Joulukoristeita soodataikinasta

Marraskuu alkaa olla lopuillaan. Lumivalkoinen maisema ilahduttaa jälleen meitä reilun viikon kestäneen lumettomuuden jälkeen. Joulu on hiipinyt jo meidän kotiin. Hiljaa, hissukseen. Pienin palasin kerrallaan. Täyttänyt kodin tuoksuillaan ja väreillään ja saanut mielen täyteen onnellista ja vähän kärsimätöntäkin odotusta. Tasan kuukausi aikaa jouluun. 💝

Pari viikkoa sitten kokeilimme lasten kanssa, millaista olisi "leipoa" soodataikinaa.

Tein taikinan, jäähdytin ja ryhdyttiin tuumasta toimeen. Olin ladannut aika suuret odotukset koristeiden tekemisen suhteen, mutta kaikki ei mennytkään ihan odotusten mukaan. Voi sitä pettymyksen määrää! En ymmärtänyt olla riittävän kärsivällinen. Lapset kyllä tekivät omista paloistaan koristeita, ja nauttivat yhteisestä hetkestä. Minä murisin ääneti omaa osaamattomuuttani. Niinpä kaikessa hiljaisuudessa oma osuuteni taikinasta päätyi roskapönttöön.

Miksi?

 Taikinaa oli yllättävän vaikea työstää. Se tarttui kaulimeen, pöytään ja sormiin enkä lopulta saanut koristeita siirrettyä ehjinä uunipellille kuivumaan. 

Tuli uusi aamu, jonka myötä lupaus paremmasta onnesta.

Lapset lähtivät kouluun ja kerhoon. Jäin nuorimmaisen kanssa kahden kotiin. Tein uuden taikinan, uhkarohkeasti kolminkertaisena! Ajattelin, että jos en heti onnistu, onpahan mistä ottaa taikinaa uuteen kokeiluun. 😄

Ja onnistuin!

Ymmärsin, että taikinan kaulimiseen täytyi käyttää rutkasti maissijauhoja, jotta se ei takerru joka paikkaan kiinni. Niinpä kaulin ja painelin, kaulin ja painelin..voitte kuvitella, että sitä touhua riitti ihan mukavaksi toviksi. Taikinaa kun oli kolminkertainen määrä! Kokeilin jos jonkinlaisia muotteja ja koristeluja. Koristeita tuli ihan V A L T A V A määrä.

Vaikka koristeita onkin nyt niin paljon, että voisin jakaa niitä kylillä ja kujilla, ne ovat myös äärettömän kauniita ❤ 

Näillä me koristelemme tämänvuotisen joulukuusen. Loput laitamme pakettikoristeiksi, kun käärimme salaisuudet pian paketteihin odottamaan jouluaattoa.

Nyt kun tämän taikinahomman osaan, taidan kirjata sen tännekin muistiin. Vastaisuuden varalle ja teille kaikille kokeiltavaksi.

SOODATAIKINA

1 dl maissijauhoja

2 dl ruokasoodaa

1,25 dl vettä

Taikina-ainekset laitetaan kattilaan ja lämmitetään miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen niin kauan, että taikinasta tulee puuromainen. Liian kiinteäksi taikinan ei kannata antaa kiehua, sillä silloin se murenee työstövaiheessa tosi herkästi. Siis puuromainen koostumus riittää vallan mainiosti, sillä taikina jähmettyy jäähtyessään. 

Tässä vaiheessa taikina kaadetaan kulhoon, joka peitetään kostealla liinalla. 

 Kun taikina on jäähtynyt sen verran, että sitä kärsii koskea, se on valmis työstettäväksi. 

Työstövaiheessa taikinan alle ja päälle kannattaa laittaa reilusti maissijauhoja, jotta se ei tartu pöytään ja kaulimeen kiinni. 

Koristeet nostellaan uunipellille tai jollekin muulle tasaiselle alustalle kuivumaan. Kuivuvat huoneenlämmössä noin vuorokaudessa. Koristeet voi toki kuivattaa myös uunissa. Silloin lämpötila 75 astetta ja kuivatusaika n.2 tuntia. 

