Tauon paikka

On aika puhjeta kukkaan,

on aika kukoistaa,

on aika lakastua ja mennä pois.

Kaikella on oma aikansa ja paikkansa 

tässä elämässä.

Viimeaikoina on tuntunut usein siltä, 

etten jaksa, en kykene, 

että voimani loppuvat liian varhain 

ja moni mukava asia jää siksi keskeneräiseksi. 

Elämä on sellaista,
että se pitää sisällään monenlaisia vaiheita.
Se on saamista ja luopumista.
Antavaa ja ottavaa.

Jotta jotain uutta voisi tulla tilalle,
on luovuttava jostain vanhasta.

 Siksi ajattelin ottaa etäisyyttä blogiini
ja
keskittyä hetkiseksi kaikkeen siihen, 

mistä voimani tällä hetkellä ammennan,

mistä ilon elämääni löydän. 

Sillä kyllä sydän tietää sen, 

missä kulkevat voimieni rajat.

En kuitenkaan halua jättää jäähyväisiä,

sillä se olisi liian lopullista.

Ehkä tulee vielä päivä, 

jolloin palaan takaisin,
jolloin voimavarani ovat vahvistuneet
ja elämä muutakin kuin ruuhkavuosien täyttämää.

Ehkä joskus.

🌸🍃🌸🍃🌸

"Tässä päivässä haikeiden sävelten kaiku,

kuin jäähyväisten, joita ei haluaisi jättää.

Tässä päivässä kauneutta kylmyyden keskellä,

sydämessä tuhansia sanoja: 

lempeitä, hyväileviä, keveitä
kuin taivaalta alas leijailevia lumihiutaleita, 

joita kaikkia ei saa kiinni, vaikka haluaisikin. 

On vain katsottava,
kun ne leijailevat alas maahan ja sulavat.
On luovuttava.

 Mutta hetken ajan on saanut nähdä
jotain haurasta ja kaunista."

-tuntematon-

Onnellisia kesäpäivien askeleita Sinulle,

blogini lukija.

💗

-Kaaru-

Juhannusterveisiä!

"Aallot ne paattia keinuttaa.."

Juhannuspäivän terveiset Saimaalta,

jonka tyrskyissä ja tyvenessä 

olemme seilanneet

tänä juhannuksena

koko perheen voimin.

Sinivalkoinen suomenlippu liehuu 

paatin takana, jonka värejä 

taivas ja pilvet kertailee.

Maisemat vaihtuvat.

On saaria, 

kallioisia ja hiekkaisia rantoja, 

niemiä ja notkelmia.

Ja niiden ympärille levittäytyvä 

syvänsininen vesistö.

Tässä hetkessä on kaikki.

Perhe, kotimaan kauneus,

kiireettömyys ja suven suloisuus.

Niin kaunis on tämä maa.

💙

Auringonsäteitä päiviisi!

💙

-Kaaru-

Arjen kauniita hetkiä

Sateenharmaat pilvet ovat väistymässä, 

joiden takaa sininen, seesteinen taivas jo pilkistelee.

Ilta-auringon lämpöiset, hellivät säteet saavuttavat 

ihan kohta takapihan terassin, 

jossa istun.

Kuuma hunajatee höyryää vanhassa, valkoisessa posliinikupissa, 

joka tarttui mukaan eräältä kirpputorireissulta.

Sormeni lähtee kulkemaan sen pitsimäisessä kuviossa,

tavoitellen sen moninaisia kiehkuroita.

Miten voikin olla niin kaunis kuvio!

Ihana häivähdys menneiltä ajoilta. 

💛

Piha tuoksuu sateenraikkaalta,

johon hentoinen tuuli sekoittaa juhannusruusun vienoa tuoksua.

On epätavallisen hiljaista.

Pihapuiden linnut taitavat olla niin kiireisiä poikasten hoito- ja ruokkimistouhuissa,

etteivät jouda laulelemaan sulosäveliään samalla tavoin kuin alkukesän iltoina.

Hiljaisuuden ympäröimänä odottelen miestäni kotiin, 

joka on ahkeroinut jälleen yhden pitkän päivän taloprojektimme äärellä. 

On hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille.

Tänäiltana ei tarvitse tehdä jokailtaiseksi muodostunutta kastelukierrostakaan puutarhassa, 

sillä armollinen, ihana ja kauan kaivattu vesisade hoiti sen puolestani hetki sitten.

