Elämän rajallisuus

Tässä hiljattain tapasin vanhuksen, 

jonka pitkälle keski-ikään ehtinyttä poikaa olimme pari vuotta sitten syksyllä
saattamassa hänen viimeiselle matkalleen.

Elämä oli tuonut eteen yllättävän käänteen, sellaisen,
 johon kukaan lähimmäisistä ei ollut osannut ennalta varautua.

Sairaus vei voimat nopeasti ja tuli aika jättää jäähyväiset.

 🍃 🍃 🍃 🍃 🍃

Siinä hän nyt seisoi edessäni,
tämä samainen vanhus kävelykeppiinsä nojaten.

Harmaiden hiusten rajaamat kasvot olivat elämän uurruttamat.
Hän katsoi minua syvälle silmiin.
Ja kun sitten muisti, hymy levisi hänen huulilleen.
Katse oli lempeä, mutta sen takaa heijastelivat
kaipauksen täyttämät silmät.

Hänen tuskansa riipaisi sydäntäni.

Tartuin häntä kädestä ja suljin tiukkaan syleilyyni.
Sivelin kädelläni hänen olkapäätään ja mietin,
miten osaisin häntä lohduttaa.
Mistä löytäisin sanat, jotka toisivat helpotusta
hänen puristavaan kaipaukseensa.

Ei ollut sanoja, vain läsnäolon voima.

🍃 🍃 🍃 🍃 🍃

Vanhuksen silmäkulmasta vierähti kyynel.
Jäin seuraamaan sen kulkua silmäkulmasta alas poskelle ja siitä rintapieleen.
Tuossa kyyneleessä näyttäytyi koko vanhuksen eletty elämä.
Siinä loistivat lapsuuden onnelliset vuodet,
nuoruus, aikuisuus, vanhemmuus, vanhuus.
Se helmeili iloja ja suruja.
Elämän monensävyisyyttä.

Sitten hän sopersi hiljaa:
"Kyllähän minä olisin joutanut lähteä täältä aiemmin kuin poikani.
Miksi hän lähti ja minä vielä jäin?"

Ihmisjärjellä tapahtunutta on vaikea ymmärtää.
Elämän päättyminen muistuttaa meitä vahvasti omankin elämämme rajallisuudesta, siitä,
että kaikki kaunis katoaa aikanaan eikä mikään tässä elämässä ole pysyvää.

Lohdutin tuota vanhusta sanoen,
että aivan kuten kevätaurinko,
myös samalla tavoin hänen poikansa jälkeläiset luovat toivoa tulevasta.
Elämä jatkuu heissä ja heidän lapsissaan.
Sukupolvien ketjussa muistot elävät ja ovat läsnä.

Vaikka kaipaus tuntuu tässä hetkessä musertavalta,
tulee vielä päivä, jolloin kyynelten läpi voi nähdä myös iloa.
Tulee päivä, jolloin ilo kuiskaa surulle ja ikävälle,
on teidän vuoro väistyä ja antaa tilaa ilon ja valon tulla.


-Kaaru-

Sadepisaroita ja tuomen tuoksua

Viime yönä sade rummutti 

vasten kotimme peltikattoa 

ja ukkonen jyrähteli 

pellontakaisen vaaran laella.

Helteisen päivän päätteeksi olin jättänyt ikkunat raolleen, 

jotta uni tulisi paremmin.

Siinä yöllä noustessani sulkemaan ikkunoita,

avonaisista ikkunoista tulvahti

sisälle kesän tuoksu.

Ilma tuoksui koivunlehdiltä,

sadepisaroilta ja tuomenkukilta.

Hetken aikaa seisoin siinä avonaisen ikkunan äärellä 

katsellen kesäöistä maisemaa 

 ja tuoksutellen sateen raikastamaa ilmaa 

ennen kuin suljin ikkunan 

ja kömmin takaisin vällyjen väliin.

Aamun valjettua laitoin puuhellaan pienet tulet, kietaisin aamutakin ylleni 

ja hipsin ulos tuomenoksat mielessäni.

Katkoin pihamme suurehkosta tuomesta ison kimpullisen kukkaisia oksia 

ja toin ne sisälle puuhellan kulmalle.

Valkoisten, pienten kukkien ja vihreiden lehtien täyttämät oksat

ovat kuin luotuja tuohon suureen, keraamiseen kannuun, 

jonka tasainen, sileä pinta korostaa ihanasti taustalla näkyvän

ikiaikaisen vanhan puuhellan rosoista pintaa.

Usein pysähdyn ihastelemaan elämää nähneitä esineitä ja huonekaluja.

Niiden rosoissa, säröissä ja halkeamissa voi nähdä jotain hyvin kaunista

ja merkityksellistä. 

Samalla tavoin kuin vanhat, kolhiintuneet tavarat,

myös me ihmiset olemme kiinnostavia elämän meihin jättämien 

kolhujen ja säröjen vuoksi.

Elämän kolhimissa, vajaavaisissa yksilöissä 

kauneus näyttäytyy aina syvimmin.

Se koskettaa.

Että kaikesta tuokin vanha puuhella, 

minä tässä sen ääressä ja sinä siellä olemme selvinneet.

Elämä on ihmeellinen matka.
Ihmeellistä on myös ihmismielen mukautuvaisuus
ja sen eheytyvyys elämän kriisien kohdatessa.

Puuhella huokuu yhä suloista lämpöään ja sade ropisee hissukseen ikkunoita vasten. 

Vuoden ensimmäinen ukonilma on jatkanut kulkuaan eteenpäin.

Ulkona tuoksuu vahvasti kesä. 

💚

Tuomenkukkien tuoksuisia ajatuksia Sinulle,

blogini lukija!

-Kaaru-

Uusi kevät, uusi alku

Varhain tänä aamuna heräsin siihen, 

kun aamuaurinko loi säteensä sisälle  makuukammarin ikkunasta

ja linnut lauloivat ihanasti seinän takana.

Auringonvalon ja lintujen laulun herättämänä ei voinut kuin hymyillen todeta,

että olipa ihana herätys!

Tuli mieleeni lapsuuteni lempilaulu,

jossa pienet linnut laulavat aamusta iltaan

murehtimatta ennalta huomista tai tulevaisuutta.

Miten kiitollisina nuo pienet ja vähän suuremmatkin linnut aloittavat aina päivänsä.

Eivät ne eilisen murheita enää muista ja huomisen huoliakaan ei tarvitse ennalta miettiä,

sillä tässä hetkessä on kaikki se, mitä he tarvitsevat.

Siinä sängyllä loikoillessani ja jäseniäni oikoessani tulin ajatelleeksi sitä,

miten paljon meillä ihmisilläkin, minulla ja sinulla, 

olisi aihetta kiitokseen.

Vaikka elämässä on niitäkin ajanjaksoja,

jolloin mieli on maassa ja siipirikkoisena elämä tuntuu kokoaikaiselta

 selviytymiseltä päivästä toiseen,

silti jokainen päivä sisältää kiitoksen aiheita, 

suurempia ja pienempiä.

  Olen yrittänyt muistuttaa itseäni tässä yltäkylläisessä maailmassa eläessä

ja tämän blogitauon aikana siitä, 

että vähempikin on kylliksi. 

Että iloa tuovien asioiden ei tarvitse olla aina aineellisia.

Elämä ja ympäröivä luonto itsessään sisältävät kaikessa kauneudessaan 

ja yksinkertaisuudessaan paljon sellaisia asioita,

 jotka viestivät vahvasti ilosta, toivosta 

ja uuden elämän alusta.

Sellainen asia on tämä uusi kevätkin,

josta olen onnistunut nauttimaan tänä vuonna ehkä aiempia vuosia enemmän.

On kerta toisensa jälkeen hämmästyttävää nähdä,

kuinka ruskea nurmi muuttuu vihreäksi,

kuinka pellot ja niityt puskevat monenlaisia kukkia

ja kuinka turpeista lehtisilmuista avautuu hennonvihreä viitta puiden ja pensaiden ylle. 

Elämä on täynnä hetkiä, kauniita, arvokkaita, ohikiitäviä.

Niiden sisällä piilee se ilo, joka välillä katoaa arjen tohinan ja touhun keskelle.

🌸🍃🌸🍃🌸🍃🌸

Näissä ajatuksissa aloittelen uutta blogitaivalta tutun ja turvallisen blogin nimen ja ulkoasun alla.

Lopuksi toivottelen kaikille blogini lukijoille

oikein mukavaa uutta kevättä ja kesää!

Muistakaa tarttua hetkiin,

niihin pieniin, ohikiitäviin.

-Kaaru-