Elokuun viimeinen päivä.
Tässä istun,
aikomuksenani kirjoittaa muistiin muutamia ajatuksia
tästä hetkestä,
tästä hetkestä,
ohi kiitäneestä elokuusta,
elämästä kaikkinensa.
Elokuu on tuonut mukanaan tavallisen ihanan arjen.
Samaiset rutiinit,
joihin viime keväänä olimme kaikki jo ihan väsähtäneitä,
tuntuvatkin taas ihan tervetulleilta.
tuntuvatkin taas ihan tervetulleilta.
Kesän menemisien ja tulemisien,
tietynlaisen suunnittelemattomuuden jälkeen
taisimme niitä jo kaivatakin.
tietynlaisen suunnittelemattomuuden jälkeen
taisimme niitä jo kaivatakin.
Päivien kulussa on taas sama tuttu rytmi.
Oikeastaan pidän siitä.
Suorastaan nautin!
Että kello soi jokaisena arkiaamuna puoli kahdeksan,
että herätän lapset,
että syömme yhdessä aamupalan,
ja että sitten saattelen eskarilaisen postilaatikolle,
josta hän nousee taksin kyytiin
reippaana ja iloisena,
joka aamu.
Sen jälkeen,
kun ovi kahden koululaisen perässä sulkeutuu,
kotiin laskeutuu kiireettömän aamun rauha.
Kaksi nuorinta nukkuu usein vielä silloin.
On aikaa juoda aamutee kaikessa rauhassa,
viipyillä aamun uneliaassa tunnelmassa
ja kuunnella kodin lempeää hiljaisuutta,
kiirehtimättä.
2-vuotiaan pikkumiehen tyylinäyte :) |
Elokuu on ollut säiden osalta vuoroin sadetta,
vuoroin paistetta.
Aamukasteinen maa on ollut joinakin aamuina valkoisen härmän peittämä.
Vai usvaako lie ollut.
Koleiden aamujen kirpeys on yllättänyt.
Pipot ja hanskat on pitänyt kaivaa esille.
Samalla on tehty inventaariota siitä,
mitä keneltäkin uupuu,
mitä kenellekin ostetaan tai
tehdään itse.
Pipo- ja lapastehdasta on pyöritettykin jo parin päivän ajan :)
Aurinkoisten iltojen kauneus
on saanut huokaamaan ihastuksesta.
Aurinko paistaa matalalta,
sen sävy on muuttunut syvemmäksi,
pehmeämmäksi.
Se kertoo saapuvasta syksystä.
Kirkkaan keltaisista,
oransseista,
punaisista lehdistä.
Saapuvasta värikylläisyydestä,
joka kietoo ihan kohta lempeään syliinsä
koko luomakunnan.
Odotan jo syksyä
vaikka vähän aikaa sitten tunsin vielä toisin <3
vaikka vähän aikaa sitten tunsin vielä toisin <3
Sitä levollisuutta, jonka syksy tuo mukanaan.
Takkatulen lämpöä,
käsitöitä,
syksyisten kranssien punontaa,
syysistutuksia,
harrastuksia.
Kaikkea sitä,
mitä kesällä ei ehtinyt tehdä.
Niitä asioita,
joista tietää syksyn tulleen <3
Takkatulen lämpöä,
käsitöitä,
syksyisten kranssien punontaa,
syysistutuksia,
harrastuksia.
Kaikkea sitä,
mitä kesällä ei ehtinyt tehdä.
Niitä asioita,
joista tietää syksyn tulleen <3
Kirpeitä, kauniita syyskuun päiviä kaikille!
-Kaaru-
P.S postauksen kuvat on otettu viikko sitten.
Olimme kyläilemässä vanhemman pariskunnan luona,
jotka asuvat tässä lähellä.
Niin kaunis paikka asua <3
Oli lämmin ilta.
Lapset intoutuivat tekemään temppuja,
pienimieskin hännänhuippuna!
Minusta tuo hänen "tyylinäytteensä" tuossa yhdessä kuvassa on jotain liian suloista <3
Miten kauniisti olet kirjoittanut Kaaru, sait kiteytettyä myös omat elokuun tunnelmani sanoihisi. <3
VastaaPoistaJa niin suloisia kuvia teidän lapsista, ihania muistoja! <3
Toisaalta on kovin haikea mieli, kun kesä tulee päätökseensä, mutta toisaalta taas syksyä tuntee jo odottavansakin. :)
Ihanaa kun olet palannut bloggaamaan, postauksiasi on ilo lukea sekä katsella kuvia! :)
Tunnelmallista viimeistä elokuun iltaa! <3
T: Emppu / Iloa & Unelmaa
Voi kiitos, Emppu <3 Harvoin muistan ottaa kameraa mukaan kyläpaikkoihin, nyt muistin. Ilta oli vielä sen kaltainen, että syntyi mukavia tunnelmakuvia loppukesän auringon värjäämää maisemaa vasten.
