maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäistunnelmia




Meillä oli levollinen pääsiäinen.
Keväinen juhla katkaisi sopivasti arjen ja antoi mahdollisuuden vain olla ja hengähtää hetken.

Pitkästä aikaa miehellenikin sattui pääsiäisen ajalle kaksi vapaapäivää. 
Iloitsin siitä, että saimme viettää pyhät yhdessä. 
Kokea pääsiäisen kauneuden koko perheen voimin,
se kun on meille niin harvinaista.




Ihana oli yhdessä valmistaa kullekin pyhäpäivälle
 hieman tavallista juhlavammat ateriat 
ja pukea koti juhla-asuun. 





Pääsiäispäiviä varten silitin pöydille valkoiset pellavaliinat ja 
katoin pöytään parhaan posliiniastiaston ja pöytähopeat.
 Kokosin pöydille maljakoihin leikkokukista kimput juhlan tuntua lisäämään.
Letitin aamuisin tyttöjen hiukset ja puimme yllemme nätit vaatteet.

Kauniiden asioiden esille laittaminen ja pukeutuminen joskus vähän juhlavammin tuo kiireisen elämänvaiheen keskelle valtavasti iloa ja voimaa.
Kaikki sellainen korostaa itselleni juhlavuutta ja erottaa pyhän arjesta.





Pääsiäisenä pysähdyimme monenlaisten iloa tuottavien asioiden äärelle. 
Nautimme päivien kiireettömyydestä ja yhdessäolosta.

Koleasta säästä huolimatta aurinko houkutteli ulkoilemaan. 
Kuuntelemaan ja katselemaan läheltä kevään etenemistä. 
Pikkulintujen laulussa soi aurinkopäivien ja kevään iloinen sävel. 
Vesi solisi puroissa, jotka juoksivat kohti rannoiltaan vapautunutta järveä. 
Vapaan veden suloinen liplatus kertoi talven vallan taittumisesta. 
Kevät soi kaikkialla - tuntui, että minussakin!
💛




Pääsiäisestä uuden elämän odotus viimeistään alkaa. 
Aurinko lämmittää ja sulattaa kylmänkohmeista maata. 
Roudan alta nousee vihreää - elämän ja ilon väriä. 
Toivo tulevasta elää vahvana ja
kantaa kiireisen ajanjakson yli.

Huomenna palaamme, kukin tahoillamme, arkisten askareiden pariin. 
Toivottavasti huhtikuinen aurinko ja heräävä luonto antavat voimaa juuri sinulle, 
joka täällä piipahdat.

Auringonvaloa ja kevään kauneutta jokaiselle!
💛

-Kaaru-

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen ilo



Hiljainen viikko on edennyt pitkäperjantaihin. 
Pääsiäinen, tuo ihana keväinen ilon ja valon juhla,
on alkamassa.

Useilla meistä pääsiäisen viettoon liittyy monenlaisia perinteitä. 
Pääsiäismusiikin kuunteleminen pääsiäisen alla ja 
pääsiäisenä, on itselleni yksi rakkaimmista perinteistä.

 
Eilen radiosta soi Matteus-passio, jonka kuunteleminen on
muodostunut lähtemättömäksi osaksi omaa juhlan viettoani ja siihen valmistautumista.

 Tavallisesti käyn kuuntelemassa sen lähikaupungin kirkossa, 
jolloin rauhallinen ympäristö luo ihanat puitteet sävelten soida ja kertautua kirkon holvistossa.
Bachin säveltämä pääsiäisen ajan klassinen teos herkistää mielen ja ajatukset.
Ihanien sävelten ja sanoman kautta mieli laskeutuu pyhän tuntuun.


Tänäänkin radiosta on soinut kauniita ja herkkiä säveliä.
Rauhallinen musiikki vie ajatukset kauaksi arjen kiireistä ja johdattaa pääsiäisen iloon.
On aika hiljentyä juhlan viettoon.

Kaunista ja rauhallista pääsiäisen aikaa kaikille blogini lukijoille!
 💛

-Kaaru-

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntain ja viikonlopun rauha




Sunnuntaipäivä alkaa painua mailleen. 
Tähän päivään ja tähän viikonloppuun on mahtunut paljon kauniita asioita. 
Sellaisia elämää kannattelevia ja voimaannuttavia hetkiä, joista ilo pulppuilee tulevien päivien voimavaraksi vielä pitkään.