Pitsiliinoilla, kohokuvioiduilla astioilla ja leimasimilla sai kauniita kuvioita koristeisiin. Ripustuslenkin reiät puolestaan saa tehtyä helposti juomapillillä.

Kokeilemisen ja onnistumisen iloa!

-Kaaru-

Eteisen uusi lipasto

Syksyn saapuessa aloin kaivata eteiseen vanhaa kaappia, jonka uumeniin nostelisi vuodenaikojen taitteissa sellaiset vaatteet, joille ei juuri sillä hetkellä ole käyttöä. Selasin toria ja facebookin kirppareita päivittäin "sillä silmällä." Useita kaappeja tuli ja meni, muttei yksikään ollut juuri sellainen mikä olisi miellyttänyt. Tiedättehän, kun on piirtänyt silmiensä eteen kuvan jostain tietynlaisesta huonekalusta, ei muunlaiset tahdo oikein sitten kelvatakaan. Voi tätä yltäkylläisyyden maailmaa! 🙈

 Sitten se tuli ja meni, ihan siitä nenäni edestä! Kyllä harmitti. 

Se olisi ollut täydellinen kaappi. Vanha koivupuinen koulukaappi, jollaista olin etsinyt vuosikaudet. 

Mutta sen sai joku toinen, joku joka ehti varata sen kaksi minuuttia ennen minua! 

Jotkut asiat tässä elämässä ovat minuuteista kiinni, näköjään.

Unohdin koko asian. Ajattelin, että se tulee vastaan sitten kun on tullakseen. Päädyin kuitenkin jonon hännäksi erääseen toiseen vanhaan huonekaluun, ihan vain siksi, koska se oli niin halpa. Ajattelin, etten sitäkään varmasti koskaan saisi, edelläni jonossa oli kymmenkunta muuta. Mutta ei sen väliä, jonottamisen riemusta jonoon menin. 😉 Kului pari viikkoa, ja sain facebookin kautta viestin. Siinä viestissä minulle tarjottiin nyt sitä lipastoa, jonka varausjonossa olin roikkunut! Vastaus piti antaa siltä istumalta, muuten sitä tarjottaisiin jonossa seuraavalle. Päätin ostaa lipaston, vaikken tiennyt miten saisin sen kotiin ja mihin sen sijoittaisin. 😲

Kyyti järjestyi myyjän toimesta kotiovelle saakka, (sydäntälämmittävää pyyteetöntä palvelua kerrassaan!), lipasto löysi paikkansa eteisestä ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Siinä se nyt toimittaa kausivaatteiden säilöntäpaikan virkaa ja ilahduttaa kauneudellaan joka päivä. Lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan meidän makuuhuoneessa. Ei se sinne nyt mahdu, mutta ehkä joskus sitten, kun meidän haaveemme käyvät toteen, ja löydämme mieleisemme oman kodin. ❤

Tavarat lipaston päällä ja sen vieressä hakevat vielä paikkaansa, kuten kuvistakin näkyy. 😉 Onpa viimeiseen kuvaan hypännyt joulupukkikin peilin kulmalle nojailemaan! Erilaisia sommitelmia ja tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen. Mutta sellaistahan se on aina, kun jokin uusi huonekalu muuttaa taloon yks kaks yllättäen. 😃

❤❤ Iloista viikonvaihdetta kaikille! ❤❤

-Kaaru-

Nopea ja herkullinen peltileipä

Marraskuu on näyttänyt parhaat puolensa tänä vuonna. Auringonpaisteiset aamut ja päivät ovat tuntuneet ihan kevättalven päiviltä. Tavallisesti niin ankea marraskuu onkin yllättäen valkoinen ja kaunis. Kyllä tällaisistä marraskuun päivistä osaa nauttia! 

Viime viikkoina olen leiponut enemmän kuin koko vuonna yhteensä. On tullut tehtyä kokeilumielessä erilaisia jouluisia leivonnaisia, leivottua leipää ja pullaa, jota ei ole miesmuistiin meidän talossa tapahtunut. Lapset ovatkin ihastelleet ja ihmetelleet mistä moinen tarmonpuuska. Sanoneetkin, että on niin mukava tulla koulusta kotiin, kun kotona tuoksuu tuoreet leivonnaiset. 