PoistaSyksyn tuleminen herättää monenlaisia tunteita. Haikeutta kai päällimmäisenä. Mutta sitten kun sen tunteen vallasta pääsee vapaaksi, syksyä alkaa odottaa yhtä suurella innolla kuin mitä tahansa mukavaa asiaa. Syksyssä on niin paljon hyvääkin. Sen kauneudesta ei voi olla tykkäämättä <3
Mukava kuulla, että postausteni aiheet kuvineen ovat olleet mieluisia. Toisinaan kaikessa itsekriittisyydessään sitä helposti ajattelee, että mitähän lukijat tästä ajattelevat, jos tällaisen postauksen heitän ilmoille.
Kaunista syyskuuta sinne <3
Ihanan kesäisiä kuvia; lapset, kukat, nurmi, vesistö. Kesän parhaita elementtejä talven varalle kuviin tallennettuina.
VastaaPoistaJa niin kaunista kieltä arjesta, syksyn tulosta, kaikesta.
Hyvä kiteytys, johon on hyvä yhtyä omien ajatusten kanssa.
Ihana päivän ja elokuun päätös täällä blogissasi. Huomenna syyskuu ja sen ilot.😊 Hyvää yötä! 💕
Kiitos Kaisu <3 Ilta, jolloin kuvat otin (noin viikko sitten) oli valtavan kaunis. Sateinen päivä muuttui iltaa kohti yhä kauniimmaksi. Lopulta taivaankannella roikkuvat tummanpuhuvat pilvet väistyivät lähelle taivaanrantaa ja esiin pilkisti elokuun lopun aurinko kaikessa komeudessaan. Eihän tuollaista maisemaa vasten kai huonoja kuvia saa otettuakaan. Alati vaihtuvaa, elävää maisemataulua voisi ihastella aina vaan. Se sykähdyttää niin <3
PoistaOn jännä, miten tunnetilat vaihtuvat niin nopeasti. Vastahan kirjoitin tännekin blogiinkin ajatuksia siitä, miten jään kesää kaipaamaan niin kovin. Ja nyt olenkin ihan valmis vastaanottamaan kaiken sen, minkä syksy tuo mukanaan. Ihmismieli on niin sopeutuvainen. Elämä kulkee radallaan kohti tulevaa, mieli kamppailee joskus vastaan, mutta sydän on valmis vastaanottamaan kaiken tulevan. Avoimin mielin kohti syyskuuta <3
Lempeitä syksyn tuulia sinne! <3
Niin kaunis postaus. <3 Syksy on tavallaan aina jonkin uuden alku - liekö jäänne kouluajoista. Siksi sitä odottaa aina innolla ja uteliaana. Ja mikä kauneus tähän vuodenaikaan sisältyykään muuttuvine väreineen. Kummallista, että syksyyn kuuluu samalla sekä levolllisuutta että myös mitä suuremmassa määrin monenlaista toimeliaisuutta. Ihan paras yhdistelmä! Kaunista syyskuun alkua sinne lintukotoon! <3
VastaaPoistaVoi kiitos Päivi <3 Vaikka syksy riisuukin tienoon alasti ja kesän yli kukoistanut luonto asettuu uinumaan talviuntaan, on syksy silti uuden alku. Joillekin toisille enemmän, toisille vähemmän. Syksyn aurinkoisissa päivissä on valtava valoenergian määrä. Ruskanväreihin ehtineet lehdet loistavat kilpaa auringon kanssa. Ei siitä voi saada kuin hyvää mieltä ja levollisuutta <3
PoistaSyksyllä on aikaa rauhoittua olemaan kotona ja tunnelmoimaan takkatulen ja kynttilöiden loisteessa.
Kaunista syyskuuta sinnekin <3
Rutiinit. Niitä minä kaipasin koko kesän. Nyt on hyvä! :)
VastaaPoistaRutiinit pitävät arjen selkeänä, järjestyksessä. Se rauhoittaa lapsiakin, kun päivissä toistuu sama tuttu rytmi. Niin ihanaa aikaa kuin kesä onkin, on se myös aika levotontakin. Hyvin pitkällehän sitä eletään silloin tunteen ja mielialan mukaan. Tullaan ja mennään sen suuremmin suunnittelematta. Syksy on rauhoittumisen aikaa, josta nautin <3
PoistaKaunista syyskuuta sinne teille <3
Kauniita kuvia! Etenkin tykkään noista kukkakuvista, joissa tausta on utuinen. Suloinen on tosiaan PikkuMiehen tyylinäyte. Pikkuset on niin rakkaita, kun he yrittävät matkia isompien temppuja. Kyllä sitä kaipaa tosiaan kesän jälkeen ihan normirutiineja arkeen, vaikka kesästä luopuminen on niin kaihoisaa.
