keskiviikko 28. elokuuta 2019

Elonkorjuuta ja säilöntäpuuhia

Tänä aamuna kotipihan pihlajassa istui lintuparvi.
Hiljaisessa aamussa niiden laulu kajahteli kaikuna vaaran takaa.
Jäin kuuntelemaan hetkeksi tuota laulantaa, sen sanomaa ja säveliä.

Minusta tuntui ihan siltä,
että siinä puunoksalla istuessaan ne lauloivat aurinkopäivän iloa.
Iloa uudesta, ihanasta elokuun aamusta.

Niiden onnelliseen lauluun oli helppo yhtyä,
sillä yön varjojen raotettua tummia viittojaan
uusi aamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena.
Niin kesäisenä.

Aamukasteinen maa helmeili tuhansina pieninä timantteina
auringonsäteiden pyyhkäistessä pihamaan yli.
Tuoksui kesä ja tuoksui syksy.
Tuoksui elokuu.
Ja elonkorjuu.



Elonkorjuu on saanut täällä maalla asuessa uudenlaisen merkityksen.
Kun ennen elonkorjuu on ollut itselle lähinnä marjojen ja puutarhan antimien 
keräämistä ja säilömistä talvea varten, on se tänä vuonna merkinnyt paljon muutakin.



Kotimme ikkunasta olen saanut läheltä seurata pihapiiriämme ympäröivien 
peltotöiden vaiheita aina varhaisesta keväästä
elonkorjuun hetkiin saakka.

Olen nähnyt, kuinka pelto muokataan ja
siemenet kylvetään maahan. 
Olen nähnyt aina yhtä ihmeellisen itämisvaiheen, 
viljanoraiden varttumisen ja sen, 
kuinka kesän mittaan auringon lämpö 
ja viljapeltoa hyväilevä tuuli ovat kypsyttäneet viljan korjuukuntoiseksi.

Leipäviljavainioiden äärellä ei voi kuin tuntea syvää kiitollisuutta siitä työstä,
jota maanviljelijät meidän kaikkien eteen tekevät. 
He pitävät huolen siitä, 
että kotimaisista viljoista leivottua leipää ja jauhoja
on taas ensi talvenakin meidän kaikkien saatavilla.



Oman, pienen, puutarhasta keräämäni punaviinimarjasadon
keitin hilloksi ja säilöin sen lasipurkkeihin talvea odottamaan.
Tämä hillo on yksi niistä harvoista,
joka maistuu meidän perheessä kaikille.
Se on ihana lisä liharuoan kylkeen
sekä monikäyttöinen marja hillonakin leivonnaisissa,
jälkiruoissa ja kiisselin jatkeena.

Hillo on tehty hillosokeripussin kylkeen painetulla ohjeella,
joka on oikein oiva, helppo ohje moniin marja- ja hedelmähilloihin.


Elokuu ja elonkorjuun aika on riemukasta, 
iloista aikaa venetsialaisineen ja elojuhlineen,
mutta myös aikaa, joka nostattaa mieliin haikeutta väistyvästä kesästä, 
lämmöstä ja täyteläisestä luonnosta.
Luonto on antanut satonsa ja korjaa nyt omansa pois.

Vaikka ruskan värit eivät ole vielä juurikaan näkyvissä, lehtivihreä alkaa hiljalleen
vetäytyä puunrunkojen ja varpujen suojiin
ja vapauttaa tilalle sateenkaaren värien koko kirjon.
Siellä lehtivihreän suojissa nuo kaikki kauniit sävyt ovat uinuneet odottaen omaa aikaansa,
omaa vuoroaan tulla nähdyksi.


Kesä kaartelee loppuaan kohti, mutta vielä tänään nautin ihoa hyväilevästä lämmöstä,
hohtavan sinisestä kesätaivaasta ja ojanvarren heiniä heiluttelevasta lempeästä tuulesta,
joka tuoksuu vielä enemmän kesälle kuin syksylle.

Ja, kun sitten syyskuu ja syksy saapuvat, 
tuovat ne tullessaan omanlaisensa ihanat asiat:
syysruskan väriloiston, kynttilätunnelman, pimeät, kuulaat illat ja hohtavan tähtitaivaan.
Eivät kai nekään huonoja vaihtoehtoja ole.