Enemmän pitäisi jaksaa leipoa, silloinkin, vaikkei se niin mielekkäältä tuntuisi. Onhan se samalla eräänlaista terapiaakin - upottaa käsi taikinaan, kaulia ja muotoilla siitä jos jonkinlaisia leipomuksia. Ja sitten sipaista tuoreen leivän pintaan voinokare, joka siihen hissukseen sulaa.

Kaikkein eniten tykkään leivonnaisista, jotka ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kuten nyt vaikkapa tuo kuvissakin näkyvä peltileipä. Helposti syntyy taikina ja herkullinen on lopputulos. Näitä tällaisia leivonnaisia tulee varmasti tehtyä jatkossakin, joten kirjaanpa ohjeen tännekin talteen.

Peltileipä

5 dl maitoa tai vettä

2-3 rkl juoksevaa hunajaa

1 1/2 tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

2 dl ohrajauhoja

3 dl kaurahiutaleita

1/2 dl öljyä

n.5 dl grahamjauhoja tai vehnäjauhoa

Pinnalle

siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja karpaloita tms.

Kädenlämpöiseksi kuumennettuun maitoon lisätään hunaja ja suola. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan yhdessä öljyn kanssa. Sekoitetaan tasaiseksi.

 Taikina saa jäädä pehmeäksi!

Kun taikina on valmis, se kaadetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja levitetään tasaiseksi, uunipellin kokoiseksi levyksi. Lopuksi taikina ruudutetaan valmiiksi taikinapyörällä, ripotellaan päälle siemenet, pähkinät, kuivatut marjat (mitä milloinkin haluaa pinnalle laittaa) ja annetaan kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla n.30 min.

Paistetaan 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n.20-25 min. 

Ja on muuten pehmeää ja erittäin hyvää!

Mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille <3

-Kaaru-

Villamyssyt

 Lokakuun lopussa maahan satoi ensilumi.

Puhtaanvalkoinen, hentoinen lumipeite peitti alleen hiekkalelut, 

kesken jääneen kukkapenkin siistimisen ja kaiken muun "sotkun". 

Lumi suli ja saimme lisäaikaa lelujen keräämiselle ja pihan siistimiselle. 

Sääennusteet lupasivat moneksi päiväksi aurinkoa ja lämpöasteita. 

Tulikin uusi lumisade, joka peitti jälleen alleen kaikki kesken jääneet pihahommat. 

Siellä ne nyt sitten ovat, talventörröttäjinä kaikki pystyyn jääneet perennat. :)

Lumisateisten päivien myötä tulivat kuitenkin myös pilvipuotaiset päivät ja pikkupakkanen.

Sellaisista päivistä ei voi kuin iloita! Kaikkialla on niin kaunista nyt. <3

Mieleen on hiipinyt joulu, joka vuodesta toiseen sykähdyttää ja koskettaa sanomallaan ja tunnelmallaan yhä vain enemmän.

 Jotain pieniä jouluisia juttuja laiteltiinkin jo kotiimme pyhäinpäiväviikonlopun yhteydessä.

Niistä kuitenkin tuota tuonnempana, kenties.

Nyt ajattelin tallettaa pitkästä aikaa tännekin blogin puolelle syksyn mittaan valmistuneita käsitöitä.

Niille on ollutkin jo käyttöä ilmojen viilenemisen myötä.

 Alkusyksystä selailin paikalliseen kirjastoon tulleita uutuuskirjoja, mistäpä muualtakaan kuin käsityökirjojen osastolta. Käteeni osui kertakaikkisen ihastuttava kirja: 

Klompelompe - ihania neuleita lapsille. 

Sen kauniit, tunnelmalliset kuvat ja ihanat (helpoiltakin tuntuvat) neuleohjeet ihastuttivat niin paljon, että kotiin tultuani tilasin samaisen kirjan itselleni syntymäpäivälahjaksi.

Posti toi kirjan parissa päivässä kotiin eikä mennyt kovin kauan siitä, 

kun aloitin neulomaan sen ohjeella ensimmäistä myssyä. 

