Tuosta valkoisesta myssystä se lähti liikkeelle - myssytehtailu. Nuorimmaisemme ollessa vauva, sain eräältä isompien lastemme kerhotädiltä vauvalahjaksi tuon kuvissakin näkyvän soman valkoisen myssyn. Syksyvauvalle se tulikin silloin tarpeeseen. Myssy on jäänyt jo aikaa sitten pieneksi, mutta tahdon välittää siitä kuitenkin vielä lämpimät kiitokset tekijälle. Kiitos, K <3 Myssy oli meillä kovassa käytössä ja on sittemmin lämmittänyt vauvanukkejen päitäkin ;)
Lahjaksi saadun myssyn innoittamana päätin vähän myssytehtailla. Ovat nimittäin aivan verrattomia vauvalahjoja annettavaksi sukulaisille, ystäville ja tuttaville. Neuloin myssyjä yhteensä viisi kappaletta, joista vaaleanharmaa sekä valkoinen ovat päässeet lämmittämään jo kahta pientä päätä. Toivottavasti hatut ovat olleet käyttäjilleen sopivia :)
Ohjeen näihin suloisiin myssyihin löysin täältä.
Tällaisia käsitöitä on niin mukava tehdä. Pieni myssy valmistuu suhteellisen nopeasti vieläpä!
Täällä lapsoset odottelevat joulukuun alkua kuin kuuta nousevaa. Mistähän lie moinen innostus ;) No mistäköhän?! Joulukalenterista tietenkin :D Minulla on ollut tapana tehdä sellainen itse. Niin tänäkin vuonna. Suunnitelma on jo valmis, nyt pitäisi vain ruveta sitä toteuttamaan. Kiva, yksinkertainen malli löytyikin selailemalla pinterestiä ja yhdistelemällä useita eri vaihtoehtoja meille sopivaksi kokonaisuudeksi. Mutta siitäpä juttua enemmän tuota tuonnempana.
Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Mukava, että olette löytäneet tienne tänne :)
Mukavaa viikkoa jokaiselle täällä piipahtavalle!
-Kaaru-
Tuo on kyllä hyvä malli. Minäkin olen tuolla joskus tehnyt.
VastaaPoistaMalli istuu vauvan päähän kyllä tosi hyvin, siksi siihen varmaan niin ihastuinkin :) Näppärä tehäkin! Näitä varmaan tulee tehtyä enemmänkin.
PoistaVoi miten suloisia ja näistä sinun ihanista kuvista voisi tehdä postikortteja. <3
VastaaPoistaVoi kiitos Tiia ihanista sanoistasi <3 Mikäpä sen suloisempaa kuin pienen vauvan vaatteet, niin minejä!
PoistaIhania! Minä en osaa moisia tehdä, mutta onneksi äitini teki pikkuiselle samantapaisia :) Nää kuvat on myös aivan tosi suloisia!
VastaaPoistaKiitos <3 Äidit ja mummot ovat kyllä verrattomia. Heidän käsistään syntyy toinen toistaan kauniimpia käsitöitä. Tuo myssyn malli on kyllä tosi hyvä, istuu päähän kuin päähän varmasti yhtä hyvin!
PoistaOnpa ihania myssyjä! Niin suloisia! Mukavaa alkuviikkoa ♡
VastaaPoistaKiitos <3 Tuo malli on kyllä suloinen. Mukavaa viikkoa sinnekin!
Poista♥oiiii miten suloisia!
VastaaPoistaKiitos Riitta Sinikka! Suloisen mallisia ne ovat <3
PoistaÄitini teki meidän esikoiselle aikanaan samanoloisen myssyn. Se oli tosi hyvä, kun istui tosi hyvin päähän ja oli tehty mitä ihanimmasta pehmoisesta merinovillalangasta :) Kaveriksi tehty kaulaliina on vieläkin käytössä, sillä eipä sitä vauvalla kauheasti liinaa tullut käytettyä, mutta taaperolla ja pikkulapsellahan se on hyvä.