Tunnelmallisia elokuun lopun viimeisiä päiviä, Sinulle!


-Kaaru-

lauantai 24. elokuuta 2019

Valkosuklaa-mustikka muffineita

Elokuu on ollut monenlaisten touhujen kuukausi.
Päivät ovat täyttyneet pihahommista,
kotimetsän raivauksesta ja siistimisestä,
puutarhan sadonkorjuusta 
sekä kaikista niistä sellaisista touhuista,
joita näin syyskesäisin tulee usein tehtyä,
kun ajatukset siirtyvät kukkapenkeistä
muunlaisiin juttuihin.

Olen tehnyt myös muutamia marjareissuja lähimetsään
ja pellontakaiselle vaaralle, joiden suojissa metsämarjat ovat kypsyneet hissukseen ja aivan huomaamatta pois kerättäviksi. 
Marjoista suurimman osan olen säilönyt talven varalle, mutta aina pienen osan käyttänyt heti tuoreeltaan päiväkahvihetkien leivonnaisiin tai kattanut niitä aamu- ja iltapalapöydän lisukkeeksi.



Olen aina tykännyt sellaisista leivonnaisista,
jotka valmistuvat toisinaan niin kiireisen arjen keskellä nopeasti ja helposti.
Niinpä sovelsin tällä kertaa eräästä hyväksi todetusta, 
vuosia sitten jostain lehdestä talteen leikkaamastani
mustikkapiirakan ohjeesta helpon ohjeen valkosuklaa-mustikka muffineihin.

Naputtelen ohjeen tänne blogiin, sillä täällä, jos missä, se säilyy tallessa myöhempiäkin leivontahetkiä varten.

Ehkäpä siitä on iloa Sinullekin!


Valkosuklaa-mustikkamuffinit 
(n. 24 kpl suurehkoa muffinia)

Taikina:

7 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
200 g valkosuklaahippuja
200 g sulatettua voita
3 dl maustamatonta jogurttia
4 kananmunaa
4 dl mustikoita 

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi.
Sekoita jäähtynyt voi, jogurtti ja kananmunat keskenään.
Yhdistä nestemäinen seos kuiviin aineisiin ja sekoita ainekset nopeasti sekaisin.
Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty.
Kääntele taikinan joukkoon lopuksi mustikat.

Paista muffineita uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.

Jäähdytä ja koristele muffinit sulatetulla valkosuklaalla ja mustikoilla.

Herkullisia ovat!

Ohje toimii yhtä hyvin gluteenittomana korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.
Ja toki maidottomanakin, mikäli korvaa voin maidottomalla margariinilla ja jogurtin esimerkiksi
jollakin kauravalmisteella.



Elokuu on suonut sateiden muodossa helpotusta janoisille, 
keväällä kylvämilleni yksivuotisille kesäkukille, 
jotka ovat kasvaneet oman onnensa nojassa koko kesän, 
kun en ole ehtinyt niitä juurikaan hoitamaan.
Toki ne ovat kukkineet läpi kesän,
mutta kukinta on ollut selvästi vähäisempää kuin aiempina vuosina.

Mutta nyt ne kukkivat runsaana ja ilahduttavan värikkäänä mattona!

Siitä kukkamatosta nappasin mukaani muutaman ruiskaunokin, olkikukan, 
kesäharson, ja orvokin, jotka yhdistin mustikan- ja puolukanvarpujen sekä mataran kukintojen kanssa pieneksi kimpuksi päiväkahvipöytään.





Elokuu on tunnelmaltaan aina yhtä ihana.
Vaikka se on kuukausi,
jonka aikana kokee hetkittäin iloa auringon kypsyttämästä kesästä,
ja sitten taas toisena haikeutta sen päättymisestä,
se on samalla kuukausi, 
jossa kesä ja syksy kulkevat samalla tavoin rintarinnan 
kuin kaksi toisilleen tärkeää ihmistä.


Tummenevien iltojen ja kynttilänvalon tuiketta elokuun lopun päiviisi
Sinulle, joka täällä piipahdat!


-Kaaru-