Ohikiitäneinä viikonlopun hetkinä on ollut aikaa pysähtyä kevään kauneuden äärelle, 
aistia tuoksuja ja värejä, kuulostella kevään ääniä eri tavalla kuin täällä kotimaisemissa. 
On ollut aikaa istahtaa teekupposen jos toisenkin äärelle ja kohdata ystäviä läheltä. 
Kuunnella ja tulla kuulluksi. 
On ollut aikaa levähtää ja kerätä voimia kiireiseen kevääseen. 
On ollut aikaa iloita lahjoista, joita elämä on juuri minulle osoittanut. 
Ja takaisin kotiin tultua kohdata virkistynein mielin elämän tärkeimmät ihmiset, oman puolison ja lapset. Ja huomata, miten hyvin täällä on pärjätty ilman äitiä koko viikonlopun yli.




Tänään lapsilla oli kauan odotettu ja hartaasti etukäteen valmisteltu juhlapäivä, kun pääsivät ensimmäisen kerran keskenään virpomaan lähiseudun naapureita. Silmät onnesta tuikkien, iloisen pulputuksen saattelemana olivat rientäneet kierrokselleen ja saapuneet kotiin ruusunpunaisten poskien ja onnellisten hymyjen kera. Ahkeruus oli palkittu. Pienet korit ja pussukat pursuilivat pääsiäisherkuista, joita riittää suunmakeiksi pitkälle tuleviin päiviin.

Hiljainen viikko on alkamassa. 
Laskeudumme päivä päivältä kohti pääsiäistä. 
Toivon kaikille iloisia ja valoisia kevätpäiviä sekä 
kauniita hetkiä pääsiäsvalmisteluiden parissa.

-Kaaru-

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kipsisideaskartelua




Pari vuotta siihen meni, että minäkin innostuin viimein kokeilemaan.
Nimittäin näiden ihastuttavien kipsimunien valmistamista, jotka joitakin vuosia sitten nousivat suureen suosioon täällä blogimaailmassa.
Enkä voi kuin todeta, että kylläpä vaan ovatkin ihania!






Kipsimunien tekeminen oli varsin mukavaa ja melko nopeaakin puuhaa, joskin tosi sotkuista. 
Mutta rapatessahan roiskuu aina eikä se vaarallista ole! Vähemmillä sotkuilla toki selviää, jos muistaa vuorata pöydät ja penkit sekä itsensä sanomalehdillä ennen työhön ryhtymistä. 😉




Ei tullut otettua siinä työntuoksinassa yhden yhtä kuvaa, joten kirjaanpa muistiin niin itselle kuin teille muillekin muutamia kipsimunien tekemisen kannalta merkityksellisiä seikkoja.

Kipsimunien valmistamista varten tarvitaan ilmapallo/-palloja sekä kipsisidettä, jota myydään apteekissa usein viiden rullan paketeissa. Tuossa meidän lähiapteekissa viiden rullan paketti maksoi 6,90,-, joten hintaakaan näille ihanille munille ei paljoa tullut. 
Viidestä kipsisiderullasta tulee nimittäin 2-3 isoa munankuorta tai monta, monta pienempää. 
Lisäksi munankuorien valmistamiseen tarvitaan suurehko kulhollinen haaleaa vettä. tyhjä kulho, sakset sekä pari muovipussia, joilla voi suojata vesikulhon niin halutessaan.




Kipsimuna

Ihan ensimmäiseksi vuoraa pöytä ja ympäristö sanomalehdillä tai muoviliinoilla, sillä kipsimunan valmistamisessa kipsi lentelee suuntaan jos toiseen.

Ennen ilmapallon puhaltamista valuta ilmapallon sisälle suoraan hanasta hieman vettä. Tällä tavoin kipsimuna pysyy kuivumisvaiheessa paremmin pystyssä ja pohja muovautuu kuivuessaan tasaiseksi.
Asettele puhallettu ilmapallo kantapuoli alaspäin pieneen kulhoon, jotta saat kaksi kättä vapaaksi seuraavaan työvaiheeseen.