VastaaPoistaNäitä tämän mallisia myssyjä on ollut kyllä kautta aikojen. Tai ainakin niin kauan kuin itse muistan :) Ei oo vaan aiemmin tullu kokeiltua millaisia neulottavia olisivat. Nyt kun nuorimmainen on vauva-ajasta kasvanut ohi, on aikaa keskittyä enemmän kaikenlaiseen tekemiseen, joten päätin kokeilla :)
PoistaJoo, kaulaliina ei oo kovin pienellä hirveen käytännöllinen. Kauluri mieluumminkin. Merinolangasta noista myssyistä tulisi kyllä ihanan pehmeitä. Itse neuloin ne ihan isoveikasta, kun samalla tyhjentelin lankakoria ja jätti jämälangat nyt noihin myssyihin. Täytyypä ostaakin merinovillalankaa seuraaviin myssyihin :)
Tosi kauniita nämäkin! Niiden tupsupipojen ohjeen laitoinkin jo korvan taakse, jos vaikka joululomalla yrittäisin saada sellaisen aikaiseksi. :)
VastaaPoistaKiitos Muusa! Se tupsupipon ohje on kyllä helppo, kuten näidenkin myssyjen. Joululomalla on mukava näpertää kaikenlaista, kokeile ihmeessä sitä tupsupipon neulomista, jos suinkin vain ehdit :)
PoistaTämä on kyllä hyvän mallinen myssy! Ja nopeita tehdä..
VastaaPoistaEikö vaan olekin :) Istuu päähän kuin päähän. Miten voikaan olla niin kaikille sopiva! Nopeita ovat tosiaan tehdä ja lankaakaan ei kamalasti mene :) Helppo vieminen vauvalahjaksi kyllä!
PoistaVoi miten kivasti olet kuvannut nuo suloiset myssyt :)
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista <3 Askartelulaatikkoa tonkiessa löytyivät nuo pienet pyykkipojat. Siitäpä se idea noiden myssyjen kuvaamiseen sitten lähti :)
PoistaSuloistakin suloisempia vauvan myssyjä! <3
VastaaPoistaNuo ovat kyllä tosi kiva lahjaidea ja vielä kun ovat itse tehtyjä! <3
Minustakin olet niin ihanasti kuvannut myssyt! :)
Mukavaa tiistaita sinulle! :)
T: Emppu / Iloa & Unelmaa
Kiitos Emppu! Tuo myssy on kyllä malliltaan aivan herttainen. Itse olen aina ihan otettu, kun joku antaa lahjaksi jotain itsetekoista. Nykypäivän materiaa pursuvassa maailmassa kun sellainen alkaa olla katoavaa kauneutta.
PoistaIhanaa tiistaipäivää sinnekin!
Meilläkin on ollut käytössä tuollainen samanmallinen perintömyssy, on kyllä toimiva ja suloinen samalla kertaa. Kiva nähdä, millaisen joulukaleneterin olet väsännyt :)
VastaaPoistaPerinteisen mallinen on hyväksi todettu aiemminkin. On ne osanneet ennen tehdä sopivia asusteita ja vaatteita :) Malli on kyllä tosi suloinen <3
PoistaJoulukalenterissa on hyödynnetty tänä vuonna luonnosta löytyviä materiaaleja :)
Voi mitkä suloiset myssyt!
VastaaPoistaPerinteinen malli toimii!
Kiito Susanna! Monesti tuollaiset perinteisen malliset toimii tosi hyvin. On ne ennen osanneet. Olis aika hauska tietää, kuka tuon mallin on alkujaan kehitellyt ja hyväksi todennut :)
PoistaMinun äitinikin kutoo noita. Lapsenlapset ovat saaneet isomummultaan ihanan suojaavat vauvamyssyt. ♡♡
VastaaPoistaKaunis, oivallinen kuvaudpaikka 'pikkupyykille'! ♡
Kiitos Kaisu! Noista pienistä pyykkipojista syttyi idea kuvata nuo myssyt juuri noin - ikäänkuin "pyykit kuivumassa" :)
PoistaMyssyn malli on kyllä mitä parhain. Samalla kertaa lämmin ja suojaava. Ihana, että äitisi neuloo myssyjä pienten päiden lämmikkeeksi, se on rikkautta!