tiistai 14. helmikuuta 2017

Ajatuksia ja runoja ystävyydestä



Helmikuun 14.päivä. Ystävänpäivä.

Aamupäivän hiljaisuudessa ajatukseni lentävät ystävien luokse.
Tänään erityisesti heitä kaikkia ajattelen. Tänään on aikaa ajatuksille ystävyydestä.
Rinnallani, elämän eri vaiheissa, on kulkenut pieni joukko ystäviä,
joiden kanssa olen saanut kokea aitoa ja vilpitöntä välittämistä
sekä mutkatonta kanssakäymistä.
 Heidät, elämän antaja, on suonut minulle lahjaksi.
Heistä kaikista olen äärettömän kiitollinen.
Heidän luonaan ajatukseni viivähtävät muulloinkin kuin tänään,
sillä jokainen päivä on ystävänpäivä.
Aina toisinaan kaipaan heitä teekupposen äärelle
jakamaan arjen iloja ja suruja, tuomaan
arjen harmauteen tuulahduksen valoa!
Mieltäni lämmittää kuitenkin tietoisuus 
siitä, että he ovat olemassa,
vaikkakin aikojen ja matkojen päässä,
mutta silti lähellä.
Sydämessä.
💜




Mistä tuntee ystävän?

Me kaikki tarvitsemme ystäviä. Rinnallakulkijoita, joiden kanssa voimme kokea syvää ykseyttä.
Ystävyys on molemminpuolista hyvän tahtomista, joka perustuu luottamukseen.
Hyvä tahto välittyy yhdessä olemisessa, toisen pyyteettömässä huomioimisessa, ajatuksissa ja teoissa. Hyvä ystävä kulkee rinnalla elämän kaikissa vaiheissa, niin iloissa kuin suruissakin.
 Hän on iloinen ja onnellinen, sydämestään saakka, toisen saavutuksista ja onnesta. Hän on aidosti kiinnostunut toisen asioista, mielipiteistä ja elämästä kaikkinensa. Hän ei kavahda elämän murheita, vaan nostaa ja kantaa niiden yli ja auttaa löytämään ratkaisun elämän solmukohtiin.
Ja kun ystävän kanssa taas tavataan, pitkänkin erossaolon jälkeen,
palataan istumaan saman ystävyyden nuotion äärelle,
jolta kuukausia tai vuosia sitten lähdettiin.
Ja on kuin erossaoloa ei olisi ollutkaan.
💜

 "Ystävyytesi on maa allani, taivas ylläni.
Se on polku, joka vie lähteen luo.
Se saa varjotkin sädehtimään valoa."




Viimevuosien aikana olen saanut elämääni sellaisia ihmisiä,
joiden kanssa on ollut heti tavattoman helppo olla.
Se on suuri ihme ja kiitoksen aihe, sillä ajattelin usein, etten kykene elämän haavoittamana luomaan enää uusia ystävyyssuhteita. Elämä oli muutamien pettymysten vuoksi tehnyt varovaiseksi.
Aikuisuudessa ei ole muutenkaan enää niin helppoa luoda uusia ihmissuhteita
kuin joskus nuorempana.

Siksi olenkin monta kertaa kyynelsilmin ihmetellyt, miten elämänpolut saattoivatkin kulkea niin,
että sen varrella kaikesta koetusta huolimatta kohtasin ihmisen,
 kaukaa tuntemattoman, mutta läheltä niin tutun.
Sielunystävän.




Maaria Leinosen runot ovat sanoittaneet tunteitani usein,
kun olen elämän ja ystävyyden ihmeen äärellä ollut.
Hänen runoissaan sanat soljuvat kauniisti,
niissä on paljon tunnetta.

Tähän loppuun,

sinulle,

Ystäväni,

kirjoitan niistä muutamia kauneimpia



"Missä maassa
millä tähdellä kohtasimme
missä metsässä huojuimme
millä niityllä kasvoimme kukkina rinnakkain.
Kulkivatko sielumme
samojen usvien läpi
saman ikävän kantamina

ja nyt
tällä tähdellä
tällä polulla kohdatessamme
sielumme samaa sukua
löysivät levon toisissaan."

***  ***  ***

"Ajattelen sinua tänään.
lämmöllä ajattelen
ja ilolla.
Vaikka kaukana -
mutta ajatus ei mittaa matkaa
ei myrskyä pelkää.

Ei esteet erota
ei vuodet vieroita
kun ystävä ainutkertainen
ajatuksenkantaman päässä.

Ajattelen sinua tänään
juhlassa ja arjessa ajattelen
ilossa ja täyttymyksessä
surussa ja pettymyksessä.
Ajattelen sinua tänään
lämmöllä ajattelen

ja ilolla!

***  ***  ***

Ystävä:
ystävä on hän,
jonka kanssa voi vaieta pitkään,
kuunnella hiljaisuutta,
lintuja,
tuulta,
myrskyn raivoamista oudossa metsässä
katsoa kynttilänliekkiä,
auringonlaskua,
pimeää yötä.

Ystävä on hän,
jonka kanssa saa kulkea omaan tahtiin
eikä toinen sano:
nopeammin, nopeammin
astu jälkiini, olemme pikemmin perillä!

Ystävän kanssa,
taival,
matkanteko,
viivähtäminen,
yhtä tärkeää kuin perillepääsy.
Tai tärkeämpää.

