tiistai 7. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväarvonta




Ystävänpäivän lähestyessä ajatukseni ovat kulkeutuneet ystäviin ja ystävyyteen.
Minusta on valtavan ihanaa, että yksi päivä vuodesta on omistettu ystävyydelle. 

❤ ❤ ❤



Täällä blogimaailmassa on teitä ihania blogiystäviä, tuttuja ja tuntemattomia, 
jotka olette kulkeneet rinnallani erimittaisen ajanjakson ja
jakaneet kanssani elämän iloja ja suruja. 

Teidän kanssanne on ollut mukava käydä ajatuksia herättelevää ja voimaannuttavaa vuoropuhelua. 
Teidän rohkaisevia, kannustavia ja ihania kommenttejanne olen ilolla lukenut! 
Teistä on tullut vuosien saatossa senkaltaisia blogiystäviä, joiden kuulumisia usein odottelee, 
vaikkei läheskään kaikkien kanssa olla oikeassa elämässä koskaan tavattukaan. 
Ehkäpä välillämme vallitsee kuitenkin jonkinlainen sielujen yhteys, 
sillä aina toisinaan havahdun mietteistäni ja huomaan ajatelleeni jotakuta teistä. ❤

Kaikkien matkanvarrella saamieni ihanien kommenttien lisäksi mieltäni lämmittää myöskin se,
että tiedän teidän lukevan postauksiani.
Niin mukava, ettei täällä tarvitse yksinään höpistä! 😉


❤ ❤ ❤

Lämmin kiitos kaikille rohkaisevista kommenteistanne edelliseen postaukseen liittyen.
Minä päätin, elämän täyteläisyydestä ja ruuhkavuosien pyörityksestä huolimatta,
jatkaa tätä blogin kirjoittelua vielä ainakin tämän vuoden. 
 Vuosista sen jälkeen en vielä tiedä,
mutta elämäähän eletäänkin päivä ja hetki kerrallaan.




Ystävänpäivänä on mukava muistaa ystäviä lähellä ja kaukana.

Minäkin haluan muistaa teitä kaikkia aktiivisia ja satunnaisia blogini lukijoita,
joten päätin järjestää täällä blogissani

YSTÄVÄNPÄIVÄARVONNAN


Teitä ja tätä arvontaa ajatellen ostin arvottavaksi kaksi mukia,
joista arvonnan voittanut saa valita itselleen mieluisemman.

Mukin lisäksi voittajalle lähtee pieni itsetehty ystävänpäiväyllätys. 💛


Vaihtoehtoiset arpavoitot ovat:


 Greengate:n kukkakuvioinen Shirley lattemuki


TAI

Iittalan Sarjaton lettimuki, vanhan roosan värisenä



Arvonta alkaa tänään tiistaina 7.2.2017 ja päättyy ystävänpäivän iltana 14.2.2017.

💗

Arvonta on tarkoitettu kaikille blogini lukijoille.
Jättämällä kommenttikenttään jonkin kauniin ajatuksen ystävyydestä ja kertomalla,
 kummasta mukista tykkäiset enemmän, olet mukana arvonnassa.

Anonyymit kommentoijat: jättäkää yhteystietonne kommenttinne yhteyteen!


ONNEA MATKAAN!




"Sydäntä niin lämmittää, käynti ystävän,
jättää arjen harmauteen
muiston lämpimän."


-Kaaru-

88 kommenttia:

  1. Kiva ettet vielä lopeta kirjoittamista. Ihanasti nytkin kirjoittelit ystävyydestä.
    Olen arvonnassa mukana, mieluinen olis toi lettimuki.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana ystävänpäiväarvonta! <3
    Tuo Greengaten lattemuki olisi mieluisin. :)
    Minun on pitänyt jättää viestiä edelliseen postaukseesi, ruuhkavuodet täälläkin pitävät huolen siitä ettei aina ehdi ts. pääse kommentoimaan. ;) Blogisi on yksi suosikeistani, ja toivoinkin hartaasti, että päättäisit vielä jatkaa bloggaamista. <3 Kirjoituksistasi tulee aina niin hyvälle mielelle ja minusta tuntuu, että olet ihmisenä aito ja välittävä. <3 Sisustuksestasi olen saanut monia ideoita tässä vuosien varrella. :)
    Olkoon tämä ystävänpäivän kirjoitus sinulle, blogiystäväni! <3