Eipä haittaisi, vaikka joka ilta tästä lähtien sataisi sen verran, että puutarha kastuisi.

Sillä aikaa, kun mies ahkeroi talolla, 

minä ahkeroin täällä kotona ja kannoin oman korteni kekoon taloprojektimme etenemiseksi.

Viime syksynä, kun projektimme alkoi, mieheni toi ensitöikseen kotiin peräkärryllisen tulevan kotimme massiivipuisia sisäovia,

joiden kunnostamisen aloitin jo heti silloin.

Koko talven ovet odottivat katetulla terassilla päivää, jolloin olisi aikaa jatkaa niiden kunnostustöitä.

Tässäpä olen niitä nyt kunnostellut pitkin kesäkuuta aina vähän kerrallaan ja tänään pääsin maalinpoistourakan jälkeiseen hiomishommaan.

Päivän aikana sain tehtyä yhden oven verran töitä,

johon olen oikein tyytyväinen.

Hiljaa hyvä tulee, pätee tähänkin hommaan.

Otin muutamia kuvia muistoksi siinä vaiheessa,

kun pidin taukoa urakastani.

Niin ihania vanhanajan värejä, sävyjä ja

eri aikakausien kerroksellisuutta sieltä paljastui.

Väreistä voi päätellä sen, 

millaisia sävyjä on kulloisinakin vuosikymmeninä käytetty,

mitkä ovat olleet milloinkin pinnalla.

Toisaalta paljon on tehty sitäkin, 

että ovet on vetäisty samalla maalilla kuin lattiakin,

jotta kaikki maali tulisi käytetyksi.

Ainakin kahdeksan erivärisen maalikerroksen alta paljastui lopulta kaunis puupinta.

Niin kaunis, etten tiedä tohtiiko sitä lainkaan peittää.

Aika näyttää millaiseksi käsittelemme ovet 

vai jäävätkö ne kenties joksikin aikaa puunvärisiksi.

Kun sain urakkani tämän päivän osalta päätökseen,

lähdimme lasten kanssa samoilemaan pitkin pellon pientareita.

Kedonkukat levisivät valtaisana kukkamattona silmäkantamattomiin 

ja tuoksuivat ihanasti kesälle.

Keräsimme suuret kimput erivärisiä kedonkukkia kodin ja pihapiirin kaunistukseksi.

Niistä kukista kokosin pienempiä kimppuja ja tein lapsille kukkaseppeleitä.

Meillä oli mukava, yhteinen hetki siinä oviprojektin

ja kukkaistarinoiden äärellä.

Huominen tuokin tullessaan sitten omat touhunsa.

💜

Kedonkukkien tuoksua ja värien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Kesäillan tunnelmaa ja raparperi-kauratoscapiirakka

Kesäkuun ensimmäinen päivä on kääntymässä ehtoopuolelleen.

Aurinko paistaa matalalta venyttäen varjojaan yli hiljenevän tienoon.

Kesä on viimevuotiseen ja moneen aiempaan vuoteen nähden useamman viikon edellä aikaansa.

Puut, pensaat ja kukat kukkivat kaikkialla samalla tavoin kuin tavallisesti keskikesällä.

On niin kauniin vehreää ja vihreää, ilmakin tuoksuja tulvillaan.

Tein juuri tavanomaisen kierrokseni puutarhassa pienen tyttäreni kanssa.

Veimme kukkasille ja kasvimaan taimille juotavaa,

jotta ne eivät aivan uupuisi näiden helteisten kelien alla.

Monien kukkien kohdalla pysähdyimme ihmetellen ihastelemaan niiden pieniä, 

taidokkaita yksityiskohtia, värejä ja tuoksuja.

Katselimme kiirehtimättä ympärillemme,

tartuimme hetkeen, siihen olevaan

ja näimme paljon pieniä, kauniita asioita.

Kerroin lapselleni tarinoita kukista,

joita muistan jo lapsuuteni kesiltä.

Hän ihmetteli ääneen monia sellaisia asioita,

jotka meistä aikuisistakin tuntuvat toisinaan ihmeiltä,

vaikka ymmärrämmekin luonnon kiertokulun eri vaiheet.

Hän ihmetteli vaikkapa sitä, miten voi olla mahdollista, 

että samat kukat kukkivat kesästä toiseen yhtä kauniina

ja yhtä tuoksuvina.

