perjantai 20. marraskuuta 2020

Ajatukset joulussa

Taas on vierähtänyt tovi, jos toinenkin edellisestä postauksesta.
Vaikka mitäpä sitä erikseen mainitsemaan, sillä näistä pitkistä postausväleistä on tullut itselleni enemmän sääntö kuin poikkeus.

Silloin joskus pari vuotta sitten, kun vakavissani mietin blogini lopettamista
syy siihen oli se, että blogin päivittämisestä oli tullut taakka. 
Se otti aina enemmän kuin antoi takaisin.
Silloin päätin, että jos vielä joskus jatkan päivittelen blogiani omaan tahtiin
enkä enää koskaan ota paineita siitä niin, että viimeinenkin ilonhippunen koko 
ihanasta harrastuksesta katoaa.



Aina ei ole voimavaroja kulkea niitä polkuja joita haluaisi. 
Elämänpolku on toisinaan hyvinkin mutkikas ja silloin, jos milloin on pysähdyttävä useammin kuin vain tienhaarojen kohdalla kuulostelemaan omaa jaksamisen tasoaan, punnittava tosissaan, 
mikä milloinkin on järkevää ja voimaannuttavaa. 
Sieltä jostain se sitten taas kumpuaa ikävä menneen äärelle,
sillä vaikka mieli kadottaisi elämän mutkissa suunnan, sydän muistaa mistä ilo syntyy.


Menneessä kesässä ja syksyssä on ollut paljon ihania asioita, sellaisia, 
joita ilolla ja kaiholla muistelemme varmasti vielä vuosienkin päästä. 
Oli lämmin ja melko sateeton kesä, metsä täynnä marjoja
 ja luonto syksyllä niin värikylläinen, että laajinkin värikartta olisi 
sen rinnalla kokenut jäävänsä varjoon. 

Syksyn lämpöä on riittänyt tänne marraskuun lopulle saakka, 
tosin eilinen Liisa-myrsky taisi olla käänteentekevä tähän hetkeen. 
Ilma viileni niin, että taitaa syksy viimein antautua talvelle.
Sitä olen oikeastaan jo odottanutkin, että harmaat, matalalla roikkuvat pilvet 
jättäisivät jonain päivänä jälkeensä unenpehmeän, valkoisen lumiharson, 
jonka suojiin viluinen luonto voisi kääriytyä ja
joka toisi meille ihmisille kaivattua valoa. 


Vaikka talvi ei ole vielä tullut, ajatukset ovat kääntyneet katselemaan kohti joulua ja sen tunnelmaa. Menneellä viikolla tein naisten käsityöillassa tämän herkän mustikanvarpukranssin, joka taiteltiin sydämen muotoon metallihengarista ja kieputeltiin sen ympärille limittäin ohuita mustikanvarpunippuja. 

Alkuperäinen ajatus oli spreijata kranssin pintaan valkoista maalia, mutta kotiin tultuani ajatukset muuttuivat niin, että päätin jättää kranssin sittenkin vihreäksi. Myöhemmin viikolla tein toisen samanlaisen kranssin ja ripustin kranssit tupakeittiön ikkunoihin talvista tunnelmaa tuomaan. Miten ihanalta ne tuoksuvatkaan! Kuin henkäys juhannusta ja samalla niin vahva aistimus joulua.


 
Muitakin jouluisia asioita on tullut jo tehtyä sekä tunnelmoitua joulua monin eri tavoin.
Lokakuun lopulla sain idean tehdä joulukortteihin enkelikoristeen, 
jonka kortin saaja voisi myöhemmin ripustaa joulukuuseen tai muualle kotiinsa.

Näin kuvan vastaavasta enkelistä jossain lehdessä (en vain enää muista missä) ja sinne se piirtyi muistin sopukoihin, josta sen sitten nappasin ryhtyessäni taittelemaan rautalankaa enkelin muotoon.

Ajattelin tehdä tuon enkelin vääntelystä ohjeet tänne blogiin myöhemmin,
sillä pelkkä sanallinen ohje tuntuu haastavalta kirjoittaa niin, että siitä hahmottuisivat eri työvaiheet.
 