    Halauksin, Emppu / Iloa ja Unelmaa

    VastaaPoista
  3. Olemme olleet blogituttuja vasta hetkisen, täällä on aina ilo vierailla! Arpaonni jos suosii olisi tuo Iittalan kuppi mieluinen. Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Säännöllisen epäsäännöllisesti olen lukenut blogiasi, kiitos että jatkat. Sarjaton muki olisi mieluinen :)
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla, että jatkat blogin kirjoittelua! Minulla on jo mukeja ihan liikaa - mutta tiedän, että niin nauttisin kahvista tuon kauniin ruusumukin seurassa <3 Että pakkohan minun on osallistua - ja kun niin kaunis arvonnan ajatuskin tässä taustalla. Iloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
  6. Karoliina Peltokorpi7. helmikuuta 2017 klo 22.30

    Tää blogi ja instatili @pienilintukoto, jota seuraan tiiviisti, on niin ihana❤❤❤
    Odotan aina sun kuvia..sarjaton ois kaunis..
    Terv.

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla ettet lopettanut bloggaamista! Täällä on aina niin lämpöinen ja kotoisa tunnelma ❤ Ja se on kyllä jännä miten blogiystävistäkin on tullut tärkeitä ja merkityksellisiä 💕 Ihan samoja ajatuksia minullakin on ollut kuin sinulla. Ystävät ovat muutenkin elämän suola, ei sitä yksin jaksaisi taivaltaa täällä maailmassa. Varsinkin nyt, välillä yksinäisinäkin, kotiäitivuosina sitä on oppinnut eri tavalla nauttimaan ja arvostamaan ystävyyttä. Viestit, kyläilyt, pienet juttuhetket piristää kummasti päivää ja auttaa jaksamaan arjessa.

    Ihanan arvonnan olet järjestänyt! Greengaten muki olisi suloinen (vaikka ihastuttava tuo Iittalan kuppikin on). Mukavaa viikoa sinulle 😊

    VastaaPoista
  8. Blogissasi vierailen usein kattomassa onko tullu uutta kirjotusta! Sarjaton muki olis kaunis 😍
    anniina.tuohimaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Tosiystävän tunnistaa siitä, että hän on rehellisesti oma itsensä ja pitää minusta juuri sellaisena kuin olen. ❤
    Sarjaton-muki toisi iloa kahvihetkiin. Kiitos tästä ihanasta, mietiskelevästä, syvällisestä blogista ja jatkamispäätöksestä! :)
    -Sara

    VastaaPoista
  10. "Ystävät ovat kuin tähtiä, sinun ei tarvitse nähdä heitä tietääksesi, että he kuitenkin ovat aina luonasi."
    Mukana arvonnassa! Greengate:n kukkakuvioinen Shirley lattemuki on mun valinta mikäli voitto osuu omalle kohdalle. :-)
    julia.hakkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta! Huomasinkin edelliseen postaukseen kirjoittamasi kommentin, jossa kerroit pikku apulaisesi bloganneen jo hieman puolestasi ;) Kiva kun jatkat ihanan blogisi kirjoittamista!

    Itselleni ystävyys on sitä, että uskaltaa olla sellainen kuin on, niine hyvine ja huonoine puolineen. Ystävät on sellaisia, joille voi soittaa keskellä yötä ja tietää, että ystävä ymmärtää. Itselleni ystävät ovat henkireikä ja yksi tärkeimpiä voimavaroja elämässä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut <3

    Jos onni suosisi minua, minulla on hyllyssä aina tilaa yhdelle GreenGatelle ;D

    VastaaPoista
  12. Ystävä on kuin tähdet,
    aina olemassa vaikka niitä ei aina näe.
    Hyvää ystävänpäivää.
    Lettimuki lämmittäisi.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukavaa talviviikkoa sinulle, ja kiva että jaksat päivitellä blogiasi. Täällä tulee aina vierailtua säännöllisesti lukemassa sinun juttuja. :) Sarjaton muki on ihana, tosin niin tuo toinenkin. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kiitos ihanasta blogista! Iittalan muki on neulojalle mieluinen.
    rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Sarjaton on minun makuuni. Sama pätee ystävissäni. Heitä on laidasta laitaan , eikä millään ulkoisella tai päälle liimatulla ominaisuudella ole merkitystä. Tärkeintä on sielujen sympatia ja aitous...

    VastaaPoista
  16. ♡ Ystäviin voi aina luottaa! ♡ Ihanaiset mukit... Arvonnassa mukana ja lettimuki olisi mieleinen.
    Sinulla on kauniita kuvia, blogia luen satunnaisesti, instakuvia seurailen aktiivisesti...♡ -Sari
    sari.nieminen72@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan ja iittalan muki mieluinen ja hyvää ystävänpäivää ja jatkoa blogillesi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kiva, että päätit jatkaa!❤ Kukkamuki olisi minun valintani...

    VastaaPoista
  19. Ystävät on ja tiedät niiden olevan lähellä vaikka et niitä näkisikään. Kaunis lattemuki saisi täältä paikan <3

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihanat mukit,kumpikin.Luen kaunista blogiasi aina välillä,instaseuraaja olen. Toivoisin niin saavani Greengate-mukin. Anne

    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Niin kauniita kuvia blogissasi,tulee hyvälle mielelle. Valitsen lettimukin. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Ystäväni 💕 Sinun blogia on niin mukava seurata, tulee aina ikävä kun käy täällä lukemassa blogiasi. Onneksi sinulla tämä on ja päätit vielä jatkaakin 😊 Tuntuu että saan olla jollain lailla teidän elämässä mukana, näin virtuaalisesti 😄 Paljon terkkuja ❤️
    Jos onni suosisi, Iittalan sarjaton lettimuki olisi minun valintani.
    aikku852@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Ompa kiva, että jatkat blogin pitämistä.
    Tosiystävä on mukana aina. Ilossa ja surussa.
    Greengate:n mukista tykkään.
    liimatainen.leena@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kiitos ihanasta blogista! Käyn aina lukemassa ihania juttujasi ja katsomassa kauniit kuvat!:)
    Ystävyys on niin suuri asia, vanhenmiten sen arvo kasvaa!!! Iittalan lettimuki olis valinta!
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta, blogi ja sinä �� Täällä on ollut mukava käydä lukemassa uusia postauksia ja nähdä kuvia pienistä, arjen kauniista hetkistä! Lettimuki olisi ihana ��

    VastaaPoista
  26. Tuo Iittalan Sarjaton lettimuki on ihan kuin neuletta, joten se sopisi neulojalle. Mukaan arvontaan siis. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihana, kun jatkat <3 Mukaan arvontaan tietty :) Ihania kupposia :)

    VastaaPoista
  28. Ihanaa, että jatkat vielä bloggausta.
    Bloggerlukijana mukaan.
    Greengate on suosikkini.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Enkeleitä on. Joskus heillä ei ole siipiä. Kutsumme heitä ystäväksi. Kiitos blogistasi!
    Sarjaton on lempparini.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  30. Mukavaa, että päätit jatkaa kirjoittelua♥
    Iittalan lettimuki olisi valintani, jos onni suosisi..:)
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ystävänpäivä on aina vähän hämmentänyt minua, koska maailmalla se on ilmeisesti pariskuntien päivä, kun taas meillä Suomessa se on nimenomaan ystävien päivä. :D Tykkään kyllä tästä täkäläisestä versiosta paljon enemmän. Ehkä siksi, koska sitä pariskuntaversiota viettävissä maissa asuvat tuttuni ovat avautuneet niin paljon siitä, miten ahdistavaa on olla sinkku ystävänpäivänä. :D

    Ihana arvonta! Olen mukana. Tykkään enemmän lettimukista. <3

    VastaaPoista
  32. Ystävät tuovat iloa päiviin.
    Arvonnassa mukana. Vaikea valinta, mutta päädyn Iittalan lettimukiin. merka@ suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Ystävien kanssa juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka osan kanssa harvemmin nykyään nähdään pitkän välimatkan takia. Ihana arvonta, tuo Iittalan lettimuki sykähdytti erityisesti.

    VastaaPoista
  34. Lettimuki olisi mieluinen :)
    Ilman ystäviä, olisi elämä tylsää :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Tosiystävyys on ikuista ja kestää myös vaikeat ajat ja vastoinkäymiset. Ystävien seurassa voin olla oma itseni ja heille voin puhua kaikesta. Vanhimmat ystäväni on lapsuudesta ja matkan varrella on tullur lisää ystäviä.
    Kukkakuvioinen lattemuki on oma suosikkini
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ystävyys on elämän yksi tukipilareista!
    Lettimuki viehättää, ihanan symppis <3
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. "Tuttavat tulevat ja menevät! Ystävät ovat ja pysyvät!" Olen huomannut, että noinhan se juuri menee :)
    Lettimukin arvonnassa mukana.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. lettimuki ilahduttaisi kovasti, toisi arjen luksusta ja lämpöä aamukahvina.

    VastaaPoista
  39. Ystävyys on sitä että vaikka vuosiin ei näkisi, niin silti juttu luistaa siitä mihin se viimeksi jäi :) Mukeista minua miellyttää enemmän Shirley-muki!

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  40. Netistä löysin tälläisen runon, joka kuvaa ystävyyttä hienosti:
    "Ystävyys on yhdessä
    kuljettua matkaa
    jota ei yksin voi,
    eikä haluakaan jatkaa."

    Iittalan Sarjaton lettimuki on tosi kaunis.

    sarianne (at) netti.fi

    VastaaPoista
  41. Ystävyys tekee elämästä täyden <3

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ystävän kanssa nauretaan paljon!
    Lettimuki on suloinen.
    Arvontaan leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ystävyys on suuri onni!
    Iittalan lettimuki olisi minun valinta.
    Mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  44. Voi, tuo lettimuki ois niin mun ♥♥♥
    Kiva kun jatkat vielä blogia. Täällä on kiva käydä. Sulla on tosi kauniita kuvia ja kivoja juttuja. Niitä ihan ilokseen katselee ja lukee. Toivon sinulle ihanaa ystävänpäivää, iloa ja valoa kevään myötä sekä voimia päiviisi. ♥ Mielessä olet ♥

    VastaaPoista
  45. Iittalan Sarjaton on mun suosikkini, mutta molemmat ihania ja ilolla ottaisin vastaan.
    Ystävyys on hyväksytyksi tulemista, ihan omana itsenään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Kiitos ihanasta blogistasi ja kauniista kuvista.
    Hyvän ystävän kanssa saa olla täysin oma itsensä.
    Sarjaton muki olisi valintani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. 'Ystävyys on tyyntä ja ihanaa
    Yläpuolella maineen ja kunnian.
    Ei palkitse kulta kiiltävä
    tosiystävän jaloa sydäntä.'

    Ihana lukea ja katsella taas tätä kaunista päivitystä. 💕
    Sarjaton olisi mieluinen voitto.

    VastaaPoista
  48. Blogiasi lukiessa tulee hyvälle mielelle, kauniita kuvia ja ajatuksia!
    Ystävyys on tärkein aarre, vaalitaan sitä yhdessä ja huolella :)
    Iittalan Sarjaton-muki sopisi todella kauniisti yhteen muiden Iittalan astioideni kanssa :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  49. "Niin monta pientä lintua sun pääsi yli lentää, niin monta sul on ystävää mut muista mua sentään" Iittalan rosanvärinen muki olis suosikkini. tuija.tiainen2@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Greengate :) <3

    Hei, tässä oon, ystävä ystävälle <3

    VastaaPoista
  51. Ystävät ovat elämän suola <3! Jos arpaonni suosisi, olisi valintani Sarjaton =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Henna28
    Olen satunnainen lukija, lueskelen aina kun ehdin, ystävä on kallisarvoinen josta pitää pitää hyvää huolta, lettimuki olisi ihana.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Ihana kuulla, että jatkat blogin pitoa. <3
    Greengate muki ois ihana.
    -mirha.84@hotmail.com-

    VastaaPoista
  54. Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle :). Taidankin kaivaa vanhan kiiltokuvavihkoni esille ja valita sieltä tänä vuonna värssyt ystävänpäiväkortteihin :). Kauniisti kirjoitit ystävyydestä ja blogiystävistä. Se on varmasti parasta mitä blogi minulle on antanut, muutaman todella hyvän uuden ystävän, joiden seurassa voi olla ihan sellainen kuin on, vikoineen päivineen. On ihana löytää aikuisenakin sielunsiskoja :). Vaikea mukivalinta, mutta pikkaisen enemmän kääntyy tuonne Iittalan puolelle!

    VastaaPoista
  55. Sarjaton muki on kaunis! Ystävät ovat tärkeitä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  56. 'Ystävä tietää mistä olet tulossa ja mihin olet menossa ja silti rakastaa sinua' <3 Greengate muki ois kiva!

    VastaaPoista
  57. Hyvä ystävä kävelee silloin sisään, kun muu maailma kävelee ulos.
    Mukana ihanassa arvonnassa, Iittalan muki olisi mieluisa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Tuttavat tulevat ja menevät, ystävät ovat ja pysyvät. <3 Lettimuki olisi mun valinta. :)

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ystävä on mukana ilossa ja surussa.
    Lettimuki olisi valintani.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Sarjaton Lettimukia tavoittelen.
    Ystävä on siitä ihana, että vaikka olisi välissä aikaa ja välimatkaa, jutut jatkuu aina siitä mihin on viimeksi jääty.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  61. Ystävyys luo tunteen siitä että olet tärkeä, ainutlaatuinen. Huonoina hetkinä aito ystävä kannustaa ja nostaa omalla voimallaan, oikeilla sanoillaan ystävän takaisin jaloilleen.
    Ystävyys on positiivista energiaa!

    -Aikku- (p.s.Iittalan muki on nätti)

    ai.mkela@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Hei, olen aina silloin tällöin käynyt lukemassa blogiasi ja sinulla on kauniita ajatuksia ja kuvia. Itse olen tässä reilun puolen vuoden aikana joutunut totisesti pohtimaan ystävyyttä perin pohjin. Elämässäni on tapahtunut kaikkea kurjaa ja ajattelin että onhan minulla ystäviä mutta mutta monet ystävät joita luulin todellisiksi ystäviksi hävisivät ympäriltä. Ei yhteydenottoja eikä muuta vastaavaa. Olin ensin ällikällä lyöty mutta ajattelin etten anna moisen nujertaa minua. Yrittäkäämme pitää ystävät ja luoda uusia ystävyyksiä :). Mukana arvonnassa ,molemmat ihania mutta sarjaton vie voiton , j.ulvinen@hotmail.com.

    VastaaPoista
  63. Ystävyys on yhteisiä juttuja.
    Jos arpaonni suosisi valitsisin greengate mukin.
    moksie@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Mukana. Arabian mukin jos voittaisin. Ystävyys on lahjaa. Se tulee usein kysymättä. Sen kanssa voi olla hiljaa. T.Pirta

    VastaaPoista
  65. Lettimukin valitsisin :) Hyvää ystävänpäivää!
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Ystävyys syntyy halusta ymmärtää. Greengate-muki on kyllä erityisen hieno, joten ehkä päätyisin siihen, jos sattuisin voittamaan. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Oma perhe on se kaikkein rakkain, mutta ystävät on niitä, jotka tuo valoa harmaimpaankin päivään <3

    Aika vasta olen alkanut lukea blogiasi, mutta tykkään siitä kovasti!

    Sarjaton-muki on ollut kaupassa monesti kädessä, mutta ei ole vielä lähtenyt mukaan, joten sen valitsisin :)

    Ihanaa ja valoisaa kevättä <3

    VastaaPoista
  68. Sarjaton muki kiinnostaisi :)
    Ystävät ovat aarteita. Niitä harvoin löytää, mutta kun sellaisen löydät, etä halua siitä luopua :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Ystävyys on parhaimmillaan kun on pikkaisen erilaiset mukavuusalueet jolloin ystävät vähän tuuppivat toisiaan ulos ihan sieltä omimmalta mukavuusalueeltaan. Ystävät ovat parasta inspiraatiota ja voimaa!
    Tuo Sarjaton -muki on muotoilultaan juuri täydellisen näköinen, kivan herkkä myös kuosiltaan, tykkään kovasti!

