lauantai 28. marraskuuta 2015

Joulukalenteri // DIY

 



Juuri sopivasti joulukuun alkuun se sitten valmistui tämänvuotinenkin joulukalenteri. 
Idea tähän joulukuusen malliseen joulukalenteriin sai alkunsa Pinterestiä selaillessani ja askarteluvinkkejä lasten kanssa askarteluun etsiessäni. Löytyi tämäntyylinen kalenteri, johon ihastuin. Koska en kuitenkaan ihan samanlaista halunnut tehdä, kehittelin siitä omanlaiseni kuusenmallisen version :) Useissa Pinterestistä löytämissäni joulukalentereissa oli hyödynnetty luonnonmateriaaleja. Luonto on kyllä aivan ehtymätön materiaalipankki, josta löytyy kaikenlaista ihanaa askarteluun ja somistukseen. Ja mikä kaikkein parasta, ihan ilmaiseksi!

Kalenterin kehys valmistui tosi nopeasti. Kaadoin lähimetsästä ohuen, nuoren koivun, jonka rungon sahasin sopivan mittaisiksi pätkiksi. Hieman juuttinarua, jolla sidoin palaset yhteen ja siinäpä se! Suurin työ tämän kalenterin toteutuksessa olikin sitten nuo pienet lahjakääröt, joiden tekemiseen meni tunti jos toinenkin. Nyt sitten jännityksellä odotetaan joulukuun ensimmäisen päivän aamua, jolloin ensimmäinen saa oman pienen käärönsä avata. Lapset ovatkin hypistelleet malttamattomina lahjakääröjä ja arvuutelleet mitähän kussakin paketissa mahtaa olla :) On tämä joulun odotus jännää aikaa!


Kuvissa näkyvät ihastuttavat, virkatut enkelinsiivet voitin Leipoen ja neuloen- blogin arvonnasta tässä hiljattain. Ihastuin niihin niin ikihyviksi, että ripustin ne tuohon aitiopaikalle, ikkunanpokapeiliin, josta voin niitä aina ohimennessäni ihastella. Kiitos vielä Raisa näistä, ovat kyllä niin kauniit ja taidolla tehdyt!
Käykäähän tekin tutustumassa Raisan blogiin, jos se ei ole jo entuudestaan tuttu. Sieltä löytyy herkullisia reseptejä leipomuksiin ja kauniita käsitöitä, joita valmistuu sellaista vauhtia, että ihan henkeä salpaa! Ihastuttava, lämminhenkinen blogi kaikkinensa.

 Huomenna onkin jo ensimmäinen adventti, jonka jälkeen joulun odotus ihan tosissaan alkaa. Siispä toivottelenkin tämän postauksen myötä kaikille ihanaa ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

-Kaaru-

47 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos Pia <3 Kalenterin tekeminen kuuluu niihin mukaviin jouluperinteisiin, joita yritän vaalia parhaani mukaan :)

      Poista
  2. Ihanan joulukalenterin olet tehnyt :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Kalenteria oli kyllä mukava tehdä.

      Poista
  3. Voi että kun tuli sievä kalenteri! Aivan upea! Lapset ovat varmaan meilissään! Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu! Lapset tykkäsivät ja olivat innoissaan kalenterista. Käyvät ihastelemassa sitä tämän tästä, eivätkä millään jaksaisi odottaa milloin saavat avata ensimmäisen luukun :)

      Poista
  4. Aivan ihanan joulukalenterin olet tehnyt! Paketit näyttävät kyllä houkuttelevilta ;) Meillä kans lapset jännäävät ja odottavat ihan älyttömästi joulukuun ekaa päivää. Ja onhan varmasti jännittävää nähdä mitä kalenterin ekasta luukusta tulee. Meillä on kalenteritonttu johon tonttu tuo yöllä jonkun yllärin :) Nuo voittamasi enkelisiivet on myös tosi kauniit. Tekisi mieli tehdä meillekin jouluksi sellaiset, mutta saa nähdä kerkeekö sitä... Tunnelmallista huomista 1. adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Eerika <3 Lasten aidon jännityksen ja ilon myötä omakin joulunodotus tuntuu mukavan kutkuttavalta :) Teillä on arvatenkin se ihastuttava Mailegin kalenteritonttu, jollaisesta olen haaveillut jo monta vuotta, mutta jota en ole vieläkään raaskinut ostaa. Eivät mokomat ole koskaan mitenkään järin hyvässä alessakaan. Ihana tarina teillä siihen liittyen :)
      Enkelinsiivet ovat niin kauniit kyllä, etten lakkaa niitä ihastelemasta varmaan koskaan. Virkkaa ihmeessä sellaiset teillekin, jos vain suinkin ennätät :) Ovat niin ihana jouluisetkin <3 Ihanaa adventtia teillekin!

      Poista
    2. Meillä on Mailegin kalenteritontun köyhännaisen versio ;D Itekkin haaveilin aidosta, mutta ei vaan raaskinut ostaa, niin tein sellaisen tai sen tapaisen kalenteritontun itse. Olihan siinä oma hommansa, mutta sainpahan mieluisen tontun meillekin ja lapset siitä vasta ovatkin tykänneet :)

      Poista
    3. No vau! Sinä se jaksat tehdä kaikenlaista itse, ihailen! Varmasti on lapsille mieluinen ja itsellekin vaikka varmasti on ollut iso työ sitä tehdä.