Tein enkeleitä sen verran paljon, 
että saan ripustaa niitä sitten omaan joulukuuseenkin lähempänä joulua.

Sillä, 
enkeleitä, onhan heitä.
Suojaamassa, kantamassa, lohduttamassa ja rinnalla kulkemassa elämän eri vaiheissa ja tilanteissa.
Tuomassa toivoa ja valoa silloinkin, kun tuntuu ettei niitä ei ole näkyvissä.
Enkelit symboloivat niin vahvasti myös joulua ja sen herkkää, muuttumatonta sanomaa.
Enkelit, niin kauniita, hentoja olentoja. 
Ihmisten ystäviä.


Marraskuisen illan tunnelmaa Sinulle, blogini lukija!


-Kaaru-

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Kevään iloa ja valoa sydäntäsärkevän uutistulvan keskellä


Edellisestä postauksestani on kulunut aikaa.
Jollakin mittapuulla mitattuna monta monituista viikkoa, pieni ikuisuus ihan,
kun taas toisen mukaan vain lyhyt henkäys.
Ajanmääre ja sen kulku ovat muuttaneet jollakin tapaa muotoaan ja merkitystään
viimepäivien ja -viikkojen aikana maailmalta kuuluneiden koronavirus-uutisten myötä.
Jokin, joka tuntui hetki sitten vielä kaukaiselta ja epätodellisen tuntuiselta,
onkin juuri nyt arkipäivää täälläkin kotimaassa.

Uutistulvassa mieli kadottaa helposti kaiken tässä hetkessä olevan,
ja alkaa tähytä viikkojen, jopa kuukausien päähän kuin helpompia aikoja etsien.
Murheelliset uutiset vievät helposti kaikki voimat ja puhaltavat epävakauden tunteen
syvälle sieluun saakka.


 Elämän hidastaessa askeleita ja elinpiirin kaventuessa kotiin 
ja vain pakollisiin kodin ulkopuolisiin menoihin koen, että omasta 
henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on tässä hetkessä tärkeää.
Niin paljon on merkitystä sillä, miten me tämän ajan koemme,
millä tavoin me vallitsevaan tilanteeseen suhtaudumme.

Yhtälailla kuin jokainen uusi päivä voi tuntua kotioloissa turhauttavalta ja tylsältä,
elämä harmaalta ja ilottomalta, yhtälailla jokainen päivä on mahdollisuus johonkin uuteen
tai vaikka ihan vain senkin vanhan ja hyvän säilyttämiseen,
sillä se polku, jota eniten poljemme, siitä tulee lopulta tie.
Ne ajatukset, joita ruokimme, kasvavat ja paisuvat,
niin hyvässä kuin pahassakin.

Paljon olen pohtinut oman työni kannaltakin sitä, 
kuinka tärkeää on säilyttää mielen tyyneys.
Niin kuin puut myrskyssä saattavat näyttää siltä, 
kuin tuuli heittäisi ne hetkenä minä hyvänsä kumoon,
laajalle ja syvälle maahan työntyneet juuret pitävät ne pystyssä.
Sama juurevuus on tärkeää ihmiselämässäkin. 
Kun juuret ovat tukevasti maassa, jaksaa nähdä kaiken hyvän ja kauniin pelkojen,
surujen ja elämän huolienkin keskellä.


Viimeisten viikkojen aikana olen lähtenyt milloin yksin, 
milloin perheeni kanssa luontoon.
Välillä olemme kävelleet metsäpoluilla perätysten hipihiljaa,
kuunnelleet ja ihmetelleet kevään etenemistä,
kirkkaansinistä taivasta ja auringonlämmön voimaa,
ja taas välillä hyppineet kuin villivarsat yli sammalmättäiden ja kaatuneiden puunrunkojen.

