Täällä on ollut niin kauniita kevätpäiviä nyt, ettei paljon muuta olla tehtykään kuin oltu ulkona. Niin lämmintäkin! Minä niin tykkään tästä toukokuusta. Ehkä paras kaikista kuukausista. Ihana kevät käsillä, lintujen liverrys pihapuissa, luonnon herääminen talviunestaan, kesä ja kaikki sen tuoma vapaus vasta edessä. Voi miten nautinkaan nyt! Istutin puutarhalta ostamani orvokit ruukkuihin pihaa kaunistamaan ja pieniksi väripilkuiksi värittömyyden keskelle. Vielä menee nimittäin tovi ennenkuin pihakoivuissa on hiirenkorvat ja pensaissa pikkuruiset lehdet. Nurmi vihertää jo paikoin ja krookukset kukkivat kukkapenkissä. Tulppaaneitakin oli jo noussut mullan alta sekä lukuisat perennatkin ovat osoittaneet elonmerkkejä, joten talvesta ovat jälleen selvinneet hengissä, kiva! Sitä täällä pohjoisessa Suomessa saa aina pelätä miten kaikki kasviparat selviävät ankaran talven kourista. Isommilta vahingoilta ollaan joka vuosi kuitenkin säästytty. Tänä keväänä ajattelin siirtää kotiseudultani perennapenkkiini pioneja. Tänne muutettuamme ajattelin, etteivät ne täällä kuitenkaan pärjää, joten jäi silloin siirtämättä. Olen kuitenkin pionienkin nähnyt näillä leveysasteilla kukkivan joka kesä tosi komeina, joten ajattelin kokeilla nyt josko viihtyisivät meidänkin kukkapenkissä :)
Pelargoniat laitoin saunakamarin ikkunalle, kun en uskaltanut niitä vielä uloskaan laittaa. Tai no, ovat ne päivät ulkona olleetkin jo, mutta yöksi olen siirtänyt ne tuonne saunakamariin etteivät vain palellu. Pihakin on jo melkein haravoitu. Sen jälkeen ajattelinkin ruveta tuota kasvihuonetta laittamaan ja kasvimaata mylläämään uuteen uskoon. Nautitaan keväästä!
Mukavaa loppuviikkoa ja alkanutta toukokuuta kaikille!
-Kaaru-
...ja täällä on koko armaan päivän satanut...joskus vähemmän ja joskus enemmän...huomiseksi luvataan samanlaista...:)
VastaaPoistaTännekin oli luvattu sadetta, mutta toisin kävi :) jospa se aurinko pian näyttäytyisi siellä teilläkin!
PoistaOrvokit tuovat kesän vähän lähemmäksi. Kauniit idylliset kuvat :).
VastaaPoistaKiitos! Orvokit tuovat kyllä mukanaan henkäyksen kesästä <3
PoistaMinullekin on toukokuu yksi parhaista kuukausista. Ehkä jopa paras. Täällä tulee vettä tuutin täydeltä tosin nyt ja muutama päivä muutenkin ollut kalseaa, mutta varmasti aurinkokin kirii vielä. Ihanat valoisat kuvat sinulla :)
VastaaPoistaKiitos Miia! Eiköhän se aurinko sinnekin ehdi vielä :)
PoistaKevät on niin upeaa aikaa, nautin itsekin...
VastaaPoistaBlogissani myös ylistin kaikkea tätä, hmnn... orvokit olinkin ihan unohtanut. täytyykin niitä jostain saada!
Nautitaan!
Kevät on kyllä niin ihana ja mahtava vuodenaika <3
PoistaVoi ihania kukkia! Viikonloppuna pitäisi itsekin käydä ostoksilla..orvokit on niin varma valinta, et niitä onneks uskaltaa jo ulos laittaa :) Vähän väriä kun muuten on vielä niin väritöntä..
VastaaPoistaOrvokit ovat kyllä kauniita kukkia <3 Käyhän sinäkin ostamassa niitä, tulee niin kesäfiilis :)
PoistaOrvokeista se kesä alkaa!
VastaaPoistaOrvokeista todella alkaa kesä. Ihana, ihana kesä!
PoistaVoi että miten ihana kevät ja kauniit kuvat! Mahtavaa viikonloppua sinne ♥ :)
VastaaPoistaKiitos Amanda!
PoistaVoi miten kaunista :)
VastaaPoistaKiitos Stiina!
PoistaKaunista! <3.
VastaaPoista