Syyskranssi ja muita syksyisiä puuhia

Tällä viikolla olen taas ihmetellyt ajan kulkua.

Tuntuu, että ihan äsken istuin puutarhassamme tämän samaisen pöydän ääressä

ja ihastelin valtavalla voimalla jokapuolelle puskevaa keväistä vihreyttä.

Nopeasti vaihtui taas kevät kesäksi ja kesä syksyksi.

Ruskankirjava, ympäröivä luonto hehkuu syyskuun lopun iloa ja valoa.

Syysasuun pukeutuneet puut loistavat kuin katulyhdyt hämärtyvinä iltoina.

Yhdessä ja samassa puussa näyttäytyvät sateenkaaren kaikki värit ja sävyt.

Se ihastuttaa ja ihmetyttää!

Kaunis on tämäkin vuodenaika.

💛

Tällä viikolla on ollut ihanan lämpimiä syyspäiviä.

Elohopea on kivunnut jopa kahdenkymmenen asteen tienoille,

aurinko paistanut kirkkaansiniseltä taivaalta 

ja linnut laulaneet kuin kesällä!

Lämpimät ilmat ovat houkutelleet pihalle puuhastelemaan.

Perennapenkkiä siistiessäni naapuri tuli ja yllätti parilla kopallisella omenoita.

Näistä makeista ja mehukkaista syyslajikkeista tein mehua ja uunihilloa.

Samalla keräsin viimeisiä syyskukkijoita kimpuiksi maljakoihin sekä kranssitarpeiksi.

Kuin jäähyväisiksi kesälle, sidoin luonnosta ja puutarhasta löytyneistä 

kukista, marjoista ja lehdistä värikkään syyskranssin.

Sidoin kranssipohjan päälle vuoroin kesän ja syksyn värejä sekä elementtejä niin, 

että sain valmiissa kranssissa näyttäytymään vuodenkierron kaikki värit 

keväästä myöhäiseen syksyyn.

Eihän tämä kranssi varmaankaan kauan kestä, 

mutta tärkeintä tässä olikin tekemisen tuoma ilo ja oma, 

rauhallinen hetki arkisten kiireiden keskellä.

Syyskuisessa, ohikiitävässä hetkessä oli läsnä monenlaiset tunteet:

haikeus ja kiitollisuus menneestä kesästä ja sen ihanista hetkistä, 

ilo tästä syksystä ja sen mukanaan tuomista monista mukavista asioista 

sekä hauras toive siitä, että talvi kulkisi jälleen kevääseen ja kesään

ilman suurempia matalapaineen aikoja.

Kranssi päätyi lopulta pihavajan oveen, 

jossa se tuokoon syysiloa niin kauan kunnes lakastuu 

ja kuihtuu pois yhdessä maahan pudonneiden syksyn lehtien kanssa.

Syyskuun lopun kuulakkaita päiviä ja elämän pieniä ilonhippusia Sinullekin!

Tartutaan hetkiin, ohikiitäviin ja kauniisiin.

💛💛💛

-Kaaru-

Kesälomamuistoja osa 2/2: Lapin taikaa

Heinä-elokuulle ajoittunut kesälomamme kulki 

Länsi-Suomen rannikkoseuduilta kohti pohjoista Suomea.

Vehreä, runsas ja monimuotoinen luonto muuttui vähitellen 

karummaksi ja avarammaksi.

Matkalla määränpäähämme, 

pysähdyimme monta kertaa ihastelemaan ympäröivää maisemaa, 

joka nuokkui kesäyön seisahtuneessa tunnelmassa.

Ilma tuoksui vahvasti suopursuilta ja varjoisalta maalta.

Suovilla keinahteli keveästi, loi hentoja varjojaan hillankukkien suojaksi.

Jängän yllä kultainen auringonkehrä lipui hiljalleen kohti horisontissa siintäviä matalia puita.

Koko tienoo huokui koskematonta rauhaa.

Hiljaisuus oli niin syvää, että tuntui kuin koko maailma olisi kadonnut ympäriltämme.

Yöttömässä yössä ajantaju aivan hämärtyi.

Valtava onnentunne tulvahti sisälläni, kun kastelin Lapinmaan karua kauneutta.

Miten pienistä asioista sitä ihminen saattoikaan nauttia!

Miten pienistä asioista voimaa ammentaa oman kulkunsa turvaksi.

💛

Seuraavana aamuna heräsin siihen, kun lintu, 

satakieli varmaan, heläytti ilmoille hellän ja herkän laulunsa. 

Lämmin ja lempeä kesäaamu innoitti viettämään päivän erämaan keskellä avautuvalla hiekkarannalla. 

Maisema oli kuin etelän hiekkarannoilta:

silmänkantamattomiin yltävä, pehmeä hiekkaranta, sinisenä välkehtivä järvenselkä 

ja kaiken sen taustalla kuumuudessa väräjävä taivaanranta.

Viileä, kristallinkirkas ja puhdas vesi hyväili kuin silkki ihoa.

Päivänpaahtamalla hiekalla särkyneet simpukankuoret ja kuivuneiden järviheinien varret

kutittivat mukavasti jalkapohjia.

Erämaan rauhassa sai paistatella päivää kenenkään häiritsemättä siihen saakka, kunnes..

...järviruohot alkoivat heilahdella ja esiin pisti suurisarvisen poron pää, 

ja sitten toisen ja kolmannen ja neljännen, kunnes niitä oli siinä koko tokka!

Eivätkä nuo ihmisiin kaiketi niin tottuneet luontokappaleet olleet meistä millänsäkään.

Siinä me makasimme samalla rannalla miltei rintarinnan

ja otimme iloiten vastaan heinäkuisen kesätuulen vienot henkäykset.

Häikäisevän sinisen taivaankannen alla maisema ja tunnelma oli kuin sadusta!

Lapinmaa on aina yhtä ihmeellinen. 

Siellä on oma mystiikkansa, viehätysvoimansa, joka lumoaa kerta toisensa jälkeen.

Siellä voi nähdä kauneutta niin monessa, vajaassa, jopa säröisessäkin.

Ja hetken aikaa nähdä ja kokea jotain syvästi puhuttelevaa.

"Tunturituulien kera kuljet, 

edessä selkosten outamaat.

Nuotion lämmössä silmäs suljet, 

ja liron lauleloon saat nukahtaa.

Pois kerran poikkesit valtatieltä,

pois poronpolku sun johdattaa.

Jos levon mieleesi löydät sieltä,

sinun maasi on Lapinmaa!"

 ~~~~  ~~~~  ~~~~

Kesälomatunnelmat ovat vaihtuneet syksyn tunnelmiin.

Päivä paistaa tänään kirkkaasti, kirkkaammin kuin aikoihin.

Syksy tuoksuu ja näkyy.

Keltaiset lehdet leijailevat maahan ja

puolukkamättäät ovat punaisenaan marjoja. 

Tänään ajatuksenamme on tehdä syysretki lähimaastoon.

Syyskuisen lauantaipäivän levollisia tunnelmia myös Sinulle!

💛

-Kaaru-

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.

Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.

Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 

jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.

Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 

Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.

 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.

Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.

Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.

Iloisesti ja sirkeästi.

Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 

luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.

Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,

oli uskomattoman lämmin.

Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.

Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.

Lempeästi ne valaisivat taivaan.

Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.

Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 

ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.

Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 

kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.

Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.

💛

Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja 

2 tl vaniljasokeria

(ripaus leivinjauhetta)

100 g voita

2 suurehkoa omenaa

1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).

Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.

Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.

Ripottele päälle kanelia.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita

3/4 dl sokeria

50 g mantelilastuja

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.

Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.

Lisää lopuksi maito.

Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 

Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.

Piirakan nimi lupaa paljon,

mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 

ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.

Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.

Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!

Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.

💛

Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 

kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.

Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.

Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.

Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.

 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.

Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.

💛

Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.

Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.

Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!

💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä

Syksy.

Loppu ja alku.

Täynnä haikeutta menneestä kesästä

ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.

Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.

Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 

kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.

Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.

Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 

vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.

Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 

Ilmassakin on suloista kirpeyttä.

Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 

Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.

Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.

Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.

Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.

Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.

Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.

Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.

Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.

Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.

Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.

Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.

Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 

mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 

Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,

jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.

Siitä tuli syksyisen herkkä.

💜

Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 

Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.

Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.

Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!

💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-