sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Enkelitorttuja





Täällä satoi viime viikolla lunta oikein urakalla. Hiljalleen alas leijailevat lumihiutaleet täyttivät maiseman monena päivänä. Lumi tarttui puiden ja pensaiden oksistoon ja muutti maiseman ihanan jouluiseksi. Eilispäivän vesisade vei tosin mukanaan lähes kaiken lumen. Nyt ei ole maisema enää niin jouluinen, mutta jouluisten askareiden parissa täällä ollaan silti oltu. Tänäänkin ihan vähän. Tehtiin enkelitorttuja sunnuntain kahvipöytään. Paistettiin ja syötiin ensimmäiset jo lokakuussa, tehtiin niitä viime viikolla ja tälläkin. Tortuista onkin tullut meidän perinteinen marraskuun herkku, joita syödään niin paljon ettei niitä tee varsinaisena jouluna enää yhtään mieli. Mutta ei se mitään haittaa, sillä joulunahan on niin paljon muita herkkuja mitä syödä. Oikeastaanhan ne voisivatkin olla marrastorttuja, ainakin meillä :) Viime viikolla leivottiin lasten toiveesta myöskin ensimmäiset piparkakut. Ja syötiin ne samantien. Pienten jouluisten askareiden parissa on niin mukava puuhastella. On sitä yhteistä tekemistä.

Samalla, kun me täällä rauhan maassa virittäydymme kuka mitenkin saapuvan joulun tunnelmaan, ajattelen mielessäni niitä kaikkia ihmisiä, joiden vapaus elää, riistettiin niinkin käsittämättömällä tavalla kuin Ranskassa eilen. Välitän mielessäni hiljaisesti osanottoni Ranskan iskuissa kuolleiden omaisille. Niin hirvittävä väkivallanteko, ettei sitä ihmismieli voi millään käsittää. Miksi maailma on niin kauhean paha? Siinä sellainen kysymys, johon ei varmasti koskaan löydy senkaltaista vastausta, joka mieltä tyynnyttäisi. Jos toiveeni voisi joku toteuttaa, rauhaa ja lähimmäisestä välittämistä toivoisin maailman jokaiseen kolkkaan. Olisihan meillä kaikilla silloin paljon mukavampi elää.

-Kaaru-

26 kommenttia:

  1. Ai lunta. Ihanaa. Täällä ei ole näkynyt vielä ollenkaan, mutta kovasti jo odotan ja nimenommaan sellaista pakkaslunta joka jäisi maahan eikä keikkuisi nollan molemmin puolin. Joulutortut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lunta :) Viikon verran sitä on nyt ollut ja lisää näyttäisi tulevan. Ihanan jouluista kyllä. Pakkaslumi olisi toiveissa täälläkin, eihän loskalumella mitään tee. Joulutortut ovat kyllä niin herkullisia ja ne ensimmäiset maistuvat joka vuosi yhtä herkullisilta <3

      Poista
  2. Niin surullista nuo Pariisin tapahtumat, eikä jaksa käsittää sitä kaikkea vihaa, miksi ihmiset toimivat noin.

    Joulutorttuja minäkin mennellä viikolla ensimmäistä kertaa leivoin. Hyviä olivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei tuota tapahtunutta voi mitenkään käsittää. Viha on sellainen asia, jonka inhimillisenä tunteena ymmärtää, mutta sitten kun ihminen kohdistaa vihansa noin äärimmäisellä tavalla kanssaihmiseen, sitä ei voi millään käsittää miten ihminen voikaan toimia niin. Ei voi kuin toivoa parempaa huomista koko maailmaan.

      Tortut ovat kyllä ihania, varsinkin ne ihan ensimmäiset <3

      Poista
  3. Samoja minäkin täällä juuri pohdin. Tuntuu niin etuoikeutetulta saada nauttia oman kodin turvallisesta lämmöstä samaan aikaan, kun toisaalla maailmassa ihmisten elämältä on vedetty pohja pois. Ei voi käsittää.

    Mullakin joulutortut on pikemminkin juuri loka-marrasherkkuja. Ja ne pitää aina nauttia vastapaistettuina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Me ollaan niin onnellisessa asemassa täällä Suomessa, ainakin vielä. Väkisinhän sitä tällaisten tapahtumien jälkeen alkaa miettiä, milloin täällä tapahtuu vastaavaa. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Toivotaan, että Suomi säilyy aina edes kohtuullisen turvallisena maana.

      Loka-marraskuun herkkuja joulutortut ovat todellakin, siksihän tuo marrastorttu sopisikin paremmin niille nimeksi ;) Ja joo, vastapaistettuina ne parhaita ovat. Seuraavana päivänä ne eivät maistu enää miltään.

      Poista
  4. Kiitollisina saamme läheistemme kanssa rauhassa asua.
    Enkelitortut sopivat oikein hyvin tähän lohdutuksen keskelle.
    Viehättävät kuvat!
    Rauhallista sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitollinen pitäisi muistaa olla elämästään ja turvallisesta asuinmaastaan. Niin harvoin sitä vaan muistaa olla tästä kaikesta saamastaan kiitollinen. Enkelitortut ovat muodoltaan niin kauniita ja tosiaan, hyvin sopivatkin tämän postauksen kuviksi. Kiitos Susanna <3

      Poista
  5. Surullista tosiaan nuo Pariisin tapahtumat, ei voi käsittää kuinka kauhean paha maailma on.
    Enkelitortut on kauniita, täytynee itsekin leipoa niitä pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Me täällä Suomessa harvoin muistammekaan, miten onnellisessa asemassa olemmekaan saadessamme asua ja elää turvallista elämää. Mutta niin se vain on, että maailman pahuus on noiden Pariisin tapahtumien myötä tullut askeleen verran lähemmäksi meitäkin. Toivottavasti Suomi saisi säilyä turvallisena maana elää.

