perjantai 23. helmikuuta 2018

Kevättalven odotettu aurinko

Tällä viikolla se viimein saapui. 
Kevättalven odotettu aurinko.
Usean kuukauden ajan harmaana roikkunut taivas 
on yhtäkkiä valoa ja taivaan sinisyyttä täynnä.

Pakkaslumi narskuu askelten alla, 
kuura kimmeltää hopeisena puiden oksilla, 
pellot ja järvenselät ovat pukeutuneet kauneimpiin timanttipukuihinsa 
ja pikkulinnut livertelevät keväisiä sointujaan taukoamatta. 

Ilmassa on vahva lataus kevättä - päivä on pidentynyt 
ja valon määrä sen myötä jo paljonkin lisääntynyt. 
Mielessäni alkaa soida laulunsanat:
"..nyt jo taittuu talven valta, ilma alkaa lämmetä.."




Useana aamuna olen käynyt kävelemässä läheisen järven jäällä.
Yrittänyt samalla ammentaa aurinkoenergiaa kehon jokaisen solun täyteen, 
sillä sitä minun mieleni ja sieluni ovat janonneet koko pitkän, 
pimeän talven.




Välillä olen istahtanut rantalepikön juurelle katselemaan pilvetöntä taivasta 
ja pikkulintujen riemukasta liitoa sen sineä vasten. 

Olen kahlannut läpi kaislikoiden,
kiivennyt kallioille tähyilemään horisonttia 
ja kulkenut läpi hiljaisuutta ja rauhaa huokuvan metsän, 
jättäen jälkeeni lumienkeleitä.




Pakkaskeleistä huolimatta olen tuntenut ihollani kevättalven auringon lämmön. 
Olen tuntenut kuinka se etsiytyy lähelle, kuinka sen lämpö saavuttaa sisimpäni 
ja miten hyvä siinä sen lämpimässä syleilyssä on olla. 
Kuin ystävän vierellä.



Tänä talvena olen ollut jaksavampi kuin monena talvena aiemmin. 
Ehkä olen noussut porrastasanteelle, jossa on enemmän tilaa hengittää, 
on aikaa ja voimavaroja pysähtyä ja katsella, 
on aikaa haaveille, 
on aikaa itselle.




Parvi pikkulintuja lennähtää alas rantakoivikosta.
Jäävät jonkin matkan päähän päät kenossa katselemaan aikeitani. 
Arkaillen, arvioiden hypähtävät sitten lähemmäksi. 
Aavistavat ehkä, että minulla saattaisi olla jotain heillekin. 

Murran eväsleivän syrjästä palasen ja puserran sen nyrkissäni pieniksi murusiksi. 
Nakkaan muruset kauemmaksi jäälle. Linnut hypähtävät perään. 
Kilvan etsivät kimmeltävältä hangelta muruja pienten ruumiidensa ravinnoksi. 

ja jotain lämmintä läikähtää sydänalassani. 
Me olemme tainneet ystävystyä. 
💙

Siihen me jäämme, 
minä ja linnut, 
kevättalven auringon alle.




Viikonloppu kolkuttelee jo ovella. 
Täällä meillä talviloma on alkamassa.

Lomailoa kaikille teille, joilla sellainen pian on 
ja viikonlopun levollisuutta kaikille muille!

-Kaaru-

tiistai 20. helmikuuta 2018

Pieni tilkkupeitto ja myssy

Tämänkertaisiin ompeluksiin hyödynsin tilkkulaatikon sisältöä, 
jonne oli kuukausien kuluessa kerääntynyt kaikensävyisiä ja -kuvioisia trikookangastilkkuja.

Päätin kokeilla koota niistä tilkkupeiton, jollainen on ollut ajatuksissa jo kauan,
mutta jonka toteuttaminen on vaatinut inspiraation syttymisen.


Ajattelin ensin tehdä ison tilkkupeiton, sellaisen keväisen, 
jonka alle voisi käpertyä päivänokosille ryhtyessä. 
Muutin kuitenkin suunnitelmaa, sillä halusin ensin kokeilla, 
miten onnistun tällaisessa ompelutyössä.

Tilkkupeittoja olen toki ommellut aiemminkin, 
mutta vain puuvillaisina versioina.
Trikoo on kankaana eri tavalla joustavaa, 
joten tulin miettineeksi, onnistunko saamaan peiton reunoista tasaiset.


Niinpä ompelin pienen tilkkupeiton, jonka kooksi tuli lopulta 50x65cm.
Eikä sen ompeleminen osoittautunut sen vaikeammaksi kuin puuvillaisen peitonkaan.
Hyvin luistivat kangastilkut saumurin paininjalan alla ja 
nivoutuivat kaistale kerrallaan kokonaiseksi peitoksi. 

Taustakankaaksi valikoitui pehmeääkin pehmeämpi luonnonvalkoinen fleecekangas,
joka on varmasti ihanteellisin materiaali pienen lapsen herkkää ihoa vasten.

Lopputulokseen olen yllättävän tyytyväinen, 
vaikka usein kriittisyys omia ompeluksia kohtaan meinaa nostaakin päätään. ;)


Suloisista, vanhan roosan värisistä kangastilkuista riitti tarpeet vielä pieneen myssyynkin,
jollaisen kaavoittaminen ja ompeleminen on ollut myöskin ajatuksissa 
jo siitä lähtien, kun keskimmäinen tyttäremme syntyi.
Nyt sain sellaisenkin viimein kaavoitettua ja ommeltua, 
ja ihanhan siitä tuli sellainen kuin sen ajatuksissani näin.

