lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu on ohi




Joulua juhlittiin meille perinteisin menoin. Rentouduttiin, nautiskeltiin, syötiin hyvää ruokaa ja paljon suklaata sekä tehtiin kaikkea sellaista, mikä kuuluu olennaisesti tähän vuodenaikaan. Ulkoilla olisi voinut enemmänkin, mutta kova pakkanen verotti innostusta sen toteuttamiseen. 

Eilen oli niin ihana saada vanhempani ja sisarukseni perheineen meille tapaninpäivän viettoon ja Joulun "rääppiäisiin". He viettivät Joulunpyhät eräällä mökillä näillä seuduilla. Pitkien välimatkojen takia emme kovin usein tapaa, joten siksi eilinen päivä kaikesta huiskeesta ja hulinasta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi oli niin ihana! Meitä oli täällä meidän torpassamme 10 aikuista ja 11 lasta :) Mukavan tiivis ja lämmin tunnelma. Nyt on Joulu juhlittu vaikka joulukuusi meillä saa aina loppiaiseen asti tuvan nurkassa ollakin. Ja onhan noista joulukukistakin vielä pitkäksi aikaa iloa. Valkoinen amaryllis puhkesi juuri aatoksi suloiseen kukkaansa ja hyasintit tuoksuvat ympäri kotia. Vaikka Joulu kaikkinensa onkin ihanaa aikaa, oli tänään mukava syödä jo ihan tavallista arkiruokaa. Lasten toiveesta tein nimittäin sitä monen lapsen lempiruokaa, makaroonilaatikkoa ja kylläpä vain maistuikin hyvälle!

Jouluksi sain tehtyä viimeinkin tuon kuvissakin näkyvän paperikuusen, jonka tekeminen on ollut to-do-listalla jo pitkään. Oikea joulun klassikkokoriste, jonka tekeminen vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä ja aikaa. Toinen paperikuusi on vielä hieman kesken ja kolmannenkin ajattelin viimeistään ensi jouluksi saada valmiiksi. Siitä kolmannesta voisi nimittäin tehdä vähän noita kahta isomman. Olisi kiva kolmikko sitten :)

Nyt pujahdan pihasaunan lämpimiin löylyihin. Mukavia välipäiviä kaikille!

-Kaaru-

2 kommenttia:

  1. Mmmm, pihasauna ja lämpimät löylyt <3 Kaunis kuusi ja kukkaruukut. Mukavaa sunnuntaita teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Kuusesta tuli kyllä kiva, kun jaksoi loppuun asti sen väkertää ;)

      Poista