      Enkelitorttujen muotoon ihastuin minäkin silloin kun sellaisiin ensimmäisen kerran törmäsin. Nykyisin enää harvoin tulee tehtyä niitä perinteisen mallisia sakaratorttuja, kun nuo enkelit ovat niin paljon nätimpiä :)

      Poista
  6. <3 Kauniisti kirjoitit ja niin kauniita ovat enkelitortut. <3 Parempaa huomista meille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Parempaa ja turvallisempaa huomista toivon minäkin, koko maailmaan.

      Poista
  7. Ihania torttuja ja kauniita kuvia! Pariisin tilannetta ei voi käsittää :( Leppoisaa iltaa kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Käsittämätön on Pariisin tilanne. Onnekkaassa asemassa olemme täällä Suomessa. Toivottavasti tulevaisuudessakin.

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Meillä tehdään kans enkelitorttuja aina marraskuussa Neidin syntymäpäiväksi. Eivät näytä niin joulutortuille, kun eivät ole sellaisia sakaratorttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelitortut ovat kyllä kauniita, itsekin ihastuin niiden muotoon silloin, kun ensimmäisen kerran noihin törmäsin. Perinteisen mallisia tulee harvoin enää tehtyäkään :)

      Poista
  9. Yhdyn ajatuksiisi <3

    Marrastorttu olisikin hyvä nimi:-) . Kaunista joulutunnelmaa on kuvissasi. Varmasti ihanan näköistä oli kun lunta oli paljon. Meillä on ollut hyvin pilvistä ja harmaata. Pikkuisen eilen satoi räntä/ lunta. Mukavaa viikon jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Katja!
      Eikö sopisikin marrastorttu nimeksi aika hyvin :) Luminen maisema on kyllä niin kaunis <3 Jospa sinne teillekin sataisi lunta vielä ja se pysyisi maassa.

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  10. Lumi toisi kyllä kaivattua valoisuutta tähän pimeyteen.. Märkä maa imee jotenkin kaiken valonkin. Enkelitorttuja en ole koskaan tehnyt, ja itse asiassa nähkytkin jossain blogissa vasta tänä syksynä.. Voisi kyllä kokeilla, on kivan näköisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on maisema jälleen valkoinen. Yöllä satoi lunta <3 Teehän joskus noita enkelitorttuja, ovat kyllä kauniin mallisia.

      Iloa viikkoosi!

      Poista
  11. Oi että, te olette saaneet jo nauttia ensilumesta, voi kuinka ihanaa!
    Nuo enkelitortut on minulle uusi juttu, mitenkäs niitä oikein tehdään?
    Kauheita asioita tapahtuu maailmalla koko ajan enemmän, olisipa taikasauva jolla taikoisi kaiken pahan pois!

    VastaaPoista
  12. Täällä on jälleen lunta :) sitä satoi viime yönä taas ja sopivasti vähän pakastuikin <3 Maisema on taas kauniin valkoinen.

    Maailman pahuutta ei voi ymmärtää. Kunpa vaan kaiken pahan voisikin taikoa pois. Olisi elämä paljon helpompaa. Ei tarvitsisi ahdistua ikävistä asioista ja toisten hädästä. Kaikilla olisi hyvä olla.

    Pari vuotta sitten näin jossain lehdessä ohjeen noiden enkelitorttujen taitteluun ja yllätyin miten helppo se olikaan. Näyttää nimittäin vaikeammalta kun katsoo valmista torttua :) Eli siis nuohan leikataan torttutaikinalevystä ihan samalla tavalla kuin perinteinen sakaratorttu, jokaisesta kulmasta viistosti keskustaa kohti. Taittelu tapahtuu vain siten, että ensin taitetaan kaksi ylintä nurkkaa keskelle ja sen jälkeen taitellaan kaksi toiseksi alinta nurkkaa kohti keskustaa. Viimeiseksi pursotetaan vaikka ruiskulla enkelin pää täyteen hilloa. Kokeile leikata ja tehdä raakaversio vaikkapa paperista ensin, niin hahmottuu helpommin :) Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  13. Ihanat joulutortut ja ensilumi ❤️ Tänne ei taida vielä pitkään aikaan tulla.. vaikka lapset jo niin kovin odottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 mukava kuulla sinusta! Nythän oli lunta luvassa ihan eteläänkin, joten jospa sitä teillekin sataisi. Lapsillehan tuo lumi on jokavuotinen riemun aihe eikä ihme, onhan se ihanaa kun voi rakennella lumiukkoja ja -linnoja :)

      Poista
  14. Niin pelottavaa, kun terrorismi tulee aina vaan lähemmäksi. Mekin tallasimme 5 viikkoa sitten Pariisin katuja, tuli kyllä mieleen silloinkin että Ranskaa on uhattu terrorilla. Sukuani asuu lähi-idässä ja siellä terrori on arkipäivää. Ei siihen siltikään totu.
    Ite leivon ekat tortut marraskuun lopulla, synttäreikseni. Ne ensimmäiset maistuu aina parhaimmilta! Lumista viikonloppua!

    VastaaPoista