Uuden elämän kasvun ja luonnon moninaisen kauneuden ja jylhyyden äärellä 
moni maallinen asia unohtuu ja murheet saavat uudenlaiset mittasuhteet.
Eikä siihen välttämättä tarvita kuin valoa kohti kurkotteleva, 
turpea lehtisilmu, jonka kasvunvoimaa ja -iloa eivät minkään maailmanluokan asiat hidasta.
Elämä on opettanut, että onnelliseen ja tasapainoiseen elämään ei tarvita suuria asioita.
Päivittäiset pienet ihmeet ovat niitä kaikkein suurimpia ihmeitä,
juuri niitä, jotka tekevät ihmismielen onnelliseksi.
Kun mieli on onnellinen, on se myös tasapainoinen.
Siksi omat ajatuksensa kannattaa suunnata iloa lisääviin asioihin.


Kevät, uusi kasvunkausi ja siitä syntyvä uusi elämä luo aina toivoa tulevasta,
ja siitäkin, että kaikista koettelemuksista vielä selvitään.

Tässä koronakoettelemuksessa minua on suuresti liikuttanut se,
kuinka ihmiset ovat tulleet henkisesti lähemmäksi toisiaan ja
 kuinka lähimmäisistä pidetään huolta.

Whatsapin sekä muiden pikaviestisovellusten kautta maailman ääristäkin on tullut viestejä ja videoklippejä, joissa sanoista suurimpana ihmisten puheissa on ollut luottamus ja toivo tulevasta. Eräänkin laulun sanat, jota eri kielillä lauletaan ovat kuin tähän hetkeen luodut.

"Ei surustamme turvaa meillä, ei auta murhe, vaikerrus, jos aamu alkaa kyynelillä ja päivän päättää huokaus. Vaan raskaammaksi kuorma käy, jos murheelle ei määrää näy."

Samainen laulu päättyy sanoihin:
".. on aika täällä vaihtuva, myös murhepäivä loppuva. "
Ennemmin tai myöhemmin tämäkin koettelemus on ohi.
Yhteisen asian äärellä tässä ollaan koko maailma ja yhdessä me tästäkin selvitään.


Maaliskuisen sunnuntain ja alkavan kevään pulppuilevaa iloa juuri Sinulle!

-Kaaru-

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Valoa kohti mentäessä ajatuksia Pieniahon torpan remontista

Täällä meillä alkanut vuosi on tuonut mukanaan vuodenaikaan nähden hyvin lämpimät kelit.
Föhntuuli on puhallellut leudosti näinä joulun jälkeisillä viikoilla saaden 
pilvet tihkumaan vettä ja maan sulamaan lumesta.
Tiet ovat olleet päiviä kestäneiden vesisateiden vuoksi vaarallisen liukkaat,
kuin luistinradat!

Äkkiseltään voisi ajatella, että kevät on tullut,
mutta luonto on lumettomuudesta huolimatta yhtä hiljainen kuin sydäntalven kuukausina.
Terminen talvi ei ole silti vieläkään alkanut.
Nähtäväksi jää, ehtiikö talvi enää tullakaan ennen kuin
aurinko alkaa jo lämmittää ja kevät ihan oikeasti koittaa.



Sateiset kelit ovat pitäneet meidät vapaa-aikana sisällä,
joten on ollut aikaa värkkäillä kaikenlaista, 
ja viimeistellä tämän torpan reilu vuosi sitten alkanut remontti.

Joulua edeltävällä viikolla mieheni naputteli eteisen helmipaneelikaappeihin ovet,
jotka ajattelin pintakäsitellä joulun jälkeen (se kun on ollut tavallisesti minun heiniäni),
mutta niinpä vaan yksi päivä töistä kotiin tullessani ovet olivat pintakäsitelty Osmo colorin 
kuultavan valkoisella öljyvahalla ja olivat siis vetimiä vaille valmiit.



Pitkään mietimme niin kaappien väriä kuin vedinvalintaa,
mutta päädyttiin lopulta valkoisen ja mustan liittoon, 
sillä halusimme maksimoida pienen eteistilan tilantunnun. 
Jos tila olisi ollut suurempi, olisimme käsitelleet kaapit jollain toisella sävyllä,
vanhaan tyyliin ehkä paremmin sopivalla beigeen, vihreään tai harmaaseen taittavalla valkoisella.

Vetimiksi valikoitui lopulta mustat, litteät nuppivetimet, 
jotta vaaleaan kokonaisuuteen saatiin hieman kontrastia.