Kerroin hänelle tarinan mullan alla asuvista juurimukuloista,

joiden sisällä kukat talvisin uinuvat, kunnes kevät herättää ne taas eloon

ja pienet kukkavauvat alkavat työntää päitään mullan läpi kohti valoa

meidän ihmetykseksi ja ihastukseksi.

Puutarhakierroksen päätteeksi istahdimme syreenipensaan juurelle maistelemaan eilen paistettua

raparperi-kauratoscapiirakkaa, jonka ohjeeseen törmäsin Sarin blogissa

etsiessäni tavanomaisesta raparperipiirakasta poikkeavaa ohjetta.

Ja onhan tämä niin hyvää, että kirjaan ohjeen tännekin blogiin talteen itselle 

ja inspiraatioksi lukijoille.

Ohje soveltuu tehtäväksi myös gluteenittomana,

kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Raparperi-kauratoscapiirakka

Taikina:

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl maitoa tai kermaa

3 tl kardemummaa (voi jättää poiskin)

4 tl leivinjauhetta

7 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

Raparperia pilkottuna

Kauratosca:

200 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (voi jättää poiskin)

3-4 dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen.

Lisää kerma tai maito sekä kuivat aineet.

Sekoita hyvin.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 

ja levitä raparperipalat taikinan pinnalle.

Paista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä välin tosca.

Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita seokseen muut aineet.

Anna toscan paahtua kattilassa muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Lusikoi tosca esipaistetun pohjan päälle 