Leikkaa kipsisiteestä noin 15-20 cm mittaisia palasia, kastele ne yksitellen vedessä ja sivele kiinni ilmapalloon. Aloita pallon vuoraaminen pohjastapäin ja etene pala kerrallaan eteenpäin. 
Asettele kipsisiteiden saumat reilusti päällekkäin, jotta vältyt raoilta. 
Vuoraa ilmapallo kipsisiteillä noin puoleenväliin saakka tai vähän sen yli. 
Samalla kun lisäät kipsisidekerroksia pallon päälle, sivele palloa käsin niin, että kipsisiteen harsomainen rakenne tasoittuu. Tämä työvaihe kannattaa tehdä nopeasti, sillä kipsiside kuivuu tosi nopeasti. 

Pallon päälle kannattaa laittaa kipsisidettä kaksi kerrosta, jotta koostumuksesta tulee vahvempi.

Kun kipsimunan työstäminen on valmis, asettele se kuivumaan tasaiselle alustalle.
Kuivuminen kestää kipsimunan kerroksista riippuen muutamista tunneista noin vuorokauteen.
Kun kipsimuna on kuivunut, tee ilmapalloon pieni reikä, jolloin pallo tyhjenee. 
Ja niin on kipsimuna valmis!

Työvaiheet saattavat kuulostaa monimutkaisilta, mutta sanoisin, että työ tekijäänsä neuvoo.
Siis tuumasta toimeen vain, jos yhtään jäi sellainen olo, että näitä olisi kiva kokeilla.😊




Pääsiäisen alla on mukava kokeilla kaikenlaisia itselle uusia juttuja ja virittäytyä mukavan tekemisen myötä pääsiäistunnelmaan. Muutama päivä vain ja ollaan jo palmusunnuntaissa, tuossa lasten suuresti odottamassa päivässä. Silloin he pääsevät virpomaan tuttuja ja tuntemattomia kylän asukkaita yhdessä isänsä kanssa, sillä minä olen suunnitellut lähteväni pienelle reissulle ennen pääsiäistä ja muita kevätkiireitä. Ihana lähteä. Pientä hengähdystä ja voimien keräämistä tämän täyden elämän keskellä aina välillä tarvitaankin. Että jaksaa taas iloita näistä kodin arkisista touhuista ja työntäyteisestä elämästä pienten lasten äitinä.

Linnunlaulun ja auringonvalon täyteisiä päiviä kaikille!

-Kaaru-


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevättä makuuhuoneeseen




Koko alkuvuoden on ollut ajatuksissa ommella uudet pellavaiset tyynynpäälliset makuuhuoneemme sängyn päälle, mutta mistään en ole löytänyt etsimäni sävyistä pellavakangasta. 
Kun sitten näin facebookissa sattumalta Elloksen mainoksen roosanvärisistä pellavatyynynpäällisistä, ei tarvinnut kauan miettiä ostopäätöstä niiden osalta. 

Sävy on ihanan pastellinen, kuin kesäillan auringonlasku. 💜




Vanhan roosan sävyyn ihastuneena tein tyynynpäällisten lisäksi muutamia muitakin samansävyisiä hankintoja.




Kauppareissulla ihastuin Aarikan oksakoruihin enkä osannut päättää kummasta tykkään enemmän: valkoisesta vai roosanvärisestä, joten ostin ne molemmat 🙈

Yöpöydälle emalikannuun kävin takapihan syreenistä taittamassa muutamia oksia 
ja hämmästyin miten pulleat lehtisilmut niissä jo on!
 Oksakorujen sävyjä vasten silmujen hento vihreys korostuu kauniisti.
💚


Tulipa heti pienillä uudistuksilla raikkaan keväistä.
 💛

*** *** ***

Täällä on laiteltu kotia pienin askelin pääsiäisasuun ja askarreltu lasten kanssa virpomavitsat palmusunnuntaista virpomista odottamaan.
Eilen innostuin askartelemaan muutamia kivoja pääsiäiskoristeitakin.
 Niistäpä juttua enemmän kuvien kera tuota tuonnempana. 😊

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa jokaiselle täällä piipahtavalle!

-Kaaru-