sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kesäsynttärit nro.3






Taas meillä juhlittiin :) Tällä kertaa meidän 5-vuotiasta neitokaista :) Suloista, ihanaa prinsessaa, jonka elämä on varmasti tällä hetkellä juuri sellaista kuin eräässä synttärikortissa luki: keveää kuin keijukaisen, pehmoista kuin pumpuli, niin suloista ja somaa. Sadunmaailmaa. 
Synttärisankaritar toivoi tällä kertaa ponikakkua, jonka parhaani mukaan yritin toteuttaa vaikken mikään kakkutaituri olekaan. Päällinen olisi tullut varmasti sokerimassasta paljon sievempi kuin kermasta, mutta minä en niin hirveästi siitä massasta välitä. Pitäisi opetella tekemään vaahtokarkkimassaa, joka on kuulema maultaan paljon parempaa kuin sokerimassa. No, joka tapauksessa pääasia kai lienee, että kakku oli juuri sellainen jollaisesta neitokainen oli haaveillutkin :)
Torppa täyttyi kavereista ja iloisesta puheensorinasta. Saatiinpa kylään päivänsankarin kummipariskuntakin lastensa kanssa. Kiitos T&M vielä ihanasta lahjasta ja käynnistä! 
Nyt sitten odotellaan tulevaa Pohjois-Karjalan sydämeen suuntautuvaa mökkireissua innolla. Lapset eivät malttaisi millään enää odottaa, enkä kyllä minäkään. Niin mukava päästä kotiseudulle kesää viettämään! Jospa se talviturkkikin viimein lähtisi kesäteloille ;)

-Kaaru-

19 kommenttia:

  1. Juhlaa pukkaa :) Onnea sankarille. Ihanat herkut siellä, heti tuli makean nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia, kerron onnittelut juhlakalullekin :)

      Poista
  2. Herkullisen suloiset juhlatunnelma kuvissat! Onnea päivänsankarille- ja äidille myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P, välitän onnittelut myöskin pikku prinsessalle :)

      Poista
  3. Meilläkin juhlittiin viikonloppuna :) Herkullisia kuvia ja upea kakku! Onnea sankarille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Huomasinkin, että teilläkin oli juhlittu samaisena viikonloppuna :) Helpottaisi, jos meidänkin lapset suostuisivat vielä yhteissynttäreihin. Kaikki halusivat kuitenkin tänä vuonna jo järjestää omansa, joten eihän siinä auttanut muu kuin toteuttaa heidän toiveensa :)

      Poista
  4. Nuo vaaleanpunaiset popparikipot on niin pop!
    Ihanat juhlat kaikkineen!
    Kesäistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Vaaleanpunainen on tuossa iässä hyvinkin pop :)

      Poista
  5. Ihanat pienen tytön näköiset synttärijuhlat! :)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oi, kyllä synttärisankari on varmasti tykännyt näistä tarjoiluista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kermaruusu! Olen otettu näistä kehuista, sinunlaisesi kakkutaituri kun loihtisi pöytään jos jonkinlaista herkkua :) Synttärisankari tykkäsi kyllä, sehän se pääasia onkin :)

      Poista
  8. Vakoilumatkalla. ;-) Sinulla mukavia juttuja blogissasi, jään lukijaksesi! :-)

    VastaaPoista
  9. Wau mitkä ihanat, tyttömäiset tarjoilut! :)

    VastaaPoista