ja jatka paistamista vielä n.15-20 minuuttia.

~~~ ~~ ~~~

Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa,

jolloin puolikas annos riittää vallan mainiosti pyöreään vuokaan.

Uunituoreena piirakka on aivan verraton jäätelön 

tai vaniljakastikkeen kanssa, vaikka melko  makeaa onkin.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että piirakka paranee vanhetessaan,

jolloin siihen tulee lisää mehukkuutta eikä näin ollen lisukkeita sen kanssa tarvita.

Kokeilepa sinäkin!

Lämpimät kelit ovat antaneet raparperille niin suotuisat kasvuolosuhteet,

että sitä on saanut korjata talteen jo vaikka miten paljon.

Niinpä päätin tehdä siitä myös raparperimehua,

 johon lisäsin pakasteesta viimevuotisia mansikoita.

Tulipa aika hyvää!

Ohje mehuun löytyy täältä.

Eihän tästä, kesäisen luonnon keskeltä, malttaisi mihinkään lähteä.

Herkässä kesäillan tunnelmassa sydän tuntee aina niin syvästi

kaiken olemassa olevan, kaiken ympäröivän.

Ja kätkee sisälleen ilon tästä vuodenajasta, 

tästä kesästä, muistoksi tuleviin päiviin.

Kesäisiä ajatuksia Sinulle!

-Kaaru-

Kesäpäivä taivasalla

Tässä istun pihakoivun alla ja katselen lakanapyykin
liehumista vallattomassa kesätuulessa.

Taivas on sininen, ilma lämmin ja mielikin jo ihan seesteinen,
vaikka hetki sitten piti vähän aikaa nieleskellä ja miettiä,
että mitäs nyt, kun tuuli paukautti oven kiinni sillä seurauksella,
että jäätiin lasten kanssa pihalle ilman avaimia.

On onneksi kesä, joten hätää ei ole. 

Päivän voi viettää ulkosallakin siihen saakka,
kunnes mies kotiutuu taloprojektimme ääreltä.

Niin monesti on ollut ajatus kirjoitella purkuprojektistamme
täälläkin blogissa, mutta aina se on jäänyt. 

Siksipä ajattelinkin, että kerron jotain siitä nyt,

kun viime reissulla tuli otettua muutama kuvakin
talon pihapiirissä kukkivista omenapuista.

Vanhan hirsitalon purkuprojekti, 

jonka viime vuoden lopulla aloitimme, 

alkaa olla jo melko hyvällä mallilla.

Mieheni on ahkeroinut talolla pitkin vuotta vapaapäivinään ja 

toisinaan olemme olleet siellä koko perheen voiminkin.

Ehkäpä saamme tänä kesänä purettua talon siihen pisteeseen, 

että hirsikehikko on sitten aikanaan helppo siirtää uudelle paikalleen.

 🌼🌼🌼🌼

Talo seisoo kukkivien omenapuiden keskellä

ja näyttää ulospäin vielä hyvinkin kokonaiselta,

vaikka sisältä se onkin jo purettu lähes täysin.

On vähän hassuakin ajatella,

että talo siirtyy pois paikaltaan,

jossa se on seisonut ylväänä 1850-luvulta lähtien.

Miten monenlaisia vaiheita se onkaan 170-vuotisen taipaleensa aikana nähnyt.

Talon historiaan on ollut mielenkiintoista tutustua ja 

huomata sieltä monta yhtymäkohtaa meidän tämänhetkiseen elämäämme.

Talo on rakennettu 1850-luvulla ja se on

ollut aikanaan yksi paikkakuntansa suurimmista tiloista. 

1990-luvun puolivälissä viimeiset vakituiset asukkaat 

muuttivat talosta pois ja se jäi varastokäyttöön.

Nykyisellä paikallaan talolla ei olisi ollut tulevaisuutta, 

sillä se seisoo asutun pihapiirin keskellä. 

Tarvittiin siis vain rutkasti ihmeellistä sattumaa ja otollinen ajankohta, 

että meidän perheen ja talon tiet kohtasivat

ja saimme mahdollisuuden antaa talolle lisää elinvuosia.

Ja mikä minusta tässä kaikessa on kaikkein ihmeellisintä, on se, 

 että minä olen pikkutyttönä istunut tuon talon salissa 

tuntien ympäröivien hirsiseinien ikiaikaisen tutun ja turvallisen tunnelman.

Ja nyt,

monen monta vuotta myöhemmin,

monien ihmeellisten sattumusten kautta,

olen tuomassa talon historiaan oman kädenjälkeni.

"Elämä on ihmeitä täynnä!" -lausahdus on konkretisoitunut tämän projektin myötä.

Elämä osaa toden totta yllättää! 

Vaikka työmaata talon suhteen on varmasto loppuelämäksi, 

emme ole vielä hetkeäkään katuneet päätöstämme ryhtyä toteuttamaan haavettamme omasta hirsikodista.

Tällaisessa projektissa tulee muistaa myös ajatus, että hiljaa hyvä tulee.

