maanantai 9. marraskuuta 2015

Kunnostettu senkki



Siinä se nyt on: vanha senkki, jonka toukokuussa ostin torista ja kävin sadan kilometrin päästä hakemassa. Uskomatonta, että saatiin se viimeinkin tupaa kaunistamaan. Meinasi nimittäin käydä niin, että jää koko senkki kunnostamatta. Vanha maali olikin niin tiukasti siinä kiinni, ettei siihen oikein siklillä rapsuttelemalla enää pystynyt. Sitten muistin lukeneeni jostain, että kuumailmapuhallin on maalinpoistossa oikein oivallinen apuväline. No, eihän meiltä moista kapistusta löytynyt, mutta saatiin sellainen lopulta lainaan tuttavalta. Ilman kuumailmapuhallinta olisi maalinpoistourakka varmasti edelleen kesken. Monella varmasti on paljonkin kokemusta sellaisen käytöstä, mutta minä kun olen tällainen hitaanpuoleinen lämpenemään näille kaikille uusille jutuille, niin ei ole tullut aiemmin kokeiltua. Eipä silti, tähän mennessä  maali on irronnut ihan siklillä kaikista aiemmin kunnostamistamme huonekaluista. 



Innostuin (tämänkin kanssa tullaan tooosi paljon jälkijunassa muihin nähden) askartelemaan mustista pilleistä tuollaisen soman tähden, jonka ohjeen löysin Heinin blogista, täältä. Minua eivät ole jostain syystä kuin vasta tänä syksynä ruvenneet kiinnostamaan nuo useissa blogeissakin näkyneet pillihimmelit ja muut pilliaskartelut. Mutta minä olenkin tällainen jälkijunassa tulija monessakin suhteessa. En innostu kamalan helposti uusisti tuulista sisustuksenkaan saralla, mutta sitten kun innostun, innostun ihan täysillä. Jossain vaiheessa ajattelin askartelevani ihan tavallisen olkihimmelin, mutta siihen hätään en löytänyt olkia mistään.
Loppukesästä törmäsin Heinin blogia selatessani tuohon pillitähden ohjeeseen ja ihastuin niin kovasti, että oli ihan pakko tilata yksi sadan kappaleen paketti mustia pillejä Paaposta ja askarrella tuo suloinen tähti omaakin kotia kaunistamaan. Kauniin yksinkertainen ja sellainen, joka sopii tosi monentyyliseen kotiin ja käytettäväksi sisustuselementtinä vaikka ympäri vuoden. Ja kun kerran pilliaskartelun makuun pääsin, olikin ryhdyttävä heti tekemään omalla ohjeella samanlaista pienempää tähteä tuolle isolle kaveriksi. Aika koukuttavaa puuhaa tämäkin :)


Marraskuun alku on ollut täällä meilläpäin aivan yllättävän kaunis. Aurinko on raotellut unisia silmiään pilviverhon takaa ja ilma on ollut kaikinpuolin ihana! Ei tunnu vieläkään oikein siltä, että joulu on ihan oikeasti jo ihan kohta. Vaikka kaunista on ollutkin, pimeä hiipii iltapäivästä jo hyvin varhain. Senpä takia ei olisi ollenkaan pahitteeksi vaikka vähän lunta sataisikin. Ihan vain sen verran, että maa juuri ja juuri peittyisi ohuen lumivaipan alle. Toisihan se mukanaan niin paljon valoa. Koska lunta ei kahden viikon ennusteen mukaan ole tulossa, päätin ripustaa tänäkin vuonna pyhäinpäiväviikonlopun aikaan valokranssit ikkunaan ja asetella ikkunanväleihin kyntteliköt. Taidan ollakin tämän naapuruston ensimmäinen, joka virittelen valosarjat uloskin jo lokakuussa ja viimeinen, joka raivaan ne kevättalvella pois ;) Ihmeen paljon ne tuovat uloskin lisävaloa!

Mukavaa viikkoa kaikille!

-Kaaru-

36 kommenttia:

  1. Kaunis senkki ja kaunista muutenkin <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis senkki. Teillä on niin nättiä ja harmonista!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kaunis senkki ja tuo peili sopii senkin päälle ihanasti, Kaunista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kokeilin senkin päälle suorakulmaista peiliäkin, mutta päädyin jättämään siihen tuon pyöreän peilin kuitenkin, sillä minusta se tuo senkille sellaista vanhan peilipiirongin vaikutelmaa josta tykkään kovasti :)

      Poista
  4. Upea senkki! Tämä tahtoo kans :) Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on <3 Torista tekee kyllä mahtavia löytöjä edulliseen hintaan. Kiitos <3

      Poista
  5. Onpa nätti senkki! Itse taisin tehdä viime joulun alla samanlaisella ohjeella olkitähden. Oljet ovat aika haastava materiaali. Pilleistä saa varmaan nätin tähden paljon vähemmällä vaivalla. Hyvän näköinen tuollainen musta tähti, sopiva vastapaino vaaleudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa huonekaluissa on niin eri tavalla tunnelmaa kuin uusissa. Tuo on kyllä kaunis yksilö <3 Olki on varmasti haastava materiaali haurautensa vuoksi. Pilleistä saa kyllä helposti ja aika vaivattomasti kivoja askarteluja, niitäkin himmeleitä, joihin olen vasta nyt ruvennut lämpenemään :) Mietin pitkään minkä värisiä pillejä tilaan ja päädyin mustaan sillä se tuo todellakin mukavaa vastapainoa kaikelle vaaleudelle:)

      Poista
  6. Kaunis sinkki, kaunista kaikki! <3
    Kyllä nyt pitää laittaa valoja kaamos kun painaa päälle. Ei kannata kalenteria katsella vaan luottaa siihen mikä tuntuu parhaalta, kauneimmalta ja antaa iloa. :)
    Ihanaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu <3 Totta, sen mukaanhan sitä on mentävä mikä kulloinkin tuntuu itsestä hyvältä ja parhaimmalta :) Tänne satoikin tänään lunta, joten maisema ei ole enää niin synkkä. Ihanaa marraskuuta sinullekin!