Neljän tyttären jälkeen syntyneelle, tällä hetkellä 2-vuotiaalle pikkumiehelle, 

olisi ollut varaston kätköissä vain kovin tyttömäisen värisiä myssyjä, 

joten ensimmäiseksi otin työn alle hatun neulomisen hänelle. 

Valmistui harmaa, merinovillainen vesselimyssy, jonka malliin ihastuin sen nähtyäni. 

Veikeänä yksityiskohtana tuo pieni lippa ja tamppi sen yläpuolella. 

Niin herttaisen näköinen vieläpä pikkumiehen päässä, 

että sydän muljahtaa ylösalaisin joka kerran, kun hän asettelee sen päähänsä! <3

 

Tämä sininen myssy valmistui varsin nopeasti. Neuloin yläkouluikäisenä valinnaisen käsityön tunneilla itselleni villapaidan, joka ei oikeastaan koskaan valmistumisensa jälkeen päässyt käyttöön. Paita oli mielestäni jollakin tapaa epäsopiva, vaikka muut näkivätkin sen oikein sopivana päälläni. Monta vuotta se lojui kaapin perällä käyttämättömänä, kunnes ehkä kymmenisen vuotta sitten purin sen takaisin osiin aikomuksenani purkaa koko villapaita takaisin lankakeriksi. Jostain syystä purkaminen oli jäänyt kesken, kunnes se sattui tänä syksynä silmiini lapsuudenkodissa käydessäni. Otin sen mukaani ja nyt sitten keksin mitä sillekin teen. Yhdestä hihakappaleesta ompelin reunasauman takaisin kiinnii ja leikkasin siitä pienen pojan päähän sopivan myssyn. Päälaelle keikkumaan tekaisin samanvärisen tupsun. Helppoa ja nopeaa!

Neulekuvio, puolipatenttineulos, on jostain vanhasta Novita-lehdestä 90-luvun puolivälin paikkeilta.  

Keskimmäinen tyttäreni oli kaipaillut uutta myssyä jo pitkän tovin. Neuloinhan viime syksynä nämä myssyt häntä nuoremmalle ja vanhemmalle siskolle. Siihen hätään hänellä itsellään ei ollut tarvetta uudelle myssylle, joten silloin sen neulominen jäi. Vuoden aikana päänympärys oli kuitenkin suurentunut sen verran, etteivät vanhat myssyt enää mahtuneetkaan, joten neuloin hänelle samaisesta Klompelompe-kirjasta ruttupipon, jonka etualalle virkkasin yhden kerrotun kukkasen. 

Ja saaja oli tyytyväinen :)

Näissä kuvissa vilahtaa myös valkoinen myssy, samanlainen kuin tässä kuvassa näkyvä vaaleanpunainen. Se on neulottu samaisella ohjeella kuin viimevuonna neulotut myssytkin, jonne olikin linkki jo aiemmin tässä postauksessa. 

Lankoina käytetty Dropsin merinovillaa, sävyt harmaa mix 19 ja luonnonvalkoinen uni color 02, sekä Novitan seitsemän veljestä, sävy sähkönsininen. Puikkojen koko 4,5 ja 5.

Nyt työn alla on villasukkia, parit lapaset, villahousut sekä harmaita hiuksia tuottanut kirjoneuletyynynpäällinen. Jos ja kun saan ne tässä joskus valmiiksi, teen niistä postauksen hetimiten.

Kirpakoita pakkaspäiviä kaikille!

-Kaaru-

Omenariisipuuroa ja aarteita kirpputorilta

Lokakuussa, kun puutarhan mylläys on talvea odotellessa seisahtunut, 

on aikaa kierrellä kirpputoreilla enemmän kuin kesäaikaan.

Kulkea, katsella ja ihastella. 

Ostaakin, jos jotain mieleistä kohdalle sattuu.

Viimeisimmällä reissullani lähikaupunkiin, kävin kiertämässä tavanomaiseen tapaani 

muutaman kirpputorin, joilta löytyi kauniita, osittain ajanpatinoimia käyttöesineitä.

Pitkän aikaa palvelleita, kiertoon lopulta päätyneitä.

Niin viehättäviä esineitä. <3

Hyppäsi koriin sirotin ja sokerikko,

vanhoja Arabian lautasia,

valkoinen pieni käsinvirkattu kaitaliina

ja puinen leipäkori.

Käyttöönkin pääsivät samantien, kun sinisen värin viehätyksissäni katoin pöytään "uudet" astiat ja tekaisin välipalaksi Tauvonpaikan Kaisun ohjeeseen ihastuneena, 

omenariisipuuroa.

Kiitos Kaisu, kun jaoit tuon herkullisen ohjeen <3 

 Niin pehmeä maku! Ja kanelin kanssa sopivasti syksyyn ja lähestyvään joulunaikaankin sopiva välipala.

Suosittelen :)

Syyskuukin on aivan huomaamatta vaihtunut lokakuuksi.

Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei sitä ole sen suuremmin ehtinyt huomatakaan.

Tämä kuukausi on tuonutkin mukanaan pakkasyöt, 

joita täällä meilläpäin ei ole ollut aiemmin tänä syksynä kuin yhden pakkasyön verran. 

Syksy alkaa olla lopuillaan ja on aika kääriytyä vällyjen väliin kodin lämmössä. 

Ajatuksiin on alkanut hiljalleen hiipiä lähestyvä joulunaika.

Miten se onkin niin, että sitä odottaa kuin kesää alkavaa tähän aikaan vuodesta.

Pakkasöistä huolimatta kesäkukat ovat vielä voimissaan. 

Valkoinen lumihiutale kukkii amppelissaan etuoven vieressä vieläkin verrattain runsaana,

vaikka värikäs luonto ympärillä on alkanut muuttua entistä riisutummaksi. 

Ihmeellistä, ettei se näytä tykkäävän ollenkaan huonoa viilenevistä öistä. 

Siinä on varmaan niin suojainen paikka, ettei pakkanen ole päässyt vielä puraisemaan.

Pelargoniat nostin jo sisälle sillä ajatuksella, että yritän talvehdittaa ne elämäni ensimmäisen kerran meidän ulkovarastossa, jossa lämpötila pysyttelee plussan puolella sydäntalven kuukausinakin.

Keväällä näemme, onnistuiko yritykseni.

Levollista, aurinkoista viikonloppua kaikille <3

-Kaaru-

Amerikkalainen (vadelmainen) juustokakku

Amerikan mantereella asuttujen vuosien myötä reseptivihkoseni sai oman osionsa:

Amerikan  herkut.

Muutamat niistä ovat jääneet kutkuttamaan makuhermojani siinä määrin, että niitä tulee tehtyä aina toisinaan "Amerikan ikävissäni".   

Yksi niistä on amerikkalainen juustokakku.

Sitä aitoa "oikeaa" reseptiä ehdin kaipailla useamman vuoden ajan, 

kunnes se kerran sattui silmiini jostain sisustuslehdestä (olisikohan ollut Kotivinkki tms.)

Tällä kertaa päätin tehdä siitä vadelmaisen version. 

Muunnos onnistui muuten hyvin, mutta kakku unohtui uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, 

joten reunoista tuli hieman liian kovat.

Amerikkalainen (vadelmainen) juustokakku

Pohja:

200g digestive-keksejä

100g voisulaa

1/2 tl kanelia

Täyte:

2 prk maustamatonta tuorejuustoa

reilu 2 dl sokeria

3 kananmunaa

1 rkl raastettua sitruunankuorta

2 tl vaniljasokeria

2 prk ranskankermaa

n.250g pakastevadelmia

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon voisula ja kaneli.

Painele seos irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohjalle ja reunoille.

Nosta vuoka hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. 

Sekoita joukkoon sokeri ja vatkaa vielä hetki.

Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten, sitten sitruunankuori, vaniljasokeri, 

ranskankerma sekä jäiset vadelmat. 

Kaada seos pohjan päälle ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti. 

Anna jäähtyä huoneenlämmössä n.30 min ja 

nosta sen jälkeen jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Tarjoile lämpimän kinuskikastikkeen tai tuoreiden marjojen kanssa.

(pakastetutkin marjat käyvät vallan mainiosti.)

Kirpparilta tarttui mukaan tuollainen soma suorakaiteen mallinen lasiastia.

Saippuakuppina se minulle myytiin, liekkö sellainen ollutkin alunperin. 

Ehkäpä.

Jossakin vanhaa aikaa henkivässä kahvilassa näin tuon tyylisiä kippoja leivoslautasina ja ihastuin!

Niinpä tuo kaunokainen pääsi meilläkin toimittamaan leivoslautasen virkaa hetimiten:)

Astian kaunis kuviointi ja lasipinnan helmeily tekevät kahvihetkestä ylellisen!

Arjen kauniita pieniä juttuja, joista syntyy iso ilo <3

-Kaaru-

Syysistutuksia ja -asetelmia

Syyskuu lähenee loppuaan. Eipä heti uskoisi, kun ulos katsoo. 

Keväällä ruukkuihin ja amppeleihin istuttamani kesäkukat ovat vielä täysissä voimissaan. 

Taitavat kukkia aina sinne saakka, kunnes yöpakkaset tulevat. 

Eipä silti, kauniitahan ne ovat, joten kukkikoon.

Nythän ne melkeinpä komeimmillaan ovatkin!

Lähestyvä lokakuu (ja joulukin) saivat mielen kaipaamaan kuitenkin pihalle jonkinlaisia syysistutuksiakin. 

Ehkäpä näitä olisi tullut laiteltua jo aiemmin, jos nuo kesäkukat eivät olisi osoittautuneet noin kestäviksi.

Takaterassille laitoin muutamia samantyylisiä istutuksia kellokanervista, 

hopealangoista ja puolukanvarvuista. 

Ajattelin lisätä niihin muutamia havunoksia sitten lähempänä joulua.

Parvekelaatikoissa kukkivat vielä valkoiset petuniat, 

joten laittelen niihin sitten joskus myöhemmin samantyyliset istutukset kuin noihinkin ruukkuihin. 

Tosin taitaa olla, että ostan niihin sittenkin callunoita. 

Niin kauniita kuin kellokanervat ovatkin, 

meinaavat minun hoivissani poloiset ruveta jo nyt varisemaan!

Olen harmitellut täällä niin kovin sitä, 

että tässä meidän tämänhetkisen kotimme pihapiirissä ei ole kuin yksi piharakennus, 

puuliiteri. 

Sekin raukka vähän joka suuntaan kallellaan ja notkollaan. 

Jos tämä koti oma olisi, tartuttaisi varmasti korjaustoimenpiteisiin pikimmiten. 

Koska olemme tässä vuokralla, emme taida siihen hommaan kuitenkaan ryhtyä. 

Olkoon noin niin kauan kuin tässä asumme.

Jotain kasvojenkohotusta päätin tuolle rähjälle kuitenkin tehdä, 

se kun näkyy kotipihaan tullessa ensimmäisenä :O 

Niinpä laitoin puuliiterin edustan nätiksi ja kävin kuvaamassa aikaansaannokseni iltahämärissä eilen.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Nyt on kotiinkin mukavampi tulla, kun vastassa on "kasvonsa pessyt" puuliiteri :)

Liiterin oveen kieputtelin mustikanvarvuista kranssin.

(Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta näkyy kuitenkin.)

Liiteristä löytyi vanhoista heinäseipäistä tehdyt tikkaat, jotka nostin oven viereen seinustalle.

Niihin ajattelin kieputella valosarjan ja kenties jotain muutakin mukavaa vähän myöhemmin syksyllä. 

Vanha savustuspönttö puolestaan sai kunnian toimia kukkaruukkuna.

Siihen kokosin kaikki loput syyskukat, jotka takapihan istutuksista jäivät jäljelle ja lisäilin joukkoon niin mustikan- kuin puolukanvarpujakin, rahkasammalta ja käpyjä.

Asetelman keskiosa jäi kuitenkin tyhjäksi, 

joten täytin sen sammaleella ja nostin siihen päälle ison pöytäkynttilän. 

Ei toiminut.

Tai olisihan se muuten toiminut, 

mutta syystuuli pyörteili pihamaalla sen verran voimallisesti, 

että sehän sammui samantien. 

Hetken mielijohteesta päätin kokeilla, 

miltä näyttäisikään valkoinen lyhty asetelman keskellä. 