Lisää tarinaa projektiimme liittyen luvassa myöhemmin tänä kesänä.

Kesätuulen lempeyttä sekä auringonlämpöä jokaiselle blogissani piipahtavalle!

-Kaaru-

Tuomenkukkien aikaan

Edellisestä postauksesta on kulunut miltei kolme viikkoa.

Kolmeen viikkoon on mahtunut valtavasti iloa.

Toukokuu on ollut aivan uskomattoman kaunis ja lämmin!

Pellot ja niityt ovat lykänneet vihreää sellaisella vauhdilla, ettei perässä ole pysynyt.

Ensin tulivat krookukset, sini- ja valkovuokot, idänsinililjat ja muut kevään kukkijat.

Ja viimein, lähes kaksi viikkoa sitten kauan kaivatut hiirenkorvat lehtipuihin,

jotka kasvoivat muutamassa päivässä täyteen lehtimittaansa.

Aurinko ja lämpö ovat saaneet luonnon puhkeamaan täyteen loistoonsa. 

Kesä on tullut!

💛

Viikko sitten tilanne koivuissa oli yllä olevien kuvien kaltainen.
Arkaillen pienet vihreät hiirenkorvat kasvoivat suuremmiksi
kuin tunnustellen, onko vallitseva lämpö vain ohimenevää vai pysyvämpää.

Kevään ensivihreydestä huumaantuneena toin muutamia oksia sisälle maljakkoon.
Siinä ne toivat kevään iloa ja väriä sisällekin.

Maanantaina järven rannalla istuessani tuuli kuljetti mukanaan hennon henkäyksen tuomen tuoksua.

Mietin siinä istuessani, joko sekin voisi jo kukkia vai oliko tuoksu harhaa vain.

Kotiin tullessani tähyilin metsän puita ja etsin katseellani valkoista kukkamerta.

Ja siellähän niitä oli - tuomipuita, joiden valkoiset kukat loistivat taivaan sinisyyttä vasten. 

Niin äkkiä muuttuivat kevään hennot, enteilevät tuoksut vahvaksi kesän aromiksi. 

On jollakin tavalla vähän haikeaakin,
että kaikki kaunis ja odotettu menee ohi niin äkkiä.

Keväänkukkijat lakastuvat, metsän vihreys syvenee
eikä ole kuin vasta toukokuu.

Toivottavasti lämpöä ja aurinkoa riittää myös tuleville kesäkuukausille.

Kaikesta haikeudesta huolimatta tämä vaihe on juuri se kaikkein kaunein.

Aina kun yksi lajike lakastuu, tilalle puhkeaa uutta.

Kun tuomi lopettaa kukintansa, syreeni aloittaa sen.

Kesä jatkaa kulkuaan ja me etsimme sen jokaisesta päivästä uusia,
ihania asioita. Niitä sellaisia, joista tiedämme, että kesä jatkuu vielä pitkään.

Meidän pihan kevätperennat ovat olleet tänä vuonna parhaimmillaan.

Luulen, että talvikuukausien paksulla lumipeitteellä on osansa asiaan.

Siellä suojassa lumen alla kukkien juuret ja mukulat saivat rauhassa uinua talviuntaan

ja kerätä voimia uuteen kasvukauteen.

Jotenkin aika ihastuttavia nuokin kirjopikarililjat, 

kun siinä niin söpösti nuokkuvat vierivieressä toukokuun seisahtuneessa helteessä.

Ja entäpä nuo sinistäkin sinisemmät lemmikit!

Nuo entisaikojen kukat, jotka palauttavat aina mieleen lapsuuden kesien ihanat muistot:

lehmihaat, mummin maitoportin, kuumat kesäpäivät heinäpellon laidassa 

ja mansikkamaalla, kristallisena kimmeltävän järvenselän, tuohilipin ja lähteen, kotileikit navetan ylisillä ja leikkimökissä,

käpylehmät ja muut rakennelmat 

sekä kesän huolettomuuden ja vapauden.

***   ***   ***

Kauaksi ovat jääneet lapsuuden kesät,

mutta muistoissa ne elävät yhä kuin eilinen päivä. 

💙

Jokainen hetki rakennamme muistoja tulevaan.

Ne ovat tärkeitä elämän kannattelijoita.

Toukokuisten aurinkopäivien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Keväisiä puuhia

Kuluneella viikolla on ollut useita auringonvalon täyteisiä ja lämpimiä päiviä.

Niin lämpimiä, että keväisiä pihahommia on voinut tehdä t-paitasillaan.

Auringonvalosta ja lämmöstä hullaantuneena askeleeni kulkivat puutarhalle, 

josta lähti mukaani multasäkkien ja lannoitteiden lisäksi laatikollinen orvokkeja.

Siellä valtaisan kukkameren, värien ja tuoksujen keskellä koin suurta kiitollisuutta 

kevään suurimmasta ihmeestä, uudesta kasvusta.

Se kertoo siitä, että yksi vuodenkierto on tullut jälleen päätökseensä ja uusi alkanut.

Kasvun ihmeen äärellä sielu ja mieli ammentavat uutta voimaa ja

