tiistai 21. maaliskuuta 2017

Uudet asusteet




Viime viikolla viimeistelin muutamia kauan keskeneräisinä lojuneita käsitöitä
ja nyt alkuviikosta aloitin jotain ihan uuttakin.




Koululaiset esittivät toiveen kevyemmistä päähineistä, sillä pakkaskeleille neulotut villamyssyt alkoivat kuumottaa päitä jo liiaksi näillä keleillä.
Niinpä tartuin hetimiten tuumasta toimeen.




Tämän talven ihastuksestani -
neulekirjasta Klompelompe sain jälleen inspiraation.
Päätin neuloa tytöille keväiset pannat.

Ihastuin kirjassa olleeseen pitsiseen pantamalliin,
mutta aikani mietittyäni poimin pantoihin sittenkin vähän erilaisen neulemallin.
Pitsineuleiset olisivat olleet aivan ihanat ja olisivat sopineet oikein hyvin satunnaiseen käyttöön, mutta ehkä näille tuulisille kevättalven keleille ne olisivat olleet hieman epäkäytännölliset.
Varsinkin jokapäiväisessä käytössä.



Pikkusiskollekin, joka tässä toimii mallina, on tulossa omansa. Hänen pantansa on tässä vaiheessa vielä puikoilla.

Siispä päädyin yllä näkyvään helppoon neulemalliin, jossa oikeat ja nurjat silmukat vuorottelevat.
Ihanan helppoa ja nopeaa neulottavaksi ja aikaansaatu neulepinta varsin kaunista.
Ja sokerina pinnalla nuo virkatut kukat,
joihin tytöt erityisesti ihastuivat.
💜

 Uskoisin, että pannat ovat oikein sopivat jokapäiväiseen käyttöön
koulutyttöjen korvien lämmikkeeksi.




Vielä pursuaa käsityökoppa muutamista keskeneräisistä töistä.




Ehkäpä nekin valmistuvat vielä ennen kesää.
Ja jos eivät, onhan uusi syksy käsitöineen taas edessäpäin.




Kevättalvi on kyllä pistänyt parastaan näillä leveyksillä.
Aurinko on paistanut kevyen pilviharson takaa jo monena päivänä perätysten.

Miten sillä onkaan niin ihmeitä tekevä vaikutus mieleen.
Mieleen, joka on monta kuukautta kestäneen pimeyden
ja kylmyyden väsyttämä.

Ilon ja valon tuoja -
ihana aurinko!




Ihan kohta on taas aika, 
jolloin pihakoivun oksat täyttyvät muuttomatkoiltaan palanneista kevään sirkuttajista
ja piha on täynnä laulua aamusta iltaan.
Silloin tietää selvinneensä taas yhdestä talvesta.
Yksi vuodenkierto tulee jälleen täyteen.
Alkaa uusi kevät!

***

Kevät on iloinen asia siksi,
että se on kevät.
Ettei se ole syksy.
Että kaukana syys-loka-marras.
Ja kaikki puhdasta, raikasta,
tuoksuvaa uutta,
ja laulua täynnä.
Kuin luomisen aamuna.

Odotan toukokuuta,
metsän vihreää laulua
humisemaan
silmieni,
korvieni iloksi.

-M. Leinonen-

***

Auringonvalon iloa ja lämpöä jokaiselle täällä piipahtavalle!

-Kaaru-

24 kommenttia:

  1. Tosi kivat pannat! Muistan jotenkin niin elävästi sen riemun hetken lapsuudesta, kun pipot vaihtuivat tuollaisiin pantoihin. Mulla oli turkoosi, samanvärinen kuin takkini.
    Ihana toi runokin. Nyt kaipaa kovasti kevättä, täällä nimittäin sataa kamalia jalkarättejä ja on aivan harmaata.
    Aurinkoisia päiviä ja kevään iloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanien muistojen jakamisesta, Riina! 💜

      Minulla ja sisarillani oli myöskin tuollaiset pannat lapsena. Muistan vieläkin omani - syvän liila, ainaoikein neuletta ja melko kauhtunut vuosien käytön jälkeen, mutta niin rakas ja tärkeä. Merkki keväästä!

      Samat asiat tuntuvat tulleen uudelleen pinnalle, kun omat lapseni nyt monia samaisia asioita haluavat kuin itsekin lapsena. 😊 Ihania muistoja kirvoittavat!

      Täälläkin aurinko vetäytyi pilviverhon sisään nyt iltapäivästä ja vettä vihmoo. Kevät mielessä jo kovasti täälläkin 💛

      Kiitos, kevään iloa ja riemua sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis on! Ja väri on myös ihastuttava. Nämä sun kuvat myös niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo punaisen sävy on kyllä kaunis. Minäkin tykkään siitä!

