torstai 12. joulukuuta 2013

Pilvityynyjä




Pilvet ovat kuuluneet lastenhuoneen sisustukseen jo jonkin aikaa. Tätä somaa elementtiä on tavattu jos jonkinlaisessa muodossa. Koska meillä ei kyseistä elementtiä lastenhuoneessa vielä ollut, päätin kokeilla pilvityynyjen ompelua. Ihan söpöjähän noista tuli. Hieman tuo muoto kaipailisi kohennusta, mutta ensimmäiset tyynyt olkoon nyt tuollaiset. Vaikka toisaalta, harvoinpa taivaalla seilaavat hattarapilvetkään ovat muodoltaan symmetrisiä, joten ei pieni muotopuolisuus taida minua haitata. Leikkimökkiinkin ajattelin näitä ommella. Toimittavat samalla peuhutyynyjen virkaa. Lapset olivat aivan innoissaan näistä. Taisivat unikavereiksi nämä omia. Sieltä ne nimittäin löytyivät vällyjen alta, kun etsiskelin niitä kuvausta varten :)

Somat puuvillakankaat näihin löytyi omasta takaa. Punakuvioinen, joka aiemmin toimitti verhon virkaa, löytyi kerran kirpparilta ja keltakuvioinen, aiemmin lakana, on talomme entisten asukkaiden jäämistöä. Täytteeksi hyödynsin vanut vanhasta tyynystä, joka oli jo aika päiviä sitten muhkeutensa menettänyt eikä näin ollen enää palvellut nukkumistarkoituksessa. 

2 kommenttia: