taas yhtenä päivänä tässä perennapenkkiä kitkiessäni katkoin pihan perältä ja kukkapenkistä muutamia kukkijoita maljakoihin silmäniloksi. Miten äkkiä tuoreilla kukilla saakaan aikaan raikkaan kesäntunnun myös tänne sisälle!

Kynttilöitä olen poltellut pitkin kesää. Lienenkin niiden suurkuluttaja. Kynttilänvalossa on vain jotain valtavan viehättävää. Mystistäkin. Jotain sellaista, joka saa raapaisemaan tulitikun kerta toisensa perään ja sytyttämään laatikoiden kätköistä löytyvät pienet kynttilänpätkätkin. Sen loiste saa synkimmänkin nurkan näyttämään parhaat puolensa. Ja entäpä tuon hämyisen valon luoma tunnelma, voiko enää suloisempaa valoa ollakaan?! Ei varmaan.

Tänä kesänä olemme reissanneet pitkin Suomea sen kaksi ja puoliviikkoisen ajan, jonka verran meillä lomaa oli. Aivan erityisellä lämmöllä muistelen reissuamme pohjoiseen, jonka aikana tutustuin moneen ihanaan ihmiseen, blogiystävään <3 Olipa niin mukava tavata teitä kaikkia, jotka pääsitte tapaamiseen mukaan. Kyllä se vain niin on, että se tuo ihan uudenlaista näkökulmaa ja syvyyttä blogien lukemiseen, kun tietää millainen ihminen blogin takana häärää. Tavataan taas täällä, blogimaailmassa, ystäväni!

Reissustamme ei tällä kertaa sen enempää. Kuvakooste reissustamme on työn alla. Kunhan sopiva rako ilmaantuu, kirjoittelen siitä sitten täälläkin :) 

Ja sitten, mieltä lämmittää suuresti se, että kaikesta hiljaisuudesta huolimatta blogissani on ollut kävijöitä ja uusia lukijoitakin on tullut. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille täällä piipahtaville!

-Kaaru-

Samettisen pehmeä gluteeniton mustikkajuustokakku

Meillä kävi vieraita. Miten se piristääkin arkea!

Päätin leipoa iltapalapöytään mustikkaisen juustokakun. 
Gluteenittomana, jotta sitä pystyisivät kaikki syömään. 
Onnistui kyllä yli odotusten <3

Samettisen pehmeä gluteeniton mustikkajuustokakku

Pohja:

Gluteenittomia suklaatäytekeksejä 175g

Sulatettua voita n.50g

Täyte:

2,5 dl flora vispiä tai flora vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200g tuorejuustoa (philadelphia tms.)

1,5 dl soseutettua mustikkaa

1 tl vaniljasokeria

3/4 dl sokeria (puoli desiäkin riittää vallan mainiosti)

tilkka sitruunamehua

5 liivatelehteä

2 rkl vettä

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. 

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään täytteen tekemisen ajaksi. 

Vaahdota flora vispi tai flora vaniljakastike tukevaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, soseutettu mustikka, sokerit ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. 

Kiehauta kaksi ruokalusikallista vettä pienessä kattilassa. Sekoita liivatelehdet yksitellen kuumaan veteen. Kaada kuuma liivateliemi ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. 

Kaada täyte vuokaan ja levitä tasaiseksi. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Kesäisen hento koristelu syntyi tällä kertaa pakastemustikoista sekä tuoreista mustikanvarvuista. Kesän yksi ihanimpia puolia onkin juuri se, että tuoreita kakun koristeita on metsä ja pihapiiri täynnä <3

Nimensä veroisesti juustokakku maistuu todellakin samettisen pehmeältä. Maku on myöskin mukavan kesäinen ja ihanan raikas! Sokeriakin on juuri sopivasti, niin ettei kakku ole myöskään liian makea. 

Suosittelen kokeilemaan!