valo pyyhkii pois viimeisetkin talviset väsymykset ja huolet. 

Miten terapeuttiselta se aina tuntuukaan, 

kun saa pitkän talven jälkeen kaivaa pihavajasta esille kaikki ruukut ja kipot, 

työntää sormensa pehmeään multaan 

ja tuntea nenässään tuoreen mullan tuoksun.

Orvokkeja istuttaessani läsnä oli monenlaiset keväiset, jopa kesäiset elementit.

Kärpäset pörräsivät lämpimällä seinustalla, 

perhonen liihotteli kevätkukasta kukkaan

ja tuuli toi mukanaan lämpimiä henkäyksiä, 

joihin oli sekoittunut monenlaisia tuttuja, kaivattuja tuoksuja.

Keväisten pihapuuhien lomassa olen seuraillut lintujen kevättouhuja 

ja oppinut siinä samalla tunnistamaan monien eri lintulajien ääntelyä ja laulua. 

Yhtenä alkuviikon iltana, kun aurinko oli laskemassa ja elämä ympäriltä hiljentynyt,

kuljin pihamaalla tavanomaiseen tapaani ja kuulin kuinka jokin lintu lauloi koivikossa.

Tunnistin linnun punarinnaksi ja ihan ääneen siinä puhelin, 

miten mieletön konserttimestari tuo pieni lintu onkaan. 

Pysähtykääpä joskus kuuntelemaan! 

Konsertoinnin voi kuulla erityisesti keväisinä iltoina, 

kun ympäristö on aivan hiljainen.

Sääennusteet ovat luvanneet hyvää ja lämmintä säätä myös lähiviikoille,

joten ehkäpä minä uskallan tänään istuttaa siemenperunat maahan

ja tehdä muitakin mukavia puutarhahommia.

Pihamaan ruoho on alkanut jo vihertää ja puissa sekä pensaissa on isot, pulleat silmut.

Jos sää jatkuu yhtä lämpimänä, ei mene kauan, kun hento vihreys täyttää koko luomakunnan.

Tämä kevät on aina niin sydäntä sykähdyttää aikaa!

💛💚💛

Kevään iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Virkatut pöytäluutut

Vuosia sitten, kun kaikki lapseni olivat alle kouluikäisiä ja pienet, 

eloisat kyynärpäät eivät millään malttaneet pysyä aloillaan, 

lensi maitomuki nurin monta kertaa päivässä. 

Maitolammikoita lattioilta pois pyyhkiessäni tulin miettineeksi, 

mahtaako olla olemassa sellaisia luutuja, joihin haju ei pinttyisi. 

Eipä mennyt kauan, kun jostakin luin, että bambu materiaalina on juuri senkaltainen:

luonnostaan antibakteerinen, miellyttävän tuntuinen, imukykyinen, nopeasti kuivuva 

ja mikä parasta, siivousluutuna myös hajuton! 

Niinpä virkkasin meidänkin talouteen muutamia bambuisia pöytä- ja lattialuutuja,

ihan vain kokeillakseni, olivatko nuo kaikki bambun ominaisuudet totisinta totta.

Ja tiedättekö, ne luutut, 

musta ja valkoinen,

kestivät käytössä monta monituista vuotta.

Eivät alkaneet haista ainakaan niin nopeasti kuin kaupasta kotiin kannetut luutuserkkunsa,

olivat pehmeitä, imukykyisiä ja niin kestäviä, 

että vasta viime vuoden loppupuolella toinen niistä hiutui niin ohueksi, 

että kului lopulta pesukoneessa puhki.

Niitä luutuja pesin 60 asteessa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja

ja jokaisen pesukerran jälkeen ne olivat uudenraikkaita, 

entistä ehompia ja entistä imukykyisempiä.

Niitä paremmiksi luutuiksi koin ainoastaan mikrokuituiset siivousliinat.

Vaikka maitomukit kaatuvat enää harvoin

eikä muitakaan sotkuja siinä määrin synny kuin silloin,

kun lapset olivat ihan pieniä,

päätin kaikesta huolimatta virkata puhkikuluneiden luutujen tilalle uudet luutut.

Olisihan ihan kelpo luutuja toki kaupastakin saanut, mutta itsetehty on aina itsetehty ja 

toki kestoluutu vaihtoehtona aina ekologisempi.

Keväisen väriset puuvilla-bambulangat (50/50) tilasin Adlibrikseltä, 

kun jostain sattui silmiini mainos kevättalvisesta lanka-alesta.

Muistelen, että materiaalisuhde noissa aiemmin virkkaamissani olisi ollut 20/80 bambun voitoksi, mutten enää mistään löytänyt sellaisia lankoja. 

Voinee toki olla, että muistelen väärin.

Näistä luutuista sydänkuvioiset päätyvät kodin siivousluutuiksi 

ja kaksi pitsikuvioista pöytäluutuiksi keittiöön.

Miksi näin?

Siksi, 

että päivittäisessä käytössä tuollaiset pitsikuvioiset kuivuvat nopeammin 