Sehän sopi siihen ja siihen sai jäädäkin :)

Kyllähän se toki vähän peittää noita takimmaisia callunoita, 

sen verran korkea kun on, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja sama asetelma päivänvalossa.

******************

Tällaisia touhuja täällä tällä kertaa :) 

Nyt lähden hakemaan ihania perennoja naapurin rouvalta ja istutan ne maahan, 

että ehtivät vielä juurtua ennen talven tuloa.

Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus täällä meilläpäin on jotain aivan käsittämätöntä.

Elämä täällä maaseutukylässä on vähän niin kuin ennenvanhaan. 

Minä niin tykkään!

Kaunista syyskuun loppua kaikille <3

-Kaaru-

Kuin kotiin olisimme tulleet

On kulunut kohta yhdeksän kuukautta siitä, 

kun pakkasimme kaukana pohjoisessa

kotimme irtaimiston muuttoauton kyytiin ja 

ajelimme usean sadan kilometrin matkan 

näille uusille asuinsijoille.

Mitäpä minä tänään mietin, 

kun syyskuinen aurinko kultaa ruskanväreissä hohtavan maiseman

ja syystuuli leikittelee maahan pudonneilla lehdillä.

Päällimmäisenä mielessäni on syvä kiitollisuus siitä,

että kaikki on mennyt tähän asti niin äärettömän hyvin.

Että lapset ovat löytäneet kavereita.

Että uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun sopeutuminen 

on käynyt niin mutkattomasti.

Että työelämässä kaikki palaset ovat loksahtaneet niin hyvin kohdalleen,

että siellä jos missä, työssäkäyvä on voinut kokea olevansa lämpimästi tervetullut

ja kauan odotettu.

Olen kiitollinen myös siitä, 

että olen saanut omaan elämääni uudenlaista sisältöä

mukavasta harrastuksesta.

Sellaisesta, joka vielä joskus johtaa uuteen ammattiin.

Täällä me olemme saaneet sydäntälämmittävän vastaanoton.

Täältä me olemme löytäneet ystäviä.

Täällä me olemme voineet kokea olevamme kuin kotona.

Olenkin usein pohtinut sitä,

miten elämänpolut voivatkin kulkea niin,

että sen varrella kohtaa ennestään tuntemattomia ihmisiä,
joiden kanssa sielut löytävät levon toisissaan.

Että heti ensitapaamisesta lähtien 

voimme kokea syvää sielunkumppanuutta.

Se on suurta lahjaa.

Se on myös äärettömän suuri voimavara,

elämänmatkalla.

Ilman ystäviä meistä kukaan,

ei jaksaisi.

Useana iltana olen poikennut lenkkipolultani järvenrantaan.

Suuri kivi on kutsunut luokseen ja kehoittanut istumaan.

Sieluni ilo on lämmittänyt syksyn koleudesta viilenneen

kiven niin, että siinä on ollut hyvä istua.

Sammaleen kuorruttama pinta on tuntunut ihoa vasten

kuin pehmeältä syliltä.

Siinä istuessa on ajantaju kadonnut.

Syyskuinen järvenselkä on hiljainen

ja lähes peilityyni.

Luontokin sen ympärillä hiljentynyt.

Mutta miten kaunis syyskuinen maisema voikaan olla!

Lehtipuut roihuavat järvenrannoilla

punaisen, keltaisen ja oranssin eri sävyissä.

Hämärtyvässä illassa ne loistavat kuin katulamput.

Ilo pulppuilee rinnassani kuin ehtymätön lähde!

Mistä kaikki tämä ilo ja tämä onni,

kun olin jo melkein unohtanut,

että ne ovat olemassa.

Tässä hetkessä on niin hyvä olla.

Tässä on kaikki, mitä me tarvitsemme.

Sisimmästäni kumpuaa syvä kiitoksen tunne:

näillä eväillä,

näiden lahjojen kanssa 

jaksan taivaltaa taas,

pitkään ja kevyemmin.

-Kaaru-

Ps. olisi ollut mukava käydä kuvaamassa tämän postauksen yhteyteen syksykuvia, ne kun ovat nyt vähän eriparia taas tuon tekstin kanssa. Kaamea yskä tuli vieraaksi, joten jätinpä kuvailut ulkosalla, ettei vain painuisi syvemmälle keuhkoputkiin tämä yskä.
Otetaan syyskuvia jonain toisena päivänä :)

Pehmeää omenapaistosta ja syksyn puuhia

 Tämä syksy on antanut runsaan sadon.