Olisipa aika ihanaa, jos olisi itsellä tuolle pienelle myssylle ja peitolle käyttöä.
Niin pientä käyttäjää meillä ei kuitenkaan ole, joten viikkasin peiton ja myssyn vauvalahjalaatikkoon odottelemaan aikaa,
jolloin voin antaa ne lahjaksi jollekin tuoreelle pienokaiselle.

💛

~~~~~  ~~~~~  ~~~~~

Pakkanen on narahdellut nurkissa viime päivinä ja tuonut mukanaan kuulaat,
auringonvalon täyttämät kevättalven päivät.

Useana päivänä olen käynyt kävelemässä järven jäällä
ja valokuvannut talvista kauneutta muistoiksi itselle ja tuleville sukupolville.
Talvinen luonto on nyt kauneimmillaan,
nauttikaamme näistä keleistä!

Mukavia pakkaspäivien tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

tiistai 13. helmikuuta 2018

Sydämelliset laskiaispullat


Tänä vuonna laskiainen ja ystävänpäivä 
sattuvat kalenterissa peräkkäisiksi päiviksi.
Näiden päivien teemoja yhdistääkseni leivoin 
sydämellisiä laskiaispullia.


Minulla on tapana leipoa pullat äitini perinteisen pullataikinaohjeen mukaan. 
Samalla tulen siirtäneeksi perinteitä sukupolvien ketjussa eteenpäin.
Vielä eivät omat tyttäreni ole pullia leiponeet, 
mutta pian varmasti koittaa sekin aika.
Kaikenlaista muuta he kyllä leipovat ja ovat innokkaita kokeilemaan uusia juttuja.
Olen antanut leipoa etten tule sammuttaneeksi orastavaa intoa ja iloa.
Ihana, että touhuavat, pienet emännät!



Sydämelliset laskiaispullat

Pullataikina perus puolenlitran pullataikinaohjeella

Pullien päälle tuleva sydäntaikina
seuraavan ohjeen mukaan:

100g  voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna
1/2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmuna, jonka jälkeen kuivat aineet ja kerma.
Nosta taikina jääkaappiin kovettumaan.
Valmista tämän jälkeen pullataikina.

Kauli sydäntaikina ohueksi levyksi
ja painele levystä sydänmuotilla pikkuleipiä.
Nostele pikkuleivät kohonneiden ja voideltujen pullien päälle.
Paista 225-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.
Jäähdytä, halkaise ja laita väliin hilloa ja kermavaahtoa.
Siivilöi päälle tomusokerihuntu.




Laskiaistiistain mukavia tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

maanantai 5. helmikuuta 2018

Hauska ohje Runebergin torttuihin


Helmikuu on oikea herkuttelu kuukausi.
Kaikkia yksittäisiä juhlapäiviä ei toki tarvitsisi juhlistaa herkkujen muodossa, 
mutta ajattelen, että herkut kuuluvat juhlaan ja niiden kautta jälkipolvillekin 
juhlapäivien merkityksellisyys korostuu ja on helpommin selitettävissä. 
Se myös jättää selkeän muistijäljen siitä, että juhlapäivä ei ole vain päivä muiden joukossa vaan niiden taustalla on aina jokin merkitys ja sisältö, jota on tärkeä juhlistaa ja muistaa.


Viikonlopulla keskustelimme vanhimpien lasteni kanssa siitä, 
miksi vietämme Runebergin päivää ja miten tuo juhlapäivälle ominainen herkku, 
Runebergin torttu, liittyy sen päivän juhlintaan.
Lapset muistivat, että olemme puhuneet tästä aiheesta aiemminkin ja 
siitä oli ollut vasta koulussakin puhetta. 

Runebergiähän pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden ja runouden merkkihenkilönä ja 
siksi ansaitseekin arvokkaasta työstään oman juhla- ja liputuspäivänsä. 

Muistuttelin lapsia, että Runeberg on sanoittanut esimerkiksi Maamme-laulun,
joka on ihan maailmanlaajuisesti tunnettu laulu, sillä se on meidän kansallislaulumme.
Juttelimme myös Vänrikki Stoolista ja häneen liittyvistä tarinoista, 
jotka Runeberg on kirjoittanut ja joista hänet erityisesti tunnetaan.

Jutustelutuokion päätteeksi ryhdyimme leivontapuuhiin.
Leivoimme yhdessä tälle päivälle ominaisia herkkuja, 
joiden reseptin uskotaan alunperin olleen Runebergin vaimon, Fredrikan, kehittelemä.



Me leivoimme Runebergin tortut tänä vuonna seuraavanlaisen, hauskan ohjeen mukaisesti.
Teimme taikinan kolminkertaisena, jotta torttuja säästyi pakasteeseen laitettavaksikin.

Runebergin tortut

Sata grammaa voita ja sokeria desin
vaahdoksi vatkasin.
Sekaan kananmunan rikoin,
maustoin karvasmantelitipoin.

Vehnä- ja korppujauhot sekoitin,
kumpaakin desin mitaten,
leivinjauhetta teelusikallisen.
Mantelirouhetta lisäsin vähän.
Ei leivonta vielä loppunut tähän!

Taikinan laitoin leivosvuokiin,
sittenpä 200-asteiseen uuniin.
Kun kymmenen minuuttia kului,
torttuset kauniin ruskeiksi paistui.

Tortun päälle koristeeksi tein
vadelmahillon sokerikuorruttein.
Sitten herkuttelin kera teen,
suurta runoilijaa miettien.

-Hannele Roivanen-


Tämän mukavan, runomuotoon kirjoitetun ohjeen mukaan leipominen sujui aivan leikiten.
Kokeile sinäkin!

Mukavaa Runebergin päivää Sinulle!

-Kaaru-