      Poista
  5. Ihana kalenteri. Olen tässä illan etsiskellyt ideaa, mutta täytyy varmaan jättää uuden kalenterin teko ensi vuoteen ja tyytyä vielä vanhaan.. :) Kivasti siivet sopii paikalleen. Kiitos ihanista sanoista, tässähän ihan häkeltyy.. :) Leppoisaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa <3 Vielähän sen uudenkin kalenterin ennättää tehdä, jos hyvä idea tulee mieleen :)
      Kehunsanani tulivat suoraan sydämestä, olet ansainnut ne <3 Vaikka itsekin teen paljon käsitöitä, nuo siivet kuuluvat ehkä juuri niihin käsitöihin, joita aina vain ihastelee muiden aikaansaannoksina, mutta joita ei tule koskaan itse tehtyä. Siksi olenkin niistä niin äärimmäisen onnellinen enkä osaa lakata ihastelemasta niitä varmaan koskaan :)
      Tunnelmallista adventin aikaa sinne teillekin <3

      Poista
  6. Teitpä kivan kalenterin. Joulun odotuksessa on ihan oma tunnelmansa, kun lapset ovat vielä pieniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Niin totta tuo, että pienten lasten myötä joulussa on erilainen tuntu. Vähän sellainen satumainen, kutkuttava tuntu. Kaikesta tästä hässäkästä täytyisi vaan osata nyt nauttia, sillä se on vain ohikiitävä hetki, kun he ovat vielä pieniä. Yritän muistaa sen tänäkin jouluna :)

      Poista
  7. Ihanaa tunnelmaa ja hieno kalenteri♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Joulun odotus on niin tunnelmallista ja ihanaa aikaa <3

      Poista
  8. Aivan mahtava joulukalenteri. Olispa ihana aukoa tuollaisia paketteja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin suloisen tunnelmallinen nurkkaus!

      Poista
    2. Kiitos Pikku Akka! Minustakin olisi kiva aukoa kalenterin luukkuja, jos joku sellaisen vain tekisi ;) Nyt tyydyn seuraamaan lasten riemua heidän avatessaan pieniä lahjakääröjä. Siinä sitä riittääkin seurattavaa ja olotila on yhtä jännittynyt kuin lapsillakin ;)

      Poista
  9. Kiva kalenteri ja kaunis nurkkaus siinä kaikkinensa!<3

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköinen kalenteri ja kaunista ja jouluista tunnelmaa<3

    VastaaPoista
  11. Oi miten suloinen kalenteri ja nurkkaus! Lapsilla kyllä riittää jännittämistä kalenteria avatessa. Meillä ainakin lasketaan öitä joulukuun alkuun, että saa alkaa availemaan kalenteria ;) Tästä tulikin mieleeni, että enpä ole vielä läheskään kaikkia luukkuja seinäkalenteriin täyttänyt ja ihan kohtahan se jo joulukuu onkin. Mukavaa vkl sinne ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sama juttu, öitä on laskettu täälläkin :) mitä vähemmäksi ne käyvät, sen jännittyneempi alkaa olla ilmapiirikin :D Lasten riemu ja silmien innostunut tuike on kyllä niin suloista katseltavaa <3
      Vielä ehdit ostaa kalenterinluukkuihin täytettä oikein hyvin. Minä laitoin tänä vuonna pikkupaketteihin (luukkuihin) karkin sijasta kaikenlaista hyödyllistä kuten koulutarvikkeita koululaisille, pieniä tehtävävihkosia, huulirasvapuikkoja, pinnejä ja pompuloita jne. Kaikkea sellaista yleishyödyllistä. Muutamista luukuista paljastuu toki niitäkin makeita herkkuja, mutta pääasiassa ovat kuitenkin käyttöesineitä :)
      Ihanaa adventtia sinnekin <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Saikku <3 Kalenteria oli kyllä mukava tehdä. Nyt sitten jännityksellä odotetaan joulukuun ensimmäistä päivää ;)

      Poista
  13. Ihana kalenteri! Pinterest on kyllä (blogien ohella) ihan paras paikka hakea diy-inspiraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Muusa! Pinterestistä löytyy kyllä kaikkea inspiraation lähdettä laidasta laitaan. Mahtis paikka!

      Poista
  14. Ihana kalenteri<3 Minä suosin oma tekemiää kalentereita, ne ovat persoonallisia ja kauniita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 itsetehdyt kalenterit ovat kyllä kivoja ja persoonallisia. Itse tykkään niin paljon näperrellä kaikenlaista, joten siksikin monesti haluan tehdä omanlaiseni version vaikka paljon helpommalla usein pääsisinkin jos ostaisin valmiina. Mutta onhan itsetehty aina itsetehty ja tuo iloa moninverroin enemmän kuin se ostettu vastaava.

      Poista
  15. Upea kalenteri ja kauniit tunnelmalliset kuvat. Nuo voittamasi siivet sopivat teille kuin nenä pähän, ihan oikeaan osoitteeseen arvontavoitto meni siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Krista <3 siivet ovat kyllä kauniit. Olisivat varmasti sopineet monen muunkin kotiin, mutta iloitsen että arpaonni suosi minua tällä kertaa :)

      Poista
  16. Voi kuinka kiva kalenteri, taitava olet!
    Hauskaa alkavaa joulukuuta, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Minttu! Ihanaa joulukuuta sinnekin <3

      Poista
  17. Onpa aivan ihana joulukalenteri, wau!

    Tunnelmallista joulukuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kalenteria oli kyllä mukava tehdä vaikka paketointi veikin aikaa. Ihana joulukuuta sinnekin!

      Poista
  18. No niinpä on ollutkin telepatiaa! Tosi kaunis tämä sinunkin kalenteri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan ;) Huvittavaa, miten samantyyliset noista rungoista teimme toisistamme tietämättä. Tähtikin latvassa ja kaikki! Kiitos, Hannele <3

      Poista
  19. No niinpä on ollutkin telepatiaa! Tosi kaunis tämä sinunkin kalenteri ♥

    VastaaPoista