Pihasauna ennen remonttia |
Pihasauna remontin jälkeen |
Joskus on mukava palata ajassa taaksepäin ja muistella menneitä. Eilisiltana pihasaunan lämmössä istuessani tuli mieleeni se hetki kun ensimmäisen kerran astuin sisälle tuosta ruskeasta ovesta ja kurkistin pihasaunamme saunakamariin. Elettiin vuotta 2011. Joitakin kuukausia aiemmin olimme tehneet kaupat tästä paikasta ja aloittaneet kotimme remontin. Sauna oli kuitenkin ollut huonosta kunnostaan huolimatta käytössä valmistumisestaan aina vuoteen 2010 saakka. Siis yli viisikymmentä vuotta! Piharakennukseen oli valmistumisen jälkeen vaihdettu ainoastaan vesikatto, muutenpa se olikin ihan alkuperäisessä asussaan.
Ulkoapäin pihasauna oli aika sympaattisen näköinen. Soma vanha sauna. Valitettavasti pelkkä ulkokuori ei useinkaan kerro koko totuutta. Kunhan katsotte kuvat, tiedätte varmasti mitä ajattelin saunakamarin ja saunan nähdessäni. Oikeastaan yksi sana riittää kuvaamaan ensimmäisen ajatukseni. KARMEA. Jos siis kuvat järkyttävät jotakuta tämän postauksen lukijaa, enpä ihmettele. Kyllähän tuo aika hirvittävässä kunnossa olikin! Sauna parka. Kuvanlaatu on aika surkea noissa ennen- kuvissa, ne kun on vanhalla taskumallin kameralla otettu, koittakaa kestää. Kuvakulmat eivät ole ihan samat näissä ennen ja jälkeen-kuvissa, mutta eiköhän noista kutakuinkin selvän saa mistä mikin kuva on otettu.
Näkymä ulko-ovelta ennen remonttia.. |
..ja remontin jälkeen. |
Sanomattakin on selvää, että koko saunakamari ja sauna oli purettava ulkovuorilaudoitukseen saakka. Vesikaton vaihtaminenkin oli jäänyt ilmeisen selvästi liian myöhäiseen siitä päätellen millaista jälkeä vuotava huopakatto oli saanut aikaan saunakamarin sisäkattoon. Minä meinasin heittää hanskat tiskiin heti kättelyssä koko projektin suhteen, mutta päättäväinen mieheni oli sitä mieltä, että kyllähän me vielä tästä sauna tehdään. Niin tehtiin :) Uskomatonta. Siltä se tuntuu nyt jälkikäteen ajateltuna.
Kurkistus saunaan ennen ja.. |
..ja jälkeen. |
Sauna oli paremmassa kunnossa kuin saunakamari, mutta aikansa elänyt todellakin sekin. Emme halunneet tehdä saunasta kuitenkaan liian nykyaikaisen näköistä, joten seinien ja katon panelointiin käytimme samanlaista linnunsiipipaneelia kuin mitä saunan seinissä alunperinkin oli. Vanha lattiavalu piikattiin pois ja uusi valettiin tilalle ja asennettiin samassa yhteydessä lattialämmitys. Lopuksi lattia laatoitettiin 10x10cm laatoilla. Saunaan tulee kaivosta kylmä vesi, lämmintä saa muurinpadasta aina silloin kun sauna on lämmitetty. Katonrajaan asennettiin led-valot, jotain nykyaikaistakin siis ;) Yleensä tykkään saunoa kuitenkin ihan pelkän kynttilän suomassa hailakassa valossa. Jotenkin paljon tunnelmallisempaa niin. Ja kuunnella kuinka tuli ritisee ja rätisee kiukaan tulipesässä.
Iloa ja auringonvaloa uuteen viikkoon!
-Kaaru-
Upea muodonmuutos! Saunasta on kuoriutunut tosi tunnelmallinen! Nämä ennen jälkeen kuvat on kivoja.
VastaaPoistaKaunis kiitos Eerika <3 itsekin tykkään ennen jälkeen kuvista, niistä näkee niin konkreettisesti tapahtuneen muutoksen.
PoistaHuippu ihana!! Tykkään niin tällaisista postauksista. Täälläkin ulkosauna haaveissa. Vasta katto on uusittu :).
VastaaPoistaKiitos Hanna <3 Itsekin tykkään tämänkaltaisista postauksista tosi paljon :) Siitähän se lähtee teilläkin pihasaunan remontti etenemään. Kattohan se tärkein on :)
PoistaIhana! Tosi tunnelmallinen.
VastaaPoistaKiitos Satu!
PoistaAi miten kaunis ja symppis sauna. Tuolla saa varmasti makoisat löylyt :) Kylläpä kelpaisikin löylyt tähän sateiseen säähän..
VastaaPoistaKiitos Miia! Makoisat on saunan löylyt ja nimenomaan sateisella säällä ne tuntuvat moninverroin ihanammilta kun kylmyys ja harmaus ovat vallanneet kehon joka sopukan. :)
PoistaWau, ihana tunnelma!
VastaaPoistaKiitos Kaisa <3
PoistaVoi, mikä upea muutos tapahtunu saunalla, tykkään, tykkään, kyllä tuolla kelpaa saunoa!
VastaaPoistaKiitos Sari!
PoistaVautsi, ootte tehneet kyllä ison työn! Täälläkin saunaremontti haaveissa, mutta ensin pitäis saada talon remppa valmiiksi :\ Hirveä palo ois kummallakin tohon saunaremppaan ja suunnitelmat ollu jo kauan selvillä, mutta pitää malttaa oottaa. Se on siis ihan saunomiskunnossa nyt, mutta katto ois kans kiireesti vaihdettava ja pukuhuonetta tehä vähän lämpimämmäksi. Sitä ootellessa! :)
VastaaPoistaIso oli työ kyllä, vaikka loppujen lopuksi tosi nopeasti projekti valmistui. Kiitos tekevän mieheni. Meillä kun ei ole sisäsaunaa ollenkaan, rempattiin pihasauna talorempan ollessa loppusuoralla. Pitihän sitä saunomaan päästä, kun ei ilman saunaakaan osaa olla :) Onnea teille pihasaunan remppaan sitten kunhan sen aloitatte! Se on mukavaa puuhaa :)
PoistaKiva muutos! Täälläkin ulkosauna kaipaisi kunnostusta, mutta samalla sais kyllä pukeutumistilaa isontaa joten iso projekti olisi.
VastaaPoistaSauna näyttää todella paljon samalta, mitä teilläkin ennen ollut. Jotenki niin lauteet pelottaa lasten kanssa.
Kiitos Marru! Joo nuo entiset lauteet oli kyllä aika hurjat. Enpä olisi uskaltanut kyllä lasten kanssa tuollaisilla keikkua.
PoistaUskomattoman kaunis muutos! <3 On kyllä vaatinut paljon töitä, mutta on ehdottomasti kannattanut, kyllä tuolla kelpaa saunoa! :)
VastaaPoistaKiitos Marianne <3 Paljon oli työtä, mutta vaivannäkö on palkittu :) Kyllähän me ollaan niin kovasti tuosta saunasta nautittu!
PoistaOnpa hienoja muutoksia! Kyllä nyt kelpaa saunoa!
VastaaPoistaGreat put up. Great composing. Felt the heat. Sauna yay! saunajournal.com
VastaaPoista