    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  70. Ystävä on kultaakin kalliimpi. GreenGateen kallistuisin. Aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
  71. Valitsisin greengaten mukin.
    Sydän ystäviä ei tarvitse olla kuin yksi.

    VastaaPoista
  72. Toisinaan tulee tyhjä olo bloggaamisen suhteen ja itselläni se oli hyväksytystä syystä juurikin.. kiva että päätit jatkaa..niin minäkin! Ja niitä kommentteja on ilo lukea ja tästä blogistaniasta saakin uuden ystävyyden..hyvin monihaaraisen sellaisen <3
    olen mukana gg mukissa..
    bikkenpilttuu(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Ystävät ovat tärkeitä. Lettimuki on kiva! tiiakaroliina91@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ystävä kuuntelee ja ymmärtää.
    Aivan ihanat kuvat jälleen, tykkään.
    Sarjaton olis minun muki. ;)

    VastaaPoista
  75. Sinulla on kauniita ajatuksia. Blogi suurella sydämellä.
    Onpa suloinen arvonta! Tässähän on oltava mukana. Molemmat kupit ovat tyylisiäni, mutta jos valittava noista on, niin ehkä se Greengaten. Ilman ystävyyttä ei ole elämää, niin sen kiteyttäisin.
    Hyvää kevättä!
    -Johanna
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  76. Iittala olisi minun valintani.
    Ystävyys säilyy välimatkoista ja ajankulusta huolimatta.

    VastaaPoista
  77. Suurin osa mun oikeista pitkäaikaisista ystävistä asuu satojen kilometrien päässä, eikä joidenkin kanssa olla muutenkaan jatkuvasti yhteydessä. Ollaan silti todettu, että ei oikea ystävyys aina sitä vaadikkaan, riittää, että tietää toisen olevan olemassa ja että se yhteys on silti. Sit kun taas nähdään, niin juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. <3

    Toisaalta taas ollaan bestiksen kans tunnettu vauvasta asti ja säilytetty ystävyys 40 vuotta, välimatkaa enää 500 km ja vähintään viestitään joka päivä. :)
    Shirley. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukava on käydä ihastelemassa kauniita kuvia sinun blogissa. Iittalan valitsisin.
    johanna.paloniemi@kotinet.com

    VastaaPoista
  79. Iittala muki olis ihana.
    Ystävät ovat kaikki kaikessa<3
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Ihana arvonta - melkein meni ohi, kun en silloin osallistunut kuin luin tämän postauksen.
    Jos voittaisin, haluaisin Iittalan mukin. :)
    Ja se ajatus ystävyydestä:
    "Ystävät ovat kuin tähdet,
    He valaisevat polkuasi."
    Onnellista ystävänpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  81. Ystävät on aina lähellä, ylä- sekä alamäessä tukena! Ilman ystäviä ei pärjäisi tässä elämässä:) iittalan muki on enemmän mieleeni!
    Henskir@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Olen lukenut blogiasi aika säännöllisesti, tulin tosi iloiseksi kun päätitkin jatkaa😊 juuri näin jatka samaan malliin👌. Hyvät ystävänpäivät kaikille❤️ ja sarjattoman valitsisin mielummin.
    sussu.hyytiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Ystävyyden voi kiteyttää jonkun viisaaseen lausahdukseen " Kun katsot minua, näen itseni oikein." Greengate mukin valitsisin :)

    talonpeikko@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Kukkakuviollinen on mieluisampi mutta kumpikin kaunis

    topaasilapsi@outlook.com

    VastaaPoista
  85. Mukaan arvontaan, gg-muki olisi mieluinen :)

    VastaaPoista
  86. "Ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä - eivät lyhennä matkaasi, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea"
    Iittalan muki olisi kiva :)
    peppipeppi8@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Kukkakuvioinen muki on enemmän mieleeni.
    "Hyvä ystävä on kullan arvoinen."

    Hapero / hapero@iki.fi

    VastaaPoista