      Kaunis kiitos, Aikku! 💜

      Poista
  3. Sievät pannat olet neulonut!!
    Ja tuo ruusuke onkin aivan suloinen tytöille! =)
    Pidän erityisesti tuosta marjapuuron sävyisestä.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta punaisen sävystä. 😍 Siitä on tullut neulottua yhtä sun toista. Tuohon pantaan meni nyt viimeiset rippeet siitä 😊

      Kiitos Susanna!
      Mukavaa viikjos sinullekin! 💛

      Poista
  4. Onpa suloinen panta ja ihana väri. Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit pannat ja kukka tosiaan kruunaa komeuden. Yritin tarkasti tihrustaa, että millaista tuo neule on, mutta en minä tajua. Onko tuo oikea silmukka niin, että se nostetaan joka toinen kierros neulomatta vai miten?
    Ihania kevätpäiviä Sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulepinta neulotaan seuraavasti: 3 kerrosta koko ajan näin, 3 nurin 1 nurin neulomatta, jonka jälkeen neulotaan 2 kerrosta oikein. Näin tuo yksi nurin neulomatta jätetty silmukka muodostaa ikäänkuin oikean silmukan tuohon nurjien neulekerrosten keskelle. Pienellä "vaivalla" kivaa ilmettä 😊

      Kiitos, Pikku Akka! 💜 Pannat ovat olleet heti kovasti käytössä. Ihana, kun tuli keväiset kelit!

      Poista
  6. Tosi ihania kevätpantoja! Tekisi mieli tehdä samanmoisia omallekin tytölle ja vaikka itsellekin. :) Aurinkoista kevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulo ihmeessä, Maria! Nyt on pantakelit parhaimmillaan. 😊 Tällaisen voisi kyllä hyvin neuloa vaikka itsellekin 💜

      Kiitos, ihania kevätpäiviä teillekin 😙

      Poista
  7. Pannat ovat todella kauniita yksinkertaisuudessaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saga! 💜 Yksinkertainen on kaunista, sanotaan. Se pätee näihinkin 😊

      Poista
  8. Niin mahdottoman sievät nämä sinun tekemäsi pannat 😍 Minkä merkkisestä langasta olet nämä neulonut? Tuo vaaleanpunainen on ihana sävy. Jännä kun itse kiinnitin huomion niihin pitsipantoihin niin tiukasti, että nyt vasta nämä sun pannat nähtyäni oikein hoksasin että olihan siellä kirjassa paljon muitakin nättejä pantamalleja 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaisen sävy on kyllä kaunis. 💜 Ostin sitä taannoin monta kerää, joista viimeiset meni nyt tuohon pantaan. Se on Novitan babywool- lankaa. Ihanan pehmeää! Harmaa on puolestaan Novita Hile- lankaa (50 % villaa, 50% akryylia, muistaakseni) ja valkoinen on Drops merino extra fine- langasta neulottu.

      Minäkin ihastuin ikihyviksi siihen pitsimalliin ja meinasin ne jo neuloa, mutta sitten rupesin kuitenkin selailemaan kirjaa uudelleen ja päädyin näihin. Tuohon ruusukkeeseen ihastuin 😍 Tämä neulemallihan on siinä kirjassa pipon muodossa esitelty, mutta minä muokkasin siitä pannan. Tai eihän se sinällään mitään muuta muokkausta tarvinnut kuin sen, että lisäsin enemmän silmukoita, jotta mahtuu isompienkin päähän paremmin.

      Kiitos, Eerika 💜 Ne sinunkin neulomat ovat aivan ihanat! 😙

      Poista
  9. Komppaan tuota runoa ihan kympillä! Kauniit päähineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaria Leinosella on ihania kevätrunoja! Tuo on yksi lemppareistani ❤ Siinä kiteytyy kevään riemu!

      Kiitos, Satu 💛

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! 💛

      Tyttöjen lempivärejä, jämälangoista neulottuja 😊

      Poista
  11. Todella kauniit pannat! Muistelin, että taisin itsekin jossian vaiheessa suunnitella keväisten pantojen neulomista tytöille.. öö.. ne taitavat nyt kyllä jäädä ehkä tekemättä tälle keväälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! 💜
      Pannat ovat kyllä sopivan keveitä päähineitä tällaisille keleille, kun ei vielä ihan ilman päähinettä pärjää.

      Onhan tässä vielä kevättä jäljellä. Vielä ehdit neuloa pannat sinäkin! 😊

      Poista