kuin tiiviimmin virkatut.

Toivottavasti näistä luutuista on yhtä pitkä ilo kuin edeltäjistään.

Sydänkuvioisen tiskirätin ohje löytyy täältä, klik!

Ja pitsikuvioisen tiskirätin ohjeen kirjoitin tuonne alas kommentteihin.

💚💛💛💛💜

Tänä aamuna yöpakkasen kovettamaa pellonreunaa pitkin 

kävellessäni sydämessäni läikähti lämpimästi.

Aurinko paistoi, terva tuoksui ja edessäni taivaan syvää sineä vasten lensi lintuaura.

Ne ihanat ovat palanneet muuttomatkaltaan takaisin kotiin -

kevät on täällä!

Keväisen raikkaita, ihania aurinkopäiviä juuri Sinulle!

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat,

iloitsen teistä jokaisesta.

💛

-Kaaru-

Kohti pääsiäistä kera Kepan mehevän suklaapiirakan

Maaliskuu on ollut luminen.

Meillä täällä keskisessä Suomessa on satanut lunta valtavasti lisää.

Tuntuu, että talvi on ottanut oikean loppukirin ennen kevättä,

jotta ehtii sataa maahan kaiken sen lumen minkä on aikonutkin.

Kylän muorit ja papat huokailivat jo, lieneekö kesä täällä vielä juhannuksenakaan.

Lohdutin heitä sanoen, että aina on kesä tullut, sateisena tai paisteisena,

vaikka lunta olisi ollut metriset nietokset ja aurinko pysytellyt visusti pilviverhon takana.

Niin ihmeellinen on tuo kevätauringon voima. 

Pilviharson takaakin se lämmittää yllättävän paljon.

Niin paljon, että se on saanut räystäiltä veden tippumaan iloisesti 

ja lumipenkat painumaan siinä samalla pienemmiksi.

Jopa sulattamaan pälvipaikkoja metsiin ja mäenrinteille.

Sieltä se kevät tulee pienin askelin,

kunhan maltetaan vaan odottaa!

💛💛

Kevään iloon on sisältynyt myös monenlaisia muitakin tunteita.

Paljon olen miettinyt viime päivinä lohtua ja lohduttamista, 

toivoa ja toiveikkuutta elämän pienemmissä tai suuremmissa kriisitilanteissa.

Olen pohtinut, mistä ne kumpuavat, 

mistä lohtu ja toivo elämään lopulta löytyy?

Nämä ajatukset ovat nousseet huolesta niitä lähimmäisiä kohtaan, 

joita elämä on tavalla tai toisella satuttanut, 

ja joiden elämä on niiden tilanteiden myötä jollakin tavalla muuttunut.

Miten normaalia ihmisen onkaan kaivata lohtua.

Se on syvästä ihmisyydestä nousevaa tunnetta, 

joka tarvitsee vastaanottavaista mieltä toiselta osapuolelta, jotta voisi ehjäksi rakastaa ja parantaa.

Ja toiveikkuus.

Se tulee siitä, kun ymmärtää, ettei mikään tilanne elämässä ole pysyvää.

Että säröisestä ja vajaasta kumpuaa aina kuitenkin myös jotakin hyvää.

Sellaista, joka tekee meistä ihmisinä vahvemman.

Ajattelen myös, ehkä vähän lapsenmielisesti luottaen,

että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.

Se ajatus lohduttaa vaikeina aikoina.

Siinä toivo ja lohtu kulkevat käsikkäin.

Kohta saapuva pääsiäinen, tuo keväinen juhla,

viestii itselleni vahvasti paitsi valosta, ilosta ja

elämän jatkumisesta,

myös lohdusta ja toivosta. 

Että kaiken kivun alta tie kulkee lopulta kohti valoa.

Kunpa jokainen ihminen voisi löytää kaikista elämänsä
päivistään edes yhden pienen ilonaiheen, minkä vain,
joka toisi siihen hetkeen lohtua ja loisi toivon näköalaa tulevaisuuden päiviin.

Meillä täällä alkaa olla jo kovin odottava tunnelma.

Kuluneella viikolla lapset olivat keränneet pajunoksia isot niput,
joita he sitten koristelivat iloisen värisin höyhenin ja silkkipaperikukin.
Nyt on kauniit kimput värikkäitä oksia odottamassa huomista virvontaa.

Virpomisjännitystä tasatakseen 9-vuotiaani leipoi myös Kepan mehevää suklaakakkua, 

josta hän saa joka kerran niin paljon parempaa kuin minä, 

vaikka tismalleen samalla ohjeella sitä teemme.

Vaikkei se suoranaisesti pääsiäisleivonnainen olekaan,
suussa sulavaa se on ja siksi jakamisen arvoinen ohje täälläkin blogissa.

Kepan mehevä suklaapiirakka

Taikina:

5 dl vehnäjauhoja

5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl soodaa

2 dl vettä

200 g sulatettua voita