      Poista
  7. ♥kyllä on ihana! Ja niin kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka! Senkki on kyllä kaunis, kuten monet vanhat huonekalut tapaavat olla <3

      Poista
  8. Upea senkki, vanhoissa kalusteissa on vaan sitä jotakin! Itsekin kokeilin pillihimmeli-tekniikkaa noin vuosi sitten, kivaa puuhaa. Mun piti tehdä sellainen viirihimmelinauha, mutta kesken on edelleen..... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa huonekaluissa on todellakin sitä jotain joka uusista puuttuu täysin! Pillihimmeli-tekniikka on kyllä mukaansatempaavaa. Kuulostaa hauskalta idealta tuo viirihimmeli, tee ihmeessä loppuun se :)

      Poista
  9. Ihana senkki sekä tähti<3 Teillä on kyllä tosi kaunista <3

    VastaaPoista
  10. Mä löysin tän sun blogin vasta äskettäin. Ihastuin niin kovasti, että luin kaikki postaukset läpi.
    Sulla on ihana, yksinkertainen tyyli, josta tykkään kovasti. Oon saanut monia tosi kivoja ideoita. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Riina ihanasta kommentista <3 onpa mukava kuulla, että olet saanut ideoita blogistani, ole hyvä vaan :) Lämpimästi tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  11. Onpa kaunis senkki <3 Ja hyvännäköinen tuo pilleistä tehty tähti. Minä olen joskus tehnyt pieniä olkitähtiä samalla lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on <3 Aivan erityisesti tykkään sen suoralinjaisesta mallista, johon on saatu kuitenkin ihan hitusen romanttista ilmettä tuolla senkin etujalkojen väliin laitetulla paneelilla. Näppärää! Vanhat huonekalut ovat kyllä niin viehättäviä! Olkitähtien tekemistä haluaisin kokeilla joskus, vaikka onhan se varmasti haastavampi materiaali käsitellä kuin muovipilli :) Tuo tähden malli on kyllä aivan äärettömän kaunis <3

      Poista
  12. Hyvin viehättävä senkki ja ihanan selkeä malli!
    Pillitähti kiinnostaa myös...pitääkin käydä kurkkimassa ohje!
    Auringon pilkahduksia viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Tuohon selkeälinjaisuuteen ensimmäisenä ihastuinkin. Ei liian kruusailtu, mutta silti sopivan romanttinen kaikessa yksinkertaisuudessaankin. Käyhän kurkkaa pillitähden ohje Heiniltä, itse tykkään tuosta tähden mallista kyllä tosi paljon <3 Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  13. Siis wau mikä löytö! Olen jo pitkään etsiskellyt juuri tuollaista senkkiä vaan ei ole tärpännyt.. Nyt haaveilenkin sellaisen rakentamisesta, oviksi tulisi vanhat ikkunat.. :) Minä kunnostin vanhan lipaston viime vuonna (löytyy blogistani: http://leipoenjaneuloen.blogspot.fi/2014/05/vanhan-lipaston-kunnostus-vihdoinkin.html ) ja tuo kuumailmapuhallin oli kyllä tosi kätevä maalin poistossa. Tuo tähden ohje täytyy kyllä käydä nappaamassa mukaan.. Ihana blogi sinulla, mukava tyyli kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Raisa! Tuo senkki on kyllä kaunis, vastaavanlaisia on ollut aina silloin tällöin torissa myynnissä, kannattaa seurata! Kuulostaa kyllä huipulta nuo sinun suunnitelmat vastaavanlaisen senkin tekemisestä itse. Vanhat ikkunat ovina olisivat kyllä varmasti aivan ihanat! Piti käydä kurkkaamassa heti tuo kunnostamasi lipasto ja voi miten kaunis se olikaan <3 Vanhat huonekalut ovat vaan niin viehättäviä! Kuumailmapuhallinta aion käyttää kyllä tästä lähtien maalinpoistossa, on se vaan niin helppo homma :) säästyy monilta tuskankyyneliltäkin, kun ei tarvitse sormet verillä rapsuttaa siklillä maaleja pois. Käyhän ottamassa ohje talteen, tuo on kyllä kauniin mallinen tähti <3

      Poista
  14. Onpa kaunis senkki. Aivan ihana, kauniin herkkä. :) Kaunis koti. ihanaa päivää sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne <3 Senkki on kyllä sellainen toiveiden täyttymys. Juuri sellainen, josta kauan haaveilin :)

      Poista
  15. Hei! Nyt vasta löysin blogisi. Todella ihana <3 Olen itse etsinyt vastaavanlaista senkkiä/kaappia kotiini. Saanko lainata kuvaasi ja tehdä siitä oman ostoilmoitukseni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, että nyt vasta huomaan kommenttisi! Tottakai saat lainata kuvaa ostoilmoitukseesi, jos vaan saat sen jollain ilveellä kopioitua blogistani, nimittäin olen väärinkäytösten minimoimiseksi vaikeuttanut kuvieni kopioimista.

      Poista