***  ***  ***

Olen tässä lähelläsi.
Tänään. Nyt.
Tähän jään, viivähdän.
Odotan, että sinäkin.
Että pysähdyt -
vaikka ilman sanoja.
Tunnemme vain läheisyyden.
Ja että kohtaamme.

***  ***  ***

Kaiken päivää ajattelin sinua tiiviisti.
Vahvasti.
Hellyydellä.

Illalla soitit:
Miten hyvä päivä!
Kipu ja ahdistuskin loitolla.
Ihan kuin olisit koko ajan kulkenut kanssani.
Käsikädessä.

***

Lämmin halaus sinulle,
Ystäväni ❤

Lämmin kiitos ystävälleni S:lle suklaisesta ystävänpäiväkakusta ❤
Se oli herkullista!


Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni, blogiystävilleni ja blogini lukijoille!

-Kaaru-

p.s Vielä tänään on aikaa osallistua edellisen postauksen ystävänpäiväarvontaan, klik!

17 kommenttia:

  1. Kauniita runoja ja ajatuksia! Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria 💛 Ystävänpäiväviikko on kauniiden ajatusten ja ystävyyden viikko. Silloin on ihana kaivella runokirjan aarteita ystäville jaettavaksi. Niin harvoin tulee muutoin runoja kirjoitettua ja niiden sanoman kautta muistettu ystäviä. Enemmän pitäisi 💛

      Iloista viikonloppua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Katariina! Mukaviaivan ystävänpäiväviikon jatkoja sinulle 💛

      Poista
  3. Sydämellistä ystävänpäivää sinullekin!
    Ihania sanoja ystävyydestä ja hurmaavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Kuvat ovat pienestä yhteisestä ystävänpäivän aamuhetkestämme ulkosalla mieheni kanssa 💜💜

      Poista
  4. Hyvää ystävänpäiväniltaa sinulle ♥♥♥ Ihania runoja. Samanlaisia kokemuksia ihmisistä ja varovaisuutta ihmisten suhteen täälläkin... T. Näppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Näppi! Maaria Leinosen runojen sanoitukset ovat monesti tosi herkkiä ja kauniita. Jotenkin hirmu lohdullisiakin. Niistä heijastuu sellainen toivo, että elämä voittaa aina 💛

      Poista
  5. Kauniita runoja ja ajatuksia ystävyydestä ❤ Taidankin napata pari runoa oman runokirjani jatkoksi. Minun ystävänpäivätervehdys tulee päivän myöhässä, mutta eikös ystävänpäivää voi viettää vaikka joka päivä 😊 Eilinen oli niin touhuntäyteinen päivä, että blogikierros jäi aivan vaillinaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eerika 💛 Ystävänpäivä on vuoden jokaisena päivänä, vaikka ystävänpäivä onkin merkitty kalenteriin vain kerran vuodessa olevaksi. Enemmän pitäisi muistaa ystäviä. Kertoa heille muulloinkin kuin ystävänpäivänä kuinka tärkeitä he ovatkaan. 💛

      Maaria Leinonen on yksi lempirunoilijoistani. Niin herkkiä sanoituksia monessa hänen runossaan. 💛

      Poista
  6. Hyvän Ystävänpäivän jatkot Sinulle, Kaaru. 💜

    Ihania runoja.Leinosella on niin herkkiä ilmaisuja, kauniita sanojen asetelmia. Muutaman nappaan talteen. Ensimmäinen runo oli vanhimman tyttäreni hääkutsussa. 💜💜

    Ihanaa aikaa tämä ystävänpäivän seutu. Kauniita sanoja esillä ja jaettuna. Niitä pitäisi vaan viljellä ympäri vuodenkin. 😚

    Loppuviikkoon lasketellaan taas. Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! 💜💜

      Ihana ajatus laittaa hääkutsuun runo! ❤ Tuo Leinosen runo siihen sopiikin sanomaltaan tavattoman hyvin.

      Ystävänpäiväviikko nostaa mieleen ystävät - yhden elämän suurimmista lahjoista, jonka arvoa ei voi millään maallisella mitata. Niin äärettömän suuri siunaus hyvä ystävä on. ❤ Enemmän ja useammin ystävyhden ajatuksia tulisi jakaa. Runoissa jo itsessään monta sellaista ajatusta, joita harvoin ymmärtää sanoiksi pukea.

      Maaria Leinosella on ajatuksenvirta ja kynäily hallussa. Niin ihania sanoituksia monessa hänen runossaan. Lohdullisia, toivon näköaloja tuovia, herkkiä. Tykkään!

      Perjantaissain mennään jo. Ihanaa viikonloppua Sinulle 😙

      Poista
  7. Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset! Ihana postaus ja ihanat tarjoilut :) Linkkasin uusimpaan postaukseeni ne sinun ihanat tontut, joita en lakkaa ihailemasta!

    VastaaPoista
  8. Ihania ajatuksia ystävyydestä. Hyvä ystävä on aarre, oikea kultakimpale. 💕

    VastaaPoista
  9. Kauniita ajatuksia ystävyydestä <3 On niin ihana omistaa ystäviä, joiden kanssa ei ole välillä mitään ehtoja, vaan vaikka olisi pitkäkin aika edellisestä tapaamisesta, niin ystävyys jatkuu samalta viivalta mihin se edellisen kerran tapaamisessa jäi. Mukavaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista