Marraskuu on näyttänyt parhaat puolensa tänä vuonna. Auringonpaisteiset aamut ja päivät ovat tuntuneet ihan kevättalven päiviltä. Tavallisesti niin ankea marraskuu onkin yllättäen valkoinen ja kaunis. Kyllä tällaisistä marraskuun päivistä osaa nauttia!
Viime viikkoina olen leiponut enemmän kuin koko vuonna yhteensä. On tullut tehtyä kokeilumielessä erilaisia jouluisia leivonnaisia, leivottua leipää ja pullaa, jota ei ole miesmuistiin meidän talossa tapahtunut. Lapset ovatkin ihastelleet ja ihmetelleet mistä moinen tarmonpuuska. Sanoneetkin, että on niin mukava tulla koulusta kotiin, kun kotona tuoksuu tuoreet leivonnaiset.
Enemmän pitäisi jaksaa leipoa, silloinkin, vaikkei se niin mielekkäältä tuntuisi. Onhan se samalla eräänlaista terapiaakin - upottaa käsi taikinaan, kaulia ja muotoilla siitä jos jonkinlaisia leipomuksia. Ja sitten sipaista tuoreen leivän pintaan voinokare, joka siihen hissukseen sulaa.
Kaikkein eniten tykkään leivonnaisista, jotka ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kuten nyt vaikkapa tuo kuvissakin näkyvä peltileipä. Helposti syntyy taikina ja herkullinen on lopputulos. Näitä tällaisia leivonnaisia tulee varmasti tehtyä jatkossakin, joten kirjaanpa ohjeen tännekin talteen.
Peltileipä
5 dl maitoa tai vettä
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl ohrajauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1/2 dl öljyä
n.5 dl grahamjauhoja tai vehnäjauhoa
Pinnalle
siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja karpaloita tms.
Kädenlämpöiseksi kuumennettuun maitoon lisätään hunaja ja suola. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan yhdessä öljyn kanssa. Sekoitetaan tasaiseksi.
Taikina saa jäädä pehmeäksi!
Kun taikina on valmis, se kaadetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja levitetään tasaiseksi, uunipellin kokoiseksi levyksi. Lopuksi taikina ruudutetaan valmiiksi taikinapyörällä, ripotellaan päälle siemenet, pähkinät, kuivatut marjat (mitä milloinkin haluaa pinnalle laittaa) ja annetaan kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla n.30 min.
Paistetaan 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n.20-25 min.
Ja on muuten pehmeää ja erittäin hyvää!
Mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille <3
-Kaaru-
Nam! Taatusti herkkua sulavan voin kanssa!
VastaaPoistaNiin se on, kuten mikä tahansa muukin tuore leipä <3 Ja se tuoksu, mikä täyttää kodin, aijai!
PoistaTuota vois kokeilla muulle perheelle, itse en valitettavasti saa sitä syödä.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua.
Tee gluteenittomana, toimii varmasti niinkin :)
PoistaKiitos, kaunista viikonloppua sinullekin <3
Peltileipääpäs en olekaan tehnyt pitkään aikaan. Se on kyllä kätevä vaihtoehto hiivaleivälle tai sämpylöille. Sulla on aina niin kauniit kuvat - niin tälläkin kertaa. :)
VastaaPoistaPeltileipä syntyy kyllä vähällä vaivalla. Toinen leipä, josta on helppoutensa vuoksi tullut toinen suosikkini, on pataleipä. Siihen tulee niin ihanan rapea kuorikin <3
PoistaVoi kiitos, Pikku Akka <3
Mukavaa isänpäivää sinne teille!
Kiitos! Minäpä en ole pataleipää koskaan kokeillut. Minkälaiseen pataan sitä teet?
PoistaMeillä on sellainen keraaminen pata (hotpot) johon sen yleensä teen. Olen joskus tehnyt emalikattilassakin ja ihan hyvin on onnistunut siinäkin 😊
PoistaNam, miten herkullinen leipä ja herkän kauniit kuvat!
VastaaPoistaLeppoisaa alkavaa marraskuista viikkoa!
Kiitos, Susanna ❤ Ihanaa viikkoa sinnekin!
PoistaHerkullinen postaus kauniine kuvineen!
VastaaPoistaKiitos, Marliska ❤
PoistaMiten minulla on mennyt ihan ohi tämä sun leipäpostaus :o On kyllä herkullisen näköistä ja kuullostaa helpolta tehdä! Seuraavan kerran kun leipää leivon voisinkin testata tätä reseptiä :)
VastaaPoista