lauantai 27. heinäkuuta 2019

Saunavihtoja ja hoitavia jalkakylpyjä

Lämpimät heinäkuun illat ovat houkutelleet kulkemaan pitkin pellonreunamia
ja keräämään sylin täyteen ojanvarsilla kasvavien maitohorsmien, pietaryrttien, peltosaunioiden,
mataroiden, lehdokkien ja monien muiden luonnonkukkien sekä -yrttien kukintoja.

Siellä pellon reunalla, jossa kevyt kesätuuli sekoittaa ilmaan monenlaisia kesäillan tuoksuja, 
voi aistia heinäkuun lopun mykistävän kauneuden ja hiljaisuuden.




Monesti illalla, kun palaan kukkien keruu reissultani takaisin kotipihaan
 tai muuten vaan käyskentelen kesäisellä pihalla,
heittäydyn selälleen pehmeälle nurmelle ja katselen kuinka
valkoiset kumpupilvet seilaavat kohti taivaanrantaa,
kuinka lentokoneet piirtävät pumpulisia jälkiään taivaankannen sineen
ja kuinka haukat liitelevät matalalla aivan hipihiljaa saalista väijyen.

♡ ♡ ♡

Eräänä iltana kumpupilvien liikehdintää seuratessani mieleeni muistuivat ne lapsuuden kesäillat, jolloin istuimme edesmenneen ukkini kanssa hänen kotipaikkansa pihakeinussa 
ja hyräilimme hiljaa lauluja kesästä.
Mietin siinä, mistä muistoni tulvahtivat niin voimakkaina mieleeni, 
mutta vaikka kuinka mietin, se jäi salaisuudeksi.

Ehkä ne olivat ne puhtaanvalkoiset pilvet, joiden ilta-auringon kultaamat reunat muistuttivat ukista,
jotka toivat hänen terveisensä taivaan korkeudesta,
sieltä jostain minne katse ei yllä.
Tai ehkä se oli se lempeä kesätuuli, joka keinutteli pihapiirimme koivuja 
ja sai lehdet havisemaan samalla tavoin kuin silloin siinä pihakeinussa ukkini kanssa istuessani.




Ukkini oli vanhan kansan mies,
maanviljelijä ja taitava kellontekijä.
Hänen sananpartensa ja ennusteensa kulkevat yhä tiiviisti mukana meidän
jälkipolvien elämässä, vaikka ukki ei ole enää vuosiin ollutkaan elämässämme 
fyysisesti läsnä, vaan enkelinä pilven reunalla.




Ukkini oli myös näppärä saunavihtojen tekijä.
Silloinkin, kun istuimme tuona muistojeni kesäiltana pihakeinussa keinuttelemassa,
ukkini sitoi samalla saunavihtaa nuorista koivunoksista,
joiden heleänvihreät, pehmeät lehdet hoitivat saunoessa ihoa kuin silkki.
Hän teki usein omat vihdat myös meille pienille saunojille.
Ne olivat juuri sen kokoiset kuin olivat saunojien pienet kouratkin.
Miten mukava niillä olikaan vihtoa saunan lempeissä löylyissä.
Ikiomalla saunavihdalla!




Minun tekemät vihtani eivät ole lainkaan niin tyylipuhtaita suorituksia kuin ukillani oli.
Usein oikaisen tuon pidikkeenkin kanssa ja sidon vihdakset yhteen juuttinarulla sen sijaan,
että punoisin ohuen ohuesta koivunoksasta niihin omat renkaansa.
Mutta onneksi se ei saunomisen riemua ja iloa yhtään haittaa
ja onhan itsetehty aina itsetehty, jossa tekijän kädenjälki saa ja kuuluukin näkyä.




Niistä tämänkertaisista pelto-ojien reunoilta keräämistäni kukista
tein rentouttavan ja hoitavan jalkakylvyn,
johon laitoin peltosaunion kukkien lisäksi saunavihdan teosta ylijääneitä koivunlehtiä,
lorautin joukkoon muutaman ruokalusikallisen sitruunamehua
ja muutaman tipan laventeliöljyä.

Annoin kaikkien ainesten hautua kuumassa vedessä n.10 minuutin ajan,
jonka jälkeen jalkakylpy oli valmis käytettäväksi.

Jos et ole vielä tutustunut jalkakylpyjen valmistamisen saloihin, suosittelen sitä lämpimästi,
sillä minulle ne ovat avanneet aivan ihmeellisen ihanan uuden maailman,
jonka kautta kovettuneet kantapääni ovat silenneet
jo mukavan pehmeiksi ja tasaisiksi.

