tiistai 7. tammikuuta 2014

Loma loppui, arki alkoi



Täällä, niin kuin monessa muussakin taloudessa, on herätty tänä aamuna arkiaamuun. Loma loppui tänään ja koululainen lähti kouluun. Vaikka joululoma menikin oikein mukavasti, kylläpä vaan siitäkin huolimatta on mukava palata taas tavalliseen arkeen. Vaikka onhan se tavallaan haikeaakin, samalla siivottiin Joulu pois. Mutta onhan se taas tänä vuonna, Joulu. Nyt odotellaan sitten Pääsiäistä. Vaikka onhan tässä tietenkin ennen sitä Runebergin päivä ja laskiainenkin :)

Ihan hyväkin, että nyt loppui jouluherkuttelut, jotka ainakin meillä jatkuivat loppiaiseen saakka. Tänä aamuna aamuteen kyytipoikana vilahti pieniin ja vähän suurempiinkin mahoihin viimeisetkin jouluherkut, joita meidän kaapeista löytyi. Eipähän tarvitse niistäkään enää huolehtia, tuleeko syötyä ;) 

Viime viikolla alennusmyynneissä käydessäni mukaan tarttui KodinYkkösestä kuusi ihanaa mukia, joista yllä kuva. Tuollaisia puna-valkoraidallisia olisin ostanut enemmänkin, mutta harmikseni niitä oli vain tuo yksi ainoa kappale enää jäljellä. No jospa niitä tulisi vielä jossain vastaan. Onneksi sain musta-valkoisia kuitenkin, vaikka aika lopussa nekin olivat. Tykkään mukeista tosi paljon ensistäänkin värin puolesta, mutta myös siksi, että ovat tarpeeksi kookkaita. Vetoisuus on himpun verran yli 0,3 litraa!


Joulu siivottiin pois meidän torpasta eilen. Kaikki muut joulukoristeet saivat väistyä, paitsi kyntteliköt ja valokranssi olohuoneen ikkunassa. Niitä ajattelin pitää päällä vielä ainakin tammikuun ajan. Vaikka valon määrä hiljalleen lisääntyykin, ei sitä täällä pohjoisessa ainakaan vielä tammikuun aikana juuri huomaa. Se on tuo kaamos, jonka taittuminen kestää jonkin verran kauemmin täällä kuin etelämpänä. 

Kaikesta pimeydestä huolimatta katse on jo hyvinkin paljon suuntautunut kohti kevättä. Sen huomaa siitäkin, että kotia tekee mieli sisustaa yhä vain enemmän. Mitenhän se onkin niin, että aina Joulun jälkeen tulee mahdoton sisustusvimma, ainakin minulla :) Liekkö osasyy sekin, että olen alkanut yhä vain enemmän tykkäämään mustan ja valkoisen värin liitosta. Jotain pientä muutosta makuuhuoneeseen sainkin jo aikaiseksi, kun tein kirpparilta ja alennusmyynneistä muutamia edullisia löytöjä. Ja mikä parasta, makuuhuoneen ilme raikastui heti kerralla!


matto 15e, jakkara 3.50e
Aivan erityisesti tykkään tuosta musta-valkoisesta villamatosta ja mustaksi maalatusta jakkarasta! Molemmat löytyivät kirpparilta. Matto on kai uusi tai hyvin vähän käytetty, koskapa on niin hyväkuntoinen. Matto oli ostettaessa vielä alkuperäisessä pakkauksessaan ja päällä luki CarpetVista. Koskapa kyseinen yritys oli aivan uusi tuttavuus itselleni, täytyi heti kotiin tultua käydä kokeilemassa löytyykö yritykseltä nettisivuja/verkkokauppaa ja löytyihän ne! Enimmäkseen näytti olevan persialaisia mattoja valikoimassa, mutta myös näitä villamattoja sekä muita ihania käsintehtyjä mattoja, joita olisin voinut heti samantien ostaa. Ja minusta hinnat ovat edulliset verrattuna moneen muuhun paikkaan. Matto on kyllä todella taitavaa ja jämäkkää tekoa. Suosittelen! CarpetVistan mattovalikoimaan pääset tutustumaan tästä. Kyseinen matto löytyy hakusanalla dorri stripe. Näihin löytöihin tällä erää :)

Mukavaa arkiviikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihana tämä sinun blogi! Mukava käydä lukemassa ja saada kivoja ideoita :) keväisiä bloggauksia innolla odotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jaettu ilo on moninkertainen ilo. Mukava, että olet tykännyt käydä vierailemassa blogissani. Kommentit piristävät mieltä :)

      Poista
  2. Aivan ihana tuo matto! Todella ihana löytö? Meillekkin passaisi oikein hyvin :) -Hansu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto oli kyllä löytöjen löytö, kirpparilta nimittäin. Harvoin osuu kohdalle tuonkaltaisia. Käy Hansu CarpetVistan sivuilla, siellä edelleen tuollaisia mattoja myynnissä eikä ole pahanhintaisia. Isojakin löytyy, vaikka olkkariin ;)

      Poista
  3. Ihana matto kyllä! Minäkin olen tuollaisesta haaveillut! Onko helppo pitää puhtaana vai tarttuuko enemmän roskia esim. puuvillamattoon verrattuna? Täytyypä käydä CarpetVistan sivuilla katsomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on samantyylisiä villamattoja (joissa värit toisinpäin) eteistilassa ja niissä kyllä näkyy vaalea roska tosi helposti, koska ovat siis mustia pääväriltään. Päivittäin ne joutuu puistelemaan, mutta tässä jossa pääväri on valkoinen, ei roskat oikeastaan juuri erotu. Tosin eihän makuuhuoneessa niin paljon oleillakaan kuin eteistilassa ;) Mutta jos vertaa puuvillamattoon, niin samalla tavalla tämäkin villamatto kerää roskia kuin se puuvillainenkin.

      Poista
  4. Täytyypä miettiä kumman värisen sitten tilaisi olohuoneen matoksi. Onko vaalea väri sävyltään puhdas valkoinen vai luonnonvalkoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valkoinen ei ole ihan puhdas valkoinen. Puhdas luonnonvalkoinen, sanoisin. Ei ole siis kellertävään taittuva.

      Poista