-Kaaru-

Pitsilakanoita

Viime viikonlopulla kiersimme ystävieni kanssa muutamia kirpputoreja läpi. Enpä tiennytkään, että Hirvaskankaan ABC:n takanakin on kirpputori. Vieläpä valtavan iso! Jos vain olisimme peräkärryn kanssa olleet liikenteessä, olisipa saattanut mukaan lähteä muuan vanha huonekalukin. Kaikkea kaunista sieltä olisi saanut. Verrattain edullisestikin.

Mukaan tarttui pärekori ja pari vanhaa pitsilakanaa. Käsinvirkattuja, käsinommeltuja. Niin kauniita, niin monikäyttöisiä <3 Pitkäänpä näitäkin sai etsiä, että sopuhinnalla tuli vastaan. Jotenkin vaan kaiken vanhan tavaran hinnat tuntuvat nousseen viimeisten viiden vuoden aikana. Enää ei niitä todellisia löytöjä ihan joka kirpparilta teekään. Onni onkin sitä suurempi sitten, kun jotain vanhaa ja kaunista löytyy edullisesti.

Nämä ovat kyllä niin huolella ja siististi tehtyjä, etten oikein enää niin varma olekaan haluanko näitä ruveta pätkimään pienemmiksi. Olin ajatellut tehdä näistä verhot kodinhoitohuoneen ja pienen vessan ikkunoihin. Taidanpa sittenkin muuttaa suunnitelmia ja säästää nämä sellaisina kuin ovat. Ihanat, ihanat pitsilakanat <3

-Kaaru-

Tuomen tuoksua

Tuomi kukkii parhaillaan. Tuo ihastuttava tuomi! Minä niin rakastan sen tuoksua <3

Se tuo mukanaan ihania tuoksumuistoja lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudestakin. 

Tuoksun taakse kätkeytyy monta ihanaa hetkeä ja tilannetta. Rakkaita muistoja.

Siksi niitä on aina saatava maljakkoonkin kimppu tai kaksi. 

Kesän tuoksua tupaan tuomaan.

Keräsin kimpun Arabian vanhaan kannuun (joka löytyi kirpparilta viikonloppuna), mutta heti kohta sen jälkeen huomasin oksien olevan täynnä kirvoja! Poishan ne oli heitettävä.

Yhdessä ainoassa oksassa niitä ei ollut, joten sen jätin vielä maljakkoon. 

Suloista tuoksuaan levittämään torpan joka nurkkaan.

Siinä se nyt nököttää, puusohvan edustalla, johon edelleenkin haaveilen jonain päivänä löytäväni sopivankokoisen ja -näköisen sohvapöydän. 
Vuosien haave, joka nostaa päätään aina välillä.

Ehkä minä sen joskus löydän.

Sitten kun sitä vähiten osaan etsiä :)

Menneenä viikonloppuna vietimme ystävieni kanssa mieliinpainuvan mökkiloman luonnonkauniissa maaseutumaisemassa Keski-Suomen sydämessä. 
Hajamielisyyksissäni unohdin kameran kotiin ja sekös harmitti niin! 
Mutta kaikki näkemämme ja kokemamme talletettiin visusti mielen sopukoihin.
 Niihin muistoihin on mukava palata sitten joskus, kun ikävä ystäviä tulee.

Seuraavina vuosina muistan sen loman varmasti tuomen tuoksustakin.

Se kun sopivasti puhkesi kukkaan juuri tuolloin.

Mä metsän polkua kuljen
kesä-illalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.

Tuoll’ lehdossa vaaran alla
oli kummia äskettäin,
niin vienoa, ihmeellistä
all’ lehvien vehreäin.

Mä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.”

Eino Leino, Laulun lahja

Kesäisiä päiviä kaikille!
Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat <3

-Kaaru-

Äitienpäivänä

"Kaiken se näkee, 

kaiken se kuulee,

kaiken se arvaa ja todeksi luulee:

vaan ei se kaikkea tiedä, 

ei se kaikkea usko, ei siedä.

Ei mankumista, ei petkutusta,

ei vinkumista, ei metkutusta.

Sen toimissa on vipinää,

sen puheissa on kipinää.

Sen silmissä hehkuu tulta,

se on meidän ÄITIKULTA!"

Hyvää äitienpäivää rakas äiti!

