Viime päivät ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, etten ole tänne
blogimaailmaan ehtinyt. Olemme saaneet kotiimme vieraita ja käyneet
kylässä itsekin. Tätä nykyä asumme paikkakunnalla, joka on sopivasti
matkan varrella niin etelään kuin pohjoiseenkin mennessä. Mukava niin :)
Jospa meille löytäisi tiensä nyt sellaisetkin ystävät ja tuttavat, joita emme ole
vuosiin tavanneet. Ystävät ja sukulaiset ovat kyllä suuri voimavara.
Jokaisesta kyläillasta saa niin paljon!
Samaiset ruusut, joista päätyi kuvia tänne blogiin jo yli viikko sitten, ovat vieläkin voimissaan. Miten kauniita ne ovatkaan! Nostelin muutamia niistä pieniin pulloihin ja asettelin niitä sitten lipastojen päälle ja pöydille tuomaan tuulahduksen keväästä. Vaikka en minä ihme kyllä vielä kevättä edes kaipaa. Tavallisesti heti joulun riisumisen jälkeen on tullut tavaton valon ja kevään kaipuu. Luulen, että se on osittain johtunut siitäkin, että pohjoisen talvi oli joka vuosi niin synkkä, niin valoton. Kirjaimellisesti. Vaikka täälläkin etelämpänä on toki nyt paljon pimeämpää kuin keväällä ja kesällä, ei täällä silti kaamoksesta tiedetä mitään. Tai ei varmaan osata ehkä edes kuvitella mitä on asua kaamoksen keskellä sydäntalven kuukausina.
Täällä, uudella asuinseudulla, olen nauttinut tuosta valon määrästä. Aurinkokin viipyy horisontin yllä ihan mukavan aikaa päivästä. Olohuoneen etelänpuoleisista ikkunoista valo ihan tulvii sisälle. Valoisuus vaikuttaa niin suuresti mielialaan. Ainakin minulla.
Keli ei ole kylläkään tällä hetkellä kovin keväinen eikä niin kovin valoisakaan juuri nyt. Ulkona nimittäin pyryttää parhaillaan lunta. On pyryttänyt jo toista vuorokautta. Oikea myräkkä. Sisällä täällä on kuitenkin tunnelmallista vaikkakin vähän koleaa. Jotenkin tuo ulkona riehuva tuulipuhuri kaivautuu luihin ja ytimiin asti. Jo pelkästään ulos ikkunasta katsominen saa aikaan vilunväreitä. Onneksi tänään ei tarvitse lähteä mihinkään. Ehkäpä sytyttelemme takkaan tulen ja istahdamme tulen ritinää ihmettelemään.
Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteista viime postaukseen liittyen! Kyllä tämä bloggaaminen taas tästä, kunhan vauhtiin taas pääsee. Muutinkin vähän blogin ulkoasua ja tarkoitus olisi vielä ainakin tuohon banneriin laitella joitakin kuviakin. Kummasti tuli jo tuon ulkoasun muokkaamisen myötä uutta virtaa tähän blogin kirjoitteluun :)
Pakkaspäivien iloa täällä piipahtaville!
-Kaaru-
Talvinen aurinkokin lämmittää, ainakin mieltä, ja tulee heti paljon energisempi olo. Kyllä valolla on ihmeellinen vaikutus mieleen, vaikka toisaaltaan on tälläisinä pyrypäivinäkin oma hohtonsa. Ihana kun tulee kunnolla lunta <3
VastaaPoistaNiin se on. Minä en olisi tuota lunta välttämättä enää edes kaivannut, sillä pohjoiseen sitä satoi jo lokakuussa. Täällä oli vihreä maa meidän tänne muuttaessamme, mutta nyt on lunta. Ei mitenkään mahdottoman paljon, mutta tarpeeksi kuitenkin. Sinä varmaan ehditkin lunta kaipailla, kun sitä ei ole ollutkaan vielä ennen tätä siellä teillä. Nautitaan tästä vuodenajasta <3
PoistaMinulle pimeys on todella ankeaa aikaa. Tuntuu ettei mikään huvita. Nyt on jo eri ääni kellossa kun on edes vähän enemmän valoisaa ja aurinkokin on jo näyttäytynyt :)
VastaaPoistaIhana muuten tuo viimeinen kuva <3
Kivaa viikkoa :)
Pimeys syö kyllä voimavaroja. Pienikin auringonvalon pilkahtelu pilviverhon takaa saa ihmeitä aikaan. Kiitos <3
PoistaIhanat kuvat, pienikin valo saa energisemmän olon, kyllä se kevät ja valo sieltä tulee :))
VastaaPoistaKiitos Jaana! Kevättä kohti! Valolla on niin suuri merkitys <3
PoistaEi sitä kaamosta varmaan voi.kokematta käsittää.. Kyllä valolla vain on.suuri voima!
VastaaPoistaNiin se on. Valolla on ihmeellinen voima! Lapin kaamos on varmasti vielä aivan toista luokkaa kuin se kaamos, jonka me koimme koillismaalla asuessamme. En tiedä miten ihmiset siellä jaksavat pimeyden, joka kestää monta monituista kuukautta. Kai siihenkin tottuu.
PoistaKyllä kodin sijainti vaikuttaa paljon vieraiden määrään. Olen huomannut, kun olen nyt jo pitkään asunut nykyisellä paikkakunnalla, jota halkoo nelostie, että se tuo kyllä usein sellaisiakin vieraita, jotka ovat ohikulkumatkalla ja eivät ehkä muuten saisi aikaiseksi tulla kylään. Mahtava asia tämmöselle, joka nauttii vieraista. Reipasta talvea tuiskuun ja pakkaseen!
VastaaPoistaNiin kyllä vaikuttaa. Vaikka pohjoisessa asuessammekin asuimme ison tien tuntumassa, ei sinne kuitenkaan kovin moni ohikulkumatkoillaan eksynyt. Sen verran pohjoisessa se oli, ettei niitä ohikulkijoita liiemmin ollut. Meille piti varta vasten tulla, jos kylään mieli. Tämänhetkinen kotimme taas on niin keskeisellä paikalla, ettei ysitieltä tarvitse paljonkaan poiketa, että meille pääsee :) Tykkään!
PoistaValolla on iso merkitys :D Sama meillä,asutaan niin lähellä "isoa tietä",että yllätys-vieraita käy aina silloin tällöin.Kesäisin enemmän,kun ihmiset loma-matkoillaan ajelevat ohitse.
VastaaPoistaNiin on. Erittäin suuri merkitys ja voima! Mekin asumme tätä nykyä ysitien lähistöllä, joten varmasti kesäkuukausina saamme kylään juurikin niitä lomamatkalaisia, jotka tästä ohitse ajavat :)
PoistaIhanat kuvat! Täällä paistaa tänään ihana aurinko..:)
VastaaPoistaKiitos Irmastiina! Täälläkin paistoi eilen ja tänään aurinko :) Myrsky on tiessään!
PoistaJos ei aurinkoa niin sitten kynttilöitä. Oon eka kertaa sun blogissa, liityin heti lukijaksi. Tervetuloa kylään Aurinkokujalle.
VastaaPoistaNiinpä! Tervetuloa joukkoon mukaan :) Kävinkin jo vastavierailulla blogissasi :)
PoistaMe asutaan täällä syrjässä, että harvoin on ohikulkijoita! :) Mutta onneksi joku aina vartavasten saattaa lähteä tännepäin ajelemaan. ;)
VastaaPoistaKauniilta näyttää jo siellä teidän uudessa kodissanne! Niin pienen lintukodon näköistä! <3