Ohjeita jalkakylpyjen valmistamiseen
löytyy tämän edellä mainitun lisäksi vaikkapa netistä.



Pihasaunan lämpenemistä odotellessani istuin tuossa koivupöllin päällä
pitkän tovin jalkojani vadissa uitellen
ja tuota saunan edustalta avautuvaa maisemaa katsellen.
Aistin vahvasti ympäröivän rauhan
ja ne kaikki kosteat kesäillan tuoksut,
jotka kohosivat lämpimästä maasta
illan viilentämään ilmaan.

Aurinko kultasi vaaranrinteen puiden latvat,
kesän polttaman heinikon ja kaiken, minne sen säteet vain ylsivät.
Ja varjot aloittivat oman leikkinsä pihasaunan seinustalla.

Siinä hetkessä koin vahvasti kesäillan tyynen rauhan ja hiljaisuuden.

♡ ♡ ♡

Heinäkuun lopun raukeaa rauhaa Sinullekin!

-Kaaru

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Heinäkuisia mietteitä sekä vaniljainen mansikkapiirakka




Heinäkuu on ehtinyt jo yli kuukauden puolivälin.
Monenlaista touhua ja tohinaa, pienempää ja suurempaa reissua,
lomailua ja rakennushommien äärellä ahkerointia on mahtunut näihin menneisiin viikkoihin.

Heinäkuu on lopulta tuonut mukanaan myös ihanat kesäkelit,
auringonpaisteen, pehmeänä puhaltavan kesätuulen,
lämpimät uimavedet ja metsien suojassa kypsyneen marjasadon.


Kesän kypsyminen näkyy myös puutarhoissa,
joissa mansikat, viinimarjat, omenat ja muut syyskauden marjat ja hedelmät
alkavat saada jo mukavasti väriä pyöreisiin poskiinsa.

Kesän kauneutta ihastellessa teki mieleni kokeilla jotain uudenlaista
makeaa kesäherkkua, sellaista, jota ei ole koskaan aiemmin tullut tehtyä.


Mansikkasadon alkaessa olla parhaimmillaan,
mieleeni juolahti vuosia sitten jostakin lehdestä talteen nappaamani
vaniljaisen mansikkapiirakan ohje.

Ohjetta en kuitenkaan löytänyt mistään, 
en vaikka kuinka etsin.
Se kai uinailee yhä muuttolaatikossa jossakin varaston uumenissa.
Muistin varassa jouduin siis menemään tämän piirakkaohjeen kanssa.

Sen verran hyvin se kaikesta huolimatta kuitenkin onnistui,
että ajattelin tallettaa ohjeen tänne blogiin itselle muistiin
ja mukaan napattavaksi kaikille muillekin.




Vaniljainen mansikkapiirakka

Pohja: 

150 g voita/margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
 (itse käytin gluteenittomia jauhoja)
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk ranskankermaa
1 prk vaniljarahkaa
1 kananmuna
1/2 dl sokeria 
(vähempikin riittää, sillä rahka on aika makeaa)
1 tl vaniljasokeria
viipaloituja mansikoita n. 2-4 dl

Murutaikina piirakan päälle:

50 g sulatettua voita tai margariinia
1/4 dl sokeria
koostumuksen mukaan (n.1/2 - 1 1/2 dl) vehnäjauhoja 


Vatkaa voi sokeri vaahdoksi.
Lisää kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon.
Sekoita taikina tasaiseksi.

Valmista myös piirakan päälle tuleva murutaikina sekoittamalla sulatettu rasva,
 sokeri ja jauhot keskenään murumaiseksi seokseksi.

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada seos piirakkapohjan päälle.
Viipaloi mansikat ja levitä tasaisesti täytteen pinnalle. 
Ripottele mansikoiden päälle muruseos.

PAISTA 200 asteessa n. 25-30 min.

Uunin tehosta ja paistokyvystä riippuen pohjaa voi esipaistaa uunissa n.10 min ennen täytteen lisäämistä ja paistaa piirakkaa täytteiden lisäämisen jälkeen n. 20 minuuttia.

Ohje soveltuu halkaisijaltaan n. 24 cm vuokaan.
Mikäli käytössä on laajempi vuoka, huomioi se taikinan määrässä.



Kun piirakka oli tullut uunista ja jäähtynyt huoneenlämmössä jonkin aikaa,
nostelin sen pinnalle koristeeksi vielä läjän tuoreita mansikoita
sekä valkosuklaalastuja, jotka raastoin suklaalevystä.

