torstai 9. heinäkuuta 2015

Ilta-auringon kaunis valo


 

Monesti parjaan tätä pohjoisen karua luontoa, suuren suuria suoaukeita, joiden tilalla haluaisin mieluummin nähdä omasta sielunmaisemastani tutut järvet. Itken itikoiden paljoutta, tuuheiden lehtimetsien puutetta, puiden kitukasvuisuutta. Ihmettelen ihmisille kuinka he eivät voi ymmärtää ikävääni kotiseudulleni, omaan sielunmaisemaani. Ja sitten, jonain päivänä huomaan miten kaunis onkaan pohjoisen luonto! Voi kunpa täällä olisikin aina kesä. Tämä valoisuus on jotain niin satumaista. Nytkin aurinko vielä paistaa, vaikka kello lähentelee puolta yötä. Auringon hämyinen valo kimaltelee pihakoivujen vihreissä latvuksissa, kultaa honkapuiden rungot syvän punaisiksi ja värjää pilvetkin mitä kauneimpiin väreihin. Se hohtaa linnun siivissä ja kukkien terälehdissäkin! Siinä on jotain salaperäistä. Miten voikaan olla mahdollista, ettei aurinko laske oikeastaan ollenkaan koko yönä täällä meilläkään! Mitä se sitten onkaan sitten Lapissa. Olen ollut aina sitä mieltä, että on valvottava ainakin yksi pilvetön kesäyö läpeensä, jotta voi nähdä sen kaiken kauneuden ja herkkyyden, jonka se tuo mukanaan. Joskus nuorempanahan sitä saattoi valvoa useammankin kesäyön aina aamun pienille tunneille saakka, nyt on toisin. Tulevaa yötä en ajatellut valvoa, enkä varmaan yhtään yötä tänä kesänä muuta kuin pakon sanelemana. Mutta sitten jos joskus valvon, valvon kameran kanssa, jotta voin tallettaa kesäyön kauneutta myös jälkipolville nähtäväksi. Nyt taidan kömpiä untenmaille. Väsymys painaa silmiä kiinni ihan väkisin. Pari yötä on mennytkin valvoessa, tahtomattani. Sitä se on välillä pienten lasten kanssa. Mutta se kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Joskus koittaa vielä aika, että saan nukkua koko pitkän yön katkeamatonta unta. Silloin ehkä kaipaan niitä öitä, jolloin silittelin pientä päätä, tuudittelin lasta unenmaahan.

Huomenna on taas uusi päivä, ehkä edeltäjäänsä parempi.

-Kaaru-

22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia pihapiiristänne <3 Minulta ei ehkä onnistuisi läpi yön valvominen, jotenkin tullut niin vanhaksi että viimeistään puolilta öin silmät vain painuvat kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No joo, eihän sitä enää ihan nuori ole, joten saattaapi olla etten minäkään valvo yhtään yötä tänä kesänä. Nukkuminen on paljon mukavampaa :)

      Poista
  2. Kuvissa ainakin luonto siellä on tosi kaunis ja tunnelmallinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin luonto täälläkin karussa pohjolassa on kieltämättä kaunis. Jospa vain kesä jatkuisikin aina. Talvi kun täällä on ihan liian pitkä. Siitä kai se suurin ikävä etelämmäksi johtuukin.

      Poista
  3. Kaunista. Valon vaihtelu muuttaa maisemaa ja tekee tunnelman. Valoisat yöt ovat lempeämpiä myös valvojalle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta, valoisina öinä on jollain lailla helpompi valvoa. Valvoessaan voi ihastella kaunista luontoa :) Toista se on sitten sydäntalven sysimustina öinä. Silloin tekisi mieli vaipua talviunille :)

      Poista
  4. Luulen, että jos itse asuisin pohjoisessa, niin ajattelisin samoin. Siellä on aina tosi mukava käydä, mutta kyllä tänne astetta etelämmäksi on myös aina kiva palata. Tai sitten se oma tuttu koti tekee sen palaamisen aina kivaksi ;) Mutta onhan pohjoisen lunnolla omat hyvät puolet, siellä on ainakin aina kunnon talvi (mitä kaipaan täällä usein kaiken loskan keskellä) ja niin kuin kirjoitit kesässäkin omat hyvät puolet. Kauniita kuvia olet taas ottanut! Voin jotenkin aistia noista kuvista yöttömän kesäyön tunnelman <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika <3 Niin, jotenkin niin mielelläni minäkin silti asuisin etelämpänä. Ei tänne pohjoiseen ole kovin helppo kotiutua. Siihen kotiutumiseen ainakin itsellä kun vaikuttaa niin paljon se, millaiseen luontoon on tottunut. Siksi toivoisinkin, että täällä olisi aina kesä tai edes valoisaa. Voinet kuvitella millaista täällä onkaan sitten, kun sydäntalvi ja se kamala kaamos koittaa. Silloin aina toivoisi voivansa nukkua talvikuukausien yli herätäkseen vasta sitten, kun kevään ihana valo valtaa maat ja mannut. Mutta niin totta sekin, että yöttömän yön lumon voi kokea vain täällä.

      Poista
  5. Ihanan kesätunnelman olet vanginnut näihin kuviin! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana teksti ja niin kauniita kuvia ♥ valvominen on täälläkin ollut ajankohtaista pienen kanssa- valoisat (ja ne hämärämmätkin :) kesäyöt on talletettu muistoihin. Jaksamista sinulle ja parempia yöunia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P <3 Jaksamista sinullekin pienen kanssa valvomiseen <3

      Poista
  7. Voi kun sinulla on ihana blogi. Selailin aikaisempia juttuja sisustuksesta ym. ja ihastelin:) Lukijana jäänkin seurailemaan kaunista blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Kanneli <3 Lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  8. Ihania kuvia! Rakastan kuvien tunnelmaa kesäiltana, aah :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu <3 Kesäiltojen tunnelma on kyllä niin herkkä ja kaunis, rakastettava. Se auringonvalo, se on samalla hämärä, mutta silti niin valoisa. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Todella kaunista, aivan ihana, lämmin ja kesäinen tunnelma välittyy uvistasi! :)

    VastaaPoista
  10. Niin kaunis kesätunnelma välittyy kuvista.

    VastaaPoista