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 tl suolaa

1 dl maustamatonta jogurttia

2 kananmunaa

Kuorrutus:

100g voita

2 rkl maitoa

1 rkl tummaa kaakoajauhetta

250 g tomusokeria.

Sekoita kuivat aineet keskenään. 

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon vesi, kaakaojauhe ja suola.

Kaada seos kuivien aineiden joukkoon, sekoita.

Lisää lopuksi taikinaan maustamaton jogurtti sekä kananmunat ja sekoita taikina nopeasti sekaisin. Älä vaivaa!

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille  ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n.15- 20 minuuttia riippuen uunin paistotehosta. Tarkista piirakan kypsyys 15 minuutin jälkeen, varmistuaksesi siitä, ettei se ole liian kauan uunissa ja kuivahda. 

Valmista kuorrutus ja levitä se samantien jäähtyneen piirakkapohjan päälle.

Katkoin lasten keräämistä oksista muutamia pajunkissaisimpia 

maljakkoon tulppaanien kaveriksi.

Tuossa olohuoneen pöydällä ne tuovat kotiin ihanan tuulahduksen pääsiäistunnelmaa,

vaikkei meillä täällä mitään muita koristeita vielä olekaan.

Yksi vuoden ihanimmista ja herkimmistä juhlista on taas käsillä.

Toivottelen sinulle levollista ja rauhallista palmusunnuntai viikonloppua!

💛

-Kaaru-

Vauvalahjoja, osa 2 ja arjen juhlahetkiä

Viimeaikojen käsityöt ovat olleet pääasiassa pieniä, suhteellisen nopeasti valmistuvia juttuja,

joita olen neulonut ja virkannut usein silloin, kun olen istunut luennoilla. 

Siinä oppimistuokion lomassa olen saanut iloita tärkeästä harrastuksestani 

ja voinut oppimisen sivutuotteena saada aikaan monenlaisia sellaisia juttuja, 

joiden tekemiseen ei ehkä muutoin olisi arjen tiimellyksessä ollut aikaa. 

Viimeisimmäksi valmistui muutamia myssyjä 

Dropsin extra fine merinovillalangasta.

Tuo lanka on yksi suosikeistani juuri sen vuoksi, että se on niin pehmeää,

ettei sitä villaksi äkkiseltään edes uskoisi!

Se tuntuu ihoa vasten aivan unelman pehmeältä.

💛

Ohje näihin myssyihin (Kuopus-hilkka) löytyy yhdestä lempikirjoistani:

Klompelompe - neuleita koko perheelle.

Jo vuosien ajan minulla on ollut käytössä vauvalahjalaatikko, 

jonne olen säilönyt valmistuneita pieniä käsitöitä:

myssyjä, virkattuja leluja ja sen sellaista.

Siellä ne ovat odotelleet mikä minkäkin mittaisen ajanjakson, 

kunnes ovat päätyneet yksi toisensa perään vauvamuistamisiksi 

tai kastelahjoiksi uunituoreille pienokaisille ja heidän vanhemmilleen.

Siihen samaiseen laatikkoon päätyivät nyt nämäkin myssyt,

sillä tällä hetkellä näille ei ole vielä tulevaa käyttäjää tiedossa.

Mutta sitten kun taas on, on mukava kaivella laatikosta jotain pientä itsetehtyä 

ja toivottaa sillä tavoin uusi pieni tervetulleeksi tähän maailmaan.

💛

Lauantaipäivä alkaa kääntyä kohti iltapuolta.

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monenlaisia mukavia tilanteita ja tunnelmia, 

ohikiitäviä hetkiä, jotka ovat tuoneet kaikki yhdessä ja erikseen arjen keskelle juhlahetkiä.

On ollut naistenpäivätunnelmaa, arkisia hetkiä oman perheen kanssa,

yhteenhiileen puhaltamisen tunnetta ja iloa luonnosta, ystävistä sekä perheestä.

Eilen istuimme iltaa ystäväni kanssa ja juttelimme ääneen, 

miten tärkeitä nekin hetket ovat arkisen aherruksen keskellä.

Että miten tärkeää on hetkeksi pysähtyä, kuulostella mitä toiselle kuuluu, 

miten toinen jaksaa, millaisia tunteita ja ajatuksia on elämään kokonaisuudessaan sisältynyt.

Sillä jakamalla ja puhumalla ajatuksiaan sekä tunteitaan ääneen tulee samalla jäsentäneeksi ajatuksiaan/tunnetilojaan ja oppii ymmärtämään monia sellaisia asioita, jotka jäisivät ehkä muutoin epäselviksi tai mielen päälle kaihertamaan.
Jakaminen myös moninkertaistaa ilon ja puolittaa surut.

Onnea on vastavuoroinen ystävyys.

💜

~~~~~~

Arkisten ilojen äärellä täällä tänään
ja mukavaa viikonlopputunnelmaa sinulle toivottelemassa,

-Kaaru-