Tämä torpan remontti on ollut monella tapaa mielenkiintoinen matka.
Tämä remontti, jos mikä, on vienyt meidät perinnerakentamisen äärelle,
maailmaan, josta meillä oli ennestään yhden rintamamiestalon remontin verran tietotaitoa.
Matka on opettanut ennen muuta nöyryyttä ja kunnioitusta menneitä aikoja 
ja menneitä sukupolvia kohtaan. Ihmisiä, jotka ovat liki sata vuotta sitten 
rakentaneet tätäkin meidän pientä kotia sydän täynnä periksiantamatonta tarmoa.

Matka on opettanut meille myöskin perinteisiä rakennustapoja, 
perinnerakentamista. 
Vaikka aivan kaikki entiset rakennustavat eivät ole olleet aikaa ja
 muuttuvia sääolosuhteita kestäviä,
paljon meillä tämän päivän ihmisillä olisi niistä ajoista opiksi otettavaa.

Tätä kaikkea katsellessa ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sen ajan alkeellisilla työkaluilla on saatu aikaan niin tavattoman kauniita yksityiskohtia, kuten käsin piiluttuja hirsiä ja tämän torpan sydämen, suuren, valtavan isoista graniittikivilohkoista muuratun leivinuunin. 
Millaisella lie vinssillä on kivijärkäleet paikoilleen nostettu!


Tämä on ollut myös harjoitusmatka tulevaan:
 vanhaan hirsikehikkoon rakentuvan uuden kotimme rakennusprojektiin.
On ollut ihan hyvä, että meillä on ollut tämä remontti, vaikka aina ei tämäkään yhtä auvoa ole ollut.
Mutta nyt olemme viisaampia monen asian, kuten vaikkapa materiaalivalintojen, 
hengittävien pintakäsittelyaineiden yms. valitsemisessa, 
sillä arvatenkaan ihan kaikki materiaalit eivät ole kestäneet käytössä toivotulla tavalla.

Aika näyttää, millaisena tämän torpan vaiheet jatkuvat sitten,
kun joskus pitkän ajan päästä uusi kotimme (vielä aloittamaton) 
rakentuu muuttovalmiiksi tähän samaan pihapiiriin.
Ajatus on rakentaa koti hyvin pitkälle itse,
joten aikaa se vie, enemmän kuin uskaltaa edes ajatella.

Kaikesta huolimatta katselemme luottavaisin mielin tulevaan:
elämä kantaa varmasti läpi harmaidenkin päivien.
Vaikka elämässä olisi miten harmaita hetkiä tahansa, päivä kulkee aina kohti huomista.
Ellei valoa ole tänään, ehkä sitä on huomenna enemmän.




Loppuviikosta ensimmäisen kerran huomasin,
että päivä on pidentynyt joulunpyhistä.
Enää ei ole säkkipimeää, kun lähden kotoa vaille kahdeksan aamulla
ja palaan iltapäivällä neljän jälkeen kotiin.

Aamulla taivaanrannan valaisevat horisontin takaa nousevat auringon ensisäteet
ja iltapäivällä voi sanoa, että on jo valoisaa, kun suljen työpaikan oven takanani.

Ihmeellinen on valon voima.
Mielen valo lisääntyy luonnonvalon mukana ja ajatus kulkee yhä useammin
kohti kevättä ja kevään ensimmäisiä kukkia:
tulppaaneita.

Lisääntyneen valon innoittamana ostinkin jo ensimmäisen tulppaanikimpun,
jonka kaveriksi laitoin talvisesti katajanoksan.
Mikäli luen itseäni oikein, luulenpa, että tulppaaneja löytyy maljakosta tästä päivästä alkaen
pitkälle kevättalveen saakka lähes joka viikko.
Lisukkeita vaihtamalla ne sopivat monenlaiseen tilanteeseen ja vuodenaikaan.
Aina niin ihanat tulppaanit!

~~~ ~~~ ~~~ 

Kohta alkavan uuden viikon iloa Sinulle, 
joka täällä piipahdat!


-Kaaru-