VastaaPoistaSuloista syyskuuta Sinulle ja Perheellesi! :)
Kiitos Pikku Akka <3 Pienet on kyllä niin herttaisia. Matkivat isompien puhettakin kuin papukaijat :D Oppia ikä kaikki!
PoistaKesän jälkeen syksyssä on aina ihan parasta juuri levollisuus ja rauhoittuminen, jotka syksy tuo mukanaan. Arjen rutiineja tarvitsemme kaikki, niin pienet kuin isotkin. Elämä on niiden myötä niin paljon helpompaa. Ei tarvitse suuremmin suunnitella mitä huomenna tehdään, kun perusrutiinit toistuvat hyvin samanlaisina päivästä toiseen. Se nimenomaan tuo tähän arkeen sitä levollisuutta.
Kiitos, ihanaa syyskuuta sinnekin <3
Moni rakastaa kesää ja sen vapautta. Ite oon ihiminen, jolle ei sovi se, kun ei ole rytmiä, mennään ja tullaan miten mieli vie jne. Näin me ollaan niin erilaisia ja se on rikkautta se. Minä nautin syksyn myötä taas, kun arki ja rutiinit on palannu taloon. Mulla on sukkatehas käynnissä, vaikka tarvis niitä pipoja ja lapasia täälläkin. Ehkä niitäkin vielä ehtii. ;)
VastaaPoistaKauniita kuvia, mukavaa syksyä sinulle myös!
Pohjoisen ihmisen on helppo rakastaa kesää ja sen lämpöä, se kun on täällä pohjolassa niin kovin lyhyt. Itse tykkään siitä, että vuodenkierto pitää sisällään neljä toisistaan selkeästi erottuvaa vuodenaikaa. Jokaisessa niissä on omat kauniit puolensa. Ja jokaisen niiden taitekohdassa tuntuu sama haikeus kuin kesän ja syksyn taitteessa. Syksyssä on parasta juurikin se levollisuus, jonka rutiinit tuovat mukanaan. On niin mukava käpertyä syysiltojen hämärässä sohvannurkkaan tunnelmoimaan. Käsityöt kuuluvat niin lähtemättömästi syksyyn. Sinun sukkatehtaasi kuulostaa hyvältä!
PoistaKiitos Näppi, ihanaa syksyä sinnekin <3
Ihanat kuvat ja sanat ❤ syyskuussa syntyneenä nautin kyllä syksystä. Niin hyvin osasit kirjoittaa syksyn tunnelmista kyllä.
VastaaPoistaVoi kiitos Nanni <3 Minäkin olen syksyn lapsi. Syntymäpäiväni ajoittuu aikaan, jolloin syksy on tullut päätepisteeseen ja luonto odottaa viluissaan hentoa lumipeitettä ylleen. Se on ankeaa aikaa. Mutta tämä alkusyksy, eihän siitä voi olla tykkäämättä <3
PoistaSyksy on tunnelmallista aikaa!
Kivoja kuvia ja syksyisen fiiliksen luomisesta :) Sinut on myös haastettu, käy kurkistamassa -> https://uuttavanhaakasintehtyakaunista.blogspot.fi/2016/09/88-blogger-recognition-award.html
VastaaPoistaKiitos Maria <3 Ja kiitos haasteesta, yritän tarttua siihen jonain päivänä :)
PoistaKaunista syksyä sinulle <3
Voi miten ihania kuvia ❤️
VastaaPoistaOsaat kirjoittaa niin kauniisti! Voi että minäkin niin nautin, kun kolme isointa lähtee kouluun ja kolmen pienen kans jäädään kotiin. Voi tehdä melkein mitä vain, tai olla tekemättä mitään.
Ihana pieni poju siellä 😘 Kerrohan sylintäydeltä terkkuja!
Toivottavasti nähtäisiin teitä piakkoin.
Ihanaa syksyä teidän perheelle❤️
-Aino-
Voi ihana sinä, kiitos <3 Se vapaudentunne kai tässä ihan parasta onkin 😍 Koululaisten lähdettyä kouluun, tuntuu kuin maailma avautuisi edessä ihan uudenlaisena. Että on ovia joka puolella ja niiden edessä pohdit, minkä niistä avaisit tänään 😄 Sitä todella voi tehdä silloin melkeinpä mitä vaan!
PoistaKerron terveisenne pienelle poikaselleni ❤ Halaankin puolestasi 😍
Tiiätkö, me ollaan sielläpäin syyslomaviikon 42 aikoihin. Jos hyvin käy, pyörähdämme teilläkin ❤ Olisi ihana taas nähdä! Terveisiä sinne ja levollista syksyä teillekin ❤