lauantai 16. toukokuuta 2015

Kahvihetki yläkerran aulassa

 


 

 Joskus on mukava juoda päiväkahvit tai -teet tavanomaisesta poikkeavassa paikassa. Kuten nyt vaikkapa yläkerran aulassa. Kaivaa kahvipöytään pakasteesta jotain hyvää ja asetella kauniisti esille. Istahtaa alas ja juoda kaikessa rauhassa kahvinsa kera makean leivoksen tai piirakanpalasen. Siellä, kaikessa hiljaisuudessa on mukava haaveilla. Vaipua pumpulin pehmeisiin haaveiden pilvilinnoihin oikein kunnolla :) Yläkerran aula sopiikin haaveiluun niin hyvin. Se on asteen verran romanttisempi paikka kuin yksikään toinen huone meidän talossa. Ja mikäs muu kuin romanttisuus tuo ajatuksiin ne suloiset unelmien hattarapilvet, joita ilman elämä olisi aika tylsä elettäväksi. Minä kun olen sellainen, parantumaton haaveilija :) 

Mutta pimeää siellä on, aulassa, kesät talvet. Siinä kai syy siihen, miksi siellä tulee niin harvoin heiluttua kameran kanssa. Luonnonvalo ei yllä aulan molemmin puolin olevista makuukamareista sen jokaiseen kolkkaan. Ja hehkulampun valossa kaikki näyttää niin ruman keltaiselta. Niin kuin nytkin näissä kuvissa siitäkin huolimatta, vaikka kuvien valkotasapainoa muokkasinkin inhimillisempään suuntaan kuvankäsittelyohjelmalla. Harmi. Varmaan tuonne takaseinään pitäisi puhkaista aukko pienelle ikkunalle. Miten se sitten istuisi talon ulkomuotoon onkin toinen seikka. Siksi kai siellä ei sitä ikkunaa ole koskaan ollutkaan.

 




Äitienpäivälahjaksi sain omalta äidiltäni tuon valtavan suuren hortensian. Niin kaunis kukka! Siihen sen laitoin, pikkuruisen mutta sitäkin pippurisemman kamiinan päälle. Uloshan se on tarkoitus viedä sitten, kunhan yöpakkasten aika on ohi. Kesäkuussa. Sitä odotellen. Kesää.



Iloista lauantaita kaikille! Meilläkin paistaa tänään pitkästä aikaa aurinko :)

-Kaaru-

20 kommenttia:

  1. Kaunis kahvihetki sulla ollut, kahvihetki on kyllä niin hengähdystauko päivässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Hengähdystauko todella ja niin tarpeen viettää joka päivä :)

      Poista
  2. Herttainen paikka kahvitella!!!
    Kaunista viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia kahvihetkestä!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Ihana paikka kahvitella. Hortensiat ovat upeita!

    VastaaPoista
  5. Tosi tunnelmallinen ja romanttinen kahvittelupaikka ja kuvat ovat oikein hyviä!
    Hortensia hurmaa, ei sille mitään voi ja ulkonahan se viihtyy, kunhan kelit korjaantuu :D
    Meilläkin paistoi tänään aurinko, mutta voi kamala miten kylmä tuuli puhaltaa! Leppoisaa viikonloppua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina! Hortensia hurmaa aina, niin mahdottoman upea kukka <3

      Poista
  6. Kuvista huokuu kotoinen ja rauhallinen tunnelma! Ihastuttava paikka kahvitella.

    VastaaPoista
  7. Niin kaunista ja rauhallista ja jotenkin arvokas, vanhaa henkivä tunnelma! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne <3 Luulenpa että arvokkuus heijastuu noista rokokoo-tyyppisistä pöydän ja tuolinjaloista. Eikö vaan :)

      Poista
  8. Ihanan romanttinen kahvittelupaikka! :) Kaunista. Ihana hortenesia.

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköinen kahvittelu paikka! Se on niin totta että se kahvi maistuu aivan erille kun vaihtaa välillä paikkaa :) Mullakin pari muuta pöytää täällä kahvipaikkoina ja kyllä se piristää ja kummasti sitä eri tavalla pääsee ne ajatuksetkin valloilleen mitä aina samassa pöydässä istuessa ja samasta arkikupista juodessa :D On se hassua. Auttaisko valkonen valo tohon keltaisuus ongelmaan? Siis joku päivänvalon värinen lamppu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T <3 Eipä olekaan käynyt mielessä, että valkoinen valo saattaisi auttaa tuohon keltaisuuteen. Kiitos vinkistä, kokeilenpa heti :)

      Poista