Näin kirjoitti vanhin tyttäremme äitienpäiväkortissaan, jonka tänä aamuna sain laulun saattelemana aamupalapöytään :) Ihaninta äitienpäivässä lieneekin nämä lasten lahjat. Ajatuksella ja rakkaudella tehdyt ja piilossa pidetyt. Vihjailua tehdyistä lahjoista sain jo menneellä viikolla, eihän sitä ihan täysin salassa maltettu pitää, että minulle oltiin jotain koulussa tehty :)

Kaikki äidistäni:

Äitini on 33 vuotta vanha.

Hänen tekemänsä paras ruoka on kalakeitto.

Kun olen koulussa, äitini tekee ruuan.

Usein leivotaan yhdessä.

Äitini on erityinen, koska

hän on rakas.

Äitini näyttää kauniilta, kun

hänellä on ponnari.

Hyvää äitienpäivää! 

Näin toivotteli puolestaan ekaluokkalainen tyttäreni kera tekemiensä lahjojen. 

Voi tätä onnen määrää!

Ihastuttavaa ja onnellista äitienpäivää!

-Kaaru-

Hajanaisia ajatuksia tästä hetkestä

Orvokit! 

Miten ne saavatkaan niin valtavan ilon läikähtämään sydänalassa
joka kerran, kun niitä istuttaa savikippoihin ja amppeleihin <3 

Kevät on jo pitkällä. 

Niin sen täytyy olla. 

Lämpötila on jo öisinkin plussan puolella.

Enää ei tarvitse pelätä pakkasukon puraisevan hentoja kevään kukkia. 

Vaikka kestäväthän ne kyllä vähän pakkastakin. 

Niin ainakin sanovat. 

Silti koskaan en ole uskaltanut jättää niitä ulos, 

jos on pikkuisenkaan epäilyttänyt, että lämpötila laskee miinuksen puolelle. 

Yön pieninä tunteina.

Silloin olen kantanut ne iltaisin sisälle.

Lämpimään.

Turvaan.

Kevät on tullut myös järvenrantaan.

Se on ollut jo pitkään sula!

Kaukana ulapalla järvi uinuu vielä jäävaipan alla.

Kevätauringon lämpö on saanut sen kuitenkin haurastumaan jo niin paljon,

ettei jäälle ole ollut enää moneen viikkoon menemistä.

On vain päivistä
ja tuulensuunnasta kiinni,
milloin jäämassat aloittavat kilpajuoksunsa
kohti rantakallioita.

Tuossa kivellä,

rannan tyvenessä,

olen istunut useana peräkkäisenä iltana.

On ollut aikaa miettiä,

  pysähtyä ja kuunnella. 

Niin itseä kuin ympäröivää maailmaakin.

Miten onnellinen olenkaan

saadessani nähdä ja kokea kaiken tämän kauneuden.

Jälleen kerran.

Kevään!

Sen mukanaan tuoman lintujen laulun
ja pesintäpuuhat, 

hiljaisen järvenselän,

sinisen avaran taivaan,
jolla valkoiset hattarapilvet seilaavat
hiljalleen kohti taivaanrantaa

sekä vihreän metsän,
tuoksuineen ja tunnelmineen.
Luonnon heräämisen!

Eräänä iltana,
kivellä jälleen istuessani tajusin,
 miten valtavasti minua ja meitä perheenä
on siunattu.
On kulunut vasta vajaa neljä kuukautta siitä,
kun me tänne muuttokuorman kanssa tulimme.
Hyppäsimme tutusta ja turvallisesta elämästä
liki tuntemattomaan.
Mutta jo nyt tuntuu siltä
kuin olisimme rantautuneet
kotisatamaan.
Meitä on täällä odotettu!
Pidetty paikkaa varattuna
venevalkamassa,
että sitten kun me tulemme,
siihen on hyvä ja turvallista rantautua.
Ettei tarvitse paikkaansa etsiä.
Miten meitä onkaan muistettu <3

Ihan piti silmäkulmia pyyhkiä -
mokomat sadepisarat kun niin kastelivat.

Illan painuessa yötä kohti,
koen yhtäkkiä valtavaa kaipausta jonnekin,
vaikken edes tiedä mitä tai minne kaipaan.
Se on tämä ilta,
hentoinen sumupeite
ja auringon viimeisten säteiden
kimallus järvenselkää vasten,
joka sen tunteen herättää.
On niin pakahduttavan kaunista!
Siitä kumpuaa onnellisen ihmisen kaipaus.

Kiitollisena,
kuiskaan ajatukseni tuulten vietäviksi.
Miten onnellinen olenkaan tästä päivästä,
tästä hetkestä.
Elämästä!
Ilo pulppuilee rinnassa.
Pyörteilee kuin lehdet tuulessa,
niin etten oikein tiedä,
miten päin olisin.

Nousen ja ravistelen itseni takaisin todellisuuteen
ja valmistaudun kohtaamaan kotona
odottavan suloisen kamalan
kaaoksen :)


-Kaaru-

Huhtikuun valo

Niin siinä vaan on käynyt, kuten ajattelinkin. Tuo instagram on vienyt niin mukanaan, etten enää tänne blogiin niin usein ehdi. Ei sillä, etteikö bloggaaminen edelleen kiinnostaisi. Kiinnostaa todellakin ja monta mukavaa juttua olisi tuolla luonnoksissa odottelemassa julkaisua, mutta..tuonne instagramin puolelle on vain niin kauhean helppo räpsäistä puhelimella kuva, kirjoittaa muutaman sanan teksti ja painaa julkaise-nappia. Ja miten valtava inspiraationlähde se onkaan! No, luulenpa että tuokin instagram-innostus laantuu ajan myötä. Uutuuden viehätystähän se pitkälle, kuten aina uuden edessä.

Tiistaina, pääsiäispyhien jälkeen, raivasin kotoa kaikki pääsiäiskoristeet laatikkoon odottelemaan taas ensi vuotta. Muistelen, että aikaisempina vuosina olen tykännyt pitää koristeita joidenkin päivien ajan vielä pääsiäisen jälkeenkin. Tänä vuonna tuli laiteltua koristeita jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, joten lienee se ollut syynä sitten siihen, etten jaksanut niitä enää pääsiäisen jälkeen katsella. Keltaiset tyynynpäälliset saivat jäädä, sillä niistä tykkään tosi paljon. Ne tuovat niin mukavasti keväistä raikkautta kotiin.

Huhtikuu alkoi täällä meillä ihanan valoisana, aurinkoisena. Kyllä tämä kevään tulo on joka vuosi yhtä ihanaa aikaa. Routa sulaa ja koko luomakunta herää talviuniltaan. Ei sitä lakkaa koskaan ihmettelemästä. Tuntuu, että joka vuosi, joka kevät, se ihmetyttää yhä vain enemmän. Miten voikaan olla mahdollista, että kuolleilta näyttävät kasvit avaavat silmunsa ja virkoavat jälleen uuteen elämään. Ja tuo lintujen liverrys! Niin lähtemättömästi se kuuluu keväiseen äänimaisemaan. Sitä on kaikkialla, puiden oksilla, räystäspielillä, järvellä, metsissä, pihamaalla. Se soi niin kauniisti, niin kirkkaasti!

Iki-ihana kevät <3

Aamupäiväisen ulkoilureissun jälkeen päätimme leipoa lasten kanssa pullaa. Mitenhän tuotakin pullaa tulee niin harvoin tehtyä. Suuritöistä muka, vaikka aina sitten kun senkin homman on saanut alulle, leipominen sujuu kuin tanssi. Eipä taidakaan mitään sen parempaa ollakaan kuin tuore pulla kera kylmän maidon :) Ja onhan se tuoksukin aivan huumaava. Se viipyilee kodin jokaisessa nurkassa ainakin huomispäivään saakka. Niin, että jokainen tänne eksyvä tietää, missä puuhissa meillä on 

oltu :)

Ihanaa, keväistä viikonloppua jokaiselle <3

Niin ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! Mukavasi teitä on tänne tipahdellutkin hiljaisuudesta huolimatta :) 

-Kaaru-