Ensin kypsyivät hillat ja vadelmat. 

Sitten mustikat, puolukat, sienet ja omenat. 

Viini- ja karviasmarjat keittelimme hilloiksi ja mehuiksi jo varhain elokuussa.

Puutarhan yrttisadon ripustimme kuivumaan pienissä erissä keittiön naulakkoon.

Siitä niitä on ollut mukava ja helppo napsia milloin keiton, milloin salaattien ja suolaisten leivonnaisten mausteeksi. Säilyttävät värinsäkin tosi hyvin, kun antaa niiden omassa tahdissaan kuivua eikä yritäkään liian nopeatahtista kuivatusta vaikkapa uunissa.

Tässähän tämä syksy on siis soljunut eteenpäin hyötykasveja keräten, niitä säilöen ja niistä nauttien.

Omenapuita ei omalla pihallamme kasva, mutta saimme eri lajikkeiden edustajia niin naapurista kuin vanhempieni puutarhastakin niin paljon, ettei moneen vuoteen!

Naapuri, muutaman sadan metrin päästä, lupasi omenoita hakiessani, että voin käydä myöhemmin syksyllä kypsyviä lajikkeita keräämässä niin paljon kuin jaksan, sitten kun kypsyvät.

Voi kultaista naapuria!

Ehkäpä meidän omenakiintiö on tälle vuotta nyt kuitenkin täysi.

Laitoin niitä lohkoinakin pakasteeseen, kun alkoi tuntua, että hillot ja marmelaadit alkavat tulla ulos  ovista ja ikkunoista :)

 Omenapaistosta on tullut tehtyä harva se hetki. On se vaan niin makuhermoja kutkuttavaa kylmän jäätelön kanssa, että ihmekös tuo.

Joitakin vuosia sitten eteeni sattui sellaisen omenapaistoksen ohje, jonka veroista en ollutkaan koskaan aiemmin syönyt. Miten jossakin leivonnaisessa voikaan kaikki makuelementit osua niin kohdalleen!

Taidankin kirjata ohjeen tännekin talteen, niin ei tarvitse joka kerran sitä tuolta kaappien kätköistä kaivella esiin. Reseptivihkonenkin kun päätti heittäytyä vallan vaikeaselkoiseksi hajotessaan moneen kymmeneen osaan.

Pehmeä omenapaistos

Täyte:

n.600g omenoita 

(kotimaisista esim.punakaneli sopii tähän erinomaisesti, ulkomaisista puolestaan Jonagold)

1/2 dl vaahterasiirappia tai tummaa taloussiirappia

1 tl kanelia

Taikina:

150g voita

1 1/2 dl sokeria

1 kananmuna

2 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

1 tl vaniljasokeria

1/2 tl leivinjauhetta

Leikkaa omenat lohkoiksi ja kuutioi ne. Levitä omenat voidellun, halkaisijaltaan 24 cm vuokaan. Valuta siirappi ja ripottele kaneli tasaisesti omenoiden päälle.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Vatkaa hyvin. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Nostele taikina omenoiden päälle ja painele tasaiseksi kanneksi. Ripottele pinnalle halutessasi hasselpähkinä- tai mantelirouhetta. (Mantelilastutkin rapsahtavat mukavasti suussa)

Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Ohje toimii yhtä hyvin kananmunattomana ja gluteenittomanakin. Joten eikun vaan kokeilemaan ja nauttimaan tästä herkusta! Melkeinpä voisin luvata, että tähän ei kukaan pety :) 

Muutoinpa syksy on mennytkin eteenpäin tavallisen arkisissa askareissa, kotona, koulussa ja työssä. 

Muutamia mukavia käsityöjuttujakin olen taas aloitellut. Ehkäpä niistä tarinaa sitten, kunhan valmistuvat.

Kaunista aikaa tämä syyskuu, nautitaan joka hetkestä <3

Viikonlopun levollisuutta jokaiselle!

-Kaaru-