Tuli niin hyvää piirakkaa, että varmasti toistekin kokeilen.

Erityisesti minua yllätti se, 
miten hyvin mansikka sopi tällaiseen uunissa paistettavaan piirakkaan.
Miten lie onkaan niin, etten ole koskaan aiemmin tajunnut sen käyttökelpoisuutta
tämänkaltaisiin leivonnaisiin.

Seuraavalla kerralla taidan lisätä mansikoiden sekaan hieman raparperiakin,
se kun on tuon mansikan kanssa niin mahdottoman hyvä pari.


Oletko sinä tehnyt vastaavaa piirakkaa milloinkaan?
 



Marjojen kypsymisen lisäksi heinäkuinen lämpö on avannut keväällä kylvämäni
kesäkukkasetkin täyteen loistoonsa.

Iki-ihana kesäharso, 
jota kylvin pihapiiriämme rajaaville ojanpientareille 
sekä pihamme nurmettomiin kohtiin,
kukkii nyt valtaisana, 
valkoisena kukkamerenä ihastuttaen herkällä olemuksellaan kotitietämme kulkevia.

Kesä jatkaa kypsymistään hiljalleen, huomaamatta.
Luonto ympärillämme on kuin salainen puutarha,
joka suo meille suloisia ja lohdullisia hetkiä.


Heinäkuisten päivien iloa ja kauneutta Sinullekin,
joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Pellavaa ja päivänkakkaroita


Heinäkuiset päivät eivät ole helteillä hellineet,
mutta viileämmissä ja osittain sateisissakin päivissä on ollut omat hyvät puolensa.
On tullut pitkästä aikaa kaivettua ompelukone ulos kaapin kätköistä
ja ommeltua monenlaista pientä ja vähän suurempaakin tykötarvetta kotiin.

Siinä kankaita sommitellessa, 
leikatessa ja ompelukoneen tasaista hurinaa kuunnellessa ajatus on polveillut kesäisillä teillä.
Kuin huomaamatta vuosia sitten ostamani monen metrin mittainen pellavakangas
on taipunut jos jonkinlaiseen muotoon.
 


Tupakeittiön ikkunat saivat suojakseen laskosverhot.
Ne toimivat perinteisellä laskosverhomekanismilla
ja ovat tarkoituksella ikkunoita hieman suuremmat, 
jotta voin sitten aikanaan siirtää ne rakentuvan kotimme ikkunoihin.


Pellavaisen kankaan säikeet valoa vasten ovat kuin
 pilviverhon takaa alas maahan laskeutuvat auringonsäteet
ja sen pehmeä sävy kuin kesäinen hiekkaranta.  

Niin rauhoittavaa katseltavaa.



Kuten kaikki ompelutyöt, myös verhojen ompelu jätti jälkeensä pieniä kangassoiroja.
Meinasin heittää ne ensin tilkkukoriin odottelemaan parempia aikoja, 
mutta hetken mielijohteesta päädyinkin taittelemaan niistä rusetteja, jotka ompelin lopulta rusettiponnareiksi.



Pienelle,
kauneutta rakastavalle tyttärelleni ne ovat kuin tehtyjä.
Ja tuon valkoisen pitsimekon kanssa ne sopivat yhteen mitä parhaiten.
Toinen ponnareista päätyi heti hänen hiuksiinsa
ja toisen niistä hän kietaisi nallepojan kaulaa komistamaan.

Muutamia muitakin ompeluksia sain tuosta samaisesta kankaasta tehtyä, jotka päätyivät wc/kodinhoitotilaan.
Niistäpä kertoilen sitten,
kunhan saamme remontin viimeistelytyöt siellä tehtyä.



Heinäkuu on kasvattanut pellonreunamat ja ojanvarret täyteen
päivänkakkaroita ja peltosaunioita.
Olen keräillyt niitä isot kimput maljakoihin niin ulkopöydälle kuin sisällekin.

Päivänkakkara on yksi monista lempikukistani
ja siksi annan niiden vapaasti kasvaa pihapiirissä ja kukkapenkissä,
juuri siellä minne niitä on itsestään kylväytynyt,
sillä jokin niiden yksinkertaisessa kauneudessa yltää syvälle sieluun saakka.

Miten joku kukka voikaan olla kaikessa yksinkertaisuudessaan niin valtavan kaunis ja herkkä
ja niin iloa tuova kuin pieni aurinko.  



Kimpullinen näiden herkkien kukkien tuomaa iloa Sinullekin